Mä ymmärrän että kaksosvauvojen ja taaperoiden kanssa on rankkaa, mutta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kolme eri ikäistä lasta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kolme eri ikäistä lasta

Vieras
meneekö se jossain vaiheessa ohi? Onko tavallista että 6v kaksosten äiti ei vielä pysty liikkumaan missään yksin lasten kanssa ilman toista vanhempaa tai muuta lastenhoitajaa?

Mulla on omat lapset 6v, 5v ja 2v. Olen useaan otteeseen pyyyänyt kaveria jolla on 6v kaksoset mukaan erilaisiin lastentapahtumiin ja huvituksiin mutta tämä pitää ajatusta aivan järjettömänä. Siis että hän voisi lähteä jonnekin yksin lasten kanssa. Kun yritän sanoa että liikunhan mäkin yksin noiden omieni kanssa niin vastaus on että huomaa ettei mulla ole mitään kokemusta kaksosista.
 
Toi kaksosten äitien vinkuna on silkkaa avuttomuutta, paljon enemmän nostan hattua kahden pienen lapsen jotka ovat eri ikäisiä, kulkemiselle. Kaksosiin jotenkin heittäydytään "yhyy kaksoset siis tosi rankkaa en pystyyyy" vaikk loppupeleissä se on paljon helpompi elää kahden saman ikäisen kanssa joille yritetään saada samaa unirytmiä, kuin esim vauvan ja taaperon kanssa tai pienen leikki-ikäisen ja taaperon/vauvan kanssa, joilla aivan erilainen elämänrytmi. Sellaisten äiti jotuuu paljon kovemmalle.

Kaksoset on paljon helpompi.
 
Ei oo ns. normaalia, mutta on mullakin yks tuttu joka ei voi liikkua mihinkään kahden poikansa kanssa. Toinen on eskarissa, toinen 3. Kaikki on niin jumalattoman vaikeaa että me käydään sitten yleensä heillä kylässä, ei tuu kellekään stressiä.
 
Muistakaahan taas äidit että lapsia on erilaisia, eri vilkkaus- ja vaativuusasteisia. Ja meitä aikuisia on erilaisia, kykenemme erilaisiin asioihin eri tavoin. Ei pidä kivittää toista. Meillä on kaksi viikaria joista toista ei voi ilman valjaita viedä julkiselle paikalle ja se on kyl noloo.
 
Eiköhän se ole asennevamma. Mulla on ollut 3v 1,5v ja vastasyntynyt vauva ja ihan hyvin päästiin liikenteeseen (tosin vaatihan se nyt suunnittelua) mihin milloinkin. Nyt ovat 4,5v 3v ja 1,5v enkä koe lähtemisessä enää mitään hankaluuksia. Ystäväni sai samoihin aikoihin ensimmäisensä kun meidän kuopus syntyi ja hänellä on tähän päivään asti ollut aivan suunnattomia vaikeuksia lähteä edes neuvolaan yksin lapsen kanssa, isän täytyy ottaa vapaata näitä parin kilometrin matkan reissuja varten kun "lapsi ei vaan viihdy autossa" (eikä lattialla, eikä neuvolassa eikä ylipäänsä ilmeisesti yhtään missään) ja jommankumman täytyy näin ollen olla koko ajan viihdyttämässä lasta leluilla tai ilmeillä jopa pukemistilanteissa. Ruokaa ei ole ehtinyt tämän vuoksi myöskään laittamaan, pizzaa yms. ovat vetäneet nyt 1,5v. Minun silmään sen mitä on nähty tuo lapsi on ihan "normaali", totutettu vaan siihen että koko ajan on joku viihdyttämässä ja hössöttämässä jotakin ja nyt tietty osaa jo koko 1,5 vuotiaan raivolla sitä vaatiakin. Ei siis ole mikään erityislapsi hän. Mutta selitys on siis se, että en voi tietää vaikeuksista kun mun lapseni ovat niin "helppoja!" Jepjep.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmelle äiti;26311119:

Et näemmä todellakaan voi ymmärtää, että mitä se on vaativan lapsen kanssa. Älä sitten arvostele toista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sellasta se elämä on;26311113:
Ja meitä aikuisia on erilaisia, kykenemme erilaisiin asioihin eri tavoin.
Tuo on kyllä totta.

Siinä missä joku ei "voi" mennä yhden rauhallisen lapsen kanssa kauppaan, niin toinen handlaa kauppareissut hienosti 4 vikkelämmän lapsen äitinä.

Tai kun yhden parivuotiaan äiti ei voi tulla meille kylään, kun mies ei ole kotona eikä kukaan siis voisi viihdyttää lasta automatkan aikana (15-20 minsaa), ja näinollen mun piti pakata 2-vuotias, pikkuvauva ja itseni bussiin & lähteä kahdella eri bussilla heille. Se ystävyyssuhde koki aika nopsaan luonnollisen kuoleman, en mä jaksanut siellä aina ravata. Kun sen parivuotiaan (joka oli rauhallisempi kuin omat parivuotiaani ikinä) kanssa ei voinut koskaan mennä edes keskustaan tai minnekään mukamas.

Rumasti sanottu joo, mutta on olemassa tosi avuttomiakin äitejä. Ja sitten meikäläisen kaltaisia, jotka jaksaa aikansa ymmärtää, ja sitten etsivät sellaista seuraa, joka ei ole niin avutonta.
 
  • Tykkää
Reactions: Lex
Kaksosten kanssa eläminen ei missään nimessä ole helppoa ja mene siinä samalla. Mietipä omalle kohdalle imettäväsi lapsen tahtisesti kaksosia, tekeväsi kaikki hommat tuplana, kantavasi neuvolaan aamukasiksi kaks turvakaukalo, joissa molemmissa pötköttää 13+ kg:a kultaa (pirun raskasta ihan fyysisesti) ja paimentavasi samalla perheen vanhempaa lasta. Lisäksi vanhempana kärsit hirmuisesta riittämättömyyden tunteesta, koska et pysty vastaamaan joka sekuntti lapsesi tarpeisiin vaikka kuinka haluaisit. Kaksosten kanssa on myös paljon sellaista (kiukuttelua, mustasukkaisuutta) mitä yksösen vanhempi ei osaa kuvitellakaan.

Sitten ihan asiaan, kyllä minusta kuusivuotiaiden kanssa pitäisi jo pystyä liikkumaan ihmistenilmoillakin. Ainakin meillä on ollut pakko hoitaa kauppa-asiat yms ihan alusta asti näiden kanssa. Tietty oma asenne vaikuttaa paljon. Osaisiko tämä ihminen liikkua yhdenkään kanssa tai jos hän ei vain koe viihtyvänsä kyseisissä tapahtumissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sellasta se elämä on;26311113:
Muistakaahan taas äidit että lapsia on erilaisia, eri vilkkaus- ja vaativuusasteisia. Ja meitä aikuisia on erilaisia, kykenemme erilaisiin asioihin eri tavoin. Ei pidä kivittää toista. Meillä on kaksi viikaria joista toista ei voi ilman valjaita viedä julkiselle paikalle ja se on kyl noloo.

On erilaisia mutta mun mielestä ton äidin lapset ei ole mistään vilkkaammasta päästä. Mä luulen että jos ihan ulkopuolinen noita vertailusi niin mun as-esikoinen määriteltäisiin vaativammaksi kuin kumpikaan ton äidin lapsista. Silti mulle ei ole ongelma liikkua noiden kolmen kanssa yksin vaikka joudunkin esikoiselle keksimään omia systeemeitä.
 
[QUOTE="vieras";26311153]Et näemmä todellakaan voi ymmärtää, että mitä se on vaativan lapsen kanssa. Älä sitten arvostele toista.[/QUOTE]

Ai sinusta lapsi on vaativa jos vähän mölyää takapenkillä turhautuneisuuttaan? Tai tyhjentää keittiön kaappeja uteliaisuuttaan sillä välin kun äiti "yrittää laittaa ruokaa mutta eihän siitä ton kanssa mitään tuu kun sotkee koko kämpän?" Lapsi on tasan normaali utelias ja puuhakas 1,5v, hänestä ihan tekemällä tehdään tässä vaikeaa.

Mun keskimäisellä on lievästi autistisia piirteitä, esikoinen huusi koliikkiaan 7h joka päivä putkeen ekat 4kk, näistä minä lähden hakemaan "vaativuutta" vaikka edelleenkään en koe edes keskimmäistä mitenkään erityisen vaativaksi, pikkusen tarvitsee enemmän tukea ja ohjausta kuin muut ikäisensä tietyissä tilanteissa. Ei ole sitovia erityisruokavalioita, nukkuu yönsä hyvin, syö hyvin, ei tarvitse 24/7 hoitotoimenpiteitä, rasvauksia tai lääkityksiä. Meillä tosiaan taitaa olla täysin eri käsitys vaativasta lapsesta, siitä olen kanssasi samaa mieltä.
 
Toinen kaksosäiti peesailee hyvin pitkälti. Kaksoset ei mene siinä sivussa,siinä on kahden lapsen hoito. Mutta kyllä kuusivuotiaiden kanssa luulis jo kykenevän liikkumaan aika hyvin.

Asenne toki ratkasee tottakai,olen tottunu liikkumaan yksin kaupoissa yms. kokoonpanolla 7v,5v,2x2v ja ihan mukavasti on selvitty :)
 
[QUOTE="huh";26311061]Kaksoset menee siinä ns samalla.[/QUOTE]
No ei todellakaan mene! :D

Mutta ei tuo ap:n ystävän tilannekaan yhtään normaalilta kuulosta, kyllä kaksosvauvojenkin kanssa pärjää äiti ihan yksin, ja niiden muidenkin lasten siinä ohessa jos pakko on. Eli tämä tapaus on tainnut nyt vähän liikaa heittäytyä jonkinlaiseen avuttomuuden tunteeseen.
 
