mä oon niin tyytymätön elämääni

[ja lopussa]

luulen sen johtuvan työttömyydestä ja siitä että kesken jääneet opinnot vaivaa. Tai en tiedä varmasti mistä tää olotila kumpuaa. Olisinko onnellisempi jos olisin töissä ja tienaisin? Ainakin jatkuva ahdistus siitä riittääkö rahat loppuisi. Saisin kokea olevan hyödyllinen ja jopa ehkä arvostettukin. Välillä taas huomaan haaveilevani äitiyslomasta yms. En tiedä jotenkin kaikki on niin sekavaa nyt... Ahdistaa oikein kunnolla! Stressiäkin pukkaa kun yritän nyt suorittaa loppuun ne opinnot sivutoimisesti työnhaun ja työharjoittelun ohessa ja pää ei vaan tunnu pelaavan ja kaikki sujuu niin hitaasti. (kohta joku kysyy miksen opiskele päätoimisesti, niin en voi noista opinnoista saada opintotukea enää eli pakko olla työhakijana että saan edes työmarkkinatuen.) Olen jotenkin niin yksin näitten asioitten kanssa kukaan ei tue mua ei sitten millään... ei edes avopuoliso... ystäviä ei ole... sukulaiset ei varmaan edes enää usko että minusta on suorittamaan opintoja loppuun saati työtä saamaan. Mä olen niin väsynyt

 

[Aamuäree]

Ainakin sulla on monta rautaa yhtäaikaa tulessa- ootko väsyttänyt itsesi?

Toisaalta tunnistan olotilasi ja mietteesi, enkä valitettavasti osaa sanoa yhtä ja ainoaa keinoa joka auttais.

 

["aapee"]

en tiedä olenko väsyttänyt itseni.. monta rautaa tulessa mutta mitään en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi.. ainakaan niin paljon kuin pitäisi...

 

["aapee"]

up

 

[zeleste]

Onko sulla lapsia?

 

["aapee"]

on kaks lasta. 8-vuotias ja pian 4-vuotias.

 

[zeleste]

Samassa tilanteessa olen ollut, ja olin silloin tyytymätön myös, ymmärrän kyllä tuon tunteen. Minullakin kaksi lasta. Kyllähän se vaivaa, jos opinnot on kesken. Ja epävarmuus siitä, saako töitä. Minä sitten puristin opinnot kasaan, vaikka en ollut varma, olisiko siitä hyötyä. Nyt olen töissä, vaikkakaan en omalla alalla, mutta olen silti tyytyväinen, että valmistuin. Kiinnostaako se opiskelemasi ala oikeasti?

 

["aapee"]

Samassa tilanteessa olen ollut, ja olin silloin tyytymätön myös, ymmärrän kyllä tuon tunteen. Minullakin kaksi lasta. Kyllähän se vaivaa, jos opinnot on kesken. Ja epävarmuus siitä, saako töitä. Minä sitten puristin opinnot kasaan, vaikka en ollut varma, olisiko siitä hyötyä. Nyt olen töissä, vaikkakaan en omalla alalla, mutta olen silti tyytyväinen, että valmistuin. Kiinnostaako se opiskelemasi ala oikeasti?

Sillon kun olin vielä nuorimmaisen kanssa kotona olin aikalailla varma etten halua enää jatkaa kyseisiä opintoja. Mutta kun ei ollut muutakaan mitä olisin niiden sijaan voinut opiskella niin ajattelin että suoritan kuitenkin nämä kesken jääneet loppuun.. varsinkin kun olen ihan loppusuoralla. Merkonomin tutkinnolla pystyy toimimaan aika monenlaisessa työssä ja kyllä esim myynti, asiakaspalvelutyö kiinnostaa mutta esim toimistotyöt ei nappaa yhtään.

 

[zeleste]

Älä ainakaan tippaakaan mieti, mitä sukulaiset ajattelee tai muuta, itseäsi vartenhan opiskelet. Jos opinnoissa loppusuoralla olet, niin älä anna periksi! Vaikka se ei olisikaan, sitä mitä haluat loppujen lopuksi tehdä, niin uskoisin että itsellesi on tärkeää, että teet loppuun. Hetken aikaa se on raskasta opiskella kun on lapsiakin, mutta ajattele, miten lyhyt aika se on, kun ajattelet taaksepäin saman verran aikaa? Totuus vaan on että CV:ssä näyttää paremmalta loppuun saatetut tutkinnot. Mut muuten oon sitä mieltä, että elämässä ei kannata tuijottaa yhtä suunnitelmaa, vaan ottaa avoimena vastaan kaikki vaihtoehdot mitä elämä tuo eteen. Tsemppiä!

 

["aapee"]

Juu se on pakko suorittaa tämä loppuun. en usko että mä jaksaisin aloittaa mitään uusiakaan opintoja. sama ongelma olis silloinkin edessä miten mä niitäkään jaksaisin tehdä kun tekee jo tiukkaa näitten kanssa. mun pitäis valmistua jouluksi.. voi voi saa nähdä miten käy... en käsitä miten tulen onnistumaan siinä

 

["aapee"]

Jotenkin niin hassu yhdistelmä tää mun tunne.. tunnen kauheaa tyhjyyttä samalla kun mulla on kuitenkin hirveä urakka tuon opiskelun, työnhaun ja työharjoittelun kanssa... Silti tuntuu niin hemmetin tyhjältä ja yksinäiseltä... Mulla on mies mutta silti tuntuu siltä kun mulla ei oliskaan miestä... ja jotenkin kun olisin jossakin loukussa...