O
oma moka
Vieras
Olen tehnyt tähän astisen elämäni pahimman mokan.
Seurustelin yli vuoden poikaystäväni, sanotaan häntä nyt vaikka toniksi, kanssa, josta puoli vuotta asuimme yhdessä. Tonilla oli ollut pari suhdetta ennen minua, mutta hän oli minun ensimmäinen oikea poikaystäväni. Hän rakasti minua ehdoitta ja vilpittömästi sellaseina kuin olen (virheineni päivineni).Minä vain valitin ja suutuin jos hän ei antanut minulle haluaamani vastausta tai käyttäytyi toisin kuin minä halusin. Aina vertasin häntä muihin ja muiden poikaystäviin.
Minulla oli tapana valittaa ja purkaa tunteitani sekä haukkua tonia äidilleni ja ystävilleni jos meillä meni huonosti. Sain heidät "puolelleni" ja he tolkuttivat, että minun pitäää erota tuollaisesta siasta ym. Välillä äitin laittoi Tonille vihaisia tekstiviestejä, jos hän oli loukannut minua ja sanoin siitä äidilleni. En tosin ikinä halunnut että hän puuttuisi asiaan. Puuttui silti.
Toni ei ole mikään maailman helpoin ihminen, hänen ajatusmaailmansa poikkeaa todella paljon ns. yleisestä ajatusmaailmasta ja hän itsekin on sanonut olevansa erilainen kuin muut. Se ärsytti minua joskus, mutta toisaalta se onkin se piirre jota hänessä rakastan.
Toni meni armeijaan kun jo asuimme yhdessä. Armeija oli todella rankka paikka hänelle. Viikonloppulomilla Toni sulkeutui itseensä, ei oikein puhunut mistään ja katseli vain elokuvia tai pelasi. Jos yritin kertoa hänelle jotain omia kuulumisiani, tuntui ihan turhalta jatkaa lausettani loppuun, koska minusta tuntui ettei häntä kiinnostanut (hän ei katsonut minua silmiin kun puhuin, eikä kommentoinut mitenkään). Muutenkin hän käyttäytyi kuin ei huomaisikaan minua. Emme myöskään tehneet juuri mitään yhdessä. Viikolla kuitenkin tuli ikävöiviä tekstiviestejä ja soittoja. Toki joskus lomillakin meillä oli mukavaa.
Toki kerroin miltä minusta tuntui hänen käytöksensä, moneen kertaan. Mutta asiat eivät vain muuttuneet mihinkään suuntaan. Toni pelkäsi omien sanojensa mukaan eniten maailmassa menettävänsä minut, ja minä käytin sitä tehokeinona, kun asiat eivät menneet niinkuin minä halusin ja uhkailin erolla.
Viikkoa ennen armeijan loppua sain tarpeekseni ja ilmoitin haluavani erota. Syyksi sanoin, että hän on sellainen kun on, enkä pysty asian kanssa tulemaan toimeen, ja en enää kestä sitä miten hän on minua kohdellut viimeiset puoli vuotta. Olin alunperin miettinyt, että katsoisin miten asiat lähtevät armeijan jälkeen rullaamaan, ja jos ei muutosta näy, sanoisin että haluan erota. En vain enää jaksanut sitä, että ihminen josta välitän ei huomaakaan minua.
Saman tien sen jälkeen, kun erosimme, aloin etsiä ulkomailta työpaikkoja. Olen vasta parikymppinen ja vuosi sitten valmistuin toisen asteen tutkinnosta, joten ajattelin, että jos haluan vielä lähteä ulkomaille ja kokea sen, niin nyt jos koskaan siihen on mahdollisuus. Samana päivänä kun laitoin hakemukseni mielenkiintoiseen paikkaan, sain sieltä vastauksen, että harkitsevat vakavasti ottavansa minut sinne töihin.
