Maaliskuun lapset 2010

  • Viestiketjun aloittaja Vilivinkka
  • Ensimmäinen viesti
Lady Grey
Pimu- Mulle sanottiin keskolassa, etta maidonpumppauksen saa aloittaa vasta aikaisintaan 48 tunnin paasta syntymasta- maidon taytyy ensin nousta ennen kuin sita voi/saa pumpata. Siihan asti jouduin lypsamaan maitoa kasin. Ei sita varmaan muutenkaan kannata tehda ennen syntymaa, etta vauva saisi sitten ne ekat esimaitotipat synnyttyaan :)

Sairaalan sahkopumpuissa pystyi saatamaan kuinka voimakkaasti sita maitoa imi eli kannattaa aloittaa ihan pienimmilta voimakkuuksilta ja lisata tehoa oman sietokyvyn mukaan.

Onhan sen kayttoon kuitenkin hyva tutustua etukateen :)
 
Elli M
Täällä ollaan. Kipu ja supistukset jatkuvat, neuvolan täti sanoi tänään että kipeiden supistusten jälkeen voi uudelleensynnyttäjälle tulla jopa seesteisempi vaihe ja sitten vasta mennään, tiedä sitten. Toivottavasti ovat ainakin avanneet kohdunsuuta niin että synnytys olisi sitten nopeampi. Yritän kai nyt vaan puuhailla muuta ja unohtaa olotilan. Tänään olen tehnyt lumitöitä, käynyt neuvolassa ja nukkunut pari tuntia päiväunia. Kohta esikoista hakemaan...

Mulle on kyllä sanottu että jos kätilö arvioi että tulee pahoja repeämiä niin väliliha leikataan mielummin koska suoran haavan tikkaaminen on helpompaa eikä aiheuta niin paljon tuhoja kuin iho joka on valtoimenaan revennyt joka suuntaan. Ja imukuppisynnytyksissähän väliliha leikataan lähes poikkeuksetta. Minulta kysyttiin ekassa synnytyksessä saako leikata, annoin luvan eikä sattunut yhtään. Tikkaaminen oli hieman ikävää mutta ihan siistiksi parannuttuaan jäi. Pari viikkoa olin istumiskiellossa ja söin särkylääkkeitä.

t.Elli M
 
Pimu84
Mä oon nykyään sillä kannalla kans, että jos on pakko saa leikata..juuri siksi että välttyisi pahoilta repeämiltä. Tietenkin joskus repeämät voi olla pienempiä kuin välilihan leikkaamisessa, mutta kun sitä ei voi tietää,en ole enää jyrkästi sen kannalla että luonnollinen repeämä mieluummin kuin eppari. Päätin että luotan kätilöihin. Toivon kuitenkin että juuri kerrottaisiin mitä tehdään ja miks..jos vaan on aikaa, eli ei tietenkään hätätapauksessa! Mua vaan pelottaa se tikkaaminen, kun kaikki sanoo että se on ihan hirveetä..ja mä en haluis kokee sitä:(

Minkälaista särkylääkettä saa syödä,kun imettää? Kirjoitetaanko synnärillä jokin resepti sitten?

Kuulostipa ihanalta että Lady Greyllä on jo kevät siellä! Mä oon niin kevät ihminen. Tänä keväänä on tietenkin vähä eri odotus mielessä,kuin lumensulaminen :)

Nyt sitten vaan odottamaan ja jännittämään!
 
Elli M
Kyllä ne tikin ompelut kestää, puudutushan siinä laitetaan ja siinä vaiheessa on ihanaa kateltavaa johon huomio kiinnittyy :) Mulle ainakin viime synnytyksessä selitettiin hyvin asiallisesti/empaattisesti mitä tehdään ja miksi. Tietysti vauvan vointi on numero ykkönen.

Pikaisesti särkylääkkeistä. Laitoksella sain 1000mg panadolia ja buranaa vuorotellen. Kotona selvisin jo ihan normaaleilla käsikaupan lääkkeillä, mutta ehdinkin olla sairaalassa 5 yötä. Kyllä sairaalasta saa reseptinkin jos on tarvis syödä pidemmän aikaa/vahvempia lääkkeitä. Ja kannattaa syödäkin, vähän aikaa niitä vaan syödään ja se on pienempi paha jotta jaksaa valvoa, imettää ja keskittyä vauvaan.
 
