mahdolliset äidille aiheutuneet vauriot synnytyksessä

Tuolla vela (vapaaehtoisestilapsettomat) palstalla osa ihmisistä kauhistelee, kuinka kamalia ja pysyviä vaurioita synnytyksestä jää äideille. Itse tiedän vain yhden tapauksen, josta äidille jäi pysyviä vaurioita pahan repeämisen vuoksi. Eli olisi kiva kuulla, kuinka paljon tätä oikeasti tapahtuu - sillä itse olen ollut käsityksessä että aika harvinaista on. Eli kysymys kuuluu: Jäikö sinulle synnytyksestä pysyviä fyysisiä vaurioita/haittoja?

Itselle ei jäänyt mitään. Lapsi syntyi sektiolla ja muistona siitä pieni lähes näkymätön arpi. Haava parantui nopeasti, eikä komplikaatioita ollut.

 

Alatiesynnytys, ei vaurioita, pari tikkiä repeämään joka parani suht nopeasti. Ei edes raskausarpia

 

Ekassa synnytyksessä jouduttiin käyttämään imukuppia ja tuli pahat repeämät, toistakymmentä tikkiä enkä pystynyt yli kuukauteen istumaan, mutta parani eli mitään pysyvää ei jäänyt.
Toisella kerralla vain yksi tikki.
Luulen kanssa että aika harvinaisia on sellaset pysyvät haitat. Ihmeellisen hyvin ne pahatkin vauriot siellä korjaantuu.

 

3. asteen repeämä, pepun sulkijalihas siis repesi, en pystynyt istumaan kunnolla 2 kuukauteen, senkin jälkeen pikkuhiljaa vasta. nyt synnytyksestä vuosi ja kaikki ennallaan. Tiedä sitten mitä toinen synnytys tuo tullessaan joskus mutta ainakin toistaiseksi siis ihan uskomatonta tosiaan miten hyvin sitä pahatkin vauriot korjaantuvat ajan kanssa.

 

Pari tikkiä ekasta ja toisesta, kolmannesta ei mitään. Raskausarpia oli jo ennalta teini-iän aiheuttamana rinnoissa ja reisissä, muutama lisää tuli alavatsaan kolmannesta raskaudesta.

Vartalo on muuttunut jonkin verran, vaikka paino palasi joka kerta keskimäärin ennalleen = ekoista meni aiempaa alemmas, kolmannesta on muutama kilo jäljellä ja varmaan jääkin, kunnes viisikymppisenä teen kuntokoulun . Vartalon muutoksista olen puhunut viisikymppisen lapsettoman työkaverin kanssa ja hänellä, todella hoikalla ihmisellä, on ihan samoja muutoksia kuin minulla (kengän koko kasvanut, rinnanympärys kasvanut vaikka kuppikoko ei, lantio levinnyt), joten kyllä se ikäkin tekee, ne vain helposti laitetaan lasten piikkiin aina kun lapsia on tullut hankittua. Vähän sama kun imetyksen piikiin laitetaan monet siihen liittymättömätkin synnytyksen jälkeiset asiat.

 

En jaksanut mennä tuonne vela-puolelle katsomaan kys. keskustelua, mutta sanonpa vaan, ettei kenenkään vauvasta haaveilevan kannata repeämisen pelossa jättää haaveita sikseen. 3.-4. asteen repeämät, joissa peräaukon sulkija repeää, ovat todella harvinaisia. Vain n. 0,5 % synnytyksistä käy näin ikävästi. Olen saanut sellaisen käsityksen, että mikäli korjaus onnistuu synnytyksen jälkeen ja lantionpohjalihakset hoidetaan hyvään kuntoon, kuntoutuu äiti varmasti.

