Minä luin samasta aiheesta tehdyn otsikon Iltalehdestä. Muistaakseni otsikko meni jotenkin näin: "Mervi esiintyy dominana videolla". Huvittuneena ajattelin, että tuo otsikko on yhtä aikaa sekä suloisesti harhaanjohtava että täysin asiassa pysyvä. Iltapäivälehdet ovat siis joskus otsikoineet paljon liioittelevamminkin.
Ilmeisesti jossakin toisessa lehdessä sama uutinen on otsikoitu hieman raflaavammin. "Mervillä on dominatausta" on jo vähän enemmän hyvän maun ja varsinkin totuuden rajoilla. Voiko prostituoitua esittäneestä näyttelijästä sanoa, että hänellä on ilotyttö-tausta? Minun mielestäni tuo ei ole totuudenmukainen lause, koska se ei kerro että kysymyksessä on roolityö.
Jos minä saisin päättää, hyväksyisin vielä jotenkin tuon ensin mainitsemani tapauksen, mutta jälkimmäinen vaatisi oikaisua. Jollekin julkisuuden ammattilaiselle tuollainen virhe ei välttämättä tuntuisi niin kohtalokkaalta, varsinkin kun tunnettujen henkilöiden taustat ovat yleisemmin tiedossa ja väärinkäsityksiä ja pahoja puheita ei tule niin todennäköisesti. Maajussittaren tapauksessa tilanne on ikävämpi, sillä läheskään kaikki eivät vaivaudu tarkistamaan otsikon taustoja.
Tämä nyt on kuitenkin vain omaa mutuiluani ilman minkäänlaisia taustatietoja, ja sellaisena siihen pitää suhtautua.