Marinin hallitus ei saa kehuja työllisyyden parantumisesta koska ei ole käyttänyt oikeiston kovia työllisyystoimia vaan pehmeitä ja omaehtoisia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Työllisyysaste saatu mittaushistorian korkeimmaksi, kokoaikaiseksi laskettu työlisyysaste JOPA Pohjoismaiden korkeimmaksi ja työttömyys, myös pitkäaikaistyöllisuus laskenut. Media ihmettelee miksi, ei voi olla Marinin hallituksen ansiota, kun ei ole käytetty oikeiston "työllisyystoimia" eli työttömien kiusaa ja kepitystä. Vaan ehkäpä SYY on juuri SE, työtön saa rauhassa omaehtoisesi ilman jakuvaa kiusaamista keskittyä töiden hakemiseen. Tulos on nähty.

Ja siinä missä Sipilän porvarihallitus patisti työttömiä 3 kuukauden eli 65 päivän tarkastelujaksolla minimissään 18 tunnin "töihin" tai pidempin temppukoulutuksiin/kurssituksiin työttömyysturvan entisellään säilymisen ehtona, jossa rangaistiin jopa ahkeria, jotka eivät työtä tai temppukoulutusta löytäneet, Marinin hallitus vaati ainoastaan maksimissan neljän työhakemuksen lähettämistä kuukaudessa.

Työhakemuspohjan teko sähköpostiin työntantajatiedot vaihtaen kestää hetken ja siihen esim. aiemmin tehty CV-liite liittäen vie ehkä neljän työnhakuilmoituksen osalta 10 minuuttia kuukaudessa. Sopivien neljän työpaikan hakeminen Mollista ym. ehkä hieman kauemmin. Jokunen kymmen minuuttia kuukaudessa työnhakuun ilman työttömyysturvan leikkauksia tämän ahkeruuden seuauksena, jos töihin ei pääse.

Tosin saattaa käydä niin hyvin että pääseekin, ja näin on työllisyden kasvun ja työttömyyden laskun perusteella käynytkin. Inhimillistä kannustavaa työllisyyspolitiikkaa oikeiston leimaavan, syyllistävän, kiusaavan ja kepittävän sijaan. Ei ihme että toimii 👍

Nyt 1930-luvun jälkeen oikeistolaisin hallitus tuhoaa taas tämän hyvän kehityksen ja työttömyyttä, kiusaa, leimaamista, ankeutta ja taantumaa taas luvassa.
 
Tuossa sun jutussa ei ole mitään järkeä. Eihän Marinin hallitus tehnyt yhtään mitään työllisyyden parantamisen eteen. Ei muistaakseni ainuttakaan (korjataa jos olen väärässä). Se että talous lähti Suomesta riippumattomista syistä vetämään ja sitä kautta työllisyys kehittyi myönteisesti, ei tietenkään ole sen ansiota, joka ei tehnyt asian eteen mitään. Ja "taantumaa on luvassa" korjattakoot muotoon, että taantumassa olemme jo tällä hetkellä. Ei se ole mitenkään tulossa. Ja mitäköhän kiusaamista ja leimaamista nyt tarkalleen ottaen odotat? Osaatko eritellä?
 
👍
 
Marinin hallitus ei saa kehuja työllisyyden parantumisesta koska ei ole käyttänyt oikeiston kovia työllisyystoimia vaan pehmeitä ja omaehtoisia
Työllisyysaste saatu mittaushistorian korkeimmaksi, kokoaikaiseksi laskettu työlisyysaste JOPA Pohjoismaiden korkeimmaksi ja työttömyys, myös pitkäaikaistyöllisuus laskenut. Media ihmettelee miksi, ei voi olla Marinin hallituksen ansiota, kun ei ole käytetty oikeiston "työllisyystoimia" eli työttömien kiusaa ja kepitystä. Vaan ehkäpä SYY on juuri SE, työtön saa rauhassa omaehtoisesi ilman jakuvaa kiusaamista keskittyä töiden hakemiseen. Tulos on nähty.

Ja siinä missä Sipilän porvarihallitus patisti työttömiä 3 kuukauden eli 65 päivän tarkastelujaksolla minimissään 18 tunnin "töihin" tai pidempin temppukoulutuksiin/kurssituksiin työttömyysturvan entisellään säilymisen ehtona, jossa rangaistiin jopa ahkeria, jotka eivät työtä tai temppukoulutusta löytäneet, Marinin hallitus vaati ainoastaan maksimissan neljän työhakemuksen lähettämistä kuukaudessa.

Työhakemuspohjan teko sähköpostiin työntantajatiedot vaihtaen kestää hetken ja siihen esim. aiemmin tehty CV-liite liittäen vie ehkä neljän työnhakuilmoituksen osalta 10 minuuttia kuukaudessa. Sopivien neljän työpaikan hakeminen Mollista ym. ehkä hieman kauemmin. Jokunen kymmen minuuttia kuukaudessa työnhakuun ilman työttömyysturvan leikkauksia tämän ahkeruuden seuauksena, jos töihin ei pääse.

