Hae Anna.fi-sivustolta

Matkustatteko

Viestiketju osiossa 'Yleistä matkailusta' , käynnistäjänä seljankukka, 04.07.2012.

  1. Nautiskelijainen Vierailija

    Tänä kesänä matkustelimme pelkästään Suomessa, ja lomamme sattuivat säiden puolesta hyvään saumaan, ei ollut valittamista. Lomailimme parissa kaupungissa, maalla ja vuokramökillä, missä tuli uitua tämän kesän ainoat uimiset. Aivan upeita maisemia taas saimme nähdä ja kokea Suomen kesää pahaimmillaan.

    Syksyllä toistaiseksi yksi kaupunkiloma tiedossa Euroopan sisällä, ja talvella ehkä taas hakeudutaan lämpimään. Talven lomia en ole vielä jaksanut miettiä. Oikeastaan eniten houkuttaa nyt ajatus syksyisistä sieniretkistä maalla.
     
  2. En-nimim. Vierailija


    Meillä on osa vuosilomasta pidettävä kesälomakauden (2.5. - 30.9.) aikana. Olisikohan niin, että kaksi viikkoa (12 päivää) pitää vähintään sijoittaa tuohon aikaan. Käytännössä kaikki pitävät kesän aikana lomaa enemmänkin.
     
  3. 3 x M Vierailija

    tänä vuonna olimme erikoispitkällä lomalla. Palasimme lomalta elokuun puolivälissä.
    2 viikkoa Maltalla, 2 viikkoa Madeiralla ja 2 viikkoa Malagalla.

    Kohteet valikoituivat mieheni näkemän unen perusteella. Mies muisti unestaan sen, että kohteen kaksi ensimmäistä kirjainta olivat MA + viimeinen kirjain A ja sen miten me kaksi istuimme pimenevässä illassa syömässä ravintolan terassilla ja ihanan lämmin tuuli puhalsi kasvoille. Sataman valot näkyivät, meri kimmelsi, aurinko laski alas horisonttiin.
    Miehelle oli varmaan jäänyt jonnekin takaraivoon oli joku matkailumainos. Käytiin näet edellisellä viikolla matkailumessuilla.

    Mies sanoi, että tunsi unessa tuulen kasvoillaan ja maistoi rapupastan maun suussaan. Pakkohan se uni oli toteuttaa.

    Takana oli tosi raskaita vuosia, äitini sairasti pitkään ja lopulta olimme hänessä kiinni joka ikinen päivä viimeiset 2 vuotta.

    Loma toteutettiin äidiltä saamillani perintörahoilla. Ne riittivät juuri ja juuri tähän lomaan.
    4 viikkoa oli ns. lakisääteistä vuosilomaa + 2 viikkoa pidimme palkatonta vapaata. Palkattoman vapaan mahdollisti tämä samainen perintö.

    Mitä mökkimatkoihin tulee, niin meillä mökille meno kestää aika tasan tarkkaan 6h 15 minsaa yhden pysähdyksen taktiikalla. Ja takaisintulo saman verran.
    Mökkimme sijaitsee syntymäpaikkakunnallamme. Siellä kotona ovat ne ihmiset joiden kanssa me haluamme olla pidemmät vapaa-aikamme. Ja sinne me muutamme takaisin sitten kun se on mahdollista. Mökki on itse ostamallamme tontilla (ei siis lapsuuskodin mailla) ja se on täysin varusteltu kakkosasunto. Omilla säästöillä ja työllä rakennettu.
     
  4. Ihana kertomus Vierailija

    Aivan mahtavaa, miten toteutitte tuon 'unimatkan'! Joskus unet ovat hulluudessaan tosi eläviä. Maistuiko se rapupasta samalta kuin unessa? Kai pääsitte sitä maistamaan?

    Itsekin näin yli vuosi sitten unta, että olin eräässä turistikohteessa, johon en ikinä ole ajatellut matkustavani. Silloin tuli mieleen, että pitäisikö mennä, vaikka tiesin, ettei siellä olisi ihan sellaista kuin unessani. Unessa sekoittui aineksia jostain muualta tähän kohteeseen.

    Mukavaa syksyä teille, ja mukavia matkaunia jatkossakin!
     
  5. PaaPaPaa Vierailija

    Amerikkalaisilla on vaivaiset 2 viikkoa.
     
  6. 3 x M Vierailija

    toki rapupastaa syötiin useampaan otteeseen. 6 viikkoa syötiin valmiissa pöydässä kaikki ateriat.
    Oikein odotti että jees nyt pääsee taas kotiin ja tekemään pitkästä aikaa ruokaa.

    Mutta jo nyt 2 viikon jälkeen olisi luksusta päästä valmiiseen pöytään.
    Niin äkkiä sitä tottuu kaikkeen hyvään.
     
  7. Syömään Vierailija

    No, onneksi sitä Suomessakin pääsee ulos syömään.
     
  8. vierailija Vierailija

    Olemme olleet Turkissa tarkemmin Sidessä monesti ja aina tykätty! Mukana on ollut aina poikani 10v ja tyttö 15v, mies ei aina mukana. Olemme aina vuokranneet asunnon, ei kovin tykätä hotelleista kun siellä aina sitä samaa pakko syöttöä ja paljon venäläisiä. Sidessä saa halvalla vuokrattua todella nättejä ja kivoja asuntoja. Retket mitä jokaisen pitäisi harrastaa turkin reissun aikana olemme ostaneet netistä Nasa Tourin kautta heidän suomalaisilta nettisivuilta. Kaikki toiminu, kuljetus pelaa ja kivoja ihmisiä. Suosittelen tukemaan tällaisia yrityksiä, eikä niitä kaduilla huutelijoita.. joutaisi kotiin ne jo! Harmittaa kun vieläkin monet turistit sortuu niiden kadulla huutelijoiden uhriksi ja huijattavaksi. Ensimmäisen ja viimeisen kerran kun me ostettiin kadulta retki niin eipä tullut kyyti edes paikalle, ja kun mentiin asiasta valittamaan niin eivät muka olleet ikinä meille edes myynyt mitään retkeä, todella törkeää! Netistä ostettuna saa kuitin sentään tositteeksi tälläsille huijareille!

    Tytön lempi retki on ollut joka kerta merieläinpuisto tai delfinaario, ja pojan merirosvolaiva ja vesipuistot, näitä vesiaktiviteetteja on helppo harrastaa sidessä kun ihana meri aivan vieressä ja säät suosii. Nasa Tourilta löytää nämä kaikki, ja hinnatkaan ei pahat kun tietää mitä kaikkea siihen sisältyy.
    https://fi.alanyadailytrip.com/
     
  9. annmatti Jäsen

    liittynyt:
    21.10.2018
    Viestejä:
    47
    Saadut tykkäykset:
    1
    Kyllä on tullut se raja vastaan että enää ei lähdetä lentokoneessa istumaan . Kaikki tarpeellinen on nähty ja kuvattu.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti