T
"tiuku"
Vieras
Olisikohan kenelläkään mielipidettä seuraavanlaiseen tilanteeseen?
Pidin muutaman päivän lomaa ennen joulua, jotta sain joulusiivouksen tehtyä. Tällöin myös päiväkoti-ikäiset lapset olivat kanssani kotona. Jouluaattoiltana sairastuin vatsatautiin ja nyt vasta alan toipua. Nyt kun jaksan olla jalkeilla, sain heti ruveta siivoamaan. Mies kuulemma oli parhaansa yrittänyt ja ei ollut kuulemma helppoa kun olin poissa pelistä. Pyykit odottavat pesijää... Lapsille on antanut syötävää ja astianpesukoneen tyhjentänyt ja täyttänyt. Autoradan koonnut ja purkanut...
En oikein tykännyt hyvää. Mielestäni ei ole liikaa vaadittu että komentaa lapset siivoamaan jälkensä (4 ja 6 vuotiaat osaavat ihan hyvin).
Olenko aivan kohtuuton, jos odotan että edes roskat olisivat poissa lattioilta. Siivoamiseen koko perheen voimin meni nyt max. 20 min, joten ei mitään kohtuutonta ponnistelua vaadi keltään, vaikka tekisi yksin. Voisin ihan hyvin tehdäkin sen yksin, jos olisin terve. Kyse on periaatteesta. Miehelle kaikki on jotenkin rankempaa. Se että mä pärjään lasten kanssa ja teen joulusiivousta, ei luonnollisestikaan ole kovin rankkaa, mutta roskien kerääminen ja astianpesukoneen täyttäminen ym. normaaliarkeen kuuluva toiminta on kun miehen täytyy tehdä se yksin.
Nyt olen sitten pilannut Joulun ja illan jne., kun en vaan kiltisti siivonnut kaikkea yksin hyvällä mielellä.
Mies saa asian kuulostamaan siltä kuin hän olisi raatanut koko joulun niska limassa ja tehnyt suuren palveluksen minulle, jotta voin rauhassa sairastaa.
Miehen mielestä ei tarvitse siivota, kun ei ollut aivan koko koti vielä päässyt repsahtamaan. Kyllä harmittaa tuollainen asenne.
Olenko ihan kauhea pirttihirmu? Onko se vaan niin että vaadin liikaa? Mieheni ei kestä yhtään arvostelua. Miten teillä muilla?
Pidin muutaman päivän lomaa ennen joulua, jotta sain joulusiivouksen tehtyä. Tällöin myös päiväkoti-ikäiset lapset olivat kanssani kotona. Jouluaattoiltana sairastuin vatsatautiin ja nyt vasta alan toipua. Nyt kun jaksan olla jalkeilla, sain heti ruveta siivoamaan. Mies kuulemma oli parhaansa yrittänyt ja ei ollut kuulemma helppoa kun olin poissa pelistä. Pyykit odottavat pesijää... Lapsille on antanut syötävää ja astianpesukoneen tyhjentänyt ja täyttänyt. Autoradan koonnut ja purkanut...
En oikein tykännyt hyvää. Mielestäni ei ole liikaa vaadittu että komentaa lapset siivoamaan jälkensä (4 ja 6 vuotiaat osaavat ihan hyvin).
Olenko aivan kohtuuton, jos odotan että edes roskat olisivat poissa lattioilta. Siivoamiseen koko perheen voimin meni nyt max. 20 min, joten ei mitään kohtuutonta ponnistelua vaadi keltään, vaikka tekisi yksin. Voisin ihan hyvin tehdäkin sen yksin, jos olisin terve. Kyse on periaatteesta. Miehelle kaikki on jotenkin rankempaa. Se että mä pärjään lasten kanssa ja teen joulusiivousta, ei luonnollisestikaan ole kovin rankkaa, mutta roskien kerääminen ja astianpesukoneen täyttäminen ym. normaaliarkeen kuuluva toiminta on kun miehen täytyy tehdä se yksin.
Nyt olen sitten pilannut Joulun ja illan jne., kun en vaan kiltisti siivonnut kaikkea yksin hyvällä mielellä.
Mies saa asian kuulostamaan siltä kuin hän olisi raatanut koko joulun niska limassa ja tehnyt suuren palveluksen minulle, jotta voin rauhassa sairastaa.
Miehen mielestä ei tarvitse siivota, kun ei ollut aivan koko koti vielä päässyt repsahtamaan. Kyllä harmittaa tuollainen asenne.
Olenko ihan kauhea pirttihirmu? Onko se vaan niin että vaadin liikaa? Mieheni ei kestä yhtään arvostelua. Miten teillä muilla?
..ja joo.. Minusta oma aviopuoliso on yhtä velvollinen pitämään siistissä kunnossa kotia kuin itsekin. Kysyppä mieheltäsi, että jos hän olisi homo ja hän eläisi miehen kanssa parisuhteessa, niin kumpi siinä suhteessa tekisi kotityöt?? 