Tosin saattaa käydä niin hyvin että pääseekin, ja näin on työllisyden kasvun ja työttömyyden laskun perusteella käynytkin. Inhimillistä kannustavaa työllisyyspolitiikkaa oikeiston leimaavan, syyllistävän, kiusaavan ja kepittävän sijaan. Ei ihme että toimii

Nyt 1930-luvun jälkeen oikeistolaisin hallitus tuhoaa taas tämän hyvän kehityksen ja työttömyyttä, kiusaa, leimaamista, ankeutta ja taantumaa taas luvassa.
Tämä ei tietenkään kokoomus-JyrkiTyrkeille käy vaan piiskaa ja viholliskuvien luontia, joka kateellisessa katajaisessa kanssa nostaa kannatusta.
 
Marinin hallituksen aikana tehdyt työtunnit EIVÄT lisääntyneet.
 
Faktantarkistus: Tehdyt työtunnit Suomessa ovat kasvaneet, toisin kuin eduskuntavaaliehdokas Ville Tavio Twitterissä esitti
23.3.2023
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Ville Tavion tviitti sisältää harhaanjohtavan väitteen koskien tehtyjen työtuntien muutosta.

Ville Tavio
väittää 6.3.2023 julkaisemassaan tviitissä, että tehdyt työtunnit eivät kasva. Moreenimedian selvityksen mukaan väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tilastokeskuksen mukaan työtunnit ovat kasvaneet.

Moreenimedia selvitti tehtyjen työtuntien muutoksen vuosien 2021–2022 välillä. Tilastokeskuksen 27.1.2023 julkaiseman tilaston mukaan työllisten tekemien työtuntien määrä kasvoi 0,9 prosenttia vuonna 2022 vuoteen 2021 verrattuna.

Taskinen korostaa, että tehtyjen työtuntien tarkastelu riippuu täysin tarkasteluajankohdasta ja että eri pituisten periodien tarkastelu antaa hyvin erilaisia tuloksia. Kuitenkin työllisten määrän kasvaessa yleensä myös työtuntien määrä kasvaa.

– On aivan eri asia katsoa asiaa esimerkiksi koronakuopan pohjalta tai ennen sitä. Tilastolukujen perusteella emme lisäksi voi sanoa mikä tilanne on juuri tällä hetkellä, vaan tilastot kertovat aina menneestä, Taskinen kertoo.

– Työtuntien määrän muutosten tarkastelu pidemmällä ajanjaksolla antaa tilanteesta todenmukaisemman kuvan. Aikaväli voisi olla vähintään yhdestä vuodesta esimerkiksi hallituskauden pituuteen.
 
Ihminen ei valitettavasti ole itseohjautuva siis jos ei ole pakko tehdä mitään niin niillä mennään ja mentiin.
Itse ainakin olen hankkinut kaikki työpaikkani itse, yhtään ei ole työkkärin patistelulla tullut työttömänä ollessa. Pistää enemmänkin vastustamaan järjestelmää, kun alkavat kiusaamaan kokoomuksen, kepun ja persujen työllisyyspolitiikalla. Marin antoi rauhan lähetellä hakemuksia ja keskittyä työnhakuun stressittä.
 
Työlliseksi lasketaan jos on tehnyt 1 tunnin töitä viikossa. Ei sillä vielä elä.
Sama 1 tunti viikossa on ollut voimassa vuosikausia ja on vertailukelpoinen muiden maiden mittareiden kanssa.

Miksi luulet että Sipilän porvarihallituksen 3 kuukauden / 65 päivän tarkastelujakson aktiivimallin työehto oli 18 tuntia. Siksi että 6 + 6 + 6 tuntia 3 kuukaudessa on 18 tuntia. Runsas tunti viikossa ja simpsalabim työttömyys laskee! Porvarit saavat taiottua tempputyöllisyyttä. Eiköhän Orpon porvarihallitus harrasta samaa tempputyöllisyystoimintaa - oikeistotaikatemppuilua.
 
Sama 1 tunti viikossa on ollut voimassa vuosikausia ja on vertailukelpoinen muiden maiden mittareiden kanssa.

Miksi luulet että Sipilän porvarihallituksen 3 kuukauden / 65 päivän tarkastelujakson aktiivimallin työehto oli 18 tuntia. Siksi että 6 + 6 + 6 tuntia 3 kuukaudessa on 18 tuntia. Runsas tunti viikossa ja simpsalabim työttömyys laskee! Porvarit saavat taiottua tempputyöllisyyttä. Eiköhän Orpon porvarihallitus harrasta samaa tempputyöllisyystoimintaa - oikeistotaikatemppuilua.
👍
 
Faktantarkistus: Tehdyt työtunnit Suomessa ovat kasvaneet, toisin kuin eduskuntavaaliehdokas Ville Tavio Twitterissä esitti
23.3.2023
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Ville Tavion tviitti sisältää harhaanjohtavan väitteen koskien tehtyjen työtuntien muutosta.

Ville Tavio
väittää 6.3.2023 julkaisemassaan tviitissä, että tehdyt työtunnit eivät kasva. Moreenimedian selvityksen mukaan väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tilastokeskuksen mukaan työtunnit ovat kasvaneet.

Moreenimedia selvitti tehtyjen työtuntien muutoksen vuosien 2021–2022 välillä. Tilastokeskuksen 27.1.2023 julkaiseman tilaston mukaan työllisten tekemien työtuntien määrä kasvoi 0,9 prosenttia vuonna 2022 vuoteen 2021 verrattuna.

Taskinen korostaa, että tehtyjen työtuntien tarkastelu riippuu täysin tarkasteluajankohdasta ja että eri pituisten periodien tarkastelu antaa hyvin erilaisia tuloksia. Kuitenkin työllisten määrän kasvaessa yleensä myös työtuntien määrä kasvaa.

– On aivan eri asia katsoa asiaa esimerkiksi koronakuopan pohjalta tai ennen sitä. Tilastolukujen perusteella emme lisäksi voi sanoa mikä tilanne on juuri tällä hetkellä, vaan tilastot kertovat aina menneestä, Taskinen kertoo.

– Työtuntien määrän muutosten tarkastelu pidemmällä ajanjaksolla antaa tilanteesta todenmukaisemman kuvan. Aikaväli voisi olla vähintään yhdestä vuodesta esimerkiksi hallituskauden pituuteen.
Ei ollut Tavion lähde, vaan joku Ylen juttu.
 
Demarihallituksen pakottaminen hakemaan työpaikkoja, joihin ei sovellu ja karenssilla uhkailu jos hakupaikka ei vastaa omia osaamisalueita on erittäin ankara työllisyyspolitiikan kiristys ja lisäksi siihen vielä työssäoloehdon muuttaminen euromääritteiseksi.

Ja jos ei ole soveltuvia työpaikkoja, silti laitetaan karenssi, ei ole oikein.

Ja jos haluaa opiskella, että työllistyisi, silti rankaistaan katenssilla, jos ei hae neljää paikkaa.

Osa-aikatyötä ei kannata ottaa vastaan, koska silti on haetta neljää paikkaa. Tulee karenssi, ei mitään järkeä. Runsaasti on kannustinloukkuja, yksi kannustinloukku on tietenkin perhe, lasten päivähoitoon vieminen ja poishakeminen sekä sairaanlapsenhoidon takia töistä poissaolo.

Sitten ne muut kannustinloukut, ammattipassit, kortit ja sertifikaatit, ne tulevat työnantajille liian kalliiksi, ja estävät uuden työntekijän palkkaamisen. Työntekijän näkökulmasta taas on naurettavaa, että oma ammattikoulutus ei oikeuta tekemään töitä, vaan vaaditaan turhaan ammattipasseja kortteja ja sertifikaateja
 
Ootas Orpon ja Purran aktiivimalleja niitä saat itkeä. Marinin hallituksen neljän työpaikan hakeminen hoiituu alle puolessa tunnissa kuukaudessa, katsoo vain Mollista paikat ja lähettää sähköpostin, jonka pohjasta muuttaa vain työnantajatiedot sekä liittää CV:n mukaan. Orpon porvarihallitus ei takuulla päästä työttömiä näin helpolla.
 
Demarihallituksen pakottaminen hakemaan työpaikkoja, joihin ei sovellu ja karenssilla uhkailu jos hakupaikka ei vastaa omia osaamisalueita on erittäin ankara työllisyyspolitiikan kiristys ja lisäksi siihen vielä työssäoloehdon muuttaminen euromääritteiseksi.

Ja jos ei ole soveltuvia työpaikkoja, silti laitetaan karenssi, ei ole oikein.

Ja jos haluaa opiskella, että työllistyisi, silti rankaistaan katenssilla, jos ei hae neljää paikkaa.

Osa-aikatyötä ei kannata ottaa vastaan, koska silti on haetta neljää paikkaa. Tulee karenssi, ei mitään järkeä. Runsaasti on kannustinloukkuja, yksi kannustinloukku on tietenkin perhe, lasten päivähoitoon vieminen ja poishakeminen sekä sairaanlapsenhoidon takia töistä poissaolo.

Sitten ne muut kannustinloukut, ammattipassit, kortit ja sertifikaatit, ne tulevat työnantajille liian kalliiksi, ja estävät uuden työntekijän palkkaamisen. Työntekijän näkökulmasta taas on naurettavaa, että oma ammattikoulutus ei oikeuta tekemään töitä, vaan vaaditaan turhaan ammattipasseja kortteja ja sertifikaateja
Osa-aikatyön vastaanottamisen jälkeen haet lisätunteja tai muuta työpaikkaa kerran kolmessa kuukaudessa. Ei kova rasti, kun työpaikkoja ei kuitenkaan saa, vaikka hakisi. Työpaikkahakemuksen sähköpostin väsää 10 minuutissa, ei kova lisätyö kolmen kuukauden välein.
 
Yhteistyössä