Lain mukaan muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivän jälkeinen arkipäivä. Jos siis sopimuksen päättymispäivä on perjantai, on muuttopäivä maanantai. Mikäli maanantai on pyhäpäivä, muuttopäivä on tiistai. Muuttopäivänä vuokralaisen on jätettävä puolet huoneistosta vuokranantajan käytettäväksi.
Muuttopäivää seuraavana päivänä vuokralaisen on jätettävä huoneisto tyhjänä ja siivottuna kokonaan vuokranantajan hallintaan. Myös muut vuokrasuhteen perusteella käytössä olevat tilat on tyhjennettävä.
On myös mahdollista sopia muuttopäivästä siten, että muuttopäivä on sopimuksen päättymispäivä, jolloin huoneisto on luovutettava siivottuna kokonaan vuokranantajan käytettäväksi jo muuttopäivänä. Tällöin sopimuksesta on kuitenkin käytävä yksiselitteisesti ilmi, mitä muuttopäivästä on sovittu.
Lain mukaan vuokralaisella on velvollisuus maksaa vuokraa huoneiston hallinta-ajalta, mikäli hän pitää huoneistoa käytössään vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen. Hallinta-ajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jolloin vuokralainen todellisuudessa käyttää huoneistoa asumiseen tai tavaroiden säilyttämiseen.