Mä vaan olen ihan loppu

[kevättä kohti joskus]

Kun taas tuntuu että ihan kaikki kaatuu päällle vaikka oikeasti kyllä ei mikään ole loppujen lopuksi niin kovin huonosti.
Mutta kun vaan tuntuu siltä että ei jaksa.
Minulla on hyvä tukiverkko mutta kun kuitenkaan kaikkea ei heille voi kumota. Ja mitä auttaa että joku tulee ja siivoaa lastenhuoneen. En halua vaikuttaa kiittämättömältä mutta kun vaan sais mennä ja nukkua. Tai vaan olla ja joku kumittaisi kaikki huolet pois.

Kiitos kun luit.

 

["Minä"]

Kyllä se siitä!

 

["vieras"]

Tsemppiä!! Olisiko sulla oikeesti mahdollisuuss saada lapsi/lapset jonnekin hoitoon ja levätä joku päivä? Tai voisiko mies mennä lasten kanssa johonkin, jolloin sinä voisit nukkua.. Vaikka tuntuu, ettei se yksi päivä riitä, niin on sekin parempi kuin ei mitään =). Itsellä auttaa pienetkin lepohetket aina välillä =)

 

[kevättä kohti joskus]

Ei noista lapsista se suurin vaiva ole, päinvastoin. Ne pitää sentään käynnissä ja hetkeksi jotain muuta ajateltavaa.
Mies asuu viikot muualla työn vuoksi joten hänestäkään ei arkeen apua ole. Silloin kyllä auttaa kun kotona käy.
Tuntuu vaan niin ahdistavalta, mä olen normaalisti iloinen ja reipas ihminen joka ei pienistä masennu mutta nykyään vaan tuntuu että seinät kaatuu päälle ja elämä tuntuu ahdistavalta.
Mitä ääneen puhumiseen tulee, ei sitä usko kukaan kumminkaan koska olen aina ollut se iloinen ja reipas joka kantaa muidenkin kuormat.

 

["vieras"]

Ei noista lapsista se suurin vaiva ole, päinvastoin. Ne pitää sentään käynnissä ja hetkeksi jotain muuta ajateltavaa.
Mies asuu viikot muualla työn vuoksi joten hänestäkään ei arkeen apua ole. Silloin kyllä auttaa kun kotona käy.
Tuntuu vaan niin ahdistavalta, mä olen normaalisti iloinen ja reipas ihminen joka ei pienistä masennu mutta nykyään vaan tuntuu että seinät kaatuu päälle ja elämä tuntuu ahdistavalta.
Mitä ääneen puhumiseen tulee, ei sitä usko kukaan kumminkaan koska olen aina ollut se iloinen ja reipas joka kantaa muidenkin kuormat.

Sellainen ihminen se usein masentuukin, joka aina on kaikkien muiden kuuntelijana ollut.. Minkä ikäisiä lapsia sulla on? Ovatko päiväkodissa vai kotona sun kanssa? Kyttekö kerhoissa tms?

 

[kevättä kohti joskus]

9-vuotias on jo koulussa päivät ja keskimmäinen käy kerhossa. Nuorin 1,5v kotona kanssani.
Joskus me kerhoillaan mutta en oikein viihdy näissä äitikerhoissa. Lasten iloksi joskus aina vieraillaan. Kyllä minulla on ystäviä mutta eri elämäntilanteissa ehkä. Paljon soittelen ja tapailen heitä kyllä ja paljon he minua ilahduttavatkin. Mutta eri tilanteet kun on niin toisen on ehkä vaikea ymmärtää kuinka raskasta joskus on olla aina yksin vastuussa kaikessa. Mies kyllä on aina tukena henkisesti parhaansa mukaan mutta ei hänkään aivoihini sisälle pääse.

 

[ei ymmärrä]

Ei noista lapsista se suurin vaiva ole, päinvastoin. Ne pitää sentään käynnissä ja hetkeksi jotain muuta ajateltavaa.
Mies asuu viikot muualla työn vuoksi joten hänestäkään ei arkeen apua ole. Silloin kyllä auttaa kun kotona käy.
Tuntuu vaan niin ahdistavalta, mä olen normaalisti iloinen ja reipas ihminen joka ei pienistä masennu mutta nykyään vaan tuntuu että seinät kaatuu päälle ja elämä tuntuu ahdistavalta.
Mitä ääneen puhumiseen tulee, ei sitä usko kukaan kumminkaan koska olen aina ollut se iloinen ja reipas joka kantaa muidenkin kuormat.

Ja silti jonkun pitäis tulla ja siivota teidän lastenhuone. Miksi ihmeessä?