Masentuneilta kiellettävä pariutuminen

Nyt tuli mitta täyteen näitten mielenterveysongelmaisten kanssa. Haluan varoittaa kaikkia parisuhteellisia ja siihen pyrkiviä: älkää missään nimessä sitoutuko masentuneeseen ihmiseen. Masentuneet ihmiset ovat mitä niljakkaimpia syyllistäjiä, takertujia, omaan napaan tuijottajia, pessimistisiä ilon viejiä ja väsyttäviä roikkujia. Energiaroistoja, jotka imevät läheisensä kuiviin. Näin voin kirjoittaa ihmisenä, jonka äiti ja kaksi viimeisintä avopuolisoa ovat olleet masentuneita. Kokemusta nimittäin todellakin on.

Masentunut puoliso vetää hiljalleen kumppaninsakin masennuksen syvyyteen, ellei masentuneesta pysy irrallaan. Pitää siis olla niin vahva, etteivät puolison jatkuva syyllistäminen, huonotuulisuus, väsymys, mustasukkaisuus ja pohjaton omanarvon tunnottomuus tuhoa omaakin elämänhalua ja -iloa. Masentuneet eivät ymmärrä tekevänsä koko ympäristönsä sairaiksi. Ympäristö yrittää suhtautua masentuneeseen korostetun "normaalisti" ja olla tukena, mutta mikään ei riitä. Aina on uusia syitä vääntää naama yhä syvempään mutruun ja huokailla elämän mustuutta. Kukaan ei jaksa loputtomiin kuunnella sitä valitusta ja masentunutta hiljaisuutta. Se alkaa puistattaa, herättää fyysistä pahoinvointia. Masentunut puoliso on luotaantyöntävä, ei tee edes mieli mennä kotiin, kun tietää miten sinne tukehtuu. Ja se hillitön imu, joka masentuneilla on - mihin se energia oikein katoaa? Ja seksuaalisuus - se kuolee masentuneen kanssa. Ja masennus kestää vuosia ja voi tulla takaisin milloin vain. Kuka haluaa elää elämänsä odottaen myrskyä? Tai lamaannusta?

Toivon, etten enää koskaan erehdy aloittamaan parisuhdetta yhdenkään masentuneen tai siihen taipuvaisen ihmisen kanssa. Toivon myös, että te masentuneet olisitte ympäristöänne kohtaan sen verran empaattisia (jos se pää voi siis nousta sieltä omasta p*rseestä), että ette aloita kenenkään kanssa seurustelua/parisuhdetta ennen kuin olette todella varmasti parantuneet. Kukaan ei voi ottaa vastuuta toisesta aikuisesta ihmisestä - kaikkien on kannettava vastuunsa itsestään. Olkaa myös rehellisiä sairautenne kanssa älkääkä erehdyttäkö ketään kanssanne suhteeseen ilman että kerrotte masennuksestanne ja mahdollisesti käyttämästänne lääkityksestä/terapiasta jo suhteen alkutaipaleella. Samoin lasten hankinnan kanssa: älkää tehkö niitä, jos ette ole psyykkisesti terveitä. Lapsi kärsii varmasti masentuneesta huoltajasta.

 

Toivon, etten enää koskaan erehdy aloittamaan parisuhdetta yhdenkään masentuneen tai siihen taipuvaisen ihmisen kanssa.

Onhan se raskasta, mutta toisaalta on kohtuutonta vaatia ihmistä olemaan vahva, terve ja ehjä ennen kuin hän saa aloittaa parisuhteen, jolla on kuitenkin merkittävä vaikutus hyvinvointiin. Lisäksi masentuneisuuteen taipuvainen tuppaa olemaan sellainen koko ikänsä, joten eväät asenteellasi häneltä mahdollisuuden parisuhteeseen kokonaan.

Omat valintasi ovat omia valintojasi, mutta sellainen perusoletus, että parisuhteisiin ovat oikeutettuja ainoastaan terveet ja vahvat, on syvältä. Aika moni meistä kuitenkin jonkinlaista heikkoutta tai sen ilmenemisen potentiaalia sisällään kantaa.

Onko tullut katsottua liikaa saippuasarjoja tai luettuja liikaa romanttisia kirjoja?

 

Hyvä esimerkki on ihana ystävämme laulaja, joka median ohjaamana masentuneena ja toipilaana vakavasta sairaudesta meni mereen. Todella surullista ja media saisi ottaa vastuuta tästä asiasta. Toivottavasti asiaa vielä puidaan julkisuudessa. Osanottoni läheisille.

Ole siis varovainen, kun hakkaat henkisesti masentunutta sairastunutta sanoillasi. Et tiedä mitä se tuo tullessaan.

 

Mistäs sinä laulajan itsemurhan syyn tiedät? Eikö tuo ihminen ollut 30 vuotta julkisuudessa tietäen, ettei pullasta saa vain rusinoita? Taisivat perimmäiset syyt olla jossain muualla. Kova paikka läheisille, oli syy sitten mikä tahansa.

Aikuinen on kuitenkin vastuussa itse itsestään ja omista teoistaan. Jos näin ei ole, silloin on syytä hakea apua ammattilaisilta, eikä vierittää syyllisyyttä läheisilleen. Joku viisas on sanonutkin, että henkisesti sairas sairastuttaa helposti myös läheisensä. Toki, jos läheinen sairastuu, häntä tuetaan ja autetaan voimien mukaan, mutta kuitenkin niin, ettei itse altistu sairaudelle.
Paljon on puhuttu siitä kuinka mielenterveyssairaudet pitäisi lukea sairauksiksi muiden joukossa. Olen tässä samaa mieltä ja tässä pointtina se, että kyllähän ihmiset varjelevat itseään tartuntataudeiltakin, miksei sitten henkisiltä sairauksilta?

Hyvin harva ihminen on niin vahva, että jaksaa sitoutua suhteeseen sairaan kanssa. Kun mielenterveys -tai sairaus on kyseessä, niin en usko että itse sairaskaan on valmis suhteeseen, jossa pitäisi ottaa huomioon toista. Miten se onnistuu, kun ei edes itsensä kanssa tule toimeen? Luulen kyllä, että kun masis on päällä, ei sairas edes ajattele aloittavansa suhdetta. Se on sitten eri asia kun on hyvä vaihe menossa ja ihminen on oma itsensä.

 

Ap, paskat.

Itse seurustelen ihmisen kanssa, joka on sairastanut masennusta, ja syö siihen edelleen lääkkeitä.

Hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, ihanin ihminen kenet tunnen, paras mies mitä on koskaan kohdalleni osunut. Hän on ollut alusta asti avoin ja kertonut siitä mitä on kokenut.

Masennus on sairaus, ei oma valinta. Ja jokaisella on yhtänäinen oikeus seurustella ja elää onnellista elämää.

 

Aikuinen on kuitenkin vastuussa itse itsestään ja omista teoistaan.

Suurin vastuu on osapuolella, jolla on eniten hallintaa. Masentunut ei mieltään hallitse, joten vastuu jää toiselle osapuolelle. Tämän tulee pystyä päättämään, haluaako hän suhteen sairaan ihmisen kanssa vai ei.

On kuitenkin umpityperää vaatia masentunutta lopettamaan suhde-elämänsä. Se kun ei ainakaan masennusta helpota.

 

lässyn lässyn

 

lässyn lässyn

Sinullapa on itsellesi sopiva nikki

 

niin on Lässytät asian vierestä kuitenkin, kuten tavallista, jos joku kirjoittaa asiaa niin irrotat asiasta pari lausetta, jotta saat kaadettu asian ytimen eli sen, että sairaalle ihmiselle pienetkin asiat voivat olla suuria ja viedä pohjan elämältä.

 

"Keittiöpsylogi", tuo 'vaatimus' oli ap:n näkemys ja kokemus asiaan. Hänelle varmasti onkin parempi olla aloittamatta seurustelua sairaan kanssa, koska taustalla niin paljon ikäviä tapahtumia jotka kulkevat painolastina uuteen suhteeseen. Myös ap:n pitäisi käsitellä niin äitisuhteensa, kuin nuo epäonnistuneet suhteensa niin, ettei uuden suhteen alku mene toisen vahtimiseksi ja 'merkkien' etsimiseksi.

Ap on päättänyt, ettei enää halua suhdetta sairaan kanssa, eli eikös hän juuri ole se vahva joka teki/tekee päätöksen?

Ystävättäreni on sairastanut ensimmäisen lapsen syntymästä saakka ajoittain masennusta (yli 20 vuotta). Oikealla lääkityksellä hän kyllä hallitsee mielensä ja osaa vastata itsestään. Miehensä (eikä hänen sukunsa), ei kovin hyvin osaa tukea, eikä ymmärrä puolisoaan. Ystävättäreni onkin jättänyt terapioinnin ammattilaisille ja muille läheisilleen. Hän on yksi harvoista pitkäaikaisista ystävistäni jolla liitto sujuu hyvin siitäkin huolimatta, että kaikkia murheita ei jaeta miehen kanssa.

 

niin on Lässytät asian vierestä kuitenkin, kuten tavallista, jos joku kirjoittaa asiaa niin irrotat asiasta pari lausetta, jotta saat kaadettu asian ytimen eli sen, että sairaalle ihmiselle pienetkin asiat voivat olla suuria ja viedä pohjan elämältä.

pillukka lässyttää asian vierestä, kuten tavallista.

 

Itse seurustelin masentuneen ihmisen kanssa, ja hän oli (ja on edelleen) herttaisin ihminen mitä olla voi. Hän ei koskaan tehnyt mitään pahoittaakseni mieltäni eikä koskaan käyttäytynyt ilkeästi. Seksihaluja hänellä oli myös, vaikka lääkkeitä söikin.

Ikävä kuitenkin sanoa, että kaikesta huolimatta masennus oli osasyy suhteen kaatumiseen. Masennus vaikuttaa sairastuneen elämään niin kokonaisvaltaisesti, että se tuntui olevan kolmantena osapuolena parisuhteessamme ja vaikuttavan kaikkeen. Vaatii kärsivällisyyttä ymmärtää, että masentunut ei tahallaan ole laiska tai alakuloinen.

En silti missään nimessä kieltäisi ketään pariutumasta masentuneen ihmisen kanssa. Yleensä he ovat herkkiä ja kilttejä persoonia, eivätkä kuvailemiasi luonnehäiriöisiä.

 

Ystävättäreni

Miten ystävättäresi hallinnassa oleva masennus liittyy masennukseen yleensä?

 

Yksinäisyyteenkin voi sairastua. Mitäs minun nyt on tehtävä? Loppu koko hommasta? Ai niin, 10 minuuttia sitten eräs ex-masentunut (eron jälkeen) kertoi minulle, että vanhempani kärsivät omista ratkaisuistaan helvetin tulessa.

 

Niin, ilmeisesti Suomessa, jossa masennus on kansantauti, ei siihen sairastuneisiin kriittisesti suhtautuvien mielipiteitä haluta kuulla. Aloitukseni perustuu juuri omakohtaisiin kokemuksiin, joita olen myös joutunut terapiassa käymään läpi. Nämä masentuneet läheiseni nimittäin imivät minut tyhjiin, kuiviin kaikesta rakkaudesta ja jaksamisesta, heittäytyivät kannettavakseni, vaikka minulla olisi ollut omatkin ristini kannettavana. He eivät käyttäytyneet kuin aikuiset vaan käyttivät minua terapeuttinaan, likasankonaan ja lopulta kun pyristelin irti he syyllistivät ja takertuivat minuun ja tunsin kuristuvani.

Äitini oli masentunut siitä asti, kun olin ala-asteella. Hän kai yritti sitä peitellä lapsiltaan, mutta se synkkyys, alakulo, suru, häpeä ja kaikki negatiivinen, josta ei saanut puhua leijui kotimme ilmassa. Me lapset olimme huolissamme ja yritimme näytellä koko ajan iloisia ja tyytyväisiä. Isämme syytti minua äidin masennuksesta. Äiti ei kestänyt minkäänlaista "virhettä" meissä lapsissa, marttyyrimäisesti huokaillen hän sai meidät tuntemaan itsemme huonoiksi ja syypäiksi siihen, että äitini menetti halun elämäänsä. Äitini itki jossain vaiheessa päivittäin, ei nukkunut, oli jatkuvasti vihainen tai surullinen, makasi päivät sängyllä ja kyttäsi menojamme. Hän odottaa kuolemaa, niin hän on sanonut jo kun olin teini-iässä. Miten valoisa tunnelma kotona olikaan...Onneksi pääsin muuttamaan kotoani kun löysin poikaystävän 17-vuotiaana. Yhä nykyisinkin hän saa minut ahdistumaan pelkällä tekstiviestillä tai jo ainoastaan ajatellessani häntä.