Kun Toni pääsi armeijasta, olin ehtinyt jo luvata meneväni edellämainitsemaani työpaikkaan. Puhuimme asioista, ja päätimme jatkaa vielä yhdessä. Toni oli valmis siihen, vaikka olisinkin puoli vuotta- vuoden poissa (tosin melko usein kävisin Suomessa, joten en yhtä soittoa kuitenkaan olisi poissa)
Meninpä sitten lukemaan hänen tekstiviestejään, tilaisuus teki varkaan, ja huomasin hänen viestitelleen jonkun minulle tuntemattoman naisen kanssa olleessaan baarissa juhlimassa armeijasta pääsyään. Olin huomaavinani flirttiä viesteissä ja sanoin saman tien siitä Tonille. Hän ei puolustellut ollenkaan, sanoi vain että tyttö on hänen kaverinsa. En uskonut, koska en ollut ikinä ennen kuullutkaan sen nimisestä kaverista. Sanoin, että nyt oikeasti haluan erota.
Asuimme samassa asunnossa vielä noin kuukauden, koska minä viivyttelin muuttoani vedoten milloin mihinkin, työpaikkaani paikkakunnalla jolla asuimme ym.
Aluksi Toni vielä puhui minulle, meillä oli yhteiset ruoat ja silloin tällöin nukuimme samassa sängyssä.
Minä välillä suutuin jostain hänelle, ja sanoin suutuspäissäni asioita, joita en oikeasti tarkoittanut ja minulle tuli voimakas halu satuttaa häntä niin paljon kun vain pystyin. Aina tiedostin sen, että jälkeen päin katuisin sitä mitä sanoin, mutta en vain pystynyt hillitsemään itseäni. Toni ei ikinä lähtenyt siihen mukaan, kuunteli vain hiljaa eikä kommentoinut mihinkään mitään mikä tietenkin ärsytti minua vieläkin enemmän, kun en saanut aikaiseksi kunnon riitaa. Vuodatukseni loppuvaiheessa Toni yleensä piti pitkän "puheenvuoron" jossa sai minut katumaan sanomisiani ja pyytämään anteeksi. Nämä yleensä johtivat siihen, että harrastimme seksiä ja nukuimme samassa sängyssä (normaalisti Toni nukkui sohvalla ja minä sängyssä).
Tunteeni vaihtelivat laidasta laitaan, välillä halusin erota, välillä halusin vielä olla hänen kanssaan. Tein Tonille monenmoisia ehdotuksia, ja aluksi hän vastasikin niihin. Lopulta hän ei enää reagoinut niihin mitenkään, koska ei enää tiennyt mitä ajatella, onko tuo ihmekään.
Viimeisen viikon ennen kuin muutin kokonaan pois, Toni ei enää puhunut minulle ollenkaan vaikka minä ihan asiallisesti yritin hänelle jotain sanoa. Yritin saada aikaiseksi riitaa, Toni lähti vain pois.
Nyt, kun olen viikon asunut poissa meidän yhteisestä asunnostamme, minulla on ollut aikaa miettiä asioita, ja olen oikeasti tajunnut, kuinka tärkeä Toni minulle on ja kuinka paljon minua sattuu olla hänestä erossa. Vihaan itseäni yli kaiken sen takia, että olen ollut näin hirveä hänelle. Ei Toni ole ansainnut tällaista kohtelua, jota minulta sai. Nyt kun se taitaa olla jo liian myöhäistä...Haluaisin enemmän kuin mitään, vielä yrittää. Tuo minun ulkomaan reissuni vaan on aika iso este. En voi enää perua sitä, koska lennot on varattu ja sopimukset tehty. En tosin haluaisi enää ollenkaan lähteä sinne.
