Miehellä nailonit/naisten alusvaatteet?

  • Viestiketjun aloittaja sukkahousu-mies
  • Ensimmäinen viesti
pate
Jokamies ihmetteli kovasti tätä naiseksi pukeutumista.
Tämä meidän kaltaisten miesten naisten vaatteisiin pukeutuminen taitaa vaivata joitakin miehiä, vaikka heille meidän pukeutuminen ei ole millään lailla vaaraksi, niin kuin ei heidänkään omat harrastukset meille.
Onkohan heillä jonkinlainen pelko että heidän miehisyytensä kärsii siitä.
Joku kysyi tällä palstalla, että saako siitä kiksejä, niin voin sanoa että saan. Minä todella nautin suunnattomasti siitä että voin pukeutua ja laittautua ”naiseksi” .
Minulla ei ole moneen vuoteen ollut vakituista naispuolista seurustelukumppania, enkä ole sellaista enää niin kovasti kaivannutkaan, kun olen löytänyt itsestäni tämän naisellisen puolen. Nyt voin itse laittautua niin seksikkääksi naiseksi kuin haluan. Minusta on tosi mahtavaa ja kiihottavaa pukeutua juuri sellaisiin naisten asuihin joista pidän ja huomata peilistä että siellä se ihailemani seksikäs nainen katselee juuri minua.
Tämä voi kuulostaa ulkopuolisesta hullulta, mutta minä nautin tällaisesta elämästäni.
Tätä naiseksi pukeutumista ja sen viehätystä ei voi asiaa harrastamattomalle tyhjentävästi selittää.
Jo heti alusasuihin pukeutuessa tuntuu tosi hyvältä ja kun saa yllensä sopivasti puristavan korsetin ja nailonsukat jalkaan jo silloin alkaa tuntumaan tosi kiihottavalta.
Käytän yleensä tiukasti istuvia mekkoja ja hameita joiden helman pituus on polven yläpuolella. Vaikka kaikki
nämä naisten asut tuntuvat minusta ihanilta, niin kaiken tämän kruunaa korkeakorkoiset kengät, joita minulta
jo löytyy muutamia pareja, avokkaita ja sandaaleja. Pituudestani huolimatta olen hankkinut näitä korkkareita sillä ne antavat säärilleni vielä upeamman ryhdin. Upeita sääriäni on jopa kerran yksi mies kehunut, joka on
tähän mennessä ainoa joka on minut nähnyt naisena. Vaikka en julkisesti ulkona liikukaan, jouduin sattumalta hänen yllättämäksi taloyhtiössämme. Onneksi hän oli erittäin ymmärtävä ihminen.
Niin tästä naiseksi laittautumisestani meinasi jäädä pois kokonaan tämä meikkauspuoli, jota vielä haluaisin kehittää. Olen hankkinut postimyynnin kautta meikkitarvikkeita ja yrittänyt imeä kaiken tiedon naistenlehdistä, mutta vielä haluan oppia paljon lisää. Ihmettelen kuitenkin miten saan vaalealla peruukilla ja tällä vaatimattomalla meikkaustaidolla itsestäni ihan siedettävän näköisen ”naisen”.
Kun kaiken vaivannäön jälkeen katselen itseäni peilistä, minulle tulee tunne, että olen jopa ylpeä siitä mitä olen saanut aikaan.
Pukeutuneena ja laittautumalla mahdollisimman täydelliseksi naiseksi kiihotun siinä määrin, että monesti tulee mieleen olisiko minulla mahdollisuus tavata mies, joka on kiinnostunut minunlaisesta naisesta. Olisihan jonkun miehen minua kohtaan osoittama mielenkiinto naiseuteni huipennus, ehkä juuri sitä ainakin salaisesti kaipaankin. Pystyisinkö olemaan hänelle sellainen nainen kuin hän haluaisi, sitä en pysty näin etukäteen itsekkään sanomaan.
 
Viimeksi muokattu:
punaiset (fetismi)
Nyt
yllä punaiset rintaliivit (80B)
sekä pikkarit (actuelle)
ja mustat stay up
puutuu vaan, että varpaan kynnet olisivat punaiset

vapaus miehellä nauttia elostaan
 
ceedee
MORO olen 40v trasnsvestitti mies ja olen pukeutunut naisten alus asuihin 13vuotiaasta lähtien salaa tietenkin.Pukeuduin ensin isosiskon vaateisiin ja kun kasvoin vähän isommaksi sitten käytin äidin asuja.muistan ensimmäisen kerran kun pukeuduin siskon avokorselettiin jossa oli myös sukkanauhat niihin piti etsiä sukat siskon vaate kaapista ja pukea jalkaan .Tiesin miten ne puetaan olin seurannut kun äiti oli pukenut samanlaiset sukat itselle jalkoihin.Ne vaatteet tuntuivat todella mahtavalta niin oli stondis ja orgasmi .Sitten myöhemmin kun muutin omaan talouteen olen ostanut omia rintaliivejä pikkareita korsetteja korselettejä sukkanauhaliivejä sukkahousuja stay up sukkia hameita mekkoja.Tähän on sanottava että olen 100% hetero olen kertonut parille naisystävälle että olen trasnsvestitti he ovat ymmärtänyt ja suostunut seksiin minä rintsikoissa ja sukkanauhaliiveissä.Tätä kirjottaessa olen pukeutunut punaisiin rintaliivit ja pikkareihin,sukkanauhaliiveissä sekä korkkarit
 
Gentle dad
Voi Anjuska, voin melkein tunnistaa itseni sinun kirjoituksesta, paitsi etten ole käynyt missään samanhenkisten transvestiittien tilaisuuksissa. Vaimokin lähti, kun sai tietää mieltymyksestäni, sillä en pystynyt lupaamaan hänelle että haluan hänen vuokseen unohtaa naisten asusteisiin pukeutumisen.
Nyt voin jatkaa tyttöilyä aina silloin kun itse niin haluan ja enää ei tarvitse piilotella naisten vaatteitani autotalliin, vaan voin pitää niitä siististi ja hyvässä järjestyksessä makuuhuoneen vaatekaapissa. Sieltä ne on helppo ottaa käyttöön, vaikka asusteita ja kaikkia tarpeita on kertynyt vuosien varrella aika paljon.
Olen joskus miettinyt, paljonkohan olen rahaa tuhlannut naisten vaatteisiin, etenkin kun joskus nuorempana kirosin itseni ja heitin asusteet roskiin, kun taas kerran päätin lopettaa tyttöilyn. Vanhemmiten olen myöntänyt itselleni, ettei siitä vietistä pääse eroon joten on pakko hyväksyä itsensä tälläisenä transvestiittinä.
Nykyisin haluan pukeutua mahdollisimman täydellisesti, naiselliset kurvit muokkaan tiukalla korsetilla ja meikkaan ja käytän peruukkia. Lisäksi tykkään korkeista koroista vaikka minulla on omaakin pituutta naiselle ihan tarpeeksi. Vaikka yritänkin pyrkiä mahdollisimman naiselliseksi, niin eihän minusta tule sellaista nättiä naista, jotta uskaltaisin ulos pois neljän seinän sisältä. Paitsi olen minä joskus kesäöinä käynyt ajelemassa autolla naiseksi täysin pukeutuneena. Se on ollut tosi jännittävää.
Vaikka haen ja saan tällä pukeutumisellani seksuaalista tyydytystä, niin siitä huolimatta sitä kaipaisi joskus toisen ihmisen kosketusta. Olen elämäni aikana ollut seksuaalisessa kanssakäymisessa vain naisen kanssa, mutta olen huomannut itsessäni (ainakin mielikuvituksessa) bi-seksuaalisia haluja aina silloin kun olen naiseksi pukeutuneena. Joskus olisi mukava kokeilla ymmärtäväisen bi-miehen kanssa, pystyisinkö harrastamaan edes jonkinlaista seksiä hänen kanssaan.
Upeaa ja toisaalta surullista. Ymmärrän sua koska olen itse myös naiseksi pukeutuja ja silloin haluan tietysti myös huomiota miehiltä, ihan sitä samaa kuin naisetkin ja ihan sitä seksiä mitä naiset miehiltä saa. Siksi rakastan myös transutyttöjä, ulkonäkö ei ratkaise vaan tämä halu olla naisen roolissa, eritoten seksuaalisesti. Ja mitä narttumaisemmin sen parempi. Epäröimättä rakastelisin kanssasi kuin naisen kanssa, vielä kiihkeämmin, koska tunnen mitä nainen ja naisroolissa tyttöilevä transulutka haluaa. Se on kaunista ja kiihkeää molemmin puolin. Ota yhteyttä nymfopoika@gmail.com Elina sissy. Et petty!
 
Viimeksi muokattu:
Gentle dad
Omalla kohdallani naisten vaatteiden satunnainen käyttö kiinnostaa siksi, että ne ovat joustavia ja läpinäkyviä. Läpinäkyvyys vaatteissa aiheuttaa minulle seksuaalista kiihottumista samoin, kuin joustavuus. Kun terskan reunat erottuvat housujen päälle, se kiihottaa.
Olen kokeillut myös miesten läpinäkyviä alusvaatteita ja tulos on sama.
Ongelma vaan noissa miehille tarkoitetuissa asusteissa on, että niitä ei ole saatavana kovin helposti. Jostain seksitavarakaupasta saattaa löytää jotakin, mutta naisten alusvaatteita on joka paikassa, joten niiden hankkiminen on helpompaa.

Toinen asia tässä on myös asian psykologisointi. Eroottisia vaatteita kayttävät miehet ovat heti transuja tai sitten kysy on jostain epänormaalista fetissistä. Tällaisia ihmisiä halutaan ohjata helposti vertaistukeen ja ties minne. Itse tunnen ainakin olevani raavas mies, joka tykkää, kun kikkeli näkyy ja samoin pömpötys.

Epäilen vahvasti, että kun naiset pukeutuvat samanlaisiin vaatteisiin, niin jopas pimpan seudulla alkaa tykyttämään. Miehillekö tätä tykytystä tästä samasta syystä ei sallittaisi. Miksiköhän?
 
Viimeksi muokattu:
Gentle dad
Minä olen yli viisikymppinen herrasmies , heter0 joka tykkää imeä transumiehen kalua nailonsukkien välissä. Otan mieluusti suihin Transilvaniassa ja ihan tavalliselta mieheltä? Joka tykkää olevana lutka naisten vaatteissa. Joka tyttö tykkää, kun herrasmies imee hänen kyrpäänsä ja hyväilee sileitä sukkiin verhottuja sääriä, eikös! Tule daamikseni,sinä tyttöpukeutuja, ulkonäkö tai ikä ei ratkaise vaan halusi totetuttas seksiä naisen roolissa miehen käsissä! Lupasn tehdä sinusta kiimaisen nartun, joka Jo oletkin fantasioidessasi sexyissä naisellisista asuissa.
Tehdään niistä mutkattomasti totts!
Elina Daddy nymfopoika@gmail.com
 
Viimeksi muokattu:
Gentle dad
Jättäkää ne ihanat nailonit vain naisten käyttöön.
Miksi, hyvä ystävä? Etkö näe että ovat jo lasjalti vakiintuneet miesten löytössä, kun mies on löytänyt narttupuolensa niden avulla. Ja monen pojan sääret näyttävät stayupeissa ja korkkareissa sexymmältä kuin useimpien naisten. Ethän voi siitä olla kateellinen? Jos se taas on sinusta vastenmielistä, että mies haluaa kokeilla feminiinistä vetovoimaansa naisroolissa ja saada seksiä mieheltäkin naisnarttuna roolittuen, onko se sinulta pois? Ei ole pakko olla mukana, ellet halua, mutta älä sanele mitä muotiteollisuuden tuotteita mies saa käytt, mitä ulkonäköä soveltaa ja mitä seksuaalisuutta toteuttaa. Eihän teille naisillekin saa moista sanella.
 
Viimeksi muokattu:
Gentle dad
En usko minäkään, että vaimot määräisivät miehiä laittamaan sukkahousuja jalkaan. Mulle sukkahousut on ollut fetissi 13 vuotiaasta lähtien, jolloin heppi alkoi ilmoittamaan olemassaolostaan. Nälkä on minullakin kasvanut syödessä eli lakkaan varpaankynnet, sheivaan säärikarvat ja ostelen korkkareita - pääasiassa sandaaleja. Mutta sukkikset on aina olleet pääosassa, nyt hanskaan Norlyn Satin Ultrissa. Tilipäivänä hemmottelen itseäni Wolfordin saumattomilla. Otan yleensä reilusti vinettoa pukeutuessani, sitten peilailen itseäni kotona tosi kiihottuneena. Nyt vanhempana minulle on herännyt halu vilautella sukkisjalkojani ravintoloissa. Olenpa ollut minihameessa ja korkkareissakin ravintolan tiskillä. Mutta nyt on aika saattaa leikki loppuun.
Joo, nähdää ja mennään kuppia ottamaan ja mä voin sitten hemmotella ja naida sua! Tykkään tavattomasti naisiksi pukeutumista narttumiehistä!
 
Viimeksi muokattu:
Gentle dad
Olen vanhempi transu ja pukeudun kunnolla naisten hepeneisiin. Menin paariin nuoren viereen istumaa ja poika huomas että olen mies. Rupes kyselemään mistä olen verkkosukat ja hameet ostanut. Kotona esittelin vaatekaappiani mitä on kertynyt vuosien varrella. Muutaman viinin jälkeen halus nähdä mun alusvatteet ja korsetin mitä oli päällä. Riisu leninkin hitaasti ja pöytäävasten otti srinkitkin pois, työnsi pyllyyn ja halus että olen sen"naisena" sen yön. Innostu sängyssä kunnolla kun ei ollut ennen ollut transun kanssa. Sai kerrankin olla "naisena loppuun asti" että tietää miltä naisesta tuntuu.
IHANAA! Nymfopoika@gmail.com
 
Viimeksi muokattu:
OldTom
Jokamies ihmetteli kovasti tätä naiseksi pukeutumista.
Tämä meidän kaltaisten miesten naisten vaatteisiin pukeutuminen taitaa vaivata joitakin miehiä, vaikka heille meidän pukeutuminen ei ole millään lailla vaaraksi, niin kuin ei heidänkään omat harrastukset meille.
Onkohan heillä jonkinlainen pelko että heidän miehisyytensä kärsii siitä.
Joku kysyi tällä palstalla, että saako siitä kiksejä, niin voin sanoa että saan. Minä todella nautin suunnattomasti siitä että voin pukeutua ja laittautua ”naiseksi” .
Minulla ei ole moneen vuoteen ollut vakituista naispuolista seurustelukumppania, enkä ole sellaista enää niin kovasti kaivannutkaan, kun olen löytänyt itsestäni tämän naisellisen puolen. Nyt voin itse laittautua niin seksikkääksi naiseksi kuin haluan. Minusta on tosi mahtavaa ja kiihottavaa pukeutua juuri sellaisiin naisten asuihin joista pidän ja huomata peilistä että siellä se ihailemani seksikäs nainen katselee juuri minua.
Tämä voi kuulostaa ulkopuolisesta hullulta, mutta minä nautin tällaisesta elämästäni.
Tätä naiseksi pukeutumista ja sen viehätystä ei voi asiaa harrastamattomalle tyhjentävästi selittää.
Jo heti alusasuihin pukeutuessa tuntuu tosi hyvältä ja kun saa yllensä sopivasti puristavan korsetin ja nailonsukat jalkaan jo silloin alkaa tuntumaan tosi kiihottavalta.
Käytän yleensä tiukasti istuvia mekkoja ja hameita joiden helman pituus on polven yläpuolella. Vaikka kaikki
nämä naisten asut tuntuvat minusta ihanilta, niin kaiken tämän kruunaa korkeakorkoiset kengät, joita minulta
jo löytyy muutamia pareja, avokkaita ja sandaaleja. Pituudestani huolimatta olen hankkinut näitä korkkareita sillä ne antavat säärilleni vielä upeamman ryhdin. Upeita sääriäni on jopa kerran yksi mies kehunut, joka on
tähän mennessä ainoa joka on minut nähnyt naisena. Vaikka en julkisesti ulkona liikukaan, jouduin sattumalta hänen yllättämäksi taloyhtiössämme. Onneksi hän oli erittäin ymmärtävä ihminen.
Niin tästä naiseksi laittautumisestani meinasi jäädä pois kokonaan tämä meikkauspuoli, jota vielä haluaisin kehittää. Olen hankkinut postimyynnin kautta meikkitarvikkeita ja yrittänyt imeä kaiken tiedon naistenlehdistä, mutta vielä haluan oppia paljon lisää. Ihmettelen kuitenkin miten saan vaalealla peruukilla ja tällä vaatimattomalla meikkaustaidolla itsestäni ihan siedettävän näköisen ”naisen”.
Kun kaiken vaivannäön jälkeen katselen itseäni peilistä, minulle tulee tunne, että olen jopa ylpeä siitä mitä olen saanut aikaan.
Pukeutuneena ja laittautumalla mahdollisimman täydelliseksi naiseksi kiihotun siinä määrin, että monesti tulee mieleen olisiko minulla mahdollisuus tavata mies, joka on kiinnostunut minunlaisesta naisesta. Olisihan jonkun miehen minua kohtaan osoittama mielenkiinto naiseuteni huipennus, ehkä juuri sitä ainakin salaisesti kaipaankin. Pystyisinkö olemaan hänelle sellainen nainen kuin hän haluaisi, sitä en pysty näin etukäteen itsekkään sanomaan.
 
Viimeksi muokattu:
OldTom
Sata vuotta sitten keskusteltiin siitä, voiko nainen pukeutua pitkiin housuihin. Miten sitten eroaa tämän päivän tilanne, jos mies haluaa käyttää alunperin naisille tarkoitettuja asusteita. Sukkahousut on ihan hyvät, stay-upit on käyttökelpoiset myös miehille. Hame sinäänsä on kiva oikeastaan vai kesällä. Itse pukeudun naisten asusteisiin rintsikoista lähtien ja vaimoni tietää sen - ja hyväksyy. Pesemme jopa samalla kerralla molempien alusvaatteet.
 
Viimeksi muokattu:
Äidin poka
Minä myös sain pitää äidin vaatteita. Jo aika nuorena hän antoi minulle omia vaatteitaan ja sanoi kokeile vaan jos siltä tuntuu.
Oli hienoa kun sai pukea äidin vaatteita.
 
Ensin kynsilakkaa
Minulla äiti jo aika pienenä lakkasi kynteni samalla kuin omansakin. Huulipuna ja muut tulivat sitten myöhemmin. Nuorena kokeilin äidin pikkuhousuja ja kun äiti huomasi tämän hän innosti kokeilemaan muitakin vaatteitaan. Tämä tuntui hyvältä ja kauniilta. Kiitos äiti.
 
hannan
Minä aloin 12 - 13 vuotiaana äidin ja mummon yöpaidoilla, sitten äidin pikkuhousuilla, nyt olen 60+.
Olen täysin hetero, eikä miespuoliset kaverit tulisi kysymykseenkään. Yhä edelleen haluan pukeutua naisten vaatteisiin, naisten vaatteisiin pukeutumienen käynnistää seksihalut. On parempi jos päälle pukemani naisten vaatteet ovat jo naisten päällä olleita, hajuilla tai ilman. Pelkään käykö niin, että jos tulen kaapista, menetän kiihottumiseni pukeutuessani mekkoon tai hameeseen.
 
tights_ok
Nailonit kyllä, alusvaatteet ei niinkään. No, sukkahousujen alle voin laittaa naisten pikkuhousut. Vaikka kuinka pitsisen naiselliset. Jotenkin ne vaan kuuluvat yhteen, sukkahousut ja pikkarit. Hamekin käy, ja naisten kengät. Liivit, sukkanauhat ym. ei niinkään innosta. Sukkahousut on se tärkein juttu. Aikani ihailin naisten sukkahoususääriä ja jossakin vaiheessa ostin muutamat sukkikset kokeeksi. Tätäkin kirjoittelen sukkahousut jalassa, vekkihame päällä ja jalassa naisten sandaalit. Kyllä nämäkin ohuehkot DIMin sukkahousut vaan tuntuvat jalassa niin naisellisen ihanalta, että joskus nukunkin yöni sukkahousut jalassa.
 
Jap
Minä pukeuduin töistä tultuani avokkini valkoisiin rintsikoihin ja pikkareihin .lisäksi laitoin jalkaani hänen sukkahousunsa ja aloin runkkailemaa sängyllämme maaten ja kylläpä tuntui hyvälle!
 
Rasbperry
Käytä naisten alusvaatteita, sukkahousuja ja varpaankynnetkin lakkaan mutta ihan omaksi iloksi,en seksin takia. Se on minun salainen huvi eikä se ole keltään pois. Vaimo tietää mutta en usko että tykkää joten en niitä hänen nähden pidäkkään.
 
Miehen sexyt sääret
Minäkin olen transvestiitti, vasta myönsi vähän sen itselleni myönsin. Nautin naisten sukista ja sukkahousuista, mutta miksi niiden pitää olla niin mahdottoman liukkaita? Miesten puuvillasukat varoittaa pikkuisen jos parketti on hyvin vahattu mutta naisten sukat luistaa alta heti. Ei muuten ongelmaa mutta pari persusmustelmaa saatu :) tv muuten onnellinen itsensä löytänyt. Vaimo ei hyväksynyt ja lähti mutta ehkä elämä tuo tilalle jotain muuta.
 
vierailija

insinöörinainen
Ehkä siksi, että ne sukat yleensä valmistetaan pääosin materiaalista nylon, jonka perusominaisuus on tietty liukkaus. Mutta se on osa sen seksikkyyttä :) Me naiset yleensä opimme ottamaan riittävän lyhyitä askeleita ja varomaan juoksemista ja varsinkin äkkikäännöksiä jo aika nuorena. Sinullakin on toivoa kyllä, mutta älä katko jäseniäsi. Hienoa että olet uskaltanut asian kanssa esiin. Harjoittelua, harjoittelua :)
 
Yhteistyössä