Hae Anna.fi-sivustolta

Maca-jauhe

Viestiketju osiossa 'Vaihtoehtoiset hoitomuodot' , käynnistäjänä Tuulikka, 12.09.2009.

  1. Tuulikka Vierailija

    Ostin maca-jauhetta, kun sen mainostettiin olevan huipputerveellistä. En epäilekään, kaikki terveellinenhän on pahanmakuista ja hyvänmakuinen epäterveellistä. Mutta tää jauhe on kyllä NIIN pahaa, että en ymmärrä, minkä kanssa sen saisi menemään. Onko ehdotuksia?

    Olen kokeillut viilin, jugurtin, jopa hillon kanssa. Ei tulis mieleenkään sekoittaa sitä mehuun tai veteen, en saisi alas. Se maistuu palaneelta rautajauholta. Maku tunkee esiin vaikka mitä tekisin. Nytkin otin sitä aamulla jugurtin kanssa, jota maustoin vielä puolukkahillolla, ja edelleen se maku tulee suuhuni jostain sisuksista.

    Täytyhän tää yksi purkki nyt alas saada, kun sen kerran olen ostanut. Luonto ei anna periksi hukkaankaan heittää. Onko hyviä neuvoja kellään?
     
  2. kattavat neuvot Vierailija

    Sinua on koijattu. Joutuisit myöntämään asian itsellesi, mikäli heittäisit purkin pois.
    Sinulla on kolme vaihtoehtoa:
    a) Tunge purkki kaappiin perimmäiseksi ja yritä vakuuttaa itsellesi, että sitä ei enää ole.
    b)Kasva ihmisenä. Heitä purkki roskiin ja mieti, kannattaako aina ostaa kaikkea uskomusroinaa.
    c)Syö möhnä väkisin. Kärsi ja toivo, että siinä ei ole joukossa mitään raskasmetalleja, maksaa tuhoavia myrkkyjä tai kiinalaisia b-laadun lääkejämiä.

     
  3. smoothieta Vierailija

    tässä minun ohje

    hampunsiemenrouhetta 2 rkl
    maca-jauhetta 4 tl
    ohranorasjauhetta 2 tl
    goji-marjoja 1 dl

    vettä turvottamaan goji-marjat 2 dl

    tuotetta tai pakastemarjaa tai kotimaisia ilmaisia omenoita 2-3 dl

    täysmehua + tehosekotin päälle ja avot, mikä ihana makuelämys

    mehua tulee n. 1 litra, joten siitä riittää 2 aukuiselle ainakin

    http://personal.inet.fi/koti/remeli/tehosekoitin.jpg
     
  4. S-i Vierailija

    Niin kuinka pitkäksi aikaa sitä riittää? Vai juodaanko tuo siis kerralla?

    Ja joka päivä surautetaan tällainen annos vai? Multa ei löydy kyllä vuoden jokaiselle päivälle pakastemarjoja noin paljon, ne loppuisi aika äkkiä tällaiselta yksineläjältä. Taisin kaikki mansikatkin jo pistää menemään. Omenoista en tykkää minä eikä maha.
     
  5. smoothien sekaan Vierailija

    Makuja on näköjään monia, koska minun mieletäni se ei ole ollenkaan pahaa :) Useinmiten sekoitan jauheen smoothien tapaiseen juomaan aamuisin eikä ole "tökkinyt" kertaakaan.
     
  6. smoothieta Vierailija

    Kerrala juodaan, mutta ei joka päivä.

    Mulla on 20 litraa mustikoita
    Omenoita saa niin paljon kiun ikinä haluaa eikä maksa mitään

     
  7. Ummikko-69 Vierailija

    Hei, minäkin innostuin tilaamaan tätä sunfoodin (huippu?) maca jauhetta ja nyt kyll tuntuu että minun vatsani on aika "tiukalla". Yleensä vatsani toimii erittäin hyvin jopa 2 tai 3 kertaa päivässä. Syön vain 1-2 tl päivässä. Onko muilla tälläisiä kokemuksia? Siskollani oli eri merkkistä ja sanoi että minulla on voimakkaamman makuista tämä merkki, tiedä sitten mitä merkitsee...
     
  8. D3 Vierailija

    Minä syön CocoVi Maca-jauhetta. Ei juuri maistu. Vatsan toimintaa ei ole vaikuttanut mitenkään, eikä edes pitäisi.

    Myydään netissä ja ruohonjuuressa.

    http://www.cocovishop.com/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Spray/Products/1075

    www.ruohonjuuri.fi/
     
  9. erkki-petteri Vierailija

    Siis tuore maca on parasta jos haluaa romuttaa makuaistimuksen pariksi päiväksi :O
    Tuore maca on siis erittäin väkevää!
     
  10. sipe Vierailija

    Tilasin Ecodeal.fi verkkokaupasta macaa ja totesin myös maun olevan aika "vahva".
    Kysyin asiasta Ecodealin verkkokauppiaalta ja sieltä tuli ohje käyttää lucuma-jauhetta macan kanssa, jos maku tökkii.
    Asian nyt testanneena voin todeta, että vinkki pitää paikkansa. Macan ominaismaku ei enää läheskään niin paljon enää puske läpi.
     
  11. Ostin minäkin Vierailija

    Noin puolentoista viikon verran ehdin käyttää tätä CocoVin maca-jauhetta, pari teelusikallista päivässä, kun sain niin karmean vatsataudin, etten ole elämäni päivänä sellaista kokenut. Sen oli pakko johtua tästä jauheesta, koska lopulta vaikutus oli välitön, kauhea polttava kipuaalto tuli heti jauheen nieltyäni. Synnytyspoltot tuli mieleen.

    Neljä päivää piti olla töistä pois, maaten sängyssä kipukouristusten kanssa. Kivut tulivat aaltoina, ja kestivät tunnista kahteen. Vaikka lopetin jauheen käytön, kipuaallot jatkuivat, tosin koko ajan hieman laimentuen, mutta noin kuukauden verran kaikkiaan kärsin tästä. Vielä siis töissä ollessanikin piti aika ajoin mennä kahvihuoneen sohvalle kipristelemään, ei kerta kaikkiaan voinut olla pystyssä.

    Kuumetta ei ollut eikä oksentelemista, mutta vatsan toiminta oli varsin yliaktiivista. Jotain siis elimistöni yritti poistaa vauhdikkaasti.

    Hyi itku, en ikinä enää katsokaan mihinkään macaan päin. Liian vahvaa minulle. Pahanmakuistakin se oli, totta. Tietysti tähän joku yrittää väitää, että söin jotain muuta, mikä aiheutti tämän, mutta en taatusti syönyt. Ihan sitä samaa tavallista, mitä joka päivä muutenkin. Ei mitään pilaantunutta eikä vastaavaa.
     
  12. Tepsu Vierailija

    Mutta itse juon sitä ihan itsenään sekoitettuna lasilliseen vettä. Ensin onnistuin kääntämään sen kanssa vain vatsani ympäri, mutta nyt juominen sujuu mainiosti. Henkäisen syvään ja tukin nenäni. Oikeastaan en kai hengitä lainkaan juomisen aikana, enkä muutamaan sekuntiin sen jälkeenkään. Nielen vain muutaman kerran, että suu on varmasti tyhjä. Muutoin löyhkä nousee nenään ja välitön palaute on tiskialtaassa. Kun suu nielua myöden on tyhjä, maakellarin haju on lähes kadonnut, Maca pysyy sisällä ilman vastaväitteitä.. ja tunnen itseni voittajaksi. = ) Itselläni ei ole ollut mitään muita vatsaongelmia Macan kanssa.
     
  13. ei ymmärrä Vierailija

    Siis miksi te yritätte juoda tuommoista tavaraa, josta tulee oireita, huono olo ja joka maistuu pahalta? Ei kai se mikään verkostotuote ole?
     
  14. Sivaltaja Uskonnoton

    liittynyt:
    01.09.2009
    Viestejä:
    3 886
    Saadut tykkäykset:
    15
    Lapsillehan on ainakin joskus opetettu, että jos lääke tai vastaava, maistuu pahalta, niin silloin se on tehokasta.
     
  15. Ai niin. Ja vaihtoehtobisneksien asiakkaille on opetettu, että jos tuntee myrkytysoireita, niin se on osoitus elimistön puhdistumisesta. Ja homeopatiaharrastajat kertovat, että jos oireet pahenevat, vaikka on syöty sokerirakeita, niin se on todistus homeopatian voimasta.
     
  16. ruokataiteilija Vierailija

    "Ostin minäkin", kirjoitit "Noin puolentoista viikon verran ehdin käyttää tätä CocoVin maca-jauhetta, pari teelusikallista päivässä, kun sain niin karmean vatsataudin, etten ole elämäni päivänä sellaista kokenut."

    Oletko käyttänyt sen noin vain jauheena vai sekoitit johonkin ruokaan/juomaan? Suositus on, että Maca-jauhetta sekoitetaan lämpimään tai kylmään nesteeseen, tai ruoan päälle ripotellaan. Ainakin mun käytämässä pakkauksessa lukee "Älkää ottako sellaisenaan tai aterioitten välillä.", joten en tee niin.:)

    Muelestäni aloitit liian suurella määrällä, varsinkin jos on jauhe kyseessä, koska alkuvaiheessa on hyvä aloittaa 1/4 teelusikan aamiaisen ja sitten ilta-aterian yhteydessä. Ehkä sekin on ärsyttänyt sun vatsaa. Lusikallisen suositellaan vain kroonisissa tapauksissa - niin kuin esim. krooniset väsymysoireyhtymästä kärsiville, jne.

    Kaikkien "superfoodien" kanssa pitää etsia oma annostus ja mikä sopii, eikä noin vain noudattaa mitä pitäisi. Sun keho reagoi omalla tavalla kaikkeen ruokaan, joten parempi kuunnella sitä kun ketään meistä.:) Jos ei sovi, ei sovi.

    Mukavaa päivän jatkoa kaikille ja suosittelisin, jos teillä mahdollisuutta on, katsokaa "Food matters" dokumenttielokuvan. (Lisää infoa saa osoitteesta Welcome | FOODMATTERS®)
     
  17. superfood Vierailija

    Kun kuulet sanan superfood, on aika poistaa varmistin ja käydä tsekkauslista:

    Auttaako mukamas melkein kaikkiin vaivoihin?
    Onko melkein lääke?
    Mutta ihan luonnollinen eikä lainkaan synteettinen?
    Eihän ole juuri ollenkaan sivuvaikutuksia?
    Ja kovasti pitäisi 'puhdistaa' elimistöä?
    Onhan tuhansia vuosia vanha keksintö mutta ihan uusi tuote Suomessa?
    Liittyykö markkinointiväitteisiin intiaaneja, tiibetiläisiä tai muita eksoottisia kulttuureja?
    Ja myynti tapahtuu nettikaupan, luontaisjantterien tai verkoston kautta?
     
  18. D125 Vierailija


    Superfood tarkoittaa ravintorikasta ruokaa, ei muuta.

    Kotimaiset marjat ovat kaikki superfoodia.

    Itse superfood sanaa ei edes saa käyttää ruuasta.

    Tottakai terveellinen ruoka on hyväksi elimistölle.
     
  19. ruokataiteilija Vierailija

    Kiitos D125, meinasin vastata vähän samalla lailla.