Itselleni tuli tällainen iso vaurio, eli ulkoinen sulkija katkesi kokonaan ja sisempikin melkein kokonaan. Oli toki kovia kipuja pitkään, mutta lääkkeet veivät ne kyllä pois. Normaalia rauhallista elämää pystyi elämään. Imetys olisi ehkä onnistunut paremmin, jos olisi voinut istua heti alussa. (Näin jälkikäteen olen surullisempi imetyksen epäonnistumisesta kuin repeämästä.) Pari viikkoa synnytyksestä kävin kävelyllä, neljä viikkoa synnytyksestä olin jo yliopistolla luennolla, kuusi viikkoa synnytyksestä alkoi yhdynnät (ilman kipuja!), neljä kuukautta synnytyksestä aloin käydä säännöllisesti juoksulenkillä jne. Ihan normimeininki. Ei ole ollut mitään pidätysongelmia tms. Olen kyllä jumpannut lantionpohjaa paljon ft:n ohjeiden mukaan.

Seuraava kuitenkin syntyy mitä todennäköisimmin sektiolla. En halua riskeerata enää mitään. ;-) Mutta sitten aikanaan synnytystavan arvioinnissa sekin selviää.

 

Itse taas tiedän monta jotka ovat melko pahasti revenneet mutta vain yhdellä nuo vauriot ovat pysyviä eli ne pahatkin ovat kuitenkin korjaantuneet. En tiedä onko vain sattumaa että omassa lähipiirissä näitä on mielestäni paljon.

Omalla kohdallani ekassa synnytyksessä tehtiin episiotomia ja muita repeämiä ei sitten tullutkaan (vauva oli suht iso, lähes 4,5kg vonkale ja itse olen siro ja pienikokoinen). Tokassa synnytyksessä ei tullut juuri mitään, pari tikkiä ja heti pystyin istumaan ja olemaan lähes normaalisti (vauva oli pieni, vain 3kg ja helppo siis synnyttää).

Repeämisien pelossa en kyllä lapsia tekemättä jättäisi vaikka ne kieltämättä esim minua kovasti pelottivat koska lähipiirissä näitä oli ollut.

 

Episiotomia tehtiin ja repesi vielä lisää, 2. astetta muistaakseni. Kaiken pitäisi olla kunnossa ja olen treenannut lihaksia. Ulosteen pidätyskyvyttömyys vaivasi alussa, ehdin sentään aina vessaan, kotona kun olin. Samaa ongelmaa on edelleen yli vuoden jälkeen vähässä määrin: joskus tulee kiire vessaan ja ilmaakin karkailee tahattomasti välillä. En siis tosiaan voi sille mitään, anteeksi vaan! Rajoittaa liikuntaharrastuksia ja valikoin myös ruokaani tarkemmin kuin ennen. Vessassa käyminen on hankalampaa kuin ennen, ilmeisesti jokin hermo vaurioitui, en tunne mitä tapahtuu enkä pysty hallitsemaan sitä täysin, kuten ennenkin. Kohtalaisesti sentään. Mutta kyllä tämä on mielestäni ikävä ja varmaankin pysyvä vaurio. Ei korjata, kun ei näy missään eikä ole pahempi. Oli pitkä ja vaikea synnytys, taitaa jäädä ainoaksi että jään edes tähän kuntoon loppuiäkseni. Muita merkkejä ei sitten tullutkaan, esim. yhtäkään raskausarpea tai suonikohjua tms.

 

siis kuten ennen, ei kuten ennenkin. Ennen en tosiaan piereskellyt!

 

Episiotomia tehtiin ja repesi vielä lisää, 2. astetta muistaakseni. Kaiken pitäisi olla kunnossa ja olen treenannut lihaksia. Ulosteen pidätyskyvyttömyys vaivasi alussa, ehdin sentään aina vessaan, kotona kun olin. Samaa ongelmaa on edelleen yli vuoden jälkeen vähässä määrin: joskus tulee kiire vessaan ja ilmaakin karkailee tahattomasti välillä. En siis tosiaan voi sille mitään, anteeksi vaan! Rajoittaa liikuntaharrastuksia ja valikoin myös ruokaani tarkemmin kuin ennen. Vessassa käyminen on hankalampaa kuin ennen, ilmeisesti jokin hermo vaurioitui, en tunne mitä tapahtuu enkä pysty hallitsemaan sitä täysin, kuten ennenkin. Kohtalaisesti sentään. Mutta kyllä tämä on mielestäni ikävä ja varmaankin pysyvä vaurio. Ei korjata, kun ei näy missään eikä ole pahempi. Oli pitkä ja vaikea synnytys, taitaa jäädä ainoaksi että jään edes tähän kuntoon loppuiäkseni. Muita merkkejä ei sitten tullutkaan, esim. yhtäkään raskausarpea tai suonikohjua tms.

