V
vierailija
Vieras
Mediat: Trump aikoo arvioida Yhdysvaltojen lähtemistä Natosta
www.iltalehti.fi
"Trump puhui asiasta yhdysvaltalaiskanava NBC:n haastattelussa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo arvioida Yhdysvaltain jatkoa ja siten myös lähtemistä puolustusliitto Natosta. Trump kertoi asiasta NBC:n Meet the Press -ohjelman haastattelussa.
Trumpin ilmoittamasta arvioinnista ovat uutisoineet myös ainakin norjalaislehti VG sekä ruotsalaislehti Aftonbladet.
Trump sanoi haastattelussa, ettei ole sitoutunut pitämään Yhdysvaltoja Natossa. Hän sanoi, että ”jos he maksavat laskunsa,” voisi hän pitää Yhdysvallat liittoumassa. ”Heillä” Trump viittasi ilmeisesti puolustusliiton muihin jäsenmaihin."
Onhan tuo seniori pihalla, mutta uhata nyt demokraattista sopimusperusteita läntistä maailmanjärjestystä. Narsismi menee kaiken edelle ilmeisesti.
Mediat: Trump aikoo arvioida Yhdysvaltojen lähtemistä Natosta
Trump puhui asiasta yhdysvaltalaiskanava NBC:n haastattelussa.