Hae Anna.fi-sivustolta

Maantieteelliset ulkonäköpiirteet Suomessa?

Viestiketju osiossa 'Kauneus ja kosmetiikka' , käynnistäjänä mielenkiinnosta vaan, 17.08.2011.

  1. Oletteko huomanneet mitään tiettyjä ulkonäköpiirteitä eri puolelta Suomea asuvissa ja niistä tulevissa ihmisissä? Eli pystyttekö arvaamaan ulkonäön perusteella mistä päin Suomea joku henkilö on? :) Entä hiustyylit, meikkityylit.

    Olen huomannut että länsirannikolla Pohjanmaalla ja etenkin kaksikielisissä kaupungeissa ja kunnissa on aika paljon ruotsalaisen näköisiä naisia, eli siniset silmät, vaaleat hiukset ja pitkät raajat ja hieman kulmikkaat kasvot. Ottavat ilmeisesti aika paljon muotivaikutteita Ruotsin puolelta.

    Kaikki minun tuttavanaiset jotka asuvat Oulussa ja siitä pohjoiseen, ovat tummahiuksisia, tummasilmäisiä, pyöreäkasvoisia ja alle 160 cm pituudeltaan.

    (PS. Tämän ketjun voi sitten ottaa myös huumorilla eikä kiristämällä sitä pipoa)
     
  2. jakauma Vierailija

    Kemiläisillä on kauhea jalkahiki ja ovat lyhyenläntiä.

    Torniolaisilla on hampaitten välissä rakoja, jonka vuoksi ulkonäöstä saa vaikutelman satujen hölmöstä jätistä. Ovat kuitenkin normiälyisiä.

    Lumijokiset on pitkiä ja sorjia. Rumat kädet, laihoisa sormisa nivelet kuin ruosteisissa pulteissa.

    Vaasassa on alapurenta normi. Ja liian vaalea tukka, joka tylsällä ponkkarilla.

    Turkulaisilla on laitetut tukat ja hoidettu iho sekä ammattimainen ruiskurusketus. Harmi vaan että perse on kuin seitsemän leivän uuni.

    Pihtiputaalaisilla on persjalat ja karmean pullea reiden etuosa.

    Jyväskyläläisillä on huonot hampaat, huono iho ja sierettyneet sieraimenympäristöt. Yliopiston sisäilman syytä kaikki, ja köyhyyden.

    Riihimäellä on ihmisillä pitkä kaula ja mielenvikainen ilme. Enemmistö kuolaa, poikkeuksena toisen polven maahammuuttajat, joilla verenperintönä toinen jalka lyhyempi. Jos kuolaava suupieli ja pitempi jalka samalla puolella, kuola pysyy suussa.

    Keravalla atoopikkoja alvariinsa raitilla. Pölinä käy kun rapsutellaan. Villaa saa pilkkahintaan kirpputoreilta, eivät voi kutisijat pitää neuleitaan.

    Hangossa kärsät kuin töpseliporsaalla kolmasosalla ja taas toisella kolmanneksella juutalaiskolvit. Jälkimmäisillä kulmakarvat yhteenkasvaneet, hyh hyh.

    Mikä ihmeellisintä, Joensuussa on neitseet kuin Venukset vedestä nousseet. Hehkuvat ihmeellistä, kuin pyhää hohdetta. Autereinen hipiä, sensuellit lanteet ja hekumalliset huulet. Joensuulaisilla miehillä taas sepalus koholla. Onko syy-yhteyttä tiedä häntä.

    Iitissä on kierosilmäisiä enemmän kuin Tikkurilassa, mutta kummassakin enemmistöllä rintava jalka.

    Että show me your face and I tell you where you come from.
     
  3. olisiko nain? Vierailija

    Mielenkiintoinen aihe.

    Mielestani ihan pohjoisesta loytyy esim naisia, jotka ovat aika tummia, joilla on ehka hivenen aasialaistyyppiset, mutta kuitenkin isot silmat, ja voivat olla tosi nattejakin, sellaisella pocahontas- tyylilla.

