Masentunut puoliso syyttää

Kiitos JOS taas!
Sen olen huomannut että minuun ne mykkyydet eivät kummemmin vaikuta enkä ala anelemaan että mikä nyt on puhu jotain. Toisaalta kun ne loppuvat niin jotenkin on helpottunut olo. On näitä ollut kun ajattelen niin niinkauan kun ollaan yhdessä oltu, ne vaan loppuivat nopeammin kun "ymmärsin että syy on minusssa" ja tyttäremme sanoin - anelin anteeksiantoa asiassa mitä en ole edes aiheuttanut, asia sovittiin näennäisesti, mutta pinnan alla kuohui kuitenkin.

Se sellainen että ihminen ei ole oikein "läsnä", vaan niinkuin olisi usein jossain omissa ajatuksissaan eikä sitä saa silloin häiritä. Vastaukset murahtelua. Kun joku asia pitää tälläisen murahtelun kanssa hoitaa, se voi jäädä joltain osin hoitamatta ja syy on se että "kun sinä et sanonut"! Sanoin monta kertaa, annoin ohjeita, mutta kun ei kuunnellut tai sitten ei muista. Väsyttää se ainainen ohjeistaminen niinkuin lasta laittaisi asialle, miten ihminen voi olla niin kulmikas että ei itse mieti? Kun olisi asiassa mukana ja kiinnostunut, mutta kun on kuin jonkun verhon takana.

Kerran hän piti mykkäkoulua jostain taas ne pari päivää ja alkoi sitten hiljalleen jostain sanomaan jotain. En vastannut vaan olin hiljaa. Tätä meni muutama tunti niin hän suuttui siitä ja sanoi, että mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa.

En tiedä miten Venlafaxin vaikuttaa, mutta se hänelle on määrätty vuosia sitten eikä ole pilleriäkään ottanut. Keväällä menen hänen psykhoitajansa kanssa puhumaan ja olen kirjoittanut paljon asiaa (näitäkin mitä tänne) että on valmiiksi jutunjuurta. Olen kertonut miten minä tämän kaiken koen ja millainen mies on. Enkä kerro ollenkaan siksi että olisin niin jalo että haluaisin auttaa miestä, vaan koska haluan saada asiantuntijan arvion ja kuvan ja apua haen vain itselleni.

 

Hei.

Ihailen sinun pitkää pinnaasi puolisosi suhteen!

Minä itse olen ollut se masentunut ja vaikeneva osapuoli. Minä tosin sairastuin, kun olimme olleet yhdessä vuoden. Minä sain aikaan hyvin jäätäviä hiljaisuuksia. Puolisoni oli kuitenkin peräänantamaton. Hän sanoi, että kaikesta saa puhua ja mikään kertomani ei muuta hänen rakkauttaan minua kohtaan. Mikään ei ole niin pahaa ja noloa, etteikö siitä voi puhua.

Itse täältä puhumattomasta päästä sanoisin, että syy puhumattomuuteen on mihin on kasvatettu (omaa pesää ei saa liata) ja häpeä kasvojen menettämisestä kun alkaa kuitenkin jossain vaiheessa rumasti tyrskien itkemään. Joutuu paljastamaan häpeällisimmät kokemukset ja sitä pelkää että toinen vielä nauraa päälle. Se on pelottavinta mitä tiedän.

"Minä olen tässä. Minusta tuntuu todella pahalta tämä hiljaisuus. Näen, että sinusta tuntuu pahalta, mutta en osaa auttaa sinua, ellet kerro, mitä ajattelet. Mikään, mitä kerrot, ei voi olla meitä etäännyttävämpää kuin tämä hiljaisuus."

 

Hei.

Ihailen sinun pitkää pinnaasi puolisosi suhteen!

Minä itse olen ollut se masentunut ja vaikeneva osapuoli. Minä tosin sairastuin, kun olimme olleet yhdessä vuoden. Minä sain aikaan hyvin jäätäviä hiljaisuuksia. Puolisoni oli kuitenkin peräänantamaton. Hän sanoi, että kaikesta saa puhua ja mikään kertomani ei muuta hänen rakkauttaan minua kohtaan. Mikään ei ole niin pahaa ja noloa, etteikö siitä voi puhua.

Itse täältä puhumattomasta päästä sanoisin, että syy puhumattomuuteen on mihin on kasvatettu (omaa pesää ei saa liata) ja häpeä kasvojen menettämisestä kun alkaa kuitenkin jossain vaiheessa rumasti tyrskien itkemään. Joutuu paljastamaan häpeällisimmät kokemukset ja sitä pelkää että toinen vielä nauraa päälle. Se on pelottavinta mitä tiedän.

"Minä olen tässä. Minusta tuntuu todella pahalta tämä hiljaisuus. Näen, että sinusta tuntuu pahalta, mutta en osaa auttaa sinua, ellet kerro, mitä ajattelet. Mikään, mitä kerrot, ei voi olla meitä etäännyttävämpää kuin tämä hiljaisuus."

