Madeleinea etsitään nyt valokuvan perusteella

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Marokossa otettu kuva esittää vaaleaihoista pientä tyttöä, jota kantaa selässään iäkkäämpi marokkolaisnainen. Kuvan on ottanut espanjalaisnainen kolme viikkoa sitten pohjoisessa Marokossa.
 
Madeleinesta on tehty kuvan lisäksi jo kolme väitettyä havaintoa Marokossa. Eilen espanjalaisnainen kertoi nähneensä Madeleinen pitelemässä kädestä "musliminaista" Pohjois-Marokossa toukokuun lopulla. Sitä ennen kaksi ihmistä on kertonut nähneensä Madeleinen Marrakeshissa kuusi päivää katoamisen jälkeen.
 
Mun mielestä myös tuo marokkolaisnainen voisi olla mies. Tyttö voisi olla Madeleine, mutta yhtä hyvin voisin kuvitella, että olisi yksi tuttu pikkutyttö. Tuntuu vaan, että jos oikeasti on pedofiilien käsissä, niin olisi parempi tosiaan olla kuollut. Noita Madeleinesta otettuja kuvia kun katselee, ei usko vanhempien tehneen hälle mitään pahaa. On niin onnellisen näköinen pikkuinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oli naisen oma lapsi:(

Niin ainakin väittävät, tiedä sitten. Tuon kuvan lapsi muistuttaa ainakin ihan Madeleinea kun taas se toinen kuva missä on se polkkatukkainen tyttö, ei muistuta oikeastaan ollenkaan. Pienemmät silmät mm.
 
nterpol ja kansainväliset asiantuntijat ehtivät jo ryhtyä analysoimaan espanjalaisnaisen Marokossa elokuussa ottamaa valokuvaa, jossa tumman naisen nähdään kantavan selässään vaaleata tyttöä. Tytön epäiltiin olevan kadonnut Madeleine.

Kuvassa näkynyt perhe ilmoittautui kuitenkin tänään itse viranomaisille. Poliiseille selvisi, että kuvan tyttö oli perheen oma tytär. Tytön nimi on Bushra Binhisa, ja hän elää köyhässä maanviljelijäperheessä.

Tieto siitä, ettei kuvan tyttö ollutkaan Maddy, oli jälleen uusi pettymys Gerry ja Kate McCannille, jotka ovat jo pitkään odottaneet tietoja tyttärensä kohtalosta ja joita Portugalin poliisi yhä epäilee Maddyn surmaamisesta ja tämän ruumiin kätkemisestä.

IL
 

Yhteistyössä