    Ita-Suomesta taas loytyy ehka enemman lyhyempia, pitkaselkaisia, ja muhkea takamuksisia naisia, joilla tummat hiukset ja isot- leveat ja korkeat poskipaat. Silmissa saattaa olla sellaiset paksutkot ja raskaan liikkuvat luomet.

    Sitten Hameessa paljon vaaleita naisia, joilla vaaleat silmat ja hiukset, sellaiset sievat kasvonpiirteet, ehka hivenen pyoreahkot kasvot, isot silmat, ja aika kapeat huulet. Kroppa hoikahko-normaali, ei hirvean kurvikkaita, muttei tikkujakaan.

    Lansirannikolla pidempia ja hoikkia, jopa laihoja naisia, joilla on pidemmat raajat ja ovat sirompia kuin muut. Kasvot ovat kapeammat ja pidemman malliset ja suut vahan muhkeammat kuin muilla. Hiukset vaaleat ja silmat usein siniset.
     
  4. hmm Vierailija

    itäsuomen naiset ovat tummia ja lihavampia kuin muut, myös muuten isokokoisempia ja -luisia. tukka vahva, raskaat piirteet, kova ääni. paljon pehmeää läskiä ympäri kehoa.

    länsisuomen ja eteläsuomen naisissa on paljon kasvoissa miesmäisiä piirteitä, kolsoja, raakoja kasvonpiirteitä, jykevyyttä ja hitaa liikehdintä.

    ruotsinsuomalaisissa hyvin harvoilla on kauniita huulia, enemmän ohuita viivasuita, tukka myös hyvin hento ja ohut.

    pohjoissuomessa eri näköistä paljon: saamelaiset ovat lyhyitä ja pieniä, osa heistä sinisilmäisiä ja vaaleita mikä yllättää. enemmistö kuitenkin "mongolinnäköistä" pientä pikisilmää.

    niin ja rovaniemeläiset ovat jumalaisen kauniita lumoojattaria.
     
  5. viitasoarelaene Vierailija

    No sehän on ihan selvä, että Viitasaarelta tulee kauneimmat naiset, miehet sen sijaan ovat kaikki pöljähtäväsilmäisiä juoppo-hakkaraisia.
     
  6. missilookit Vierailija

    Työskentelen pääkaupunkiseudulla ja sellainen hauska havainto on ollut, että meidän yrityksessä on ollut kolme 36-48v välillä olevaa naista Seinäjoen seudulta (ei samaan aikaan) jonkun vuoden sisällä, ja kaikilla heillä on ollut vielä tänä päivänä tämä sama lookki kuin paikallisella 80-luvun missillä Maarit Salomäellä eli huomaa välittömästi että kuka heidän monikymmenvuotinen idolinsa on ollut :)

    http://lempimissit.suntuubi.com/datafiles/userfiles//00AAAAAAMAARIT22.jpg

    Tummaksi ja melkein mustaksi värjätyt hiukset joissa heillä paljon sellaista tosi kohmettuneen näköistä lakkaa, aika mattaisen vaaleaksi puuteroitu iho, voimakkaat rajaukset ja vaaleat huulet :-D

    Kaverin työkaverina on myös ollut samoilta seuduilta kotoisin oleva vähän päälle nelikymppinen nainen, ja hänellä oli myös tuo sama lookki.


    Eräs Turussa työskentelevä kaveri sanoi että Turussa on paljon noin nelikymppisiä naisia jotka matkivat vielä tänä päivänä tätä Tanja Vienosen (Karpelan) 90-luvun missityyliä

    http://lempimissit.suntuubi.com/datafiles/userfiles//0000AATAVIK.jpg

    Onko kellään muulla samoja havaintoja?
     
  7. alueelliset erot Vierailija

    Pohjalaiset ovat yleensä hieman tummempihiuksisia, kasvot ovat kapeat ja hieman kulmikkaat ruotsalaiseen malliin. Silmissä ja huulissa on volyymia, samoin nenässä.

    Lappilaiset ovat tummahiuksisia ja heillä on pähkinänruskeat nappisilmät.

    Kainuulaiset naiset ovat leveänaamaisia ja pienisilmäisiä, yleensä ylipainoisia.