Minusta on tullut tällainen säälittävä roikkuja, vaikka en haluaisi roikkua hänessä. Haluan vaan niin kovasti pyytää häneltä anteeksi sitä, että jätin hänet pulaan asunnon kanssa, ja sitä että olen ollut näin hirveä ihminen. Nyt olen pari päivää pystynyt olemaan ottamatta mitään yhteyksiä häneen. Nyt olisi taas sellainen olo, että minulla on täysi työ hillitä itseni. Toni on sanonut että melkein vihaa minua, mitä en kyllä ihmettele yhtään, hänellä on täysi oikeus siihen. Olen pitänyt häntä liian itsestäänselvyytenä. Ei sitä tajua kuinka tärkeä joku on, ennenkuin sen on lopullisesti menettänyt.
Saan syyttää itseäni, että asiat menivät näin huonosti. Hävettää että olen ollut näin lapsellinen. Haluaisin vain niiiiiiiin kovasti näyttää hänelle että olen oikeasti todella pahoillani. Monta päivää olen ajatellut Tonia ja minulla on ollut todella hirveä olo, kun olen miettinyt meidän yhteisiä aikojamme. Minulla on kova ikävä häntä ja sitä mitä meillä oli. Kadun tosissani tekojani. Kuten olette varmaan huomanneet (jos olette jaksaneet koko litanian lukea) minulla on olematon itsetunto ja muiden mielipiteet ovat aina vahvasti vaikuttaneet omiini. Nytkin kaikki samat ihmiset, joille olen Tonista valittanut, vakuuuttelevat minulle kilvan, että tein oikean ratkaisun kun jätin hänet ja lähden ulkomaille.
Voisitteko kertoa, miten voisin pyytää häneltä vielä anteeksi?. Olen tainnut kyllä menettää jo uskottavuuteni, mutta niin kovasti haluan näyttää hänelle miten kadun. Totta kai haluaisin, että hän haluaisi vielä joskus olla kanssani, mutta taitaa olla parasta olla toivomatta liikoja. Jos vain jotakin voisin tehdä parantaakseni Tonin oloa, teen sen ilomielin.
Mutta ehkä kaiken tämän jälkeen ansaitsenkin kärvitellä tämän asian kanssa...
Seurustelin yli vuoden poikaystäväni, sanotaan häntä nyt vaikka toniksi, kanssa, josta puoli vuotta asuimme yhdessä. Tonilla oli ollut pari suhdetta ennen minua, mutta hän oli minun ensimmäinen oikea poikaystäväni. Hän rakasti minua ehdoitta ja vilpittömästi sellaseina kuin olen (virheineni päivineni).Minä vain valitin ja suutuin jos hän ei antanut minulle haluaamani vastausta tai käyttäytyi toisin kuin minä halusin. Aina vertasin häntä muihin ja muiden poikaystäviin.
Minulla oli tapana valittaa ja purkaa tunteitani sekä haukkua tonia äidilleni ja ystävilleni jos meillä meni huonosti. Sain heidät "puolelleni" ja he tolkuttivat, että minun pitäää erota tuollaisesta siasta ym. Välillä äitin laittoi Tonille vihaisia tekstiviestejä, jos hän oli loukannut minua ja sanoin siitä äidilleni. En tosin ikinä halunnut että hän puuttuisi asiaan. Puuttui silti.
Toni ei ole mikään maailman helpoin ihminen, hänen ajatusmaailmansa poikkeaa todella paljon ns. yleisestä ajatusmaailmasta ja hän itsekin on sanonut olevansa erilainen kuin muut. Se ärsytti minua joskus, mutta toisaalta se onkin se piirre jota hänessä rakastan.
Toni meni armeijaan kun jo asuimme yhdessä. Armeija oli todella rankka paikka hänelle. Viikonloppulomilla Toni sulkeutui itseensä, ei oikein puhunut mistään ja katseli vain elokuvia tai pelasi. Jos yritin kertoa hänelle jotain omia kuulumisiani, tuntui ihan turhalta jatkaa lausettani loppuun, koska minusta tuntui ettei häntä kiinnostanut (hän ei katsonut minua silmiin kun puhuin, eikä kommentoinut mitenkään). Muutenkin hän käyttäytyi kuin ei huomaisikaan minua. Emme myöskään tehneet juuri mitään yhdessä. Viikolla kuitenkin tuli ikävöiviä tekstiviestejä ja soittoja. Toki joskus lomillakin meillä oli mukavaa.
