Me olemme puoli-identtiset kakoset.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Matti ja Maija 12v
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Matti ja Maija 12v

Vieras
Me olemme saaneet alkumme samana yönä ja syntyneet samana päivänä, Matti 2 minuuttia ennen Maijaa. Me olemme puoli-identtiset kaksoset, sillä meillä on sama isä mutta eri äidit. Isä kertoi että hän teki sitä lapsentekohommaa ensin Matin äidin kanssa ja sitten tunnin päästä Maijan äidin kanssa, koska heillä oli jotain kimppakivaa keskenään. Sitten molemmat äidit tulivat raskaaksi samalla kertaa, synnyttivät samana päivänä ja verikokeiden perusteella todettiin että Matilla ja Maijalla on sama isä mutta eri äidit. Matin ja Maijan isällä on ainakin 37 lasta 14 eri naisen kanssa, Matin äidillä on 8 lasta 7 eri miehen kanssa ja Maijan äidillä on 12 lasta 12 eri miehen kanssa.
 
Ei, te ette ole puoli-identtisiä kaksosia. Tuon logiikan mukaan kaikki oikeat kaksoset olisivat identtisiä, jos heillä olisi sama isä ja sama äiti.

Puoli identtisiä kaksosia tulee niin, että äidin munasoluun tulee kaksi siittiötä. Syntyvillä lapsilla on siis sama perimä äidin puolelta, mutta eri perimät isänsä puolelta. Vaikka isejä olisi vain yksi.

Ei muuta.
 
No huhhuh, tämä kyllä väräyttä trollausmittaria aivan kuin kuumuus saunan lämpömittaria. Hienoa tekstiä, ja ei ette ole puoli-identtisiä kaksosia, sillä teillä ei välttämättä ole olenkaan samoja geenejä (mikä on tässäkin tapauksessa todella epätodennäköistä).
 
Puoli-identtinen kaksonen ei tarkoita mitään. On olemassa samamunaisia kaksosia ja erimunaisia kaksosia. Ei puoli tai täysi identtisiä...ei hemmetti mitä paskaa...
 
[QUOTE="joy";24686300]Ei, te ette ole puoli-identtisiä kaksosia. Tuon logiikan mukaan kaikki oikeat kaksoset olisivat identtisiä, jos heillä olisi sama isä ja sama äiti.

Puoli identtisiä kaksosia tulee niin, että äidin munasoluun tulee kaksi siittiötä. Syntyvillä lapsilla on siis sama perimä äidin puolelta, mutta eri perimät isänsä puolelta. Vaikka isejä olisi vain yksi.

Ei muuta.[/QUOTE]

:D
No eikä!
On vain olemassa identtiset kaksoset ja kaksoset.
Identtiset kaksoset tarkoittaa sitä että yhdestä hedelmöityneestä munasolusta jakautuu kaksi alkiota joissa on siis täsmälleen sama perimä. Ns tavalliset kaksoset tarkoittaa sitä että 2 eri munasolua hedelmöityy erikseen. Näin ollen voi kyseessä olla vaikkapa tyttö/poika kaksoset tai samaa sukupuolta olevat. Tällaisten kaksosten perimä vastaa normi eri aikaan syntyneiden perimää.

Yhteen munasoluun ei koskaan mahdu kuin yksi siittiö.

Maailmalla on myös kuvattu tapauksia jollin on syntynyt kaksospuolisisarukset. Äidillä on irronnut kaksi munasolua eri aikaan ja ne ovat hedelmöityneet kahden eri isän siittiöllä. Näin voi syntyä kaksoset joilla ei ole samaa isää. Ehkä näitä voisi kutsua ennemminkin puolisisaruksiksi koska sitähän ne ovat. Sama äiti, eri isät.

Näinollen kaksosuus periytyy ainostaan äidin kautta koska äidllä pitää alkion jakautua kahtia tai pitää irrota 2 munasolua otolliseen aikaan
 

Yhteistyössä