    Itä-suomalaiset naiset ovat persjalkaisia, leveäkasvoisia, perunanenäisiä ja pyöreäposkisia ja kapeahuulisia. Usein rutkasti ylipainoisia ja tanakoita rakenteeltaan.

    Torniolaiset naiset ovat pitkiä.

    Hämäläiset naiset ovat pienipäisiä ja pyöreänaamaisia.

    Turkulaiset naiset ovat todella pyntättyjä.
     
  8. kummaa.. Vierailija

    ...että monet sanovat itä-suomen naisia persjalkaisiksi ja ylipainoisiksi! Täällä kauan asuneena olen nimenomaan ihmetellyt (179cm pitkänä naisena) miten monet naiset ovat minuakin pidempiä. Yleensä en paljoa itseäni pidempiä naisia muualla näe. Nämä naiset ei ole kuitenkaan olleet mitään sotanorsuja vaan varsin hoikkia.

    Yleensäkään idässä ei näe kauheasti noita tankkeri-mallin naisia, vaikka niitäkin toki on. Veikkaan että venäjältä tulee aika paljon geenejä täällä päin ja naiset on siksi pitkiä ja hoikkia. Täällä naiset ovat myös usein ylpeän ja kovan näköisiä, ts. kuljetaan nokka pystyssä luonnostaan.
     
  9. Tertsa Vierailija

    Oikeastaan ainoo alueellinen piirre, jota olen huomannut, on pohjanmaalaisissa. Siellä on paljon samantyyppisiä miehiä, tummahiuksisia, vähän kulmikaspiirteisiä, ja hiukan kolhon näköisiä, mutta toisaalta aika komeitakin. Ruumiinrakenne yleisemmin hoikka.

    Tietysti saamelaisissa voi olla ihan rodullisia piirteitä, mutta se nyt on eri asia.

    Savolaisia ja hämäläisiä jotenkin ajattelee, että he olisi sellaisia lyhyitä, pottunokkaisia ja harjastukkaisia, vaaleita ja pyöreähköjä, mutta oikeasti näin ei ole.

    Kun olin pieni, täällä meidän paikkakunnalla oli yksi kyläkunta, jossa asuvat ihmiset olivat minusta kaikki saman näköisiä, oli he toisilleen sukua tai ei. Jotenkin vaan tunnistin heidät aina sieltä päin oleviksi, eikä se koskaan mennyt vikaan. Eli heidän on pakko ollakin jotain samaa kaukaista sukuhaaraa keskenään, vaikkei sukulaisuutta enää olisi ollutkaan.
     
  10. beauties Vierailija

    Kolme kaikista selkeinta ryhmaa on a. Itasuomi, b. hame c. pohjola

    Itasuomelaisilla on se tietyntyyppinen ylaluomi, raskat , ovat lyhyita ja tummia, usein muodokkaita (jopa raskasrakenteisia).

    Minua huvittaa se miten selkea ryhma myos hamalaiset ovat, edustan itsekin Hameenlinnasta kotosiin olevana tata ryhmaa, smaoin kuin useat sieltatulleet kaverini. Sellaiset hivenen lapsekkaat pyorehakot kasvot, isot silmat, pikkusievyytta, vaaleata kutria, aika pitkia ja normaalivartaloisia. Osaa (kaikista hoikempia ja pisimpia) naisista tasta ryhmasta saatetaan maailmalla luulla esim virolaisiksi tai venalaisiksi.

    Ja pohjolan neidot ovat eksoottisia, kauneimmat juuri sta pocahontas linjaa vahan aasialaisen nakoisia.

    Olisko esimerkkeja julkkiksista kuka kuuluu mihinkakin ryhmaan? :)

    Ja mika on se ryhma, mita Helsingista nakyy: Erittain hoikkia ja siroja, upea taydellinen hymy valkoisine ja suorine hampaineen, siniset silmat (hyvinhoidetut hiukset voi olla mita varia vain) siro, hienostunut nena, korkeat poskipaat, mutta kapeat ja hyvin sirot kasvot.

    Tata ryhmaa nakee eritoten hivenen vanhemmissa rouvissa, juuri nain ratikassa naisen enka voinut kin ajatella kuinka klassinen kaunotarhan on joskus ollut, silla edelleen n 50 vuotiaana niin kaunis.

    Onko tama jokin etelasuomalainen "aatelisryhma"?? :DDD
     
  11. tässä muutamia Vierailija

    Karjalaisilla on pyöreät pullaposket, kaidat huulet, pienet silmät ja väkäleuka.

    Pohjoisen naiset ovat tummia ja heissä on ripaus saamelaisuutta, mm. itämaiset yläluomet ja ruskeat silmät.

    Länsi-suomalaiset ovat kapeakasvoisia ja -kroppaisia, heillä on kulmikkaat leukaperät, isot silmät ja pitkä nenä.

    Etelä-suomalaiset naiset ovat pikkusieviä ja siroja, heillä on korostuneet yläkasvot suurilla silmillä ja pienet alakasvot pikkuruisella nenällä, suulla ja olemattomilla huulilla.

    Itä-suomalaisilla on leveät kasvot perunanenällä, korkeat posket, pienet silmät, pitkä selkä ja lyhyet jalat.
     
  12. huomattua Vierailija

    Itä-Suomesta tänne Stadiin tulevat naiset on joko vähän sellaisia pikkuisia pyöreäkasvoisia "Tuksumaisia", tai sitten pitkäraajaisia ja kurvittomia joita voisi luulla nuoriksi miehiksi takaapäin katsottuna.

    Länsirannikolla ruotsinkielisillä seuduilla eli Turusta Kokkolaan on sellaista ruotsiblondin näköistä näyttävää sakkia joiden piirteitä voisi joskus kuvailla sanalla "transumainen", mutta eikö se ole tänä päivänä enemmän kehu kuin loukkaus?
     
  13. Suomessa Vierailija

    Länsinaiset = Paris Hiltonin näköisiä
    Itänaiset = Johanna Tukiaisen näköisiä

    ;-DDDDD
     
  14. sohvis Vierailija

    Suomalaiset ovat aika mitättömännäköisiä pottunokkia, sellaisia soranvärisiä taviksia.
    Ei ole paljoa kehumista. Oona Sormunen luultavasti edustaa savolaista kauneutta.
     
  15. Nötte Vierailija

    Olen täysiverinen cocktail. (Venäjän)karjalais-savolais-hämäläinen.
    Tumma (musta) tukka, siniset silmät, lyhyt selkä (huono!), normaalit jalat (helveitin rumat pohkeet). Iho kesällä kullanruskea, talvella valkoinen. Nenä pieni, huulet runsaat, korkeat poskipäät ja taipumus viiksiin. Meikästä on siis moneen. Aviomies on helsikiläis-hämäläinen ja nyt jo aikuinen lapseni (jumalaisen kaunis nuori mies) on perinyt molemmista perimistään parhaat puolet.
     
  16. hauskoja havaintoja Vierailija

    Pohjanmaalaiset miehet ja naiset ovat komeita, koska kaikki kasvoissa on suurta. Tietysti pohjalaiseen tapaan, jossa torpatkin muistuttavat kartanoa. Enemmän eurooppalain näköisiä kuin itä-suomalaiset, jotka ovat enemmän venäläisen oloisia. Länsiverisillä on pitkät raajat, kapea ruumiinmalli ja lyhyt selkä, idän puolella päinvastoin.
     
  17. oulusta Vierailija

    just näin. Olen Anne Pohtamon tyyppinen lovileukakaunotar. Mutta mistähän lie Anne kotoisin?
     
  18. annelie Vierailija

    Anne Pohtamon isän suku on Venäjältä :)
     
  19. pohoojaalaiset Vierailija

    Janna muuten tuo pohjalaiset. Kaikki miehet jotka ovat sanoneet perimansa tulevan sielta suunnalta ovat komeita ja vahemman sellaisia pyoreanaamaisia pullaposki-hailakka-suomalaisen oloisia!

    On raamia, tummaa ja vahvaa hiusta, selkeita piirteita! Mista heidan geeninsa ovat peraisin? Euroopasta? Koska eivat nayta venalaisilta eivatka skandinaaveilta.

    Onko pohjanmaalla komeimmat miehet siis? Vastaavasti, missa kauneimmat naiset? Pohjoisen pocahontaksetko? Lannen paris hiltonit? :)
     
  20. aishwarya Vierailija

    Ai niin, ja sellainen etta joskus, todella harvin tosin, suomessa tormaa naiseen/tyttoon jolla on, vaikkakin vahemmat selkeat ja kauniit, mutta samantyyppiset kasvonpiirteet kuin Aishwarya Railla. Tata tyyppia HYVIN harvoin nakee Euroopassa, tai Pohjoisessa.

    Eli laajat isot silmat, hivenen lapsekkaan malliset silmat, pieni nena, pyorearaaminen suu, pehmeat posket "viaton" ilme. Tietty varitys eri ja Aishwarya eksoottisempi, mutta tuon tyyppista kasvoa joskus nakee myos Suomessa. Ovatko he "sekoituksia"?



    NewsLine 365 : Your daily news source. India News. Bollywood News. Blog Archive Aishwarya Rai happy for A R Rahman
     
  21. aishwarya Vierailija



    Tuleeko "Aishwarya" jos selkeapiirteinen tumma poholaajainen mies risteytyy suloisen hamalaisen tyttosen kanssa? :DDD
     
  22. Äitini Vierailija

    Hassua. Äitini oli nuoruudenkuvissaan kuin ilmetty Aishwarya :D. Hänen äitinsä eli mummini on varsinaissuomalainen ja ukkini pohjalainen. Sekä ukillani että mummillani oli suuret silmät, samoin äidilläni. Kasvot ovat pehmeät ja naiselliset, huulet täyteläiset (pohjalaista perua). Nenä myös pohjalaisittain kapea-vartinen. Hiuksetkin melko tummat/ristiveriset. Mielestäni Aishwaryallakaan ei ole kovin pieni nenä, pientä kyömyäkin näyttäisi olevan, ilmeisesti hänelle on tehty kutienkin nenäleikkaus. Ikävä kyllä minusta ei tullut suurta kaunotarta, mutta veljeni peri kaikki äitini jumalaisena pitämäni kasvonpiirteet. Aina ei mene nallekarkit tasan geenien arpajaisissa.
     
  23. sohvis Vierailija

    Kun näkee tv-lähetyksiä ympäri suomen, siis näitä maakuntajuttuja, niistä näkee suomalaisen tyypillisen ulkonäön. Suomalaiset on ihan taviksennäköisiä pallinaamoja.
    Lappilaiset ovat omannäköistä porukkaa.
    Suomessa näkee paljon venäläisiä, ja heidän kasvonpiirteet ovat slaavilaisia, siis länsi-Venäjällä.
    Suomalaisissa ja venäläisissä on samoja piirteitä paljolti.
    Samanlaisia ovat aika pitkälti nämä lähialueen suomalaiset ja vennääläiset.
    Ka mennään latinopuolelle. Kyllä härmäläiset naiskaunokitkin kalpenee vaaleeksi värjättyjen hiuksiensa alla, kun latinokaunotar astuu lavalle. Ei pahemmin tarvi värjätä, meikata, luonnostaan ovat luonnon taideteoksia.
     
  24. Latinosukua? Vierailija

    Suomalaisten naisten peput muistuttavat kuulemma eniten latinonaisten peppuja, sanovat kaikki ulkomaalaiset tuttavat ja heitä on noin kahdessakymmenessä eri maassa eri puolella maailmaa.

    Muissa meitä ympäröivissä maissa ei samanlaisia peppuja ole eli Norjassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Eestissä kaikilla paljon litteämmät, ja peppu-vyötärösuhde erottuvampi meillä päin.
     
  25. pom pom Vierailija


    Aina tama sama peppu- tyyppi puhuu lattari-suomalaisista. :D

    Eiko suomalaisilla yleensa ole enemmankin levea tai vain iso takamus, kuin sellainen ulkoneva pallo? Nicki Minajilla on iiihaana peppu, kuin omppu! :)
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti