Mennäkö töihin vai jäädä kotiin 11kk kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kotiäiti kaipaa työuraa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kotiäiti kaipaa työuraa

Vieras
Olen siis kahden vaiheilla, ottaisinko vastaan koulutustani vastaavaa työtä, jota on erittäin vaikea tällä paikkakunnalla saada vai jäisinkö vielä kotiin alle vuoden ikäisen lapseni kanssa. Olen erittäin korkeasti koulututettu ja alani työpaikat ovat kiven alla, aikaisemmin olen kulkenut työnperässä ja muu perhe on asunut eri paikkakunnalla. Työttömyysjaksoja on välillä ollut pidempiä ja lyhyempiä, nyt minulle on kuitenkin tarjottu töitä omasta kaupungista, mikä on mahtava juttu!

Yritämme toista lasta koko ajan, mutta vielä ei ole napannut. Olisiko tyhmää lähteä töihin tässä välissä vai pitäisikö jäädä kotiin pienen lapsen kanssa ja mahdollisesti olla kotona vielä uudenkin vauvan kanssa vielä vuosia.. Olin työttömänä ennen äitiyslomaani, joten kotonaolo aika on tuntunut jo hyvin pitkältä. Lapsen kannaltahan parasta olisi olla kotona, mutta tällä koulutuksella työpaikat ovat kivenalla, olisi hyvä saada edes hieman jalkaa oven väliin.. Mieheni ei valitettavasti voi jäädä kotiin hoitamaan lastamme.

Olisi mukava saada hieman tuoretta näkökulmaa asiaan :)
 
Minä menisin töihin! Moni ei täällä ole samaa mieltä, mutta uskon että tuo ratkaisu on koko perheen tulevaisuuden kannalta paras. Eri asia olisi, jos alaltasi olisi helppo saada töitä jne.
 
Eiks miehes voi jäädä lasta hoitamaan, jotta pääset työelämään kiinni?

(miten mä jo etukäteen ajattelen että ap:n mies on joko huippupalkkainen, työssään korvaamaton ja/tai yrittäjä, ettei vain millään voi olla pois työelämästä esim. muutamaa kuukautta - nää yleensä on)
 

Yhteistyössä