Masentuneilta kiellettävä pariutuminen

Niin, ilmeisesti Suomessa, jossa masennus on kansantauti, ei siihen sairastuneisiin kriittisesti suhtautuvien mielipiteitä haluta kuulla. Aloitukseni perustuu juuri omakohtaisiin kokemuksiin, joita olen myös joutunut terapiassa käymään läpi. Nämä masentuneet läheiseni nimittäin imivät päivät sängyllä ja kyttäsi menojamme. Hän odottaa kuolemaa, niin hän on sanonut jo kun olin teini-iässä. Miten valoisa tunnelma kotona olikaan...Onneksi pääsin muuttamaan kotoani kun löysin poikaystävän 17-vuotiaana. Yhä nykyisinkin hän saa minut ahdistumaan pelkällä tekstiviestillä tai jo ainoastaan ajatellessani häntä.

Ensimmäisen avomieheni kanssa olin viisi vuotta, hän oli suuri rakkauteni ja kaikki alkoi hyvin. Myöhemmin hän masentui, muuttui kyyniseksi, katkeraksi, eristäytyi ja tuli hullun , mutta ahdistava kyynisyys paistaa edelleen läpi. Hän on ollut samanlainen synkkyyteen taipuvainen koko ikänsä.

Toinen avomieheni, josta olen nyt eroamassa, oli myös suhteemme kaksi tai kolme ensimmäistä vuotta oikea unelmamies Hän ei ymmärrä imevänsä minusta kaikki energiat läsnäolollaan. Tulee niin huono olo kun menen kotiin ja hän on odottamassa synkeänä eikä koskaan edes hymyile.

Minä olen päättänyt erota, mutta en ole kertonut vielä miehelleni. Hän on joskus sanonut ettei kestäisi sitä. Seuraavalla kerralla odotan pitkään ennen kuin aloitan parisuhteen ja jos masennusta ilmenee se on heti poikki.

Eli ei mitään liiallista romantiikkaa tai saippuasarjoja - kunpa olisinkin kasvanut siihen maailmaan enkä tähän mutaisen mustuuden täplittämään ja masennuksen saastuttamaan läjään.

Masentuneet vievät elämänilon ympäriltään. Masentuneet eivät aidosti pysty välittämään muiden asioista - he ovat Se, ettei masentunut voi sairaudelleen mitään on tosiasia. Kukaan ei valitse sairauttaan. Mutta uusista suhteista ja ainakin pidättäytyä lasten hankinnasta. Ja me terveet voimme tehdä päätöksen elämämme suojaamisesta näiltä synkkyyden lähettiläiltä.

Ei millään pahalla, mutta kun luin sun juttuja niin ehkä sun pitäisi olla vähän ymmärtäväisempi itseäsi ja taustaasi kohtaan. Et sitä ehkä itse näe, mutta et sinäkään ihan normaali ja terve taida olla.

 

Nuo tuollaiset toiveet ovat sairaita. Missä teidän lukemisen ymmärtäminen on? En missään nimessä ole 'lyömässä' masentuneita, vaan puhun myörötunnosta myös läheisten jaksamisen kannalta -sehän tässä oli aiheena?

Kaikista asioista voi kommentoida, puhua ulkopuolisena ja olla jopain mieltä ilman henkilökohtaista kokemusta. Aika suppeat olisi muuten keskustelun aiheet.

Mistäpä sinäkään ("Lillukka ei ole ilmeisesti sairastanu") tiedät kenekään 'suunattomasta tuskasta' ja siitä, mikä auttaa kenellekin, yhtä täsmälääkettä kun ei ole keksitty. Sinäkin puhut vain omista kokemuksistasi.

 

Ap, kerronpa sinulle samanlaisen ja myös kovin erilaisen tarinan kuin omasi on. Kokemukseni äidistäni ovat hyvin samanlaisia kuin sinun kokemuksesi - voisin melkein vannoa kirjoittaneeni ne. Minä väsyin jo lapsena, mutta en tunnistanut sitä. Ei lapsi ymmärrä eikä osaa yleensä edes hakea apua. Eikä 80-luvulla edes puhuttu lapsen osasta mielenterveysongelmaisen vanhemman kanssa.

Minä aloin inhota itseäni, koska en osannut syyttää äitiäni siitä ettei hän hakenut apua. Masennuin, ironista kyllä. Tämä tosin tapahtui vasta sitten, kun olin rikkonut itseni huonoissa ihmissuhteissa joihin olin ajautunut itsekunnioituksen puutteessa.

Tapsin nykyisen puolisoni kun olin sairas. Minulla masennus oli pohjatonta voimattomuutta pahimmillaan, mutta ei katkeraa. Hain apua heti kun ymmärsin että nyt menee huonosti. Minulla oli siis jo hoitokontakti mieheni tavatessani, ja puhuin masennuksen itsestäni ulos tämän terapeutin avulla. Ymmärsin sen, mistä syyllisyys ja itseni vihaaminen oli lähtöisin. Annoin anteeksi äidilleni.

Olen ollut jo vuosia hurjan onnellinen. Olen selvinnyt isoista murheista, kuten läheisen menetyksestä, masentumatta. Minua auttoi se, että tulin sinuiksi menneisyyden kanssa. Tiedän, että minulla on alttius tähän sairauteen, ja toimin sen mukaan. Muistan rakastaa itseäni ja lähimmäisiäni mutta pidän oman tilani joka suojelee minua.

Minun läheiseni eivät tahtoneet koskaan uskoa että olin sairastunut. Pidin sen kaiken niin tiukasti omana ja ammattiauttajien tietona. SIksipä kai yksikään ihmissuhde ei kai katkennut sairastumiseen, oikeastaan päinvastoin. Monet ovat kertoneet omista kipeistä kokemuksistaan ja niistä selviämisestä minun jälkeeni. Miksikään taakaksi emme ole toisiamme kokeneet.

Tiedän mistä puhut, ja ymmärrän vihasi. Kamppailin omani kanssa vuosia, ja joskus vielä se nostaa päätään kun kuuntelen marttyriäidin huokailuja. Mutta minulla on jotakin, mitä kukaan ei voi ottaa pois: välimatka äitiini. Ymmärrys siitä, että sairaudelleen voi usein tehdä jotain jos haluaa. Kaikki eivät voi parantua mutta minä pystyin siihen, ja se tekee minusta hyvin vahvan.

Yksisilmäisyys ei tässäkään asiassa ole mielestäni hyväksi ap, vaikka se onkin kohdallasi enemmän kuin ymmärrettävää. En missään nimessä sano että sinun kannattaisi ikikuunaan seurustella millään tavalla yhdenkään masentuneen kanssa. Toivon vain että näkisit, että meissä masennuksen sairastaneissa on sinun kohtalosi jakavia ihmisiä jotka eivät jatkaneet kipeää perintöä. Voimia ja aurinkoa sinulle ap!

 

Toivon, etten enää koskaan erehdy aloittamaan parisuhdetta yhdenkään masentuneen tai siihen taipuvaisen ihmisen kanssa.

[quote="höpöhöpö."
Masennus on sairaus, ei oma valinta. Ja jokaisella on yhtänäinen oikeus seurustella ja elää onnellista elämää.

[/quote]

Eli aiheen tekijä haluaa seuraavaksi evätä kaikilta astmaa tai vaikka epilepsiaa sairastavilta kaikki parisuhteet?

Itsellänikin on masennusta ollut ja voin sanoa ettei sitä kukaan tahallaan sairasta

 

AP siis vaatii kieltämään masentuneilta parisuhteen. Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että miten hän on ajatellut tämän toteutuvan? Lääkäreille ilmoitusvelvollisuus masentntuneista potilaista, entäpä sitten? Polttomerkki otsaan, että masentumattomattomat eivät vahingossakaan heihin sekaantuisi? Mutta onhan meissä ihmisissä myös muita puutteita, joita esim. geeneissämme kannamme, Miten olisi pakollliset DNA-testit kaikille ja tieto perinnöllisistä sairauksista mikrosiruun ja kapseliin ihon alle ja niiden lukulaitteet kaikille, että sitten voisi tiedot skannata ennen kuin parisuhteen alkaa?
Ihminen on jännä kapistus, sitä toteuttaa omassa elämässään valintoja, jotka juontavat omasta lapsuudesta, alkoholistiperheen lapsi ottaa usien puolisokseen juopon, dominoivan isän tytär ottaa puolisokseen kotihirmun jne. Kun ap:n äiti on ollut masentunut ja ap:n kaksi puolisoa myöskin, niin ihan vaan ajattelin, että josko hän itse tietämättään valitsee puolisokseen masentumisherkkiä miehiä?
Täytyy sanoa, että ap:n viestit ovat todella agressiivisia, leimaavia ja loukkaavia, eivätkä nekään ihan tasapainoisesta ihmisestä kerro. Lähde pois parisuhteestasi, sillä varmasti masentunut puolisosi tajuaa mitä mieltä hänestä ja hänen sairaudestaan olet, eikä sekään häntä auta paranemaan.

 

Ehkä ap on nyt tavannut ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan erilaisia, en tiedä ovatko he edes masentuneita tai mistä muusta kärsivät.

Tuntuu oudolta, että silti itse aloittaa suhteen näiden kanssa? Ovatko kuitenkin olleet mukavia ja sitten on mennyt sukset ristiin vain tällä masentuneella? Ja sitten masentunut on pettymyksissään laittanut loputkin menemään?

Onhan se tietysti tapa selvitä sekin, että näkee ympärillään vain sairastuneita puolisoita, mutta ehkä peilikin olisi hyvä omistaa.

 

Heh, huvittavaa lukea näitä viestejänne. Oikeastaan ainoa järkevä viesti on tullut ihmiseltä, joka on kokenut samoja asioita. Tiedän olevani katkera, mutta masentuneet ihmiset elämässäni ovat sen saaneet aikaan. He ovat myrkyttäneet mieleni omalla toiminnallaan, josta he tietenkään eivät ole vastuussa - aivan kuin alkoholistitkaan eivät ole vastuussa sairaudestaan. Samalla tavalla kuitenkin vanhempien ja puolison päihdeongelmat, jotka ovat siis sairauksia, tuottavat tuskaa omaisille, mutta siitä sentään saa Suomessakin puhua. "Lasinen lapsuus" on tuttua kauraa, mutta auta armias, jos masentuneista menee kertomaan vastaavia kokemuksia! Tuomio on taattu.

Itse kerron kokemuksiani masentuneen läheisen näkökulmasta. Kokemukseni ovat minulle (ja tuhansille saman kokeneille) täyttä totta. Mielestäni on myös tervettä, että masentuneet kuulevat rehellisesti kuinka heidän sairautensa tuhoaa läheistenkin hyvinvoinnin. Tältä masennus ulkopuolelta tuntuu, oli sitten itse sairastuneen tunteet mitä tahansa. Se, että masennus on vaikea sairaus, ei poista sitä tosiasiaa, että se vaikuttaa syvästi läheisiinkin.

Jokaisen aikuisen ihmisen on haettava apua tai ainakin otettava sitä vastaan jos sitä tarjotaan. Liian moni käyttää läheisiään terapeutteina. Käyttäkää lääkkeitä, terapiaa, hakeutukaa hoitoon. Katsokaa myös että läheisenne eivät tukehdu siihen, että kaadatte pahan olon heidän niskaansa. Jos ei apua löydy, kertokaa edes läheisillenne, että heillä on oikeus olla pettyneitä, vihaisia ja surullisia sairaudestanne, joka vaikuttaa syvästi heihinkin. Huolehtikaa, että lapsilla on elämässään myös positiivisia, tasapainoisia aikuisia ja että he tietävät, etteivät ole millään tavalla syyllisiä äitinsä tai isänsä pahaan oloon.

Itse olen käynyt terapiassa, koska olen halunnut katkaista tämän pahoinvoinnin ketjun. En esimerkiksi halua saada lapsia, ennen kuin olen selvittänyt tilini menneisyyteni kanssa. Masennus on myös osin periytyvää, eli tiedän kyllä varsin hyvin olevani myös sairastumisriskissä. Siksi olen hakenut apua jo ennen kuin uuvun täysin. Minulle terapia on ollut hyvä vaihtoehto, sillä olen saanut tukea ajatuksilleni ja varmuutta siitä, että kokemukseni ja tunteeni ovat ihan yhtä aitoja ja todellisia kuin masentuneiden läheistenikin. Olen myös päässyt purkamaan turhaa syyllisyydentuntoa, jonka masentuneet läheiseni ovat mieleeni istuttaneet lapsuudestani lähtien.

 

Jokaisen aikuisen ihmisen on haettava apua tai ainakin otettava sitä vastaan jos sitä tarjotaan.

Ei ole. Moniin mielensairauksiin kuuluu ammattiavun vastustaminen. Ei se ole sairastuneen vika vaan sairauden luonne.

Vaadit hallintaa ihmisiltä, joilla hallintaa ei ole.

 

Mikähän diagnoosi löytyy ihmisille, jotka syyttävät toisia omasta, selvästi pahasta olosta, ja sairastumisestaan tuollaiseen, mitä se onkin, katkeruuteen?
Minä olen kokenut varmaan monen mielestä vaikean lapsuuden, ja nykyään ymmärrän, että vanhempani olivat sairaita. Äitini masennus todettiin vasta myöhemmin.
Minä en osaa olla katkera, enkä osaa syyttää heitä siitä, että nyt olen masentunut. Elämä vaan on. Ennemmin jotenkin tunnen, että kokemukseni ovat tehneet minusta vahvemman. Pienet murheet eivät suista maailmaa radaltaan. Olenko sitten erilainen masentunut, jos seuraa on, pyrin nauramaan ja pitämään hauskaa kerrankin, ja nauttimaan niistä hyvistä hetkistä.
Ex- mieskin, joka sairauteni vuoksi minut jätti, tarvitsi terapiaa vuokseni. Voi raasua. Ehkä minä voisin syyttää sairastumisestani häntä? Aina naama norsunv:llä, huutoa, uhkauksia, väkivaltaa. Ei minkäännäköistä kykyä empatiaan, ei anteeksipyyntöjä, kaiken pahan olin ansainnut. Ei vieläkään hymyile kuin kaksi kertaa vuodessa, vaikka erosta on jo 7 vuotta. Minä taisin pilata hänen hyvän elämänsä..

 

Niinpä. Masentuneilta ei saa vaatia mitään, vaikka lapsetkin kärsisivät. Pointti tässä on se, että masennus ei yleensä iske yllättäin tai hetkessä pahene sellaiseksi, että toimintakyky menee täysin. Eli hakekaa apua kun vielä pystytte. Teilläkin on vastuu läheisistänne. Ja joidenkin kohdalla voisin suositella sitä viimeistä vaihtoehtoa, jos mikään muu ei auta.

 

tuon viimeisen lauseen jälkeen, että ap on varmasti oikeassa paikassa siellä terapiassa. Mikä lie aiheuttanutkin (ei toki ap mitenkään itse hänkään), niin jälkensä on jättänyt. Ja pahat. Herran varjele!

 

No voi hitsin hitsi. Nyt täytyy kyllä ap-lle suositella ihan omaa lääkettään, muu ei taida tuohon sairauteen auttaa. Sori.

 

Ja joidenkin kohdalla voisin suositella sitä viimeistä vaihtoehtoa, jos mikään muu ei auta.

Alkaa kuulostaa siltä, että olet kokonaisvaltaisesti pettynyt elämään ja yrität löytää pettymykselle jonkin selvän syyn, vaikka sellaista ei ole.

Paskaa se muidenkin elämä on. Siitä vain pitää löytää hyvät hetket. Hyväksi se ei muutu koskaan.

 

Niinpä. Masentuneilta ei saa vaatia mitään, vaikka lapsetkin kärsisivät. Pointti tässä on se, että masennus ei yleensä iske yllättäin tai hetkessä pahene sellaiseksi, että toimintakyky menee täysin. Eli hakekaa apua kun vielä pystytte. Teilläkin on vastuu läheisistänne. Ja joidenkin kohdalla voisin suositella sitä viimeistä vaihtoehtoa, jos mikään muu ei auta.

Eli masentuneilla, vain, on vastuu läheisistään? Eiköhän täällä ole pohjimmiltaan jokaisella vastuu ensin ja eniten itsestään. Myös lausunnoistaan. Sitä voit pysyä loitolla sairaista, pysy varmuuden vuoksi myös diabeteksestä (kuormittaa pinnaa, taloutta ja vaatii taiteilua arjessa) ja ihmisistä, jotka voivat huomenna halvaantua (sitten taas tarvittaisiin suhtautumista eikä arki sujuisikaan kuten ennen). Kyllä, kyllä masennus iskee hyvin äkkiä syvästikin, eikä sitä aina havaitse, koska masentunut yrittää viimeiseen asti elää muiden mieliksi ja kieltää uupumuksen tunteen viimeiseen asti eniten itseltään, yleensä. Tee se palvelus, että oikeasti pysytkin kaukana jo masentuneista, sillä et todellakaan auta heitäkään saati itseäsi siinä. Mutta miten ennakoida se, ettei partneri masennu jatkossa, vaikka nyt olisi 'terve' (mitä se lieneekin mitenkin määriteltynä): no, samalla konstilla! Varo elämää!!

 

Teilläkin on vastuu läheisistänne. Ja joidenkin kohdalla voisin suositella sitä viimeistä vaihtoehtoa, jos mikään muu ei auta.

Olethan vielä terapiassa? Toivottavasti!

 

Hui kauhea.. Nyt alkaa tuntua, että nuo olivatkin niitä kuuluisia viimeisiä sanoja. Ap-llä on kohta itsellään masennusdiagnoosi. Ja hän on juuri näitä, jotka syövät ympäriltään kaiken ilon ja voiman syyttämällä kaikkia muita sairastumisestaan.
Voimia sinulle, ap.

 

"Masentuneista ja masennuksesta saavat puhua myös masentuneiden läheiset. Läheisten kokemukset ovat samankaltaisia kuin alkoholistien läheisillä."

Pääkaupunkiseudulla on vertaistukiryhmiä mielenterveysongelmaisten läheisille.
Ihan samaan tyyliin kuin Al-Anon-ryhmiä. On ollut jo iät ja ajat.

Ellit-palstakeskustelussa ei ole ryhmäsääntöjä. Juttu rönsyilee laidasta laitaan.
Kannattaa lukea myös vanhoja viestiketjuja. Tämä ap:n aloittama aihe on vatvottu Elleissä moneen kertaan. Minä olen kirjoittanut aiheesta erittäin paljon
Ellien palstoilla.

Ei mielenterveysasioita aina ymmärrä ammattiauttajatkaan. Hyvä on osaavat diagnosoida ja ihminen saa eläkeläisen paperit. Mutta jälkihoito kuuluu läheisille ja yhteiskunnalle. On hyviä päivä ja sitten niitä vähemmän hyviä päiviä.
Läheisriippuvuuteen sairastuminen on kavala tauti ja siitä toipuminen toivoton tapaus. Ei ole lääkettä eikä terapiaa ainakaan minulle.

Eilen lapseni sanoi isästään ettei hänen asiat kuulu minulle. Mutta miten voisin häätää maailman ihanimman ihmisen sydämestäni?

 

Kappas vaan, on sitten näemmä osunut aika montaa elliä arkaan paikkaan Juuh, jatkakaa toki sitä masennuksessa piehtaroimista. Nimimerkki suon kahlanneelle voisin suositella sisälukutaidon harjoittamista.

Itse olen jo selvemmillä vesillä, mutta kehotan teitä joilla on masentunut puoliso ja koette hänen musertavan teidät synkkyydellä ja takertumisella: lähtekää, jättäkää se masentunut ja nauttikaa vapaudestanne, terveydestänne, tästä kauniista maailmasta ja ihanasta auringosta ja elämästä!

Elämää ei kannata tuhlata hetkeäkään toisen ihmisen mielen kellareissa, meillä jokaisella on oikeus elää juuri niin kuin haluamme, kunhan vain kannamme vastuuta toisistamme. Vastuu on kaksisuuntaista, sitä ei voi poistaa vain toiselta. Jos kumppaninne uhkaa sairastuttaa teidätkin, hakekaa apua ja lähtekää pois!

 

Ap kirjoittaa paljon asiaa, noita ei vaan sanoa ääneen kun kyse on masentuneesta elämänkumppanista. Alkoholistin puoliso kyllä saa murehtia, miten raskasta elämä on, mutta masentuneen puolison pitäisi vain jaksaa ja jaksaa. Miten muut mielenjärkkymiset ja mielisairaudet? Pitääkö niissäkin vain jaksaa hoitaa ja ottaa vastaan kaikki mitä sieltä päälle kaadetaan?

Miksi muuten Suomessa on niin tajuttomasti "masentuneita"? Miksi nykyisin syödään hirveät määrät mielialalääkkeitä? Onko koko kansa tullut yks kaks sekopäiseksi? Vai eikö uusi sukupolvi vaan kestä normaalia elämää ja sen vastoinkäymisiä...

 

Ap on saanut väärän terapeutin. Tai sitten hän on narsisti. Aika julmaa lausuntaa sairauksista.
Tietysti omasta pahasta olosta voi hakea syyllisiä ulkopuolisista, mutta jotakin rajaa tuollekin mahdollisuudelle. Terapaeuttiko on saanut uskomaan, että sairaat ihmiset ympärillä ovat vaikeuksiesi lähde? Jos kaikki suhteet ovat katkeria suhteita sairaisiin ihmisiin, niin on aika mahdotonta uskoa tuota ja siksi peili olisikin paikallaan.

masentua voi silmänräpäyksessä, se vain alkaa lamaantumisella....

 

"Jos kumppaninne uhkaa sairastuttaa teidätkin, hakekaa apua ja lähtekää pois!"

Et osunut arkaan paikkaan. Avioerostani on aikaa jo yli 10 vuotta.
Lähteminen pienten lasten äitinä ei ollut helppoa. Kun otin ongelman esille mies vastasi: "Voit lähteä kun hommaat uuden äidin tilalle." Sain ymmärtää, että lähtisin tyhjin käsin ilman lapsia. Muista vaihtoehdoista ei ollut puhettakaan.
Sitten jatkoin kiltisti kärvistelyä ja loppu on Ellit-historiaa. Kukapa näillä palstoilla ei olisi joskus osunut viesteihini.

Vertaisryhmissä ei anneta neuvoja. Ei kehoteta lähtemään, jäämään tai tekemään jotain muuta. Jokaisella on noin 10 minuutin kiertävä puheenvuoro.
Välillä luetaan ääneen kirjallisuutta. Toivutaan hitaasti, otetaan takapakkeja ja
kerrataan opittua.

Minäkin olin aikoinaan erittäin särmikäs, jyrkkä ja mustavalkoinen persoona.
Mutta vuodet ovat tasoittaneet luonnettani.

Kerroit ap. aika tarkasti taustasi. Sinulla on valtava tarve puhdistaa kenttä.
Ihan hyvää sinä itsellesi teet. Mutta pois alta männyt ja männyn kävyt ei ole oikea neuvo muille. Muutkin ihmiset pitää ottaa huomioon.

Masennus on erittäin yleinen vaiva Suomessa. Ei kaikkia voi jättää yksin oman onnensa nojaan. Nalle Puh saduissa Ihaa aasi on masentunut. Niin myös muumipeikkosaduissa moni satuhahmo.

Tänään kännykkäni (jo muutama vuotta vanha) meni jumiin, kun aloin aukaista
tekstiviestiä. Kone jumitti ja jumitti eikä kännykkä sulkeutunut, kun painoi
virran katkaisijaa. Avasin ja otin irti akun. Laitoin laitteen uudestaan päälle ja kännykkä taas toimii.

Ihmisen päätä ei näin voi avata. Olen ollut aikuisopiskelijana katsomassa aivoleikkausta ja jälkikasvuni tekee tutkielmaa ihmisen aivotoiminnasta.

Ei kaikkea vielä tiedetä ja ehkä ei koskaan tulla tietämäänkään. Kannattaa kuitenkin olla kiinnostunut asioista. Vaikeudet antavat haasteita asiantuntijoille. Huonoillakin geeneillä voi elää, jos on oikea asenne.
Niin sanottiin eilen Oprah-ohjelmassa, jota katsoin kuntosalilla.

Nyt jatkan taas töitä. Työpaikallani ei katsota hyvällä, kun kirjoittelen työaikaan netissä. En istu kahvitauoilla työkavereiden kanssa. Juon kahvia ja syön lounaan tässä työhuoneessani. Niin olen tehnyt jo vuosia.

Vapaaehtoistyötä voi tehdä myös netissä. Näin tavoitan uskomattoman paljon ihmisiä. Ilokseni Elleissä kirjoittelee myös ammattiauttajia. Kiitos siitä heille.
Olen saanut Elleissä paljon tukea ja laitan sitten hyvä kiertämään.

Rauhoitu ap. Kyllä elämä kantaa. Valoisalla asenteella voi elää vaikka missä hornantuutissa. Ei kukaan sinua masenna. Enhän minäkään?

 

Kukaan ei ole kieltänyt masentuneen läheistä hakemasta itselleen apua ja lähtemästä tässä ketjussa. Tietenkin masennus on raskas asia, mutta miksi jäät siihen kantajaksi, oikein tyrkyttämään ensin apua ja sitten julistamaan katkeroitumistasi. Terve ihminen ei alun perinkään menisi mukaan, vaikka parisuhteen toiseen puoleen iskisikin masennus. Ei masentunuttakaan auta se, että toinen heittäytyy kontalleen eteen ja sitten julistaa, että sitä on 'vaadittu'. Ongelma on jo alunperin ollut oma luonteenlaatusi, joku kumma halu ensin uhrautua. Eivät kaikki masentuneiden puolisot heittäydy elämään toisen elämää, vaan elävät omaansa siinä tilanteessa, että siippa on masentunut. Johonkin tarvitset sen, että saat heittäytyä hoitajaksi, kun kerran olet jatkuvasti hakeutunut tilanteeseen. Ilman muuta hoida ne jäljet, kyllä masentuneen läheisenä elo on raskastakin, vaikkei hoitaisikaan ja kantaisikaan, ja saa siitä lähteä.

Ihan toinen asia on nyt sotkettu samaan juttuun: se, että vaadit masentuneitakin muuttumaan. Ei täällä kukaan voi muuttaa tilanteita kuin omista lähtökohdistaan, eikä sairautta edes omasta halusta. Eli täysin tarpeeton osuus jutussa oli se kauhea raivo ja hehkutus ja riehuminen, osuus jossa annat ymmärtää, että masennus on ennakoitavissa oleva vapaaehtoinen valinta, josta voi noin vain luopua mieliksesi. Se menee jo toisen tontille, käsittele omaa tilannettasi ja omaa tonttiasi. Ei se vaadi toisen kivittämistä, ei lähteminenkään. Siis tuo hehkutus tässä on outoa. Ei tämä asia vaadi tuollaisia sanankäänteitä, ei itsensä hoitaminen sitä, että haukkuu vielä masentuneetkin ja antaa ihan väärää tietoa julmetulla määrällä Richtereitä ja äänen säätö kohti kaakkoa. Sotkit kaksi asiaa, joista toinen oli hyvä ja tarpeellinen näkökohta, se läheisen osa, toinen taas täysin tarpeeton ja vielä väärää tietoa, se masentuneen ruotiminen. Lähde ihmeessä pois tilanteesta, mutta syyttämättä toista siitä, mille hän ei voi mitään. Lähteä voi fiksustikin!

 

Ap on saanut väärän terapeutin. Tai sitten hän on narsisti. Aika julmaa lausuntaa sairauksista.
Tietysti omasta pahasta olosta voi hakea syyllisiä ulkopuolisista, mutta jotakin rajaa tuollekin mahdollisuudelle. Terapaeuttiko on saanut uskomaan, että sairaat ihmiset ympärillä ovat vaikeuksiesi lähde? Jos kaikki suhteet ovat katkeria suhteita sairaisiin ihmisiin, niin on aika mahdotonta uskoa tuota ja siksi peili olisikin paikallaan.

masentua voi silmänräpäyksessä, se vain alkaa lamaantumisella....

Terve ihminen ei masennu silmänräpäyksessä. Myös tuo diagnoosin tekeminen, että ap olisi narsisti on taas näitä kristallipalloasioita.

Onko niin vaikea ymmärtää, että sairas ihminen voi sairastuuttaa myös läheisensä? Pikkuhiljaa hän vetää puolison, lapset ym läheiset elämään omaa elämäänsä, omilla ehdoillaan.

Jos ap:lla on kaksi masentunutta miesystävää sekä äiti, ei se nyt tarkoita että 'kaikki' ihmiset lähellä olisivat sairaita tai että ap niin kokisi.

Luulisi itselläsi olevan ymmärrystä siitä, kuinka läheisten teot voivat vaikuttaa mieleen ja elämään.

En muutenkaan ymmärrä tätä ap:n yleistä lyttäämistä ja haukkumista. Ei hän ketään ole kieltänyt seurustelemasta, vaan lähinnä kehottanut miettimään tarkkaan sitä, minkälaisiin ihmissuhteisiin kannattaa lähteä mukaan. Jyrkästi hän asiansa ilmoitti, mutta kukapa ei niin joskus tekisi kun mitta tulee totaalisen täyteen. Miettikää itse elämää, jossa hyvän alun jälkeen toinen alkaa käyttäytymään ap:n puolison tavoin, kuinka kauan voimavaranne ja uskonne toiseen riittäisi?

Jos ap olisi kertonut saman tarinan kysyen mitä hän tekisi tilanteessaan, niin moni lyttääjä olisi suositellut eroa, koska mies masentunut narsisti, näin uskon.

 

Terve ihminen ei masennu silmänräpäyksessä. Myös tuo diagnoosin tekeminen, että ap olisi narsisti on taas näitä kristallipalloasioita.

Onko niin vaikea ymmärtää, että sairas ihminen voi sairastuuttaa myös läheisensä? Pikkuhiljaa hän vetää puolison, lapset ym läheiset elämään omaa elämäänsä, omilla ehdoillaan.

Jos ap:lla on kaksi masentunutta miesystävää sekä äiti, ei se nyt tarkoita että 'kaikki' ihmiset lähellä olisivat sairaita tai että ap niin kokisi.

Luulisi itselläsi olevan ymmärrystä siitä, kuinka läheisten teot voivat vaikuttaa mieleen ja elämään.

En muutenkaan ymmärrä tätä ap:n yleistä lyttäämistä ja haukkumista. Ei hän ketään ole kieltänyt seurustelemasta, vaan lähinnä kehottanut miettimään tarkkaan sitä, minkälaisiin ihmissuhteisiin kannattaa lähteä mukaan. Jyrkästi hän asiansa ilmoitti, mutta kukapa ei niin joskus tekisi kun mitta tulee totaalisen täyteen. Miettikää itse elämää, jossa hyvän alun jälkeen toinen alkaa käyttäytymään ap:n puolison tavoin, kuinka kauan voimavaranne ja uskonne toiseen riittäisi?

Jos ap olisi kertonut saman tarinan kysyen mitä hän tekisi tilanteessaan, niin moni lyttääjä olisi suositellut eroa, koska mies masentunut narsisti, näin uskon.

Terve ihminen ei masennu silmänräpäyksessä? Sanotaanko sitten niin, että silmänräpäyksessä voi alkaa tapahtumasarja, jossa ihminen masentuu. On pilkkujen halkomista ja haluttomuutta ymmärtää asioita, jos väittää, että terve ihminen ei voi masentua hetkessä. Minulle on aivan sama miksi sitä kutsutaan, kun ihminen lamaantuu järkytyksestä, vaikka se ei olisikaan masennusta heti sillä hetkellä, niin se on paljon pahempaa, sillä se on shokki.

[/quote]Onko niin vaikea ymmärtää, että sairas ihminen voi sairastuuttaa myös läheisensä? Pikkuhiljaa hän vetää puolison, lapset ym läheiset elämään omaa elämäänsä, omilla ehdoillaan.[/quote]

Voi sairastuttaa, mutta ei tuo ole mikään automaatti. Jos olisi näin, niin kaikki ihmiset olisivat sairaita. Ei masennus tartu kuin tauti.

Kyllä ap julistaa yhtä sanomaa, missä sairaiden kanssa ei saisi kukaan olla, koska hän on niin pettynyt.
Jos ap näkee vain muissa vikaa, niin hyvin narsistinen piirre tuo on. Tietysti on mahdollista, että terapeutti on vahvistanut hänen itseluottamustaan sanomalla, että muut ovat aiheuttaneet hänen tuskansa, kuten sanoinkin.

 

"Onko niin vaikea ymmärtää, että sairas ihminen voi sairastuuttaa myös läheisensä? Pikkuhiljaa hän vetää puolison, lapset ym läheiset elämään omaa elämäänsä, omilla ehdoillaan. "

Tuo lainaus oli vastaukseni keskellä