Masentuneen pitää ottaa itseään vain niskasta kiinni.

[metsänpeitto]

Tiedättekö, kun jotkut entiset masentuneet joskus toistelevat sitä? Että pitää ottaa vaan itseään niskasta kiinni, ja reipastua. Alkaa harrastaa ja lenkkeillä.

Se on mun mielestä ollut aina aika typerä kommentti. Sellainen vähättelevä. Olen ajatellut, että ne ihmiset eivät varmaan ole oikeasti olleet edes masentuneita.

Nyt olen alkanut miettiä, että voihan sen tulkita toisinkin. Että kyllä se vaatii tietyllä tavalla sen että ottaa itseään niskasta kiinni, kun joutuu tajuamaan että olo on huono ja että kukaan muu ei tule sitä parantamaan. Että joutuu myöntämään, että tarvitsee apua. Kai sekin jonkilainen ryhdinyritys on, että myöntää itselleen ettei olo ole hyvä. Ja että haluaisi voida toisella tavalla. Että onhan sekin kai tavallaan jonkinlainen ote niskasta, tajuta jonain hetkenä että haluaisi voida paremmin ja siksi hakee apua.

 

[jeps1]

NOin se varmaan onkin...mutta se on sitten eri asia missä kohden masentunut ihminen saa itsestään niin paljon irti, että tekee noin.

 

[metsänpeitto]

NOin se varmaan onkin...mutta se on sitten eri asia missä kohden masentunut ihminen saa itsestään niin paljon irti, että tekee noin.

Kai se on vähän tuuristakin kiinni. Että missä kohtaa olo niin riittävän huono jotta tajuaa tarvitsevansa apua, mutta vielä riittävän hyvä että kykenee ottamaan sen askeleen kohti sitä apua.

Omakohtaisesti nyt ajattelen, mulle se ainakin meni näin.

 

[Lex]

Ja vaikka haluaisi, niin kaikkia mielipahan ja stressin syitä ei ole mahdollista itse poistaa.
Yrittäessään ainakin joutuu kohtaamaan monia pettymyksiä lisää.

 

[metsänpeitto]

Niin, ei se siitä pelkästä tahtomisesta ole kiinni, tai yrityksestä ryhdistäytyä. Olen vaan alkanut miettiä että voihan sen ajatella niinkin, että ne ihmiset jotka sanoo että niille on käynyt niin, ovat kokeneet että kyse on ollut vain siitä että ottaa itseään niskasta kiinni.

Mutta että kyse on oikeastaan vain siitä, että he on halunneet parantua ja se on heillä sitten onnistunut. Ilman haluamista ei voi parantua, luulen. Mutta kaikki ei parane vaikka haluavatkin. Ja jotkut on menettäneet tai hukanneet sen kyvyn haluta sitä.

 

[Ninniliina]

Totta, voi sen noinkin sanoa.
Mutta olen myös tavannut "entisiä masentuneita", joilta ei heru myötätuntoa sitä sairastaville. Ts. usein toistellaan: "olen minäkin ollut masentunut, mutta en olisi ikinä....". Eli siis vaikka itse on sairastanut niin puuttuu se ymmärrys siitä, miten erilaisia asioita se sairaus eri ihmisille aiheuttaa.

 

[Kowalski]

Mun mielestä tuo menee kategoriaan "ihan hyvät neuvot, jotka eivät kuitenkaan toimi jokaisella".

Eli joskus se itseään niskasta kiinni ottaminen auttaa, joskus taas ei.

 

[Lex]

Niin, ei se siitä pelkästä tahtomisesta ole kiinni, tai yrityksestä ryhdistäytyä. Olen vaan alkanut miettiä että voihan sen ajatella niinkin, että ne ihmiset jotka sanoo että niille on käynyt niin, ovat kokeneet että kyse on ollut vain siitä että ottaa itseään niskasta kiinni.

Mutta että kyse on oikeastaan vain siitä, että he on halunneet parantua ja se on heillä sitten onnistunut. Ilman haluamista ei voi parantua, luulen. Mutta kaikki ei parane vaikka haluavatkin. Ja jotkut on menettäneet tai hukanneet sen kyvyn haluta sitä.

Siinä uskon olevani samaa mieltä, että kuntoutuminen edellyttää aktiivista elämää, ratkaisujen etsimistä ja itsensä kehittämistä. Vatii tietenkin motivaatiota, kuka mistäkin sen löytää.

Mutta esim. mun kaltainen "puolikuntoinen", normaalissa elämänmenossa mukana oleva yksilö kärsii mahdollisesti juuri niistä tietyistä ongelmista, joita ei oikein voi halustaan huolimatta itse helpottaa.