Toki kerroin miltä minusta tuntui hänen käytöksensä, moneen kertaan. Mutta asiat eivät vain muuttuneet mihinkään suuntaan. Toni pelkäsi omien sanojensa mukaan eniten maailmassa menettävänsä minut, ja minä käytin sitä tehokeinona, kun asiat eivät menneet niinkuin minä halusin ja uhkailin erolla.
Viikkoa ennen armeijan loppua sain tarpeekseni ja ilmoitin haluavani erota. Syyksi sanoin, että hän on sellainen kun on, enkä pysty asian kanssa tulemaan toimeen, ja en enää kestä sitä miten hän on minua kohdellut viimeiset puoli vuotta. Olin alunperin miettinyt, että katsoisin miten asiat lähtevät armeijan jälkeen rullaamaan, ja jos ei muutosta näy, sanoisin että haluan erota. En vain enää jaksanut sitä, että ihminen josta välitän ei huomaakaan minua.
Saman tien sen jälkeen, kun erosimme, aloin etsiä ulkomailta työpaikkoja. Olen vasta parikymppinen ja vuosi sitten valmistuin toisen asteen tutkinnosta, joten ajattelin, että jos haluan vielä lähteä ulkomaille ja kokea sen, niin nyt jos koskaan siihen on mahdollisuus. Samana päivänä kun laitoin hakemukseni mielenkiintoiseen paikkaan, sain sieltä vastauksen, että harkitsevat vakavasti ottavansa minut sinne töihin.
Kun Toni pääsi armeijasta, olin ehtinyt jo luvata meneväni edellämainitsemaani työpaikkaan. Puhuimme asioista, ja päätimme jatkaa vielä yhdessä. Toni oli valmis siihen, vaikka olisinkin puoli vuotta- vuoden poissa (tosin melko usein kävisin Suomessa, joten en yhtä soittoa kuitenkaan olisi poissa)
Meninpä sitten lukemaan hänen tekstiviestejään, tilaisuus teki varkaan, ja huomasin hänen viestitelleen jonkun minulle tuntemattoman naisen kanssa olleessaan baarissa juhlimassa armeijasta pääsyään. Olin huomaavinani flirttiä viesteissä ja sanoin saman tien siitä Tonille. Hän ei puolustellut ollenkaan, sanoi vain että tyttö on hänen kaverinsa. En uskonut, koska en ollut ikinä ennen kuullutkaan sen nimisestä kaverista. Sanoin, että nyt oikeasti haluan erota.
Asuimme samassa asunnossa vielä noin kuukauden, koska minä viivyttelin muuttoani vedoten milloin mihinkin, työpaikkaani paikkakunnalla jolla asuimme ym.
Aluksi Toni vielä puhui minulle, meillä oli yhteiset ruoat ja silloin tällöin nukuimme samassa sängyssä.
Minä välillä suutuin jostain hänelle, ja sanoin suutuspäissäni asioita, joita en oikeasti tarkoittanut ja minulle tuli voimakas halu satuttaa häntä niin paljon kun vain pystyin. Aina tiedostin sen, että jälkeen päin katuisin sitä mitä sanoin, mutta en vain pystynyt hillitsemään itseäni. Toni ei ikinä lähtenyt siihen mukaan, kuunteli vain hiljaa eikä kommentoinut mihinkään mitään mikä tietenkin ärsytti minua vieläkin enemmän, kun en saanut aikaiseksi kunnon riitaa. Vuodatukseni loppuvaiheessa Toni yleensä piti pitkän "puheenvuoron" jossa sai minut katumaan sanomisiani ja pyytämään anteeksi. Nämä yleensä johtivat siihen, että harrastimme seksiä ja nukuimme samassa sängyssä (normaalisti Toni nukkui sohvalla ja minä sängyssä).