Cheycel
Sari, mulla hulahti la-aamuna, siis sinä päivänä, kun synnytys alkoi iltapäivästä, osa limatulpasta vessassa ja siitä ei voinut erehtyä. Oli nimensä mukaisesti limaklöntti ja loput synnytysvastaanotolla sisätutkimuksen jälkeen vessareissulla, jolloin oli myös hieman veriviirua mukana.

Pimu, mulla leikattiin väliliha ja näin vältyin täysin repeämiltä. Leikkaus ja tikkaus eivä tuntuneet missään puudutteiden johdosta. Viikko oli erilaisia kipuja; vihlontaa, särkyä, kirvelyä, mutta yllättävän pian kivut helpottaa. Mulle määrättiin panadolia ja buranaa yhtäaikaa otettavana kolmesti päivässä. Imettäminen sujuu särkylääkkeistä huolimatta. Ja kuten Lady Crey sanoi niin maidonpumppausta ei saa aloittaa kuin vasta 2-3 vrk lapsen syntymän jälkeen. On erityisen tärkeää, että vauva saa ensimmäiset ternimaitotipat. Äläkä suotta huoli tulevasta vaan nauti raskauden loppumetreistä!

Meillä menee edelleen kivasti, tyttö syö ja nukkuu hyvin, tasaisesti 4-5h kerralla, yöaikaan jopa 7h. Ruokahalu on aikasmoinen, vaikka viihtyy rinnalla keskimäärin 1h kerralla niin olen joutunut antamaan myös korviketta. Ilmeisemmin maidontuotantoni ei ole vielä huipussaan, ainakin näin toivon.. Tänään käytiin ekaa kertaa vähän vaunuilemassa ja voi että, että neiti nautti liikkeestä. En malta odottaa, että voidaan aloittaa kunnon vaunulenkit, toivottavasti kevät ja lauhat ilmat koittaa pian.

Mukavaa viikonloppua!
 
Lady Grey
Taidan olla aika epatavallinen synnyttaja, kun en syonyt ainuttakaan sarkylaaketta synnytyksen jalkeen enka tuntenut minkaanlaista kipua. Ja mita juttelin muiden aitien kanssa keskolassa niin heidan synnytykset tuntuivat olleen hatakeisarinleikkauksia tai sisalsivat ainakin paljon draamaa... Ja meidan poika sentaan oli isompi kokoinen kuin moni muu keskolan vauva...

Sari, ma en huomannut limatulppaa ollenkaan, vaikka kai se jossain vaiheessa lahti kun kerran lapsivedetkin menivat.
 
Hamale
Pimu, kysyit kivunlievityksestä. Mä sain spinaalipuudutuksen. Eroaa sen verran epiduraalista, että se alkaa vaikuttaa heti, mutta vaikutus kestää vain 1-3 tuntia eikä sitä voi lisätä niin kuin epiduraalia. Mulle kätilö ehdotti tätä, koska avautuminen oli jo niin hyvässä vauhdissa, joten spinaali voisi ajoitukseltaan mennä nappiin, niin kuin se sitten menikin. Vaikutus lakkasi juuri niihin aikoihin kun sain ruveta ponnistelemaan.


Oon myös samaa mieltäl, että kannattaa luottaa kätilöiden asiantuntemukseen leikkaus- ja kivunlievitysasioissa. Ovathan he ammattilaisia ja osaavat arvioida tilanteen. Mä luotin täysin heidän arviointikykyyn eikä ole kyllä mitään valittamista. Tikkaus ei sattunut yhtään puudutuksen ansiosta. Jossain vaiheessa nipisti, mutta sitten lisättiin puudutusainetta.

Rintapumppua mulla ei ole vielä minkäänlaista. Meidän neiti roikkui pari päivää niin tehokkaasti tissillä, että maitoa alkoi tulla oikein reilusti. Muutaman viikon iässä ajattelimme kokeilla maidon pullottamista niin että miehenikin voi joskus ruuan antaa, jos esim. haluan vähän lepoa. Pitää varmaan vähän tutustua rintapumpputarjontaan.


Oot kyllä Lady Grey tosi onnekas, ettet joutunut syömään mitään särkylääkkeitä. Helpottaa kotonakin toimimista kun pystyy liikkumaan. Mä otan edelleen panadol-burana-yhdistelmän aamuin illoin. Toipunut olen hyvin, mutta on se silti mukavampi olla kun ottaa lääkkeet. Ja buranahan on tulehduskipulääke, joten sen käyttöä jopa suositeltiin mulle tulehduksenestomielessä.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Oliskohan Sarikin jo synnyttämässä...?


Hamale, joka tänään pystyi jo istumaan pehmeällä sohvalla :)
 
Hamale
Hamale 27+31, esikoinen, 2.3. LS
Lady Grey 30+31, esikoinen, 3.3. Lontoo
Cheycel 30+34, esikoinen, 5.3. TAYS
MarsiL 32+32, toinen/(enkelikaksoset), 6.3.
Vilivinkka 31+34, toinen, 16.3.
Callie, toinen, 19.3. PHKS
Frida 26+26, esikoinen, 25.3. TAYS
Pimu84, esikoinen, 26.3. NKL
Monnia, kolmas, 26.3. JS
Celina 28+32, esikoinen, 28.3.
Elli M 28+29, toinen, 30.3. PHKS
Sari_80 29+29, esikoinen (poika), 31.3. Kät/Haikaranpesä
Eine 34+37, toinen, 31.3. SatKs


Syntyneet:

Lady Grey, (3.3), 24.1, poika, 2436 g
Hamale, (2.3.), 12.3., tyttö, 3590g/49cm
 
Callie
Mun piti pitää taukoa kirjoittamissta, koska ajattelin, ettette jaksa lukea mun marinoita joka päivä :eek:)

mutta iloisena voin ilmoittaa, että poika syntyi 39+6 ja synnytys oli hieman liiankin nopea, en kerennyt saamaan muuta kivunlievitystä kuin ilokaasun... Mutta palailen paremmalla ajalla.

Callie
 
Pimu84
Paljon onnea Callie!

Täällä on supistellut koko päivän, mutta ei kivuliaasti. Alaselkää on kans särkenyt ja menkkajomotusta ollut.
Käytiin vielä ostamassa parit "hienommat" housut vauvalle, joita voi käyttää kun se on ihan pieni. Niitä nimittäin ei ole tullut hommattua. Jaksoin shoppailla pari tuntia vaikka supisteleekin kokoajan. Vauvan pää painaa myös jotain hermoja,joten oikea sisäreisi kramppaa/tai vetää suonta silleen jännästi kävellessä. Oli kuitenkin ihana päästä vähän pois kotoa, ihmisten ilmoille.

Kiitti maitopumppu vinkeistä. Kokeillaan sitä sitten vasta myöhemmin :) Me ostettiin muuten se Ainun sähkökäyttöinen.

Onko teillä jo synnyttäneillä vauveli ollut rauhallisempi samana päivänä kun synnytys on alkanut? Luin jostain että olisi näin. Tai jotain muita merkkejä,esim. hermot erikoisen kireällä tai jotain? Olisi kiva kuulla :) Mä odotan että synnytys alkaisi ja yritän seurata fiilistä,jos tuntuisi jotenkin erilaiselta,mutta samalla en haluaisi vielä. Jotenki tuntuu että en olisikaan vielä tarpeeksi vahva synnyttämään. Ehkä tää on ihan normaalia tuntea näin,kun kokemus on kuitenkin niin jännittävä ja järisyttävä,eikä yhtään tiedä mitä edessä on!!

Tällästä tällä kertaa! Jatketaan odottelua :)
 
Elli M
Onnea Callie! Kerrohan kuulumiset kunhan ehdit, kiinnostaa myös siksi kun meillä on sama sairaala. Kuka oli kätilösi? Miten nopeasti kaikki meni? Minä myöhästyin treffeistä :)

Täällä sama meininki jatkuu. Yö meni kipuillessa ja päivällä kävin lumitöissä eikä taas mitään.. Tsemppaan nyt itseäni että lapsi syntyy suunnilleen 14.4. mennessä eikä yhtään aiemmin. Esikoisen jokapäiväiset kyselyt ei yhtään helpota tätä mutta tottakai toinenkin on ihmeissään että missä se vauva nyt on.

Minäkin olen kuullut että vauva olisi vähäliikkeisempi ennen h-hetkeä. Muista oireista en muista kun esikoinen lähti syntymään yllättäen vesien menolla. Mulla on ainakin tällä hetkellä päällä joku erityinen hormonihyökkäys: hikeä pukkaa todella paljon, leuka on kuin murrosikäisellä ja nännit tosi arat. En tiedä onko näillä mitään merkitystä.

Eipäs täällä muuta.

t.Elli M rv 38+6
 
Lady Grey
Paljon onnea Callie!!

Pimu, yo ennen synnytysta oli parhain nukkumani yo viikkoihin! Ja edellisena paivana alaselkani oli tosi kipea.

Hamale, onneksi on hyvat sarkylaakkeet olemassa, mutta toivottavasti et joudu enaa kovin pitkaan syomaan niita :)
 
Sari_80
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ei olla ihan vielä synnyttämässä, mutta toivottavasti siihen ei mene enää hirveän kauaa. Eilen aamupäivästä tuli hieman rusertavaa vuotoa, josta en oikein ollut varma, mutta sama toistui tänä aamuna, joten josko se olisi nyt varmasti sitä limatulppaa. Eilen illemmasta alkoi myös ensimmäiset kipeät supistukset, hurraa! Niitä tuli sitten aina välillä ja vielä yölläkin. En alkanut niitä kellottamaan tai mitään, koska eivät ne vielä mitenkään hirveän kipeitä supistuksia olleet tai väli niillä oli jotain 15-20 minuuttia. Mutta aika paljon toi maha nyt kovettuu ja alaselkää hieman juilii.

Tänään neuvola klo 11. Fiilis on kyllä jo sellainen, että vauvan pää olisi kiinnittynyt, mutta katsotaan, mitä terkkari sanoo.

Sari rv 38+6
 
Viimeksi muokattu:
Hamale
"Täydellinen tyttö!", sanoi neuvolantäti eilen. Kyllähän me tämä itse jo tiedettiinkin, mutta olihan se mukava kuulla terkkarin suusta. ;) Kävimme siis toisen kerran jo neuvolassa, koska viimeksi emme päässeet mun omalle terkkarille. Paino oli noussut 320g viidessä päivässä, joten pieni huoleni tytön runsaasta pulauttelusta osoittautui turhaksi. Nyt on levollinen mieli. Käydäänkö teillä muilla muuten kotikäynnillä neuvolasta? Ilmeisesti aika monella paikkakunnalla käydään, mutta meillä ei.

Pimu, meillä ei vauva ollut rauhallinen. Illalla oli ihan normaalit iltajumpat, ehkäpä jopa hyvinkin vilkkaat sellaiset. Harkkasupistuksia oli todella paljon, mutta en osannut odottaa, että muuttuisivat muutaman tunnin sisällä kivuliaiksi. Se oli sellainen ihan samanlainen ilta, mitä oli ollut jo useita kertoja.

Viime yö ja tämä aamu ilman särkylääkkeitä! Jippii! Ja eilen pystyin istumaan neuvolan kovalla tuolilla ilman tyynyä. Voiton puolella ollaan! :)

Tissit kyllä ovat ihan superkipeät. Yhtenä yönä imetin niin pimeässä, että vauvalla oli varmaan väärä imuote ja oikea rintani meni haavoille. Ja nyt se ei ole päässyt paranemaan, kun vauva söi koko viikonlopun niin tiheästi. Sunnuntai-iltana pääsi oikein itku, kun niin kovasti sattui. Ja mieheni tietenkin oli jo ihan kauhuissaan, että nyt mulla alkaa joku synnytysmasennus. Sanoin, ettei ole hätää. Kunhan kipuani itkeskelin. Eilen oli jo rauhallisempi päivä tissittelyn suhteen ja rinnat saivat vähän lepoa. Olemme aloittaneet tuttiharjoittelun, koska tytöllä tuntuu olevan niin kova imemisen tarve. Täytyy varmaan käydä ostamassa myös rintakumi, että saisi tuon haavarinnan kuntoon.

Hamale
 
Pimu84
Heippa kaikille!

Kiva kun näin moni oli käynyt kirjoittelemassa tänne :)
Elli, jos ei nyt olis jo syntymässä, niin mikään synnytyksen "oireista" ei pidä paikkaansa! Mä kärsin jo sun puolesta!

Sarillakin on kyllä varmaan lähtö lähellä!

