Maaseudulla stop-liikennemerkki on usein turhake

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Echo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Echo

Tunnettu jäsen
01.09.2008
56 927
19 189
113
Joo, joku on kuollut kolarissa usein ensin, jotta risteykseen on jouduttu laittamaan stop-merkki kärkikolmion sijasta.
Ja esim.Helsingissä voi olla todella tiukkoja risteyksiä joissa olematon näkyvyys, siellä ymmärrän sen merkin.

Mutta stop-merkki hankaloittaa taajaman ulkopuolella:
Jos ja kun näkyvyyttä on muutenkin vähän, niin on riskittömämpää madella 1-vaihteella risteyksestä isolle tielle, jolloin sulla on jo valmiiksi vauhtia kiihdyttää sinne vaikka satasen vauhtiin. Ettet jää tien tukokseksi.

...kuin lähteä täydestä seisahduksesta kiihdyttämään isolle tielle, jolloin sataseen kiihdyttämiseen menee enemmän aikaa ja tiellä ajajat on kohta sun niskassa.

Mielipidettä? :)
 
Ja mä ainakin näen 1-vaihteella hiipiessä sekunnissa, tuleeko ketään risteävältä tieltä. Ei siihen pysähtymistä tarvita.
 
Olisihan se aika outoa kun maaseudulla olisi omat liikennekultturinsa ja lakinsa, kaupungeissa omansa. Lienee helpompi, että on kuitenkin yhteisesti sovittu tieliikennelaki, joita noudatetaan Helsingistä Utsjoelle. Muutenkin autokouluopetus on täysin hunningolla niin lisätäppä siihen vielä sitten tuplasti ohjeistuksia.
 
Eihän se ohje muuttuisi. Stop-merkki olisi edelleen siellä missä sitä ehdottomasti tarvitsisi, eli huonon näkyvyyden paikoissa.

Valitettavasti sitä on vaan sellaisissa paikoissa jossa näkyvyyttä on, ja se itse pysähdyksistä kiihdyttäminen tekee sen riskin.
 
Pointtini mulla on myös sen risteävän tien nopeudessa.
On ihan eri riskit lähteä pysähdyksistä kiihdyttämään kaupungissa 40 km alueella, kuin maaseudulla 100 kilsaan tunnissa. Kiihdytyskaistoja ei näy.
 
Yhteistyössä