Meidän tarina

[Neito75]

Kerronpa tässä oman tarinan lapsettomuudestamme. Myös meillä on todettu ns. selittämätön lapsettomuus. Miehellä on hieman vasta-aineita spermassa, mutta ei pitäisi lääkäreiden mukaan olla esteenä raskautumiselle luomustikaan. Olemme kuitenkin käyneet jo kerran inseminaatiossa tuloksetta. Toista kertaa odotamme nyt seuraavassa kierrossa. Meillä on lapsettomuutta takana reilut 3 v. ja monenlaisia tunteita on tosiaan risteillyt. Välillä tuntuu, ettei jaksa ja sitten taas toisinaan sitä saa itsensä kasattua ja tsempattua iloitsemaan niistä asioista, jotka ovat hyvin: Hyvä parisuhde, ystävät, hyvä työ jne. Mutta taustalta aina silloin tällöin pukkaa se ajatus, että miksi ei meille sitä lasta vielä suoda?? Uskoa ja toivoa emme ole menettäneet ja mieheni on ollut minulle todellinen tukipilari nämä ajat. Itse asiassa koko tämä asia on meitä lähentänyt entisestään. Tuntuu siltä, että tämän jälkeen liittomme kestää mitä vain.

Läheisille ihmisille olemme kertoneet lapsettomuudestamme. Töissä en ole asiasta vielä mitään maininnut, mutta lisätutkimusten edetessä täytyy varmasti ottaa asia sielläkin puheeksi. Miten te muut olette kertoneet asiasta työpaikallanne? Miten asiaan on suhtauduttu? Kuitenkinhan sinne täytyy jokin selitys antaa, kun on lääkärikäyntejä ym. Välillä sekin tuo lisätressiä, kun ihan joka paikkaan ei kuitenkaan haluaisi tästä asiasta puhua ja vatvoa. Ihan läheiset on sitten asia erikseen.

Toivotan kaikille lapsettomuudesta kärsiville paljon Iloista mieltä ja tsemppiä, joku tarkoitus tälläkin varmasti on. Jos ja kun se lapsi meille suodaan, osaamme varmasti arvostaa häntä erityisen paljon.

 

[mää]

Olen hoitojen aikana ollut kolmessa eri työpaikassa. Työpaikasta riippuen olen asian hoitanut: 1) kerroin henkilöstöpäällikölle, joka vastaa sairaspoissaoloista ja työvuorolistojen teosta sekä muutamalle pitkäaikaiselle työkaverille (yksi samassa tilanteessa kuin minä) 2) en kertonut kellekään vaan kävin "asioilla" kesken päivän, mikä oli ihan sallittua eikä kukaan kysellyt mitään 3) kerroin kahdelle lähimmälle työkaverille ja muuten olen selitellyt poissaoloja lääkärikäynneillä eikä kukaan ole kysynyt, mistä lääkäristä on kyse. Kerran olen sanonut meneväni gynelle eikä miespomoni kysynyt enempää. Työkaverini ymmärtävät nyt paremmin huonovointisuuteni jne. ja sairaslomatodistuksen olen vienyt henkilöstöpuolelle ilman sairasukoodia eikä mitään ole kyselty.

 

[hma]

Uskon, että se "tarkoitus" lapsettomuudella ainakin on, että ymmärtää sitten todellakin lastensa arvon, kun ne vihdoin viimein onnistuu saamaan!

Itse olen akateemisesti koulutettuna ollut 5 vuotta lasteni kanssa kotona ja mistään en ole jäänyt työelämän osalta paitsi. Okei, ehkä olisin voinut yletä sinä aikana, mutta se ei ole enää prioriteettijärjestyksessä kovin korkealla, juuri tämän lapsettomuuden kautta tapahtuneen "ymmärryksen" myötä. Työpaikka oli odottamassa mua siellä, ja hyvin pääsin taas oravanpyörään sisään. Mutta se lasteni kanssa viettämä aika oli aivan ainutkertaista, enkä kadu sitä ikinä.

Jos olisin saanut lapseni ilman hoitoja ja helposti, epäilenpä että olisin voinut hyvinkin painaa vaan heti äitiysloman päätyttyä töihin ja tämä upea vaihe olisi jäänyt elämässäni kokonaan kokematta.

Nyt odotan jo kolmatta ja toivon, että tajuan saman ratkaisun tämän pienen IVF-iltatähtemme kanssa tehdä!