Menneisyyttä ei näköjään voi jättää taakseen =/

[Eksyksissä]

Lomakauden 1999 olin Välimerellä oppaana, ja treffailin erästä paikallista kundia joka oli tosi hot. Olin 21 v, ja elin aika bileprinsessan elämää. Alkoholia meni joka ilta. Mulla oli paljon miespuolisiakin ystäviä (myös naisia) ja kundi, jota tapailin, oli myös aikamoinen häntäheikki ainakin huhupuheiden mukaan. Emme enää tapailleet, en halunnut sitoa itseäni keneenkään, ehkä se oli myös itsesuojelua: ei kannata rakastua pukkiin. Ajattelin häntä kuitenkin usein.

Sitten tajusin olevani raskaana. Isävaihtoehtoja oli tasan yksi. Tein abortin: menin sairaalaan hakemaan lääkkeet, työnantajani maksoi sairaalamaksun. Ei siitä kundista olisi ollut isäksi, ajattelin, ja olin juonut (sekä pössytellytkin) joka ikinen ilta, eli lapsi tuskin olisi tervekään. Vedin kännit enkä ajatellut asiaa enää.

Elämä jatkui. Näin ajoittain tätä miestä kadulla, ja käänsin katseeni pois. Biletin, biletin ja biletin.

Tuli syksy. Tapasin miehen joka vei jalat alta. Rakastuimme. Aloimme seurustelemaan vakavissamme. En enää koskenut alkoholiin. Tein työni ja vapaa-aikani kuhertelin miehen kainalossa. Kihlauduimme. Seuraavana vuonna menimme naimisiin. Nyt meillä on kolme lasta.

Eilen tarkistin sähköpostini. Facebookissa viesti henkilöltä nimeltään "Marcos". Sydän pysähtyi hetkeksi. Se oli HÄN. Hän asuu nykyään Saksassa ja on saksalaisen kanssa naimisissa. Oli etsinyt minut. Ei ole unohtanut minun olemassaoloani, vaikka tapailimme vain reilun kuukauden ajan, enkä taatusti ollut ainoa nainen joka hänen sängyssään kävi.

Illalla puhuimme Messengerissä. En tiedä miksi, mutta kerroin hänelle olleeni raskaana. Halusin olla rehellinen. Hän on omien sanojensa mukaan shokissa. Hän ei suuttunut, mutta oli surullinen. Se oli meidän lapsemme, hän sanoi. Minä kysyin, olisiko hänestä muka ollut isäksi? Kyllä olisi, hän sanoi. Hän olisi rauhoittunut. Niin tai näin, sitähän en koskaan saa tietää. Pidinkö häntä niin tunteettomana ja kamalana ihmisenä, hän kysyi. En osannut vastata. En ajatellut. Tein vain abortin ja jatkoin viinanhuuruista elämääni. Olisi pitänyt ajatella.

Tänään hänen vaimonsa lähetti sähköpostia ja kiitti elämänsä pilaamisesta. Hän kuulemma tietää kaiken minusta, millainen koko kylän huora olin tuona kesänä (makasin kuuden miehen kanssa tuona vuonna, 11 kk aikana). He olivat kuulemma onnellisia, ennen kuin minun piti taas tulla pilaamaan kaikki. He ilmeisesti olivat kaukosuhteessa jo kesällä 1999 kun minä tapailin tätä miestä. Sitähän minulle ei koskaan kukaan kertonut. Vaimo ei usko. Ja mies vaatii saada tavata minut taas.

En ole ylpeä siitä, millaista elämää tuolloin elin. Mutta sen piti olla mennyttä. Sen jälkeen, kun tapasin mieheni, en ole ollut kenenkään kanssa. En ole edes juonut, sain viinasta tarpeekseni tuona vuonna. Mutta minkä taakseen jättää sen edestään löytää...

En ole koskaan edes ajatellut tuota aborttia. Kun aloin odottamaan esikoistani, sanoin neuvolassa raskauden olevan ensimmäinen, enkä valehdellut tietoisesti. Moni asia tuosta kesästä on ihan hämärän peitossa runsaan alkoholin käytön takia lähinnä. Moni muistikuva on sumuinen, kuin unta, mutta silti se tapahtui oikeasti.

Jos joku samaan aikaan oppaana ollut tunnistaa, niin eipä voi mitään. On pakko saada purkautua. Miehelleni en voi tästä kertoa, ei hän ymmärtäisi.

 

[vieras]

Aika kurja ja rankka tarina. Nyt ei voi kuin jatkaa eteen päin.

 

[Wilma-73]

Eipä tähän ole mitään sanottavaa.... :hug:

 

[SeSaMa]

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

Jokainen meistä on omat virheensä tehnyt, eikä minun mielestä niiden takia pidä tuomita enää.

 

[tositarina?]

oletko ajattelut kirjailian uraa?

 

[Lunatic]

Mistäs nyyhkylehdestä tämä oli, ainakin voisit ryhtyä sellasiin kirjottelemaan fantasioitasi. B)

 

[Ap]

oletko ajattelut kirjailian uraa?

Kyllä tämä on ihan totta. Ja se on muuten kirjailija, ei kirjailia.

En ymmärrä, miksi hänen piti mennä vaimolleen kertomaan. Se oli vuosia sitten, ihan toisessa maailmassa ja elämässä. Sitä elämää ei kukaan jaksa pitkään, siitä oli pakko päästä pois. Viinaa ja huumeitakin, joka ilta. Rehellisyys kannattaa, mutta puolisoa suojellakseen voi joskus jättää kertomattakin joitain asioita. Totuus kun voi satuttaa. Ja vaimon viesteistä päätellen ilmeisesti satutti. Minä en koko vaimosta, tai siis silloisesta tyttöystävästä, edes tiennyt. Mutta hän kuulemma tiesi minusta. Sitä, mitä hän tiesi, en tiedä.

 

[Uskoo ken tahtoo]

oletko ajattelut kirjailian uraa?

SInä pullamössö mamma onko se niin vaikeaa uskoa, että joillain on todellakin voinut olla oikeatakin elämää elettynä takana eikä vain pelkkää sepitettyä provoa. Mä ainakin uskon tuon ap.n tarina, sillä onhan mulla itsellänikin takana varsin railakas nuoruus johon ehtinyt kuulua vaikka ja mitä.

 

[Lunatic]

Miksi nyt sitten olet niin "eksyksissä", en oikein snaijannut. Mikä sua siis niin ku ahdistaa?

 

[Kowalski]

Mä kyllä uskon. Itsekin "etelässä" asuneena ja eläneenä tiedän, että se tosiaan on aivan eri maailma, jossa pätee aika lailla eri pelisäännöt kuin täällä.
Minä en juo, paitsi ehkä kerran vuodessa. Mutta "etelässä" (Turkin rantalomakohde) tuli oltua humalassa ihan joka ilta, monen kuukauden ajan, ties minkälaisessa seurassa. Ei sitä työntekoa jaksanut, jos ei päässyt illalla nollaamaan päätään. Jos yhtenä iltana ei päässyt viihteelle, se tuntui maailmanlopulta. Usein laskettiin kaverin kanssa pennosiamme, ja mietittiin ostettaisiinko ruokaa vai mentäisiinkö ulos. Ostettiin ranskanleipää ja vettä, ja mentiin baariin. Ihme, että kroppa ja mielenterveys kesti sen :/ . Ja mullakin se loppui, kun vakiinnuin. Mä tosin kerroin miehelle ihan kaikki tekoseni ja tekemättä jättämiseni kun alettiin seurustelemaan ja todettiin että tämä on vakavaa, ettei tarvinnut sitten jälkikäteen pelätä. Tosin mulla ei kovin hurjia juttuja ollut kerrottavanakaan :saint: .
Näin jälkikäteen, aikuisempana olen usein miettinyt, miten hyvä tuuri mulla ja kavereilla olikaan, kun käveltiin ties mitä sivukujia keskellä yötä, liftattiin ties kenen kyytiin, jne. Eikä mitään kurjaa koskaan sattunut kummallekaan.
Facebook on ihana :heart: , sieltä mä olen löytänyt uudelleen monta noina vuosina tapaamani ihanaa ihmistä, joihin en ole vuosikausiin ollut yhteydessä. Yksi on muuttanut Miamiin, toinen Israeliin, kolmas Hollantiin, neljäs Norjaan, viides Englantiin, kuudes Belgiaan, minä takaisin Suomeen...vain yksi on jäänyt Turkkiin .

 

[No just]

Reginan tarinoitako olenkin lukemassa...