Tunteeni vaihtelivat laidasta laitaan, välillä halusin erota, välillä halusin vielä olla hänen kanssaan. Tein Tonille monenmoisia ehdotuksia, ja aluksi hän vastasikin niihin. Lopulta hän ei enää reagoinut niihin mitenkään, koska ei enää tiennyt mitä ajatella, onko tuo ihmekään.
Viimeisen viikon ennen kuin muutin kokonaan pois, Toni ei enää puhunut minulle ollenkaan vaikka minä ihan asiallisesti yritin hänelle jotain sanoa. Yritin saada aikaiseksi riitaa, Toni lähti vain pois.
Nyt, kun olen viikon asunut poissa meidän yhteisestä asunnostamme, minulla on ollut aikaa miettiä asioita, ja olen oikeasti tajunnut, kuinka tärkeä Toni minulle on ja kuinka paljon minua sattuu olla hänestä erossa. Vihaan itseäni yli kaiken sen takia, että olen ollut näin hirveä hänelle. Ei Toni ole ansainnut tällaista kohtelua, jota minulta sai. Nyt kun se taitaa olla jo liian myöhäistä...Haluaisin enemmän kuin mitään, vielä yrittää. Tuo minun ulkomaan reissuni vaan on aika iso este. En voi enää perua sitä, koska lennot on varattu ja sopimukset tehty. En tosin haluaisi enää ollenkaan lähteä sinne.
Minusta on tullut tällainen säälittävä roikkuja, vaikka en haluaisi roikkua hänessä. Haluan vaan niin kovasti pyytää häneltä anteeksi sitä, että jätin hänet pulaan asunnon kanssa, ja sitä että olen ollut näin hirveä ihminen. Nyt olen pari päivää pystynyt olemaan ottamatta mitään yhteyksiä häneen. Nyt olisi taas sellainen olo, että minulla on täysi työ hillitä itseni. Toni on sanonut että melkein vihaa minua, mitä en kyllä ihmettele yhtään, hänellä on täysi oikeus siihen. Olen pitänyt häntä liian itsestäänselvyytenä. Ei sitä tajua kuinka tärkeä joku on, ennenkuin sen on lopullisesti menettänyt.
Saan syyttää itseäni, että asiat menivät näin huonosti. Hävettää että olen ollut näin lapsellinen. Haluaisin vain niiiiiiiin kovasti näyttää hänelle että olen oikeasti todella pahoillani. Monta päivää olen ajatellut Tonia ja minulla on ollut todella hirveä olo, kun olen miettinyt meidän yhteisiä aikojamme. Minulla on kova ikävä häntä ja sitä mitä meillä oli. Kadun tosissani tekojani. Kuten olette varmaan huomanneet (jos olette jaksaneet koko litanian lukea) minulla on olematon itsetunto ja muiden mielipiteet ovat aina vahvasti vaikuttaneet omiini. Nytkin kaikki samat ihmiset, joille olen Tonista valittanut, vakuuuttelevat minulle kilvan, että tein oikean ratkaisun kun jätin hänet ja lähden ulkomaille.
Voisitteko kertoa, miten voisin pyytää häneltä vielä anteeksi?. Olen tainnut kyllä menettää jo uskottavuuteni, mutta niin kovasti haluan näyttää hänelle miten kadun. Totta kai haluaisin, että hän haluaisi vielä joskus olla kanssani, mutta taitaa olla parasta olla toivomatta liikoja. Jos vain jotakin voisin tehdä parantaakseni Tonin oloa, teen sen ilomielin.
Mutta ehkä kaiken tämän jälkeen ansaitsenkin kärvitellä tämän asian kanssa...