meneekö äidissä roikkuminen IKINÄ ohi?

[kylmä nakki]

vai killuuko poika äidin kaulassa mitalina vielä yläasteella? |O :headwall:

meidän 10kk poika on nyt kolmatta kuukautta äidissä roikkuja. on ollut aiemminkin mutta nyt vaan menee jo ihan älyttömyyksiin :headwall:
ENNEN oli ihan tyytyväinen iskän kanssa jos kävin kaupassa tai muualla. itku tuli vasta kun huomasi että palasin takaisin. mutta NYT huutaa vaikka koko päivän äidin perään jos julmana hylkään. ei auta totuttaminen, aina on yhtä karmea huuto.
ja nyt on sitä että jos lasken hetkeksikään maahan, alkaa karjuminen. kantoliinassa viihtyy kyllä ja siinä saan kädetkin vapaiksi, mutta välillä olisi kiva touhuta esikoisenkin kanssa jotain ilman että pikkuveikka roikkuu kiinni äidissä.

TIEDÄN että menee iän kanssa joskus ohi mutta alkaa vähän kiristää kieltämättä hermoja.

 

[vauvamasu 3kk]

opeta sille että ei aina oo äidin syli vapaa, tyyliin täytä sylisi tyynyllä ja annan pojan odottaa vuoroaan kiltisti, jos ei itke pääsee syliin kohta, lapselle kerrotaan ehdot, tosin sun 10kk vanha tuskin mitään tajuaa. älä ota syliin jos karjuu syliin, ei lapsi kuole itkuun ja unohtaa pian. ota lapsi syliin kun hän on tyyni ja rauhallinen. en osaa neuroa, vaan annoin ratkaisuni jota ei ole kokeiltu, mulla ei ole lapsia, toimisin itse noin, eli antasin rakkautta ja syliä vaikka ei aina pääsisikään syliin turvaan tyyliin ojentasin käden. :hug:

 

[khs]

meillä on ihan sama juttu. päivän hommat saa kyllä unohtaa kun aina pitää jotakin muksua kanniskella. mulla 1.9 kk tyttö ja 3kk poika joita kantelen vuoron perään jä välillä pitäs yhtä aikaa kumpaakin.

 

[kylmä nakki]

no en mä aina voikaan ottaa syliin, eihän meillä muuten kukaan tekisi kotitöitä, ruokaa tai auttaisi 3v esikoista. ja tuo jätkä kyllä jaksaa huutaa itsensä ihan piippuun ja hysteeriseksi jos ei pääse syliin kun haluaa.

 

[Pessi]

Menee. Nyt voin jo ilolla todeta tämän, vaikka jossain vaiheessa luulin että olen loppuiäksi kahlittu poikaani :xmas:
Meillä loppui tuo takertuminen jossain 10kk paikkeilla. Nyt leikkii ja puuhastelee mielellään isänsä kanssa. Usein jopa menee mielummin isänsä syliin kuin minun :'(

 

[Liljan äippä]

Vastasyntynyt vauva on aluksi symbioosissa äidin tai pääasiallisen hoitajan kanssa. Vauva luulee olevansa sama persoona. 6-7kk ikäisensä vauva alkaa ymmärtämään olevansa oma persoonansa ja äidin poistuminen paikalta on kamala paikka ja perään yritetään keinolla millä hyvänsä. Tätä kautta kutsutaan eriytymis-yksilöitymis prosessiksi, joka helpottaa viimeistään noin 1v 4kk iässä. Silloin lapsi ymmärtää olevansa oma persoonansa ja sen että äiti tai muu läheinen hoitaja tulee kyllä takaisin, eikä hylkää häntä! Vaihe voi tuntua aika rankalta, mutta sen kestää kun ajattele sen olevan vain yksi ohimenevistä kehitysvaiheista. Näin meille kouluaikaan opetettin ja tämän persoonallisuuden kehitysvaiheen olen nähnyt kaikilla kuudella lapsellani. Tyttärelläni se on nyt pahimmillaan hänen ollessaan 7.5 kk vanha. No onneksi se menee ohitse. =)

 

[kylmä nakki]

että enää puolisen vuotta :snotty: kyllä sen tietää että tää johtuu iästä mutta alkaa se näin muutaman kuukauden jatkuvan kanniskelun ja huudon jälkeen jo tympiä.
esikoisella oli samaa mutta se kesti vain kuukauden.