Menee hermot tässä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ahdistunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ahdistunut

Vieras
Kaikki viikonloput joudun hoitamaan lapsen (vauvan) yksin kun mies rakentaa toisella paikkakunnalla taloa. Ahdistaa kun hoidan päivät ja usein vielä illatkin yksin lasta ja sitten vielä viikonloputkin. Tuntuu ettemme ole enää edes perhe, kun emme tee yhdessä mitään asioita ja nähdäänkin tosi vähän. Tänään olin niin ahdistunut etten vaan jaksanut ja vein anopille lapsen hoidettavaksi, että pystyn edes hetken lepäämään ja nyt poden huonoa omaa tuntoa etten jaksanut hoitaa sitä. Lapsi on todella vilkas ja käy senkin takia usein hermoille. Nukkuakaan en pysty tarpeeksi. Käyn koko ajan ylikierroksilla. Elän ihan sumussa, enkä pysty näkemään missään asioissa mitään kivaa. En tiedä mitä tästä seuraa.
 
Hei kuule, väsynyt se mieskin varmasti on. Ei hänkään lomaile. Teidän tulevaisuuttanne ajatellen hänkin siellä pakertaa. Joskus tuntuu, etteivät hormonihuuruiset naiset osaa ajatella ketään muuta kuin itseään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja reality check:
Hei kuule, väsynyt se mieskin varmasti on. Ei hänkään lomaile. Teidän tulevaisuuttanne ajatellen hänkin siellä pakertaa. Joskus tuntuu, etteivät hormonihuuruiset naiset osaa ajatella ketään muuta kuin itseään.

Olen kyllä viimeisen vuoden ajan ajatellut kaikkea muuta paitsi itseäni...mutta kiitos kommentista... :/
 
tiedän tasan ja tarkkaan tunteen! meillä alkoi rakentaminen viime kesällä (no nyt asuttu kk uudessa) ja oli välillä kyllä meilläkin niin tiukalla että meinas pää revetä, ootin, kävin koulussa, töissä ja meillä oli vielä toinen lapsi...mut ei ollu muuta vaihtoehtoa kuin vaan jaksaa. kyllä se sitten helpottaa ku talo alkaa olla siinä kunnossa että pääsee muuttamaan. ja hyvä että sulla on sukulaisia, ketkä voi kattoo teiän pikkuviipertäjää, että saat levättyä. älä pode siitä huonoa omaatuntoo! voimia sinne :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hanna:
tiedän tasan ja tarkkaan tunteen! meillä alkoi rakentaminen viime kesällä (no nyt asuttu kk uudessa) ja oli välillä kyllä meilläkin niin tiukalla että meinas pää revetä, ootin, kävin koulussa, töissä ja meillä oli vielä toinen lapsi...mut ei ollu muuta vaihtoehtoa kuin vaan jaksaa. kyllä se sitten helpottaa ku talo alkaa olla siinä kunnossa että pääsee muuttamaan. ja hyvä että sulla on sukulaisia, ketkä voi kattoo teiän pikkuviipertäjää, että saat levättyä. älä pode siitä huonoa omaatuntoo! voimia sinne :)

kiitos, tiedän että muillakin on varmasti rankkaa tai rankempaakin. Lisäksi mulla on kyllä muitakin murheita (ihmissuhde) että sekin tietysti vaikuttaa...
 
Hei vauva kainaloon , eväskori mukaan ja miestä moikkaamaan rakennukselle. Rakentaa kuitenkin teille taloa ja varmasti omasta mielestään panostaa perheen eteen ja uhraakin samalla aika paljon. Yksinään vauvan kanssa on aika raskasta ja 'sumuista', mutta älä alistu siihen vaan ulos kämpästä tuulettumaan!
 

Yhteistyössä