Ensimmäisen avomieheni kanssa olin viisi vuotta, hän oli suuri rakkauteni ja kaikki alkoi hyvin. Myöhemmin hän masentui, muuttui kyyniseksi, katkeraksi, eristäytyi ja tuli hullun mustasukkaiseksi. Haluttomuutta hänellä ei ollut, mutta itse en enää sairausvaiheessa halunnut seksiä hänen kanssaan. Hän alkoi käyttämään alkoholia ja muuttui aggressiiviseksi humalassa. Pahinta oli kuitenkin se syvä pimeys, kyyninen nihilismi ja se loputon itsesääli jonne hän vajosi. Kun halusin eroa hän uhkaili itsemurhalla, hajotti kotini irtaimistoa jne. Sittemmin hän on näyttänyt olevan paremmassa kunnossa, mutta ahdistava kyynisyys paistaa edelleen läpi. Hän on ollut samanlainen synkkyyteen taipuvainen koko ikänsä.

Toinen avomieheni, josta olen nyt eroamassa, oli myös suhteemme kaksi tai kolme ensimmäistä vuotta oikea unelmamies ja elämämme oli onnellista ja tasa-painoista. Sittemmin suhteemme jatkuessa hän on masentunut. Aiemmin hän oli sairastanut masennuksen murrosiässä. Ensin häneltä jäi opinnot kesken masennuksen vuoksi. Hän oli niin saamaton ettei edes hakenut mitään muutoksia tukiinsa, jotka sitten jäivät pois. Sitten hän kuntoutui hieman ja pääsi töihin. Kovin kauaa hän ei jaksanut nousta aamuisin, vaan jäi sairaslomalle. Ikävä kyllä hän ei saanut sairaspäivärahaa (vuokratyö), vaan jouduimme taas elämään minun palkallani. Mies aloitti käynnit psykiatrilla ja sai lääkityksen. Lääkitys vei häneltä seksihalut ja kyvyn orgasmiin. Mies on myös lihonut parikymmentä kiloa parissa vuodessa, makaa lähinnä sohvalla ja sängyssä. Hän on minusta mustasukkainen kaikille miehille, myös ystävilleen. Miestä väsyttää koko ajan. Hän on päässyt takaisin töihin, parempaan työpaikkaan, mutta on silti vihainen joka aamu kun lähtee töihin. Hän on kuin suonsilmä tai tyhjiö. Hän ei ymmärrä imevänsä minusta kaikki energiat läsnäolollaan. Tulee niin huono olo kun menen kotiin ja hän on odottamassa synkeänä eikä koskaan edes hymyile.

Minä olen päättänyt erota, mutta en ole kertonut vielä miehelleni. Hän on joskus sanonut ettei kestäisi sitä. Seuraavalla kerralla odotan pitkään ennen kuin aloitan parisuhteen ja jos masennusta ilmenee se on heti poikki.

Eli ei mitään liiallista romantiikkaa tai saippuasarjoja - kunpa olisinkin kasvanut siihen maailmaan enkä tähän mutaisen mustuuden täplittämään ja masennuksen saastuttamaan läjään.

Masentuneet vievät elämänilon ympäriltään. Masentuneet eivät aidosti pysty välittämään muiden asioista - he ovat keskittyneet itseensä. Masentuneet ovat sisäänpäin kääntyneitä ja näkevät oman elämänsä kaiken keskiössä. Masentunut ihminen ei voi olla tasa-arvoinen kumppani tai tasapainoinen aikuinen. Se, ettei masentunut voi sairaudelleen mitään on tosiasia. Kukaan ei valitse sairauttaan. Mutta masentuneet, jotka pystyvät tunnustamaan tuskan, jonka he läheisilleen tuottavat, voisivat pidättäytyä uusista suhteista ja ainakin pidättäytyä lasten hankinnasta. Ja me terveet voimme tehdä päätöksen elämämme suojaamisesta näiltä synkkyyden lähettiläiltä.

 

Ystävättäreni

Miten ystävättäresi hallinnassa oleva masennus liittyy masennukseen yleensä?

No juuri niin, että omaa masennustaan voi hallita _itse_, aina ei ole pakko kaataa sairauttaan muiden niskaan (vrt sitä kuinka ap:n mies teki ja syyllisti). Ei kaikki masentuneet ole tampioita tai zombeja jotka vain haahuilevat päämäärämättömästi sinne tänne ja olettavat muiden tekevän puolestaan asiat.

 

Ystävättäreni

Miten ystävättäresi hallinnassa oleva masennus liittyy masennukseen yleensä?

No juuri niin, että omaa masennustaan voi hallita _itse_,

Ei, vaan sitä voi joissain tapauksissa hallita itse tai siihen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa.

Taidat Lillukka olla naistyyppiä, jolta puuttuu kyky analyyttiseen ajatteluun. Siksi tulkitset sinulle tapahtuneet asiat tosina ja ainoina mahdollisina malleina ymmärtämättä, että masennuksiakin ja masennuksen sairastajia on moneksi.

 

Niin, ilmeisesti Suomessa, jossa masennus on kansantauti, ei siihen sairastuneisiin kriittisesti suhtautuvien mielipiteitä haluta kuulla. Aloitukseni perustuu juuri omakohtaisiin kokemuksiin, joita olen myös joutunut terapiassa käymään läpi.

Minusta lähinnä pyrit leimaamaan masentuneet ongelmiksi, joiden kanssa ei voi elää. Se ei ole totta. Teet saman virheen kuin Lillukkakin, että yleistät omat kokemuksesi totuudeksi.

Minkä me sille mahdamme, että olet heikko ihminen, joka ei osaa vetää omia rajojaan ja tekee muiden ongelmista omia ongelmiaan. Muistathan varoittaa seurustelukumppaneitasi siitä, että et siedä normaalielämään kuuluvia ilmiöitä. Vaikutat ihmiseltä, joka imee muista ihmisistä kaiken energian, koska sinua pitää koko ajan varoa.

 

Ap, sinulla on ollut kolme rankkaa suhdetta. Mielestäni teet oikein miettiessäsi ja anylysoidessasi suhteita näihin ihmisiin. Kaikkea ei ole pakko jaksaa ja taas se vanha klisee -'pelasta ensin itsesi, jotta voit auttaa muita'.
Sinulla tuntuu olevan rohkeutta myöntää omat voimavarasi, se rohkeus tuo myös voimaa pitää itsesi eheänä.

Voi tuntua kylmältä, mutta verisidekään ei ole minusta pakottava syy olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka myrkyttää aktiivisesti kaiken elämän mitä itsessä on.

 

Vaikeaa näyttää olevan teillä kyökkipsykologeillakin. Onneksi olen keskustellut kokemuksistani laajalti saman kokeneiden kanssa - masentuneiden läheisten - ja myös suuri osa heistä jakaa mielipiteeni.

Kerroin paitsi oman kokemukseni myös sen, mistä olen terapeuttini kanssa keskustellut: masentuneet ihmiset ovat usein hirviöitä läheisilleen. Terapeuttini on aivan samaa mieltä kanssani siinä, ettei masentuneelta voi ottaa pois sitä vastuuta, mikä hänellä on läheistensä hyvinvoinnista. Ja juuri siitä vastuusta he haluavat irti, tai ovat kykenemättömiä huolehtimaan muiden kuin itsensä tarpeista. Eikö rakkaus vaadi kahta ihmistä, jotka voivat antautua ja omistautua toisilleen, pitää toinen toisistaan huolta ja kunnioittaa toisiaan. Masentuneen kanssa tämä suhde on yksipuolinen, sillä hänellä ei ole kykyä antaa vaan hän tarvitsee enemmän. Suhde vinoutuu, siitä tulee toispuoleinen huoltosuhde. Minun piti kuulla terapeutiltani että ajatukseni ja toiveeni pariosuhteesta ovat "normaaleja", kuvittelin toivovani turhia.

Masentuneista ja masennuksesta saavat puhua myös masentuneiden läheiset. Läheisten kokemukset ovat samankaltaisia kuin alkoholistien läheisillä. Ja jos kyökkipsykoloogi nyt viittasit henkilökohtaisiin vaikuttimiini, niin nehän ovat suurelta osin tulosta kasvuympäsristöstäni, jossa voimakkaana vaikuttimena oli masentunut äitini. Myöhemmin persoonaani ovat vaikuttaneet myös masentuneet mieheni, joten revi siitä

Ihanaa tässä kaikessa on se, että olen pystynyt säilyttämään kaikesta huolimatta positiivisen ja optimistisen elämänasenteen, joskin se on tulosta pitkällisestä prosessista. On pitänyt heittää ylimääräinen syyllisyys ja painolasti pois.

 

Masentuneen kanssa tämä suhde on yksipuolinen, sillä hänellä ei ole kykyä antaa vaan hän tarvitsee enemmän

Se riippuu tyystin masentuneesta ja myös siitä, millainen masentuneen kumppani on. Perustaapa millaisen parisuhteen tahansa, niin aina on olemassa suuri riski, että se menee puihin.

Seuraavasta/nykyisestä kumppanistasi voi paljastua vaikka miten hirveitä piirteitä, vaikka hän ei masentunut olisikaan. Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia. Yksi yhdellä tavalla ja toinen toisella.

Kuitenkin tuo, että olet käynyt terapiassa saakka, kielii siitä, että sinulla ei oikein hyvin mene. Olen terapiassa käyneitä naisia tapaillut, enkä koskaan suostuisi perustamaan parisuhdetta heidän kanssaan, koska he ovat luonteeltaan ongelman etsijiä ja ongelmien kerääjiä eivätkä ongelmien ratkojia. Arvaankin, että jos seuraavassa suhteessasi et koe ongelmaksi masennusta niin sitten jonkin muun asian.

 

ap:lla on säilynyt, jos pitää syyttää ihmistä sairaudestaan ja puhua, kuin sille voisi jotain. Ihan kuin masentunut voisi käyttäytyä 'oikein' ja viisaasti, eihän sitä silloin edes sairastaisi tautia nimeltä masennus! Haloo. Pysy loitolla, ellet kestä, mutta älä tule haukkumaan ihmisiä sairaudestaan, jolle he eivät mitään voi!!!!!!!!!! 12 ana, ruotsiksi...

 

muista hommata se kristallipallo. Kukaan kun ei voi ennustaa, sairastaako masennusta huomenna, vaikka tänään olisi vielä terve ja elämä hallinnassa.

Masennus on tauti nimeltä voimien loppuminen. Paljon siinä auttaa huutaminen, että pitäisi jaksaa...

 

"Keittiöpsylogi", ihan mutulla: Et mielestäni osaa edes keittiötasolla miettiä näitä asioita, voisitkin nikkiisi (sen pillukan lisäksi) liittää komeron, eli 'Keittiökomeropsylogi' .

Ap:n kirjoituksista henkii mielestäni tasapaino, sinun ei. Terapia selkeästi auttanut, auttaisiko sinullakin?

 

Elämänkokemuksen kasvattamiseksi ja mielipiteiden kypsyttämiseksi melkeimpä toivon, että asia on joskus vastassa itselläsikin.

Totta kai ap löytää samanmielisiä muista ihmisistä, jotka ovat olleet masentuneen läheisiä, koska heillä on sama tilanne. Mutta he tietävät vain siitä, mitä on olla masentuneen läheinen ja keskittyä toipumaan siitä. Masennuksesta he eivät tiedä mitään, koska eivät ole sairastaneet sitä. Siitä osiosta pitäisi älytä pitää suu kiinni, koska pahinta masentuneelle, masentuneen toipumiselle, masentuneen selviämiselle ovat juuri tuollaiset kommentit.

Hoitakaa itseänne ja puhukaa omasta olostanne masentuneen läheisenä, mutta masentuneet jättäkää rauhaan. Sitä tautia ei voi tietää kommentoida ulkopuolelta käsin, se on sula mahdottomuus. Ei pidä väittää tietävänsä siitä asiasta jonkun muun kokemuksen pohjalta. Se on paitsi soopaa, myös vastuutonta, koska se aiheuttaa suunnatonta tuskaa niille, jotka oikeasti asian kanssa elävät. Itseään voi hoitaa, jonkun lyöminen sairaudesta, jolle ei voi mitään, on äärimmäisen vastuutonta ja törkeää käytöstä!