Oh hoh, kuullostaa kyllä todella ikävältä! Miksei sinulle tehty sektiota? Kyllähän kätilön/lääkärin olisi tullut nähdä, että lapsi ei mahdu kunnolla alateitse syntymään!

 

Episiotomia tehtiin ja repesi vielä lisää, 2. astetta muistaakseni. Kaiken pitäisi olla kunnossa ja olen treenannut lihaksia. Ulosteen pidätyskyvyttömyys vaivasi alussa, ehdin sentään aina vessaan, kotona kun olin. Samaa ongelmaa on edelleen yli vuoden jälkeen vähässä määrin: joskus tulee kiire vessaan ja ilmaakin karkailee tahattomasti välillä. En siis tosiaan voi sille mitään, anteeksi vaan! Rajoittaa liikuntaharrastuksia ja valikoin myös ruokaani tarkemmin kuin ennen. Vessassa käyminen on hankalampaa kuin ennen, ilmeisesti jokin hermo vaurioitui, en tunne mitä tapahtuu enkä pysty hallitsemaan sitä täysin, kuten ennenkin. Kohtalaisesti sentään. Mutta kyllä tämä on mielestäni ikävä ja varmaankin pysyvä vaurio. Ei korjata, kun ei näy missään eikä ole pahempi. Oli pitkä ja vaikea synnytys, taitaa jäädä ainoaksi että jään edes tähän kuntoon loppuiäkseni. Muita merkkejä ei sitten tullutkaan, esim. yhtäkään raskausarpea tai suonikohjua tms.

Olisiko sinulle voinut tulla kuitenkin myös peräaukon sulkijalihaksen repeytymä, jota ei vaan ole huomattu ja korjattu? Välillä nämä peräaukon repeytymät jäävät huomaamatta. Esim. minulla kätilö ei ensin huomannut sitä ollenkaan, mutta lääkäri huomasi heti (oli imukuppi ja siksi lääkäri). Korjausleikkaus on myös myöhemmin mahdollinen.

Episiotomia on muuten aina 2. asteen repeytymä.

 

Olisiko sinulle voinut tulla kuitenkin myös peräaukon sulkijalihaksen repeytymä, jota ei vaan ole huomattu ja korjattu? Välillä nämä peräaukon repeytymät jäävät huomaamatta. Esim. minulla kätilö ei ensin huomannut sitä ollenkaan, mutta lääkäri huomasi heti (oli imukuppi ja siksi lääkäri). Korjausleikkaus on myös myöhemmin mahdollinen.

Episiotomia on muuten aina 2. asteen repeytymä.

Varmaan kannattaa mennä ihan tk-lääkärille juttelemaan, ja hän voi kirjoittaa lähetteen gastroenterologian polille, jossa asia voidaan tutkia. Näitä siis tutkitaan ja hoidetaan gastroenterologian puolella, eikä gyn. puolella.

 

Repeämisien pelossa en kyllä lapsia tekemättä jättäisi vaikka ne kieltämättä esim minua kovasti pelottivat koska lähipiirissä näitä oli ollut.

Näinhän se on, kysymys on kai siitä haluaako lapsia vai ei, ja jos haluaa niin on valmis ottamaan myös sen (kuitenkin suhteellisen pienen) riskin, että jotain isompaakin synnytyksessä tapahtuu. En oikein ymmärrä, miksi velapalstalla avataan tällaisia keskustelunaiheita, eihän nämä meidän elämäämme liity millään tavoin.

Jos lapsia EI missään nimessä halua, niin eiköhän mikä tahansa fyysinen vaurio olisi aika pientä siihen verrattuna, että synnytyksen jälkeen olisi se lapsi niskoilla vähintään 18 vuotta.

 

Minulla oli pitkä ponnistusvaihe, episiotomia tehtiin ja imukupilla autettiin lapsi maailmaan. Loppuvaiheessa ponnistaessa kipu oli ihan hirveää, tuntui, kuin olisi peräsuoli revennyt. Niin ajattelin käyvän, mutta ei onneksi käynytkään. Kätilön mukaan episiotomia oli pieni, vain muutama tikki. Mutta kipeä oli silti ja tulehtui vielä. En pystynyt kunnolla istumaan kuukauteen. Seisominenkin teki kipeää, jos joutui seisomaan pitkään.

Alapäässä pullottaa jotain ylimääräistä. Olen käynyt kahdella eri gynekologilla ja ensimmäisen mielestä minulla on vain lievä peräsuolen laskeuma. Toisen mielestä ei mitään. Omasta mielestäni minulla on lievät sekä virtsarakon että peräsuolen laskeumat. Muutama kuukausi synnytyksestä välillä tuntui, että on kakkahätä, vaikka ei sitten ollutkaan. Ja inhottava paineen tunne suolessa. Tämä on ainakin tällä hetkellä onneksi hävinnyt (synnytyksestä on nyt n. vuosi). Mutta virtsarakon laskeumasta on se vaiva, että en pysty vieläkään kunnolla pidättämään virtsaa, jos rakko on tosi täynnä. Ja en meinaa saada rakkoa tyhjäksi. Samoin virtsasuihkun katkaiseminen ei onnistu. Ja joskus se napukka, joka tursuaa emättimestä, hakaa vähän ikävästi.

Olen käynyt fysioterapeutilla, joka mittasi lantionpohjalihasteni kunnon. Ja ne ovat erinomaisessa kunnossa, joten laskeumilla ja lantionpohjanlihasten kunnolla ei ole välttämättä yhteyttä toisiinsa. Mutta kannattaa kuitenkin säännöllisesti jumpata lihaksia, mutta ei kuitenkaan niin, että tulee ylijännitystila, kuten minulla oli. Jumppasin siis liikaa, joka päivä ja pitkiä sarjoja.

Jos nyt jotain hyvääkin on synnytyksestä seurannut - tietysti aivan ihanan lapsen lisäksi - niin en ole koskaan nauttinut seksistä yhtä paljon, kuin nyt! Saan orgasmeja paljon helpommin, kun ennen en välttämättä saanut ollenkaan

 

Ihana lapsi, voimakkaammat orgasmit.

En revennyt pahasti, mutta avautumisvaiheessa vauva painoi hermoa niin, etta minulta lahti tunto toisesta jalasta. Tunto palaili pikkuhiljaa kahden kuukauden kuluessa ennalleen, mutta aluksi en uskaltanut kantaa vauvaa kavellessa (yksin ollessa karrasin vaunuissa sisalla), kun jalka petti odottamatta alta. Nyt siis ennallaan. Mika jai on, etta joskus aivastaessa, naurahtaessa yms. saattaa lirahtaa tosin sekin on selvasti vahentynyt kun olen jumppaillut lantiopohjan lihaksia. Raskausarpia en saanut, paino putosi pian ennalleen (imetin yli vuoden ja edelleen), mutta lantioni leveni ja olen myos reitevampi, mutta nyt en erityisesti laihduta, kun viela imetan. Rinnat hyvannnakoiset, mutta katsotaan sitten imetyksen jalkeen uudestaa

Kannatti ja valmis uuteen koitokseen

 

Ensimmäisestä jokunen tikki tuli ja toisestakin. Haavat parani nopeasti, siis pari vk synnytyksestä ei mielestäni ollut enää jälkiä havaittavissa ulkopuolisen silmille. Siis jos joku olisi katsonut tuonne alapäähän, niin ei olisi osannut sanoa olenko synnyttänyt vai en. Jos paikkoja koittaa kunnolla tutkia, niin oikeastaan vain minä tiedän yhden kohdan joka siis millin eroaa aiemmasta, mutta siitä ei ole haittaa. Paikat on yhtä napakat kuin ennenkin ja S-elämä parempaa kuin ennen... Tiedä sitten miksi, mutta näin on.

 

Niin, eikä tullut raskausarpia tai muutakaan. Toivottavasti säästyisin niiltä mahdollisissa tulevissa raskauksissakin.

