Maailma, meillä on ongelma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Maailma, meillä on ongelma
Kerron kuitenkin kaikella uhallani nyt tämän tarinan niin kuin minä sen ymmärrän. Silmiemme edessä tapahtui räikeä vallankaappaus eikä kukaan oikein sanonut mitään, kirjoittaa Elina Louko.
20.12.2015 18:02, 264 lukukertaa

En tiedä tarkalleen mistä tämä koko tarina alkaa, mutta aloitan itse 2000-luvun alun Yhdysvalloista.

maxresdefault-2.jpg


Vuonna 2000 marraskuussa maassa käytiin presidentin vaalit, jotka istuva varapresidentti Al Gore voitti.

Koska kansa oli äänestänyt väärin, järjestettiin niin, että Floridan osavaltiosta hukattiin riittävä määrä ääniä, että saatiin toisen polven presidentti texasilaiselta öljymiljardöörisuvulta. Jos nyt joku ei sattumalta tiedä, niin velipoika Jeb oli Floridan kuvernöörinä tapauksen sattuessa.

On jännittävää että heti seuraavan vuoden syyskuussa jysähti. WTC:tä nimittäin ei todennäköisesti olisi tapahtunut mikäli Al Gore olisi ollut presidenttinä. Piti saada oikea mies puikkoihin.

Minulle on sanottu, että olen hullu ja ajattelen väärin, mutta voi voi, en saanut käyttöohjeita pääni käyttämiseen.

Kerron kuitenkin kaikella uhallani nyt tämän tarinan niin kuin minä sen ymmärrän.
Silmiemme edessä tapahtui räikeä vallankaappaus eikä kukaan oikein sanonut mitään. Ja ne jotka ehkä yrittivät sanoa jotain, vaiennettiin. Ainakaan mitään ei kuulunut. Sitten jotta pöly saatiin laskeutumaan ja kansakunnan huomio toisaalle, syyskuun 11. päivänä koko maailma seurasi livenä tapahtumia New Yorkissa. Jos nyt joku vielä aikuisten oikeasti uskoo 911-komission loppuraportin tapahtumista, niin kysyn ainoastaan: Miten WTC rakennus numero 7 romahti? Siihen ei osunut lentokone. Hupsista.

wtc7_collapse.jpg


b7mont2_s.jpg


Enkä ymmärrä miten yhdysvaltalaiset nukkuvat yönsä, sillä minä ainakin olisin melko huolissani jos valtio voi teloittaa oman maan kansalaisia tuhatmäärin. 911-spektaakkelin teille tarjosi New World Order eli Uusi Maailmanjärjestys, tuttujen kesken vain NWO.

Miksi siitä ei kerrota mediassa? Koska se omistaa median. Se on vuosikymmenien salaliitto maailman valloittamisesta. NWO:n agendana pähkinänkuoressa on orjuuttaa koko maailman väestö – lukuun ottamatta tietenkään tätä harvalukuista eliittien eliittiä jota he itse edustavat.

Maailma, meillä on ongelma.
6a0111685b4b71970c01287704082e970c.jpg


NWO on juuri rantautunut Eurooppaan ja sen suunnitelma etenee käsikirjoituksen mukaan.

Tai onhan se täällä tehnyt pohjustustöitä jo pitkään, sillä itse en ainakaan ihmettelisi mikäli koko EU on NWO:n projekti. Mutta nyt se on edennyt miehitysvaiheeseen. He yrittävät naamioida sen näyttävän pakolaiskriisiltä.

Mielestäni naamiointi on melko kehnoa. Nämä eivät ole pakolaisia nähneetkään, ja jos nyt joku näkee heissä vielä pakolaisia, niin sanon vain tämän.Todellisissa pakolaiskriiseissä pakolaisten sukupuolijakauma on 50/50. Tai niin se on ainakin ennen ollut kaikissa pakolaiskriiseissä.

Miksi tämän kerta on erilainen? Koska tämä ei ole pakolaiskriisi, tämä on invaasio.

Pentagonissa on pitkään pähkäilty taktiikka jolla saada Eurooppa kaaokseen, heidän eräs strategiansa on juuri tämä suuri innovaatio:

Lähetetään sinne muutama miljoona kehitysmaalaista panemaan paikat sekaisin. Sotaa ei tarvitse julistaa, se etenee itsestään. Homma luistaa, Eurooppa on kaaoksessa.

Tarvisi tehdä jotakin? Oletteko koskaan miettineet mikä kaveri on Barack Obama?
george-bush-barack-obama-new-world-order-erosion-civil-liberties-police-state.jpg


Minä olen, ja ainakaan itse en ollut kuullut mitään koko tyypistä ennen kuin hänestä jo oltiin leipomassa presidenttiä. Hetken jopa ehdin toivoa hänen olevan rauhan asialla, mutta meillä on historia todisteena, ettei Yhdysvaltojen presidentti, ehkä Kennedyä lukuun ottamatta ole rauhan asialla.

Nimittäin Yhdysvalloille sotiminen on elintärkeää bisnestä, josta juuri tuo samainen eliittien eliitti, NWO on tahkonut kaikki triljoonat miljardinsa. En tiedä, onko tilanne jo edennyt niin pitkälle ettei se ole pysäytettävissä. Obama on juuri kaappaamassa valtaa Syyriasta ja osoittaa tavallaan näin suoran tukensa Isisille. Hmm? Mitä jos Assad on sittenkin se hyvä tyyppi? Tai ainakin paremmalla asialla kuin Obama.

Tiedän että mitä tässä sanon kuulostaa hullulta. Ja välillä toivon sitä itsekin, kunpa tämä olisikin vain hullun houretta ja olen päästäni sekaisin, lukenut liikaa salaliittoteorioita, katsellut liikaa X-Filesia ja juonut liikaa el Tiempoa – mainio seitsemän euron dokausviini. Mutta entä jos hullu on oikeassa?

Katsokaa ilmiön taakse ja kysykää MIKSI? Miksi jotakin tapahtuu?
alle-nwo-clowns-satans-versammelt-auf-atomsicherheitsgipfel-2014-in-den-haag1.jpg


Olen ollut hyvin huolissani viime kuukausia uutisia seuratessani. Ja niitä uutisiahan on turha edes etsiä NWO:n omistamasta valhemediasta.

Sananvapauksia rajoitetaan, sensuuri iskee, uhataan yhteiskuntasopimuksilla. Mitä täällä tapahtuu? Nyt ON tekeillä jotakin hyvin kummallista. Huudellaan rasistiksi ja natsiksi kun vain yrittää esittää eriävää mielipidettä. Kansaa hajotetaan sisältä käsin. Tänne halutaan luoda vastapuolet ettei huomio keskittyisi itse ongelmaan. Hajoita ja hallitse on vanha taktiikka.

Me suomalaiset olemme onneksi melko luupäistä kansaa ja lisäksi meillä on ainakin Euroopan korkeimmat älykkyysosamäärät. Meitä ei kuseteta helposti. Valpas kansa on havahtunut ongelmaan ja mitä useampi uskaltaa puhua, sen parempi.

Yksi asia minkä puolesta nyt pitäisi huutaa, on todellakin se että järviämme ja pohjavesiämme ollaan myymässä monikansallisille yhtiöille. Luonnollisestikin ne ovat NWO:n omistamia. Ovatko pohjavetemme myytävinä? Ja oikeastiko luulette saavanne pitää kesämökkinne myytävillä alueilla? Höpsistä, valtio pakkolunastaa maat alta pois muutaman kahvipaketin hinnalla ja ehkä jo ensi kesänä järviämme aidataan ja sinne tulee pääsy kielletty! -kylttejä. Nyt on aika herätä ja pitää ääntä. Päätä ei voi enää pitää pensaassa. Asiat etenevät hyvin kovalla vauhdilla. Aiommeko vain seistä tumput suorina ja ihmetellä? Yhtä hyvin voisi sitten puhaltaa pilliin ja game over.

Itse olen taivaanrannan maalari ja unelmoija – ja päästäni sekaisin kuten jo mainittua. Uskon siihen, että jos tarpeeksi moni huutaa, ääni kuullaan.

Nyt pitää uskaltaa puhua. Jos kukaan muu ei uskalla sanoa tätä, minä uskallan. Koko elämäni olen saanut niskaani pilkkaa ja vittuilua, kestän kyllä tämänkin. Mutta en voi olla hiljaa. Jonkun on tehtävä jotakin. Pian. Kyseessä on myös sinun tulevaisuutesi, juuri sinun siellä ruudun takana.

Pelastetaan Suomi yhdessä. Olemme sen historiastamme velkaa. Tämä on esivanhempiemme maa eikä se ole myytävänä.

Lähde: Elina Louko

Elina Louko ensimmäinen kirjoitus on tässä: Louko: Kuolinisku on tulossa
 
Erittäin ansiokas tiivistelmä Elina Loukolta.

USA on luonut tämän ns. "pakolaisongelman" syöksemällä vallasta Libyan ja Irakin maallistuneet diktaattorit, ketkä pitivät maidensa muhamettilaispaskasakin aisoissa.
Ja nyt USA yrittää syöstä vallasta Syyrian laillisen hallitsijan Assadin.

Egyptin kanssa USA epäonnistui saman tyyppisessä vallankaappausyrityksessään, siellähän USAlla oli myös tarkoitus nostaa valtaan kiihkomuhamettilaiset mutta toisin kävi, kun Egyptin kansa päättikin itse toisin!
 
Hyvin pohdittu asioita. Itsekin olen miettinyt kuka tämän kaaoksen takana on? Ensin mietin islamistisia ääriliikkeitä, mutta onko heillä itsellään oikeasti tarpeeksi hyvät resurssit? Ehkä tässä on taas käynyt niin että on tehty salainen sopimus vähän niin kuin 2 maailmansodan aikana saksa ja venäjä. Mutta nykyisin sodan käynti on modernia. Ei tarvitse käyttää sotajoukkoja. Levitetään hysteriaa ja yms. Niin pelokkaat maat juoksevat luoksesi "turvaan" ja saat ne omiksesi. Olin iloinen kun Timo Soini puhui uutisissa että suomea puolustaa Suomalaiset. Mutta miten meidän käy? Isompia vastaan taistella? Kohta kaikki on Amerikan leivissä tai sitten Euroopan. Voiko kumpaankaan luottaa? Eu n ideahan on ollut koko ajan yhtenäistyminen. Jos joku ei ole sitä tajunnut vielä. Itse vielä mietin voiko new world order olla kaiken takana? Ehkä kuitenkin vapaamuurarit ? Se on vanhempi ja todennäköisemmin ehtinyt levitä salakavalasti vuosisatojen ajan.
 
No, kaikkihan menee siten kuten Raamatussa on jo vuosituhansia sitten profetoitu lopun aikoina tapahtuvan. Juutalaiset ovat lopussa kaikkien vihaamia ja maailmassa nousee valtaan pahan ruumiillistuma, joka lupaa tuoda rauhan Lähi-itään ja koko maailmaan.
 

Yhteistyössä