Miehen ällöttävät tavat

  • Viestiketjun aloittaja aito1
  • Ensimmäinen viesti
Kellokukka
Ihminen ei ole eläin. Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan vatsansa toimintaan, jos ei muuta, niin ruokavalion avulla. Ei ole normaalia haista paskalle jatkuvasti.
Jos jollakin on ruuansulatuksessa korjaamattomia ongelmia joita ei saada kuntoon, piereskelköön, mutta ei sitäkään tarvitse korostaa ja niistä erikseen muille mainita.

Monet ihmiset eivät kasva ikinä aikuisiksi käytöstavoiltaan.
Pieremiset, nenän kaivamiset, pöntön ohi kuseskelu, vaatteiden jättäminen lattialle, tavaroiden putoaminen käsistä mihin tahansa jne.. ovat huonoja tapoja ja itsekkyyttä. Ei huvita, ei kiinnosta, ei ole välii mitä se oma kumppani ajattelee tai millasen porsaan kanssa joutuu elämään.

Itse en katselisi pierevää, nenää kaivavaa sottapyttyä yhtä päivää pidempään. Jos aikuinen ihminen ei osaa käyttäytyä edes kotona, niin ei hän osaa käyttäytyä kotioven ulkopuolellakaan.
 
vierailija
Jonkun tekemänä noita ei huomaa. Toisen tekemänä huomaa joka hetki. Kyse ei ole yksittäisistä asioista, vaan joku isompi miehen persoonassa taitaa ahdistaa sinua. "Olette väärät ihmiset toisillenne" oli ihan oikea vastaus, sillä ei tuo ärsyyntyminen ajan saatossa ainakaan helpotu, vaan vahvistuu. Oli aiheellista tai aiheetonta, ei se silti häviä, turha kiusata itseään ja toistakin, kun ei tuosta tule kuin pitkä riitojen ketju jatkossa. Kun joku ihminen ärsyttää noin paljon, se ärsyttää, ei siihen jatkuvaan ärsytystilaan kannata silloin jäädä. Tuo on kai se Kemiat hiertävät -juttu, vaikka sille olisi olemassa sitten mitä pitkiä psykologisia selityksiä. Kemiat on hyvä arkikielen sana, eikä vähäinen asia ihmissuhteessa. Taidatte olla toistenne voimat imeviä mustia aukkoja, eikä taida olla järkevää elää elämäänsä jatkuvassa kuluttavassa kiehuntatilassa, siinä loukkaa toistakin jatkossa vain tarpeettoman paljon, eikä pysty nauttimaan mistään kauniista ja mukavastakaan yhteisestä. Mutta ennenkuin etsit uutta, selvitä nyt