Ja kun takapakkia tulee, tai muita stressinaiheuttajia, niin tulee niitä pettymyksiä ja sitä kautta notkahduksia vointiin... :/

 

[metsänpeitto]

Siinä uskon olevani samaa mieltä, että kuntoutuminen edellyttää aktiivista elämää, ratkaisujen etsimistä ja itsensä kehittämistä. Vatii tietenkin motivaatiota, kuka mistäkin sen löytää.

Mutta esim. mun kaltainen "puolikuntoinen", normaalissa elämänmenossa mukana oleva yksilö kärsii mahdollisesti juuri niistä tietyistä ongelmista, joita ei oikein voi halustaan huolimatta itse helpottaa.

Ja kun takapakkia tulee, tai muita stressinaiheuttajia, niin tulee niitä pettymyksiä ja sitä kautta notkahduksia vointiin... :/

Onhan se välillä, joskus useammin ja joskus harvemmin, sellaista vähän väkisin yrittämistäkin.

Yritän kirjoittaa mahdollisimman ympäripyöreästi, en tajua ymmärtääkö kukaan mitään mutta mä oon jotenkin oppinut vähän enemmän vetämään rajoja. Käsittelen sen mitä kykenen voimavarojen mukaan, ja jos en kykene niin vedän luukut kiinni.

Ja jotenkin pitää, ainakin vielä, olla jotenkin hirveän tiedostava koko ajan, tulkita omia reaktioita ja vähän väkisin korostaa sitä mikä tuntuu hyvältä. Hakea niitä syitä, että miksi on hyvä olla ja mistä niitä onnenpilkahduksia kokee. Jos ei niitä löydy muuten, niin väkisin.

 

[Ninniliina]

Niin, ei se siitä pelkästä tahtomisesta ole kiinni, tai yrityksestä ryhdistäytyä. Olen vaan alkanut miettiä että voihan sen ajatella niinkin, että ne ihmiset jotka sanoo että niille on käynyt niin, ovat kokeneet että kyse on ollut vain siitä että ottaa itseään niskasta kiinni.

Mutta että kyse on oikeastaan vain siitä, että he on halunneet parantua ja se on heillä sitten onnistunut. Ilman haluamista ei voi parantua, luulen. Mutta kaikki ei parane vaikka haluavatkin. Ja jotkut on menettäneet tai hukanneet sen kyvyn haluta sitä.

Siinä uskon olevani samaa mieltä, että kuntoutuminen edellyttää aktiivista elämää, ratkaisujen etsimistä ja itsensä kehittämistä. Vatii tietenkin motivaatiota, kuka mistäkin sen löytää.

Mutta esim. mun kaltainen "puolikuntoinen", normaalissa elämänmenossa mukana oleva yksilö kärsii mahdollisesti juuri niistä tietyistä ongelmista, joita ei oikein voi halustaan huolimatta itse helpottaa.

Ja kun takapakkia tulee, tai muita stressinaiheuttajia, niin tulee niitä pettymyksiä ja sitä kautta notkahduksia vointiin... :/

Mikäli mä oikein ymmärsin sen mitä ap ajaa takaa, niin ei hän väittäkään, että parantuminen olis pelkästä paranemisen halusta kiinni. Vaan, että tarvii ymmärtää se oma tilanne, ennenkuin apua hakee ja sitä apua pystyy vastaanottamaan.
Eli ei tarvitsekaan itse löytää niitä kaikkia ratkaisuja itse.

 

[Lex]

Niinpä. Monestihan nämä ovat useamman tekijän summia, kuten ihmisen elämä kai ylipäätään. Ongelmia on monia, ja ratkaisut vaikeita tai vähintäänkin hajallaan.
Ilman omaa motiaatiota en usko kuitenkaan ketään voivat autettavan, vähän niin kuin alkoholinkin kanssa.
Enkä edes tarkoittanut olla kenekään kanssa eri mieltä, tässä ketjussa oli monia hyviä ja viisaita näkemyksiä.

Sen olen huomannut, ettei kukaan meistä ole kyllin hyvä toisen tilan arvioijaksi, eikä väkisin auttajaksi.
Lopultakin ihminen kaipaa hyväksyntää ja välittämistä, terapeutit ja lääkärit hoitakoon kun paremmin osaavat.

 

[metsänpeitto]

Mikäli mä oikein ymmärsin sen mitä ap ajaa takaa, niin ei hän väittäkään, että parantuminen olis pelkästä paranemisen halusta kiinni. Vaan, että tarvii ymmärtää se oma tilanne, ennenkuin apua hakee ja sitä apua pystyy vastaanottamaan.
Eli ei tarvitsekaan itse löytää niitä kaikkia ratkaisuja itse.

Joo, ei ole siitä pelkästään kiinni, mutta uskon että sellainen pitää olla, edes pilkahduksena, että on toivoa parantua. Mutta ei se tahto vielä paranna ketään, ja toisaalta että siitä avusta olis oikeastikin apua, niin pitää haluta että siitä on apua. Siis ei se kaikilla silti auta, mutta ei kai ketään voi väkisin auttaa jos ei itsestä löydy sitä halua.

Enkä mä oikein usko siihen, että yksin kukaan voisi parantaa itseään. Ainakin kovin hyvin.

 

[metsänpeitto]

Sen olen huomannut, ettei kukaan meistä ole kyllin hyvä toisen tilan arvioijaksi, eikä väkisin auttajaksi.
Lopultakin ihminen kaipaa hyväksyntää ja välittämistä, terapeutit ja lääkärit hoitakoon kun paremmin osaavat.

Senkin vuoksi mä kai mietin tätä, että kun se on ihan sama mitä joku toinen sanoo, vaikka kuinka joku muu toitottaisi että sä et nyt voi hyvin ja sun kannattaisi apua, niin siitä ei ole mitään hyötyä niin kauan kun se ihminen ei itse ole siinä pisteessä että se on valmis ottamaan sen avun vastaan.

 

[ahma]

Olen muistavinani ajan, jolloin tuollainen ulkoinen ryhtiliike vain pahensi oloa pidemmän päälle, vaikka hetken pitikin ehkä oireita kurissa. Vastaavasti kuin siisti ympäristö saattaa lisätä sairaudentunnetta - sisäisen ja ulkoisen välinen epäsuhta tekee pahaa.

Mutta semmoinen henkinen ryhtiliike kyllä mun mielestä tarvitaan. Että oppii käsittelemään itseään lempeästi siinä kohtaa missä ei aiemmin ole osannut itelleen myötätuntoa jakaa, ja toisaalta osaa suunnata uudella tapaa lempeän mutta sitkeän itsekritiikin sinne mihin se tosiasiassa kuuluu - omiin heikkoihin kohtiin, esim. loukkaantumisherkkyyteen, niin että oppii erittelemään mikä on aiheellista ja mikä liiallista.

Sitten oppii oikeudenmukaisemmin kohtelemaan ympäristöäänkin, vaatimaan asioita oikeassa kohtaa ja antamaan anteeksi toisaalla. Kun aiemmin on luultavasti nämäkin asiat menneet päinvastoin - ei vaadi asiallista kohtelua, ja antaa anteeksi silloin kun pitäisi puuttua, eikä ikinä anna anteeksi asioita jotka pitäisi pystyä sivuuttamaan.

 

[masentunut joskus]

mä sanon aika useesti noin,että pitää ottaa itsestä niskasta kiinni jne. kävin aika pohjalla masennuksen kanssa joskus,mut mä lähinnä itse huomaan sen että se masennus yrittää tulla takaisin ja siin vaihees sanon itselleni et nyt ryhdistäydy,mieti kaikkea hyvää mitä maailmassa on ja yritän nauttia elämästä. uskon että kun on kerran kokenut sen että on käyny siellä pohjalla ja selvinny siitä takas ylös niin pystyy itse vaikuttamaan omaan masennukseen jonkun verran

 

[vieras]

Mulla itellä kolmen vuoden masennusputkeen auttoi se, että opin antamaan itselleni anteeksi ja sietämään epätäydellisyyttä ja epäonnistumisia. En kyllä enää muista mikä sen prosessin käynnisti mutta jostain se alkoi.

 

[Ninniliina]

Ei tosiaan kukaan toista voi väkisin auttaa, jos apua ei halua. Tai siis on oikeastaan vähän hassua puhua "haluamisesta", koska tuskin kukaan masennusta sairastava on tyytyväinen siihen tilanteeseen... Mutta joku sellanen ajatus, että asioiden täytyy muuttua tai ylipäätänsä sen asian tiedostaminen, että tämä ei ole normaalia.

 

[metsänpeitto]

Ei tosiaan kukaan toista voi väkisin auttaa, jos apua ei halua. Tai siis on oikeastaan vähän hassua puhua "haluamisesta", koska tuskin kukaan masennusta sairastava on tyytyväinen siihen tilanteeseen... Mutta joku sellanen ajatus, että asioiden täytyy muuttua tai ylipäätänsä sen asian tiedostaminen, että tämä ei ole normaalia.

Niin, se on vähän sellainen lainausmerkkisana, se haluaminen.

Mutta joku sellainen oljenkorsi. Kun tajuaa, että voisi ehkä olla mahdollista voida paremminkin, ja että kokee että tahtoo tai että on pakko yrittää.

Omalla kohdalla ehkä ensin tuntui siltä, että on pakko yrittää, sen jälkeen vasta siltä että haluaa yrittää.

