Masentaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Paska äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Paska äiti

Vieras
Meidän esikoinen, kohta kuusi, on kauhean epävarma kaikessa opettelemisessa. Missään asiassa ei näytä olevan oppimisen iloa, vaan hirveän tuskan takana...Pikkusisko on ihan erilainen: rohkea, rento, positiivinen.

Minua masentaa, koska tunnen syyllisyyttä: esikon vauva-aika meni harjoitellessa äitinä olemista: en osannut vastata hänen tarpeisiinsa heti, huusi varmaan nälkäänsäkin usein, väsyin itse, olin kireä ja unenpuutteesta tokkurassa, kun yritin hoitaa hänet kokonaan ilman apua. Mies ei ymmärtänyt tilannetta, kun en mitään sanonut.

Nyt kannan seuraukset: lapsi on epävarma eikä näytä olevan oikein missään hyvä, kun ei uskalla opetella. Olen ihan varma, että tämä kaikki johtuu tuosta kurjasta vauva-ajasta.
 
No meillä taas on kuopus tuollainen epävarma ja pelkää epäonnistumista ja haluaa ottaa varman päälle. välttelee konflikteja ja haluaa miellyttää ja joustaa ja yleensä on kyllä pidetty kaveri kun suurin osa tuon ikäisistä (6v) on päälle päsmäreitä, jotka eivät jousta missään vaan haluavat sanella kaiken ja olla ekana aina.

ja kyllä hänet olen hoitanut hyvin ja heti tarpeisiin vastaten, enemmänkin isompi on jäänyt vähemmälle isompana ja hänellä on parempi itsetunto. eli en syyttelisi itseäni. luonnekysymyskin voi olla
 
Kaikki on erilaisia, toiset ulospäinsuuntautuneita ja toiset sisäänpäinkääntyneitä, eikä sille voi mitään eikä mielestäni ole kyse mistään ongelmasta. Pakottamalla samaan muottiin, kuten koululaitoksemme tekee, saa vain ongelmia aikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toisen samanlaisen äiti:
No meillä taas on kuopus tuollainen epävarma ja pelkää epäonnistumista ja haluaa ottaa varman päälle. välttelee konflikteja ja haluaa miellyttää ja joustaa ja yleensä on kyllä pidetty kaveri kun suurin osa tuon ikäisistä (6v) on päälle päsmäreitä, jotka eivät jousta missään vaan haluavat sanella kaiken ja olla ekana aina.

ja kyllä hänet olen hoitanut hyvin ja heti tarpeisiin vastaten, enemmänkin isompi on jäänyt vähemmälle isompana ja hänellä on parempi itsetunto. eli en syyttelisi itseäni. luonnekysymyskin voi olla

Meilläkin on kyllä pidetty kaveri, mikä suuri helpotus.
 
Se, mitä on aiemmin tapahtunut tai jättänyt tapahtumatta... sille ei enää voi mitään. Sun täytyy vaan antaa itsellesi anteeksi se, ettet niin hyvin silloin jaksanut. Ja nyt ainoa mitä voit muuttaa on tulevaisuus. Eli kannusta. Kerro, että "sinusta tämä nyt tuntuu hankalalta, mutta kun me ollaan tämä opeteltu, niin on tosi hyvä mieli sitten". Kehut "hienoa" ym. vaikka kaikki ei putkeen menisikään. Ja kun oppii, niin kehut, että "kyllähän äiti tiesi, että kun jaksetaan keskittyä ja opetella niin opit! ja nyt olet oppinut, eikö tunnukin hienolta" jne.

Älä syytä itseäsi, voi olla ihan luonnekysymys. Lapsi vain tarvii enemmän rohkasua kuin joku toinen lapsi. Kyllä se siitä, ajan kanssa =)
 

Yhteistyössä