MEILLÄ ON AINA VAIN TÄMÄ PÄIVÄ

[Nipsukka]

MEILLÄ ON AINA VAIN TÄMÄ PÄIVÄ

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut
huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin
sinua lujasti ja kutsuisin takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen
tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa
sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä,
jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä
vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin - onhan?

Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia
mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.
Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan
sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä
minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että
olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe
huomista. Jollekulle tämä on viimeinen
mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?

 

[Jukolan emäntä]

:'( :'( :'( :'(

 

[Rania kirjautuneena, silti harmaana]

Todella kaunis kirjoitus. Tämä ajatus kantaa -minusta paremmin kuin se, että olisin jotenkin "ansainnut" sairaan lapsen tai hänen kuolemansa. En tiedä miksi? Tietääkö joku muu?
Siis kun on niitäkin runoja, joissa sairaat lapset esim. annetaan, suodaan johonkin tiettyyn perheeseen. Minusta ne ovat ahdistavia.