    Lisää tietoa saa netista jos etsii, tässäkin on yksi artikkeli jos auttaa:
    Superfood tarkoittaa erityisen terveellisiä ruoka-aineita | Olotila | yle.fi


    Superfood-nimiselle henkilölle: Superfood ei ole ihmelääke, siitä ei saa sivuvaikutuksia ja se todellakaan ei ole vain ulkomaanainen tuote josta keksitään kiva tiibetilaista tai muuta eksoottista tarinaa. Superfoodeja löydät Suomesta monista tuotteista, pitäisi vähän lukea lisää ruoan ravintoaineista, ja itse tajuat mikä on superfood mikä ei. Kotimaan marjoista ei ole mitään keksittyä tarinaa, mustikka on superfood jokaisessa maassa!:)

    Nykyään ruokamme on tuotu eri puolelta maailmaa, kuvittele vain kuinka paljon turhia lisäaineita on lisätty siihen jotta se pysyisi tuoreen näköisenä. Nyt kun on vielä EU:nkin määräyksiä miltä vihannesten ja hedelmien pitäisi näyttää (täydellisen näköinen pitää olla), jotta ne pääsisi kauppojen hyllyihin - sehän tarkoittaa vain lisää myrkkyä meidän elimistölle. Luomutuotteet tietysti olisivat kaikesta parhaimia, mutta tottahan se on, että ne maksaa joskus liiankin paljon ja niissäkään ei ole paljon valikoimaa.

    Älä osta Samarini tai Rennie ruoansulatusvaivoihin, tee mielummin itsellesi minttu- tai inkivääritteetä. Älä juokse heti ottamaan influenssarokotetta, käytä päivittäin edes vähän marjoja ja valkosipulia, tauti ei tule edes lähellekään. Käytän itse myös pakastemarjoja ja homma toimii. Yhteiskuntamme on mennyt siihen suuntaa, että kaikkiin "vaivoihin" tarvitaan lääkkeet. Hyvä ja ravintorikas ruoka voi joskus pelastaa henkesi, ettet ole edes huomaa siitä.

    Tässä sulle muutama linkkiä lisää, ne on englanniksi mutten suomeksi löytänyt mitään mikä selittäisi tätä enemmään ja antaisi esimerkkejä:
    SuperFoods - Real Food Diet and Super Food Ideas - thedailygreen.com
    Nutrition, Antioxidants, Wellness, Healthy Diet, Whole Foods, Health : SuperFoodsRx

    Mukavaa viikonloppua:)
     
  20. kohtuutta Vierailija

    Marjojen tai valkosipulin syömisellä ei ole osoitettu olevan vaikutusta virusten tarttuvuuteen.

    Saman ilmiön toinen puoli on, että kaikkiin 'vaivoihin' kaupustellaan lisäravinteita, taikapillereitä ja superfoodeja.
     
  21. ruokataiteilija Vierailija

    "Marjojen tai valkosipulin syömisellä ei ole osoitettu olevan vaikutusta virusten tarttuvuuteen."
    -- Oma lääkärisikö testasi tätä vai sinä itse, ja sen perusteella väität näin?:)

    "Saman ilmiön toinen puoli on, että kaikkiin 'vaivoihin' kaupustellaan lisäravinteita, taikapillereitä ja superfoodeja. "
    -- Jos olet lukenut yhtään mitään etkä noin vain heittänyt vastausta, tajuaisit ettei ole kyse mistään lisäravinteista tai taikapillereista, vaan tavallisesta ruoasta joka on useinmiten luomua ja ravintorikasta.
     
  22. superruokaa Vierailija

    Jos sinulla itselläsi on jotain oikeaa tietoa, että superruokien virusten tarttumista ehkäisevästä vaikutuksesta olisi tutkimusta, niin kerro ihmeessä.
     
  23. tertzi Vierailija


    jauho suuhun ja lasillinen vettä perään!!
     
  24. Råtta Vierailija

    Kuukautiseni alkoivat tänään seitsemän vuoden tauon jälkeen. Olen käyttänyt macaa puolentoista viikon ajan joka päivä pieniä määriä kaakaoon sekoitettuna. Heti ostettuani tein sen virheen, että maistoin suoraan pussista ja koin samalla elämäni karvaimman makuelämyksen!
     
  25. m-jauhe Vierailija

    Minulla on menossa jo ties kuinka mones pakkaus. Menee oikein hyvin alas jogurtin seassa...
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti