P
paskamutsi
Vieras
En kaipaa päänsilittelyä, en haukkuja. Kaipaan tietoa siitä, kuinka pahasti olen voinut vahingoittaa lastani.
Lapsen kaksi ensimmäistä vuotta olin ihanteellinen äiti, lapsi sai rajoja että rakkautta, ja tunsi varmasti olonsa turvalliseksi.
Sitten tein sen virheen, että tartuin pulloon, monen vuoden täysin tipattoman jakson jälkeen. Humaltumisen tunne hurmasi, ja mopo lähti käsistä. Kolmen kuukauden ajan join useita kertoja viikossa, ja lapsi oli usein itselleen outojen ihmisten hoidossa.valitettavasti myös lapsi joutui todistamaan juopottelevia ihmisiä kodissamme, usein. Kuitenkin läsnä oli aina selvä aikuinen, enkä itse juonut lapsen nähden, tai ollut huomalassa. seuraavan vuoden ajan vielä join useamman kerran kuussa, lapsi joutui hoitopäivien lisksi olemaan ainakin pari iltaa viikossa hoidossa, kun itse olin menossa, vaikken aina juomassa. Myös varmaan joka toinen viikonloppu.
Valitettavan usein hermoni olivat kireällä ja turvauduin karjumiseen, tukkapöllyyn ja kovakouraisiin otteisiin.
Viimeisestä tukkapöllystä on nyt kuusi vuotta. Pari vuotta olin vielä masentunut, mutta lapsella oli kuitenkin perusturva kunnossa, ja sai rakkautta, sekä eli ehjässä ja turvalliseessa kodissa. Lopetin juomisen kokonaan reilu kuusi vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole harkinnutkaan juovani.
Masennuksesta toivuttuani olen ollut taas hyvä äiti, ja saanut kaksi lasta lisää. Tutustuin mieheeni lapsen ollessa kolme vuotias, ja mieheni avulla nousin lopulta jaloilleni. Toki päätöksen nousta, olin jo tehnyt aiemmin, sekä hakenut apua.
Viiemaikoina tuo menneisyys on alkanut kummitelemaan mielessä, ja syyllisyys tuntuu hirveältä. Lapsi muistaa nuo ajat, se ehkä laukaisi taas syylisyyden tunteet, kun lapsi vähän aikaa sitten puhui siitä, kuinka silloin kun oli pieni, meillä oli aina hirveesti ihmisiä ja kaljapulloja
Jospa vain aikaa saisi käännettyä taaksepäin, mutta kun ei
Kuinka pahasti mä olen voinut lastani vahingoittaa psyykkisesti?
Lapsen kaksi ensimmäistä vuotta olin ihanteellinen äiti, lapsi sai rajoja että rakkautta, ja tunsi varmasti olonsa turvalliseksi.
Sitten tein sen virheen, että tartuin pulloon, monen vuoden täysin tipattoman jakson jälkeen. Humaltumisen tunne hurmasi, ja mopo lähti käsistä. Kolmen kuukauden ajan join useita kertoja viikossa, ja lapsi oli usein itselleen outojen ihmisten hoidossa.valitettavasti myös lapsi joutui todistamaan juopottelevia ihmisiä kodissamme, usein. Kuitenkin läsnä oli aina selvä aikuinen, enkä itse juonut lapsen nähden, tai ollut huomalassa. seuraavan vuoden ajan vielä join useamman kerran kuussa, lapsi joutui hoitopäivien lisksi olemaan ainakin pari iltaa viikossa hoidossa, kun itse olin menossa, vaikken aina juomassa. Myös varmaan joka toinen viikonloppu.
Valitettavan usein hermoni olivat kireällä ja turvauduin karjumiseen, tukkapöllyyn ja kovakouraisiin otteisiin.
Viimeisestä tukkapöllystä on nyt kuusi vuotta. Pari vuotta olin vielä masentunut, mutta lapsella oli kuitenkin perusturva kunnossa, ja sai rakkautta, sekä eli ehjässä ja turvalliseessa kodissa. Lopetin juomisen kokonaan reilu kuusi vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole harkinnutkaan juovani.
Masennuksesta toivuttuani olen ollut taas hyvä äiti, ja saanut kaksi lasta lisää. Tutustuin mieheeni lapsen ollessa kolme vuotias, ja mieheni avulla nousin lopulta jaloilleni. Toki päätöksen nousta, olin jo tehnyt aiemmin, sekä hakenut apua.
Viiemaikoina tuo menneisyys on alkanut kummitelemaan mielessä, ja syyllisyys tuntuu hirveältä. Lapsi muistaa nuo ajat, se ehkä laukaisi taas syylisyyden tunteet, kun lapsi vähän aikaa sitten puhui siitä, kuinka silloin kun oli pieni, meillä oli aina hirveesti ihmisiä ja kaljapulloja
Jospa vain aikaa saisi käännettyä taaksepäin, mutta kun ei
Kuinka pahasti mä olen voinut lastani vahingoittaa psyykkisesti?