Kiitos ekasta lauseestasi!
En tiedä oletko mies vai nainen, oletan että nainen. Sillä nyt on senverran merkitystä, että naisen vaikeneminen ei ole niin pelottavaa kuin miehen, koska hiljainen nainen nyt on vain hiljainen nainen, mutta vaikeneva nokka nurinpäin kulkeva mies on uhkaava ja pelottava. Siinä tilanteessa ainakin minusta on pelottavaa mennä sanomaan yhtään mitään, koska siellä pohjalla on joka kerta, että syyllinen siihen mykkyyteen olemme minä ja/tai tyttäremme. Miten sellaiselle miehelle uskaltaa mennä sanomaan mitään?

Sinun miehesi ei todennäköisesti tarvitse tuntea pelkoa sinua kohtaan, koska fyysisesti olet pienempi. Vaikka väkivaltaa ei ole meillä koskaan ollutkaan, niin jo se painostava hiljaisuus... Minusta se hiljaisuus - anteeksi vaan - ei ole muuta kuin tapa hallita ja aiheuttaa pelkoa toisissa, koska se on henkistä väkivaltaa joka voi aiheuttaa varsinkin lapsille pahoja traumoja.

 

jatkan... en usko että mykkäkoulu on mikään vain masentuneitten oma juttu, vaan sitä on ollut meillä vuosikymmeniä. Ennen se ei vaan "päässyt päälle" koska minä aloin hermostuneena sitä puhumalla lopettaa ja kuten vanhin tytttäremme myöhemmin sanoi " näin jo lapsena sitä miten isä vaikenee ja sinä anelit anteeeksiantoa asiasta, mitä et ollut edes aloittanut." Minä nimittäin pidin itseäni aina siihen jostain syystä syyllisenä, joko syy sanottiin suoraan tai annettiin ymmärtää. Näin ne loppuivat ennenkuin olivat alkaneetkaan kunnolla, mutta nyt en hyvittele tai luovi hiljaisuutta loppumaan, koska se ei ole minun tehtäväni sanoittaaaikuisen tunteita. Saanpahan ainakin rauhassa tehdä mitä haluan.

Siinä mykkyydessä on kamalinta ja pelottavinta se että ei yhtään tiedä mitä vihaisen ihmisen päässä liikkuu, mitä se suunnittelee ja hautoo vai hautooko mitään. Ne kulmikkaat ja äkäiset liikkeet ja vihainen ilme. Ainakin meillä se on heiltä kotoa opittu tapa selviä asiat eli ei niitä selvitetä. Pienetkin lapset vaistoavat päivien mykkyyden myrkyllisyyden ja painostavan ilmapiirin ja varmasti ahdistuvat siitä ja siitähän se sopivasti jatkuu taas heidä koddeissaan ellei jostain saa viisautta toimia itse toisin. Katkaista sitä sukupolvien mätää ketjua.

 

jatkan... en usko että mykkäkoulu on mikään vain masentuneitten oma juttu, vaan sitä on ollut meillä vuosikymmeniä. Ennen se ei vaan "päässyt päälle" koska minä aloin hermostuneena sitä puhumalla lopettaa ja kuten vanhin tytttäremme myöhemmin sanoi " näin jo lapsena sitä miten isä vaikenee ja sinä anelit anteeeksiantoa asiasta, mitä et ollut edes aloittanut." Minä nimittäin pidin itseäni aina siihen jostain syystä syyllisenä, joko syy sanottiin suoraan tai annettiin ymmärtää. Näin ne loppuivat ennenkuin olivat alkaneetkaan kunnolla, mutta nyt en hyvittele tai luovi hiljaisuutta loppumaan, koska se ei ole minun tehtäväni sanoittaaaikuisen tunteita. Saanpahan ainakin rauhassa tehdä mitä haluan.

Siinä mykkyydessä on kamalinta ja pelottavinta se että ei yhtään tiedä mitä vihaisen ihmisen päässä liikkuu, mitä se suunnittelee ja hautoo vai hautooko mitään. Ne kulmikkaat ja äkäiset liikkeet ja vihainen ilme. Ainakin meillä se on heiltä kotoa opittu tapa selviä asiat eli ei niitä selvitetä. Pienetkin lapset vaistoavat päivien mykkyyden myrkyllisyyden ja painostavan ilmapiirin ja varmasti ahdistuvat siitä ja siitähän se sopivasti jatkuu taas heidä koddeissaan ellei jostain saa viisautta toimia itse toisin. Katkaista sitä sukupolvien mätää ketjua.

Tuo miehesi käyttämä Mirtazapin määrättiin minulle työajan ehtoopuolella, kun en saanut millään unta. Otin aina illalla puolikkaan ja iltapäivään asti olin töissä ihan töttöröö. Nyt eläkkeellä olen miettinyt miksei lääkäri sanonut että voi ottaa aivan pienenkin murusen, silläkin tulee uni, muttei ole seuraavan päivän vasymystä. Uskon sen tekevän miehesikin uneliaaksi.

Muuten ihmettelen tuota rukoilu-kehotusta. Mitä se auttaa vaikka kuinka rukoilisi, ei mies siitä muutu. Turhaa uskovaisten huuhaata.

Miksi et vain etsisi omaa asuntoa ja jättäisi tätä hakalaa miestä? Olisit loppuelämäsi onnellisempi. Kysynpä vaan!