 

[ahma]

mä sanon aika useesti noin,että pitää ottaa itsestä niskasta kiinni jne. kävin aika pohjalla masennuksen kanssa joskus,mut mä lähinnä itse huomaan sen että se masennus yrittää tulla takaisin ja siin vaihees sanon itselleni et nyt ryhdistäydy,mieti kaikkea hyvää mitä maailmassa on ja yritän nauttia elämästä. uskon että kun on kerran kokenut sen että on käyny siellä pohjalla ja selvinny siitä takas ylös niin pystyy itse vaikuttamaan omaan masennukseen jonkun verran

joo. Näin se varmaan on. Sitten saattaa tehä sen virheen, että käskee ensikertalaista ryhdistäytymään, vaikka eivät vielä kykene siihen itsesäätelyyn. Tunnistan kyllä mistä puhut. Ilman sitä säätelytaitoa olisin varmasti useasti tipahtanut takaisin. Nykykapasiteetillani olen kuitenkin soutanut sujuvasti läpi aika kovistakin aallokoista.

 

[vieras]

No minä ainakin olin masentunut, ajoittain romahdin aivan toimintakyvyttömäksi ja lopulta minä tosiaan otin itseäni niskasta kiinni. Masentuneen korvissa kommentti tosin kuulostaa suoraan sanottuna paskalle.

 

[tytsi-89]

Totta osittain, mutta aina siihen ei vain ole voimia. Vakavasti masentunut ei parane (vain) sillä, että ottaa itseään niskasta kiinni. Mutta niinhän se on, että paraneminen lähtee ihmisestä itsestään, muut ovat vain taustatukena.

 

[vieras]

No minä ainakin olin masentunut, ajoittain romahdin aivan toimintakyvyttömäksi ja lopulta minä tosiaan otin itseäni niskasta kiinni. Masentuneen korvissa kommentti tosin kuulostaa suoraan sanottuna paskalle.

Jep ja kuulostaa se paskalta myös toipumisen jälkeen. Oli se miten totta tahansa. Valitettavasti.

 

[metsänpeitto]

joo. Näin se varmaan on. Sitten saattaa tehä sen virheen, että käskee ensikertalaista ryhdistäytymään, vaikka eivät vielä kykene siihen itsesäätelyyn. Tunnistan kyllä mistä puhut. Ilman sitä säätelytaitoa olisin varmasti useasti tipahtanut takaisin. Nykykapasiteetillani olen kuitenkin soutanut sujuvasti läpi aika kovistakin aallokoista.

Kai se on paljon kiinni siitäkin, että kykenee tunnistamaan sen kun oma olo alkaa lipua huonoksi, ennen kuin se on todella huono.

 

[metsänpeitto]

Jep ja kuulostaa se paskalta myös toipumisen jälkeen. Oli se miten totta tahansa. Valitettavasti.

Se ehkä kuulostaa paskalta sen vuoksi, että siinä ikään kuin sysätään se vastuu kokonaan siihen ryhdistäytymiseen. Siis niin, että tulee sellainen mielikuva ikään kuin se ainoa syy toipumiseen olisi se ryhtiliike.

Siis jos ajattelen nyt jotain sellaista henkistä ryhtiliikettä (joka ei välttämättä ole mitenkään tahdonalainen tapahtuma), niin ajattelen että se on ehkä se kimmoke, ja sen kantava lanka siellä keskellä, välillä ohuempi ja välillä paksumpi. Mutta että se ei yksissään auta mitään, vaan siihen tarvitsee sen avun lisäksi.

Ja että niiden olosuhteiden tarvitsee olla juuri oikeanlaiset juuri sille oikealle ihmiselle, juuri sillä hetkellä, että se on mahdollista.

 

[vieras]

Jep ja kuulostaa se paskalta myös toipumisen jälkeen. Oli se miten totta tahansa. Valitettavasti.

Se ehkä kuulostaa paskalta sen vuoksi, että siinä ikään kuin sysätään se vastuu kokonaan siihen ryhdistäytymiseen. Siis niin, että tulee sellainen mielikuva ikään kuin se ainoa syy toipumiseen olisi se ryhtiliike.

Siis jos ajattelen nyt jotain sellaista henkistä ryhtiliikettä (joka ei välttämättä ole mitenkään tahdonalainen tapahtuma), niin ajattelen että se on ehkä se kimmoke, ja sen kantava lanka siellä keskellä, välillä ohuempi ja välillä paksumpi. Mutta että se ei yksissään auta mitään, vaan siihen tarvitsee sen avun lisäksi.

Ja että niiden olosuhteiden tarvitsee olla juuri oikeanlaiset juuri sille oikealle ihmiselle, juuri sillä hetkellä, että se on mahdollista.

Jep. Eli paskalle tuntuu se, että ikään kuin kaikki ihmisen ongelmat jotkat masennukseen on johtaneet onkin vain ryhtiliikkeestä kiinni. Vaikka todellisuudessa asia voi olla hyvin monimutkainen ja monikerroksinen vaikka ulkoapäin sitä ei voisi nähdä.