Minä tunnen hyvin monta synnyttänyttä naista, eikä kukaan ole ainakaan myöntänyt saaneensa mitään pysyviä vaurioita synnytyksessä. Nykyään saadaan kyllä hyvin paikat korjattua onneksi. Ainahan yleensä kaikki tuntevat jonkun tutun tutun, jolle on jotain käynyt. Toivottavasti nämä olisivat tosiaan harvinaisia tapauksia.

 

Minulla tehtiin normaali episiotomia ja tuli 1.asteen repeytymä. Nyt synnytyksestä on 7 viikkoa ja alakerta tuntuu samalta kuin ennen synnytystä, ehkä ihan pienenpientä aristusta tuntuu epparihaavan alaosassa. Pissa- ja kakkaongelmia ei ole ollut, muutakuin tietty ihan alussa synnytyksen jälkeen oli "mielenkiintoista" käydä kakkosella Seksiä ei olla vielä päästy kokeilemaan, kun tuo vauveli on senverran vaativa että iskä ja äiskä on vähän väsyneitä. Toivottavasti kohta päästään kokeilemaan Raskausarpia tuli pari ja kiloja jäi noin viis, mutta en muutenkaan omista kovin kaunista vartaloa joten eipä raskaus sitä mielestäni erityisemmin huonontanut. Eli varmasti teen lisääkin lapsia jos luoja niitä suo!

Muuten, kun joku mainitsi tuosta että pieni vauva on helpompi synnyttää, niin se ei mielestäni mee välttämättä sen mukaan minkä kokonen vauva on... Esim mun siskolla tehtiin eppari vaikka vauva oli 1,5-kilonen keskonen, ja tiedän ihmisiä jotka ovat vääntäneet ulos ne yli nelikiloiset ilman yhtäkään tikkiä Käsittääkseni on enemmänkin kyse synnyttäjän rakenteesta ja vauvan tarjonnasta.

 

Ensimmäisestä synnytyksestä pieni pinnallinen repeämä, johon tuli 2 tikkiä. Toisesta ei mitään vaurioita. Lantionpohjalihakset ovat palautuneet melko nopeasti, kun vaan muistaa niitä harjoittaa.

Ensimmäisestä raskaudesta ei jäänyt muitakaan "vaurioita", toisesta tuli alavatsaan pieniä raskausarpia, jotka ovat nyt jo lähes näkymättömissä. Molempien synnytysten jälkeen olen ollut liikenteessä lähes normaalisti, toki en nyt mihinkään juoksulenkeille ole heti kyennyt. Painoa ensimmäisessä raskaudessa tuli 20kg, josta 15kg lähti ensimmäisten kk aikana ja loput sekä viisi lisää imetyksen päätyttyä. Toisessa raskaudessa painoa tuli 22kg, nyt neljä kg jäljellä kun vauva on 4kk.

 

Itselläni synnytyksestä alkaa olla nyt 9 kk aikaa. Lapsi oli normaalikokoinen 3,3 kg, tarjonnassa ei ollut vikaa, eikä imukuppia jouduttu käyttämään. Perusteettoman oksitosiinin käytön vuoksi vauva tuli kuitenkin ns. väkisin ulos eikä paikat ehtineet venyä. Seurauksena sain repeämiä emättimeen, sen suulle ja lisäksi molemmat peräaukon sulkijalihakset repeytyivät. Vauriot onneksi huomattiin ja niitä korjattiin 4 tuntia synnytyksen jälkeen nukutuksessa. Jouduin käyttämään ensimmäiset 3 kk ulostuslääkkeitä ja säännöllisesti vahvaa kipulääkettä. 5 kk synnytyksen jälkeen kykenin ensimmäisen kerran istumaan ilman kipua kovalle alustalle ja solmimaan omat kengännauhani. Ulostaminen onnistuu nyt ok ja jumppaan säännöllisesti lantionpohjaa. Seksiä kykenimme kokeilemaan ensimmäisen kerran reilu kuukausi sitten. Synnytyksessä saamieni fyysisten vaurioiden ohella henkiset vauriot ovat kuitenkin olleet vielä suuremmat, eikä niistä toipumiseen auttanut kätilön ikävä käytös. Ymmärrän hyvin, että hän pelkäsi mahdollista hoitovirhesyytettä, mutta ei tajunnut, että vääristelemällä totuutta ja olemalla töykeä hän pahensi vain minun tilaani. Traumaattisesta kokemuksesta toipumisen kannalta tärkeää olisi ollut avoin keskustelu ja synnytyksen läpikäyminen hänen kanssaan. Koen, että tämän trauman vuoksi minulta on kadonnut luottamus terveydenhuollon henkilökuntaan ja sitä kautta myös mahdollisuus hankkia lisää lapsia. Olen silti onnellinen esikoisestani ja kiitän luojaa, että olemme hengissä. Toivon myös, ettei kenenkään naisen tarvitsisi kokea vastaavaa.