Itse olen kans hieman turhautunut, kun aloin odottamaan synnytystä ja kun mitään ei tapahdu. Öisin en saa nukuttua, kun odotan kokoajan että josko nyt alkaisi supistelemaan kunnolla. Valehtelematta nukun noin kolme tuntia öisin ja tätä on kestänyt pian kaksi viikkoa. Viime yö oli siinä mielessä parempi,että vauva oli rauhallisempi..yleensä se "räpiköi" mukana kun käännän kylkeä ja siitä tulee huono olo mahaan maatessa. Nyt oli tosiaan parempi sen suhteen, kun vauva oli rauhallisempi.

Toivottavasasti saat Hamale nännit kuntoon ja että se rintakumi toimisi. Kiinnostaa kyllä se että suostuuko vauva imemään sen läpi!

Mulla olisi taas kysymyksiä jo synnyttäneille..toivottavasti jaksaisitte vastata..
Mietin että miltä vauvan liikkeet tuntuu supistuksen aikana? Mullahan on kokoajan niitä harjoitussupistuksia kun seison ja kävellessä tulee vähän kovempiakin supistuksia jo! Levossa niitä ei mun mielestä kuitenkaan tuu ollenkaan..mutta kun makaan kyljellä,mietin että supistaako,kun alakertaan sattuu ja painaa ja tuntuu kovaa menkkajomotusta,vai venytteleekö vauva vaan itseään,kun ne liikkeet tosiaan tuntuu samalla! Olikohan nyt vähä epäselvä selostus..kysymys oli siis kuitenkin se että tuntuuko liikkeet samalla supistuksen aikana?

Päivät menee liian nopesti nyt LA.n lähestyessä! Pelottaa että miten sitä alkaa käyttäytymään jos tää menee yli lasketun ajan. Mä en tuu kestämään yhtään sitä kyselyä,kun on nyt jo aika hermot kireällä.

Ihanaa kevät-päivää kaikille! Täällä ainakin paistaa aurinko, mikä tekee ihmeitä mielialle :)

T.Pimu84 39+4
 
Cheycel
Hamale, meillä terkka kävi ensimmäisellä kotiviikolla kyläilemässä, mm. punnitsi vauvan, opasti hoidossa, kylvetysasennoista, toi d-tippoja ja puhdistusainetta napaan. Nopeasti ja mukavasti vierähti melkeinpä kolme tuntia rupatellessa. Meillä on ensimmäinen neuvolakäynti vasta ensi viikolla, koska tyttö on jo reippaasti saavuttanut syntymäpainon eikä ole ollut mitään erikoisia vaivoja. Taidetaan mennä toipumisessa samoilla kohdilla, mulla oli myös ensimmäinen yö ilman särkylääkettä ja pystyin jo eilen istumaan ruokapöydässä ilman mopon rengasta :) Samoin nuo rintakivut kuulostavat tutuilta, mä hankin viikonloppuna rintakumin ja olen nyt pari kertaa käyttänyt sitä, kun toinen nänni on ollut vereslihalla ja on kyllä helpottanut kipua ja hyvin on tyttö sen kanssa imenyt. Neidin imukyky on kyllä sellainen, että välillä tuntuu, että viimeiset pisarat imee selkärangan tietämiltä :) Mulla on myös auttanut Ainun PureLan 100 salva, suosittelen.

Mites muuten teillä on alkanut d-tippojen kanssa? Meillä tyttö huusi ensimmäisenä iltana parisen tuntia niin sydäntä särkevästi, että äiti itki mukana. Onneksi isä jaksoi rauhoitella ja kanniskella tyttöä kunnes hän nukahti itkuunsa. Seuraavana päivänä annoin vaan 3 tippaa 5 sijaan ja ajattelin näin jatkaa muutaman päivän ennen kuin lisään annostuksen 5 tippaan. Tämä on auttanut eikä tyttö ole kuin hieman "inissyt", kun vatsaa on illasta pistellyt.

Pimu, mulla ei ollut mitään erityisiä tuntemuksia ennen synnytyksen käynnistymistä, edellinen päivä ja yö menivät ihan normaalisti ilman minkäänlaisia kipuiluja. Supistusten alettua vauvan liikkeet rauhoittuivat ja supistusten alettua tulemaan parin minuutin välein, vauva rauhoittui ja alkoi laskeutumaan, jonka kyllä myös tunsi. Nuo alapään jomotukset ja paineen tunteet ovat kyllä tuttuja ja niitä oli parisen viikkoa ennen synnytystä. Mulle terkkari sanoi, että johtuivat vauvan laskeutumisesta ja kiinnittymisestä.

Aurinkoista päivää kaikille!!
 
Cheycel
Hamale 27+31, esikoinen, 2.3. LS
Lady Grey 30+31, esikoinen, 3.3. Lontoo
Cheycel 30+34, esikoinen, 5.3. TAYS
MarsiL 32+32, toinen/(enkelikaksoset), 6.3.
Vilivinkka 31+34, toinen, 16.3.
Callie, toinen, 19.3. PHKS
Frida 26+26, esikoinen, 25.3. TAYS
Pimu84, esikoinen, 26.3. NKL
Monnia, kolmas, 26.3. JS
Celina 28+32, esikoinen, 28.3.
Elli M 28+29, toinen, 30.3. PHKS
Sari_80 29+29, esikoinen (poika), 31.3. Kät/Haikaranpesä
Eine 34+37, toinen, 31.3. SatKs


Syntyneet:

Lady Grey, (3.3), 24.1, poika, 2436 g
Hamale, (2.3.), 12.3., tyttö, 3590g/49cm
Cheycel (5.3.) 7.3. tyttö, 3560gr ja 53 cm
 
May
Moi!

Onnea synnyttäneille maaliskuun äideille! Ja tsemppiä muille tulevaan koitokseen.
Olen välillä seurannut teidän kirjoittelua, mutta itse en aikaisemmin ole tänne kirjoitellut. Synnytin esikois tyttäremme 2.3. ja viikot olivat tuolloin 38+5. Ajattelin kysyä aiotteko siirtyä kirjoittelemaan tuonne vauvan hoito puolelle, sitten kun kaikki ovat saaneet nyytin onnellisesti maailmaan? Olisi mukava lukea, miten muilla vauva-arki lähtee pyörimään ja miten vauvan hoito sujuu sekä kysellä tarvittaessa vinkkejä.

May ja tyttö 3 vk
 
Vilivinkka
Heippa. May, on ollut puhetta siirtyä hoitoketjuun kunhan tästä kaikki lisäännytään. Tervetuloa mukaan - ja onnea! :)

Kirjoittelen harvakseltaan, kun koneelle ei tahdo ehtiä. Kännyllä taas on hankala selata aiempia viestejä ja sitten jää moni kysymys vastaamatta/kommentoimatta. Edelleen luen kuitenkin mielenkiinnolla kaikki kirjoituksenne.

Vilivinkka
 
Vilivinkka
Huomenta. Meillä on tänään toinen neuvolakäynti. Kotikäynti on kai myöhemmin - terkkarilla ei ole ollut vielä aikaa tulla meille asti.

Vauva imee aika harvoin ja hellästi. Nännini ovat ihan kunnossa varmaan siksikin, että lopetin esikoisen imetyksen vastikään, joten rintani ovat ihan tottuneet.

Viime yönä vauva heräsi vain yhden kerran, joskin valvoi alkuyöstä pitkään ennen nukahtamistaan. Tämä on ollut tyypillinen rytmi. Silti minua väsyttää päivisin. Nukumme kaikki neljä samassa sängyssä.

Vilivinkka ja 13pv tulokas
 
Vilivinkka
Toissapäivänä pumppasin maitoa kertaalleen kokeeksi ja tänään on tarkoitus kokeilla taas. Maitoa tuli kummastakin rinnasta 40ml, mikä on tässä vaiheessa mielestäni oikein hyvin. Laitoin osan pakkaseen jääpalapusseissa ja vauva joi pullosta 15ml.

Aikaisemmin rinnoissani on ollut keskenään aivan eri määrä maitoa - toisesta rinnasta on aina tullut paljon enemmän kuin toisesta. Olen tosi iloinen, jos saan tällä kertaa tasoitettua maidontuotantoa rintojen välillä. Koitan sitä antamalla hänen aina imeä ensimmäiseksi siitä rinnasta, joka oli aiemmin se vähemmän tuottava.

Käytän Aventin käsipumppua,se oli oikein hyvä esikoisen kohdalla.

Vilivinkka
 
Lady Grey
Iltapaivaa!

Tervetuloa mukaan vain May ja onnea tytosta!! :)

Hui, meidan poika on jo 2 kuukautta vanha tanaan!! Ihan hirvean nopeasti nama viikot ovat kylla hujahtaneet!

Meilla oli tanaan laakarintarkastus ja laakari oli oikein tyytyvainen pojan kasvuun ja kehitykseen. Laakarin lisaksi myos muu henkilosto ihastui meidan sopoon poikaan ja kylla aiti oli ylpea :) Han sai myos ekat rokotteet tanaan eika kylla tykannyt siita yhtaan. Itki niin paljon, etta kasvot olivat ihan kirkkaan punaiset ja tuli kyyneleitakin (eka kerta, kun nain niita hanen silmissa). Onneksi kuitenkin harmitus meni ohi nopeasti ja kavimme pikku kavelyllakin samalla, kun poju nukahti vaunuihin. Nyt iltapaivalla tuli vahan oireita noista rokotteista ja itki tosi paljon ja tuntui olevan kuumettakin. Annoin calpol-nimista sarky-ja kuumelaaketta ja se tuntui auttavan ja onneksi nyt nukkuu. On kylla tosi ikavaa kun pieni on kipea :-( Onneksi tama ei kuitenkaan ole kovin pitkaaikaista ja hanenhan hyvaksi nama rokotteet ovat. Neljan viikon paasta saa taas lisaa rokotteita...

Mullakin on toi Aventin kasipumppu ja se on kylla hyva! Eika silla ole yhtaan raskasta pumpata. Suosittelen :) Ma saan aina toisesta rinnasta pumpattua paljon enemman maitoa kuin toisesta. Luin kylla jostain, ettei tuo valttamatta tarkoita, etta toisessa rinnassa olisi vahemman maitoa. No, vauva tuntuu ainakin saavan kummastikin yhta hyvin maitoa, kun on tyytyvainen joka syottokerran jalkeen.

Mulla oli nannit vahan arat pari ekaa viikkoa taysimetykseen siirryttyamme. Eivat kuitenkaan koskaan olleet niin kipeat, etta olisivat aiheuttaneet kipua. Mulla ehka auttoi se, etta me harjoiteltiin sita imetysta kuukausi ennen kuin se kielijanne katkaistiin ja pystyimme aloittamaan sen imetyksen ihan oikeasti.

Taalla ei anneta d-tippoja tai siita ei ainakaan kukaan kerro mitaan. Olen kuullut, etta Birminghamin pohjoispuolella asuvien pitaisi antaa niita talviaikana, mutta taalla etelassa d-vitamiinia saa auringosta talvellakin ihan tarpeeksi (jos se vain nayttaytyy..). Meidan pojalle kylla maarattiin monivitamiineja kuuteen ikakuukauteen asti, ja ihan kiva kun saamme ne nyt reseptilla eli ilmaiseksi, koska kyseessa on alaikainen :) Me annetaan 7 tippaa joka paiva 20 ml maidon kanssa. Eipa unohda pullosta syonnin taitoakaan nyt.

Ma en kylla muista yhtaan enaa, etta tunsinko vauvan liikkeita sen jalkeen kun vedet meni. En tainnut ainakaan synnytyssalissa niita enaa tuntea.

Tsemppia kaikille odotteluun!! Onkohan loppukuulaisia jo tosi hommissa, kun taalla on ollut vahan hiljaista pari paivaa? :)

Lady Grey & poju 2 kk
 
Pimu84
Hips hei!!
Täällä ollaan vielä yhtenä pakettina. Eilen illalla näytti lupaavalta kun supisteli "ihan kivasti",eli niin että sattukin ja nukkumaan kun mentiin aaltoili selkäänkin. Siihen ne sitten loppukin yhtäkkiä yöllä. Tänään taas ei mitään. Turhauttavaa kun luulee että nyt olisi ehkä lähtö lähellä ja sitten "oireet" häviääkin! Huomenna on neuvola heti aamusta. Elättelin toiveita että olisi jo syntynyt siihen mennessä,mutta enpäs usko. Mulla ei muuten olisi mitään ongelmaa tämän odottamisen suhteen,mutta päivät käyvät pitkäksi kun en voi lähteä minnekkään,koska käveleminen on aika tuskaa. Painaa nimittäin aika lailla tuonne alas. Edelleenkään mahaa ei ole raskas kantaa,eikä se häiritse mua tossa yhtään, vaan ne kivut kävellessä.
Onko muita vielä jotka ei oo synnyttänyt vai jäinkö viimeseks meidän ketjus..!!?

T.Pimu84 39+5
 

Yhteistyössä