Menneisyys kummittelee mielessä, ja syyllisyys painaa.

[paskamutsi]

En kaipaa päänsilittelyä, en haukkuja. Kaipaan tietoa siitä, kuinka pahasti olen voinut vahingoittaa lastani.

Lapsen kaksi ensimmäistä vuotta olin ihanteellinen äiti, lapsi sai rajoja että rakkautta, ja tunsi varmasti olonsa turvalliseksi.
Sitten tein sen virheen, että tartuin pulloon, monen vuoden täysin tipattoman jakson jälkeen. Humaltumisen tunne hurmasi, ja mopo lähti käsistä. Kolmen kuukauden ajan join useita kertoja viikossa, ja lapsi oli usein itselleen outojen ihmisten hoidossa.valitettavasti myös lapsi joutui todistamaan juopottelevia ihmisiä kodissamme, usein. Kuitenkin läsnä oli aina selvä aikuinen, enkä itse juonut lapsen nähden, tai ollut huomalassa. seuraavan vuoden ajan vielä join useamman kerran kuussa, lapsi joutui hoitopäivien lisksi olemaan ainakin pari iltaa viikossa hoidossa, kun itse olin menossa, vaikken aina juomassa. Myös varmaan joka toinen viikonloppu.
Valitettavan usein hermoni olivat kireällä ja turvauduin karjumiseen, tukkapöllyyn ja kovakouraisiin otteisiin.

Viimeisestä tukkapöllystä on nyt kuusi vuotta. Pari vuotta olin vielä masentunut, mutta lapsella oli kuitenkin perusturva kunnossa, ja sai rakkautta, sekä eli ehjässä ja turvalliseessa kodissa. Lopetin juomisen kokonaan reilu kuusi vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole harkinnutkaan juovani.

Masennuksesta toivuttuani olen ollut taas hyvä äiti, ja saanut kaksi lasta lisää. Tutustuin mieheeni lapsen ollessa kolme vuotias, ja mieheni avulla nousin lopulta jaloilleni. Toki päätöksen nousta, olin jo tehnyt aiemmin, sekä hakenut apua.

Viiemaikoina tuo menneisyys on alkanut kummitelemaan mielessä, ja syyllisyys tuntuu hirveältä. Lapsi muistaa nuo ajat, se ehkä laukaisi taas syylisyyden tunteet, kun lapsi vähän aikaa sitten puhui siitä, kuinka silloin kun oli pieni, meillä oli aina hirveesti ihmisiä ja kaljapulloja

Jospa vain aikaa saisi käännettyä taaksepäin, mutta kun ei

Kuinka pahasti mä olen voinut lastani vahingoittaa psyykkisesti?

 

["Noo"]

Menneisyyttä et voi enää muuttaa, joten nyt on katsottava vain eteenpäin.

 

[tytönjapoikienmamma]

[QUOTE="Noo";24951106]Menneisyyttä et voi enää muuttaa, joten nyt on katsottava vain eteenpäin.[/QUOTE]


Samaa mieltä ja sinussa herännyt syyllisyys on merkki siitä, että mietit tekoja ja olet nyt ottanut vastuun elämästä. Hyvää jatkoa sinulle, yritä keskiyytä tulevaan. Ja kukaan ei ole täydellinen.

 

["mä"]

voi tota syyllisyyden raskasta taakka,se on NIIN painava!Mä olin melko masentunu kun vanhin lapsista oli 5-6 vuotias ja vieläkin mä kannan syyllisyyden taakkaa,kun välillä aiheettomast huusin lapsilleni ja kohtelin kovakouraisesti,en lyönyt tms. mutta kuitenkin..En tiiä miten sitä äitinä voi armahtaa itsensä tästä taakasta.Eli mä en osaa neuvoa ,kun oon itekin neuvoton!

 

["vieras"]

[QUOTE="mä";24951194]voi tota syyllisyyden raskasta taakka,se on NIIN painava!Mä olin melko masentunu kun vanhin lapsista oli 5-6 vuotias ja vieläkin mä kannan syyllisyyden taakkaa,kun välillä aiheettomast huusin lapsilleni ja kohtelin kovakouraisesti,en lyönyt tms. mutta kuitenkin..En tiiä miten sitä äitinä voi armahtaa itsensä tästä taakasta.Eli mä en osaa neuvoa ,kun oon itekin neuvoton![/QUOTE]

Miten pääsit masennuksesta?

 

["vieras"]

Oletko puhunut asiasta lapsesi kanssa,mitä muistaa siitä ajasta? Eli muistaako lähinnä "kotona oli aina hirveesti ihmisiä ja kaljapulloja" vai muistaako pelänneensä näitä ihmisiä/muistaako ettei uskaltanut mennä nukkumaan/saanut unta,pelkäsikö äitiä tms..

Yritä katsoa eteenpäin,päivä kerrallaan. Anna lapsen puhua muistoistaan ja yritä välittää lapselle että olet oikeasti pahoillasi siitä ja että olit tavallaan sairas silloin..

 

["a.p"]

pelkään todella, että nuo ajat ovat jättäneet jälkensä lapseen, ja seuraukset näkee vasta myöhemmin.

Toki tiedä, ettei syyllisyydessä vellominen auta, eikä todellakaan kannata, niin silti sitä miettii.

 

["mä"]

niin joku kysy et miten pääsin masennuksesta..En oikee tiiä,kun mä oon ajoittain taipuvain vieläkin sellaseen masennukseen ja alakuloon..Mutta ei se oo ollenkaan samaa luokkaa kun silloin joskun.kävin paljon juttelemassa asiantuntijoiden luona ja söin useamman vuoden masennuslääkkeitä,ilman niitä en olis pärjänny mitenkää!

 

["vieras"]

Pidä lasta paljon sylissä, ottakaa paljon valokuvia siitä kun lapsi on sylissäsi. Hellyyskuuri auttaa varmasti teitä molempia.

Olet urhea nainen kun olet kammennut itsesi eloon ja maailmaan ja pitämään huolta lapsistasi.

 

[Dongxi]

Mun lapsuus oli murrosikään asti juuri tuollaista, tosin ehkä hieman kaoottisempaa ja olin öitä yksin, hetken huostaanotettuna ja vähän väkivaltaa päälle.
Oon käyny vuosia terapiassa eikä loppua näy.

Mun neuvo on että älä tee niinko mun vanhemmat, eli älä esitä ettei mitään tapahtunut.

Puhu asioista lapsen kanssa (joko nyt tai kun hän on vanhempi) ja anna hänen kertoa peloistaan ja tunteistaan.
Pyydä myös rohkeasti anteeksi.
Mun vanhemmat anto mun kärsiä paljon ja vuosia mutta äidiltä ainakaan en tule anteeksipyyntöä koskaan saamaan. Ja se olisi tärkeä että katkeruus lähtis.

Lapselle on tärkeää tietää että vanhempi on pahoillaan. Jos lapsella kerran on tapahtumista muistoja niin maton alle lakaiseminen on sama ko sanois ettei hänen tunteilla ja kokemuksilla ole väliä.

Pysy avoimena. :hug:

 

[mon ami]

Jos lapsi ei puhuisi asiasta, luulen, että hänellä olisi ehkä jäänyt jotain traumoja. Mutta kun hän vaan puhuu siitä aika normaalisti, ja muistaa, niin ei vaikuta siltä että hän olisi kärsinyt. lapsen tärkeimmät vuodet perusturvallisuuden kannalta kuitenkin ne1- 2 ekaa vuotta.

olet sitkeä kun sait itsesi nousemaan. en kantaisi tuosta huolta. rehellisesti. vaikuttaa siltä että kaikki on ok.

 

[olp .]

Eikö sekin kerro jo paljon, että lapsi uskaltaa luottaa ja voi puhua asiasta ääneen! Puhukaa jos lasta puhututtaa, rehellisesti ja lapsen ikätason mukaisesti. Anna lapsen puhua ja vastaa kysymyksiin. Puhumalla pääsee pitkälle. Se mikä on menneisyydessä, se pysyy siellä. Tulevaisuus sen sijaan on kirjoittamaton. Olet tehnyt valtavan työn irtautumalla alkoholista ja antamalla lapsillesi mahdollisuuden turvalliseen elämään. Olen oikeasti ylpeä sinusta.

Terveisin toinen raskaan taakan kantanut.

 

[---]

varmaan parempi ottaa puheeksi sitten jos lapsi itse mainitsee jotain menneistä?

 

["a.p"]

varmaan parempi ottaa puheeksi sitten jos lapsi itse mainitsee jotain menneistä?

tää oli siis mun teksti.

Meillä on lapsen kanssa läheiset ja luottavaiset välit, äidille kyllä kerrotaan kaikki ihastukset, ilot ja surutkin