 

Ensimmäinen synnytys: vauva 4180g, synnytys kesti 10h, episiotomia ja 1. ast. repeämää emättimeen. Kävely ja istuminen vaikeaa ensimmäiset 2 viikkoa, jonka jälkeen helpotti nopeasti. Pidätyskyky huonoa ensimmäiset viikot.

Toinen synnytys: vauva 4080g, synnytys kesti 4 h, pieni nirhauma, kaksi tikkiä. Istuin ja liikuin normaalisti heti synnytyksestä. Viidentenä päivänä istuin jo hiekkalaatikon reunalla. Pidätyskyky lähes normaali. Helppoa!!

 

Mulla viisi lasta, yksi kaksosraskaus.
Eikä missään raskaudessa ei synnytyksessä ole mitään vaurioita tullut.
Muutama nirhama,pari tikkiä per synnyty (4 kpl)
Ei raskausarpiakaan.

Hyvin palautunut kaikista, alle lähtöpainon ollut jo synnärillä painokin.

Ai niin.Peräpukamat tuli jo ekassa.Ne kai voidaan lukea raskauden tuomiksi "vaurioksi". Eivät vaivaa juur koskaan, mutt toisinaan vähän jos ummettaa..

 

Minulla tehtiin normaali episiotomia ja tuli 1.asteen repeytymä. Nyt synnytyksestä on 7 viikkoa ja alakerta tuntuu samalta kuin ennen synnytystä, ehkä ihan pienenpientä aristusta tuntuu epparihaavan alaosassa. Pissa- ja kakkaongelmia ei ole ollut, muutakuin tietty ihan alussa synnytyksen jälkeen oli "mielenkiintoista" käydä kakkosella Seksiä ei olla vielä päästy kokeilemaan, kun tuo vauveli on senverran vaativa että iskä ja äiskä on vähän väsyneitä. Toivottavasti kohta päästään kokeilemaan Raskausarpia tuli pari ja kiloja jäi noin viis, mutta en muutenkaan omista kovin kaunista vartaloa joten eipä raskaus sitä mielestäni erityisemmin huonontanut. Eli varmasti teen lisääkin lapsia jos luoja niitä suo!

Muuten, kun joku mainitsi tuosta että pieni vauva on helpompi synnyttää, niin se ei mielestäni mee välttämättä sen mukaan minkä kokonen vauva on... Esim mun siskolla tehtiin eppari vaikka vauva oli 1,5-kilonen keskonen, ja tiedän ihmisiä jotka ovat vääntäneet ulos ne yli nelikiloiset ilman yhtäkään tikkiä Käsittääkseni on enemmänkin kyse synnyttäjän rakenteesta ja vauvan tarjonnasta.

Olen samaa mieltä tuosta, että vauvan koko ei välttämättä ratkaise. Meidän vaavi oli alle 3 kg, ja ei millään tullut ulos. Toinen kätilö kutsuttiin paikalle ja hän painoi kaikella voimalla vatsan päältä, että saatiin pää syntymään. Kätilö sanoi, ettei sieltä isompi olisi tullut. Tuloksena 2. asteen repeämä välilihaan. Voi se pienikin vauva siis olla tiukassa! Epäilen, että minulla on sittenkin hieman ahdas lantio, vaikka lääkäri totesi magneettikuvien perusteella mitoista, että "ei absoluuttisen ahtaat."

Minulla siis tuo repeämä vaivaa edelleen yhdynnässä, synnytyksestä jo vuosi. Vatsakaan ei ole palautunut normaaliksi, pullottaa ikävästi.