[QUOTE="kaksosten äiti";26311198]Kaksosten kanssa eläminen ei missään nimessä ole helppoa ja mene siinä samalla. Mietipä omalle kohdalle imettäväsi lapsen tahtisesti kaksosia, tekeväsi kaikki hommat tuplana, kantavasi neuvolaan aamukasiksi kaks turvakaukalo, joissa molemmissa pötköttää 13+ kg:a kultaa (pirun raskasta ihan fyysisesti) ja paimentavasi samalla perheen vanhempaa lasta. Lisäksi vanhempana kärsit hirmuisesta riittämättömyyden tunteesta, koska et pysty vastaamaan joka sekuntti lapsesi tarpeisiin vaikka kuinka haluaisit. Kaksosten kanssa on myös paljon sellaista (kiukuttelua, mustasukkaisuutta) mitä yksösen vanhempi ei osaa kuvitellakaan.

Sitten ihan asiaan, kyllä minusta kuusivuotiaiden kanssa pitäisi jo pystyä liikkumaan ihmistenilmoillakin. Ainakin meillä on ollut pakko hoitaa kauppa-asiat yms ihan alusta asti näiden kanssa. Tietty oma asenne vaikuttaa paljon. Osaisiko tämä ihminen liikkua yhdenkään kanssa tai jos hän ei vain koe viihtyvänsä kyseisissä tapahtumissa.[/QUOTE]

Ton mä ymmärrän ja siksi en puhunutkaan vauvoista enkä taaperoista vaan isommista lapsista. En mäkään niin pitkään kerennyt yhden äitiydestä nauttia, aika tarkkaan vuosi tuli noille isommille ikäeroksi eikä se kävelemätön taaperokaan mikään hirveän omatoiminen vielä ollut. Mielummin kuitenkin tuo vuoden ikäero kuin kaksoset, jos mietin sitä vauva-aikaa. Mutta onko sillä enää juuri eroa onko sulla 3v kaksoset vai 3v ja 2v noin liikkumisen kannalta?
 
no ei voi olla vaikeeta kahden 6-vuotiaan kanssa. itse kuljen paljon meidän lasten kanssa ilman että lasten isä on mukana. lapset on 4v ja 2v, enkä koe yhtään vaikeaksi.
tekosyitä ap:n kaverilta. silkkaa laiskuutta
 
Hmmm.... no pikkasen avuttomalta kuulostaa jos mihinkään ei voi 6vuotiaitten kanssa yksinään lähteä. Itsellä on lapislla 1v2kk ja pienestä asti olen heidän kanssaan liikkunut itsekseni. Myönnän toki että varmasti taaperoikäisten kaksosten kanssa on kova vahtiminen mutta kyllä nyt 6-vuotiatten kanssa pitäisi pärjätä vaikka olisivat vähän vilkkaampiakin.
 
Miten tämän nyt muotoilisi kauniisti... Kaksoset ei todellakaan mene siinä missä yksikin, ja myös heillä voi olla eri rytmit. Ja aika ikävää dissata kaksosten äitejä. Erityisesti toivoisin numero 4:n laajentavan ajatusmaailmaansa. En itse ainakaan halua sääliä lasteni vuoksi, miksi ihmeessä haluainkaan, onhan perhettämme lykästänyt melkoisesti kun saamme kokea näin ainutlaatuisen asian. Tunnen siis olevani etuoikeutettu. Ja kaksosten ja esikoisen välillä ei ole kahtakaan vuotta.
Kyllä niitä arkoja äitejä ja hulivilinappuloita on yksöstenkin perheissä... 6 vuotiaiden kanssa luulisi jo pärjäävän, ehkä kyseinen äiti olisi yhtä arka vaikka lapset olisivat 5 ja 6 vuotiaat.
Meitä äitejä ja lapsia vaan on erilaisia.
 
Ton mä ymmärrän ja siksi en puhunutkaan vauvoista enkä taaperoista vaan isommista lapsista. En mäkään niin pitkään kerennyt yhden äitiydestä nauttia, aika tarkkaan vuosi tuli noille isommille ikäeroksi eikä se kävelemätön taaperokaan mikään hirveän omatoiminen vielä ollut. Mielummin kuitenkin tuo vuoden ikäero kuin kaksoset, jos mietin sitä vauva-aikaa. Mutta onko sillä enää juuri eroa onko sulla 3v kaksoset vai 3v ja 2v noin liikkumisen kannalta?

Minun alkuteksti oli tarkoitettu lähinnä noille, joiden mukaan kaksosten kanssa on todella helppoa ja ne menee siinä samalla. Se sai hiukan niskakarvat nousemaan..... :)
 
Hieman hankalaa ottaa kantaa tietämättä, onko kyseisillä kaksosilla joitakin erityispiirteitä, mutta jos ovat ns. normaalisti käyttäytyviä ja tapakasvatettuja lapsia, kuulostaa hieman erikoiselle, jos ei kuusivuotiaiden kanssa voi minnekään lähteä ilman toista aikuista.

Mulla on 6v, 4v ja 3,5kk ja kortittomana liikun aina lasten kanssa julkisilla tai kävellen, jos keskenämme olemme liikkeellä. Huoletta lähden niin junaan, bussiin, lauttaan kuin ratikkaankin ja kaupoista niin Pentikille kuin markettiinkin nuiden kanssa :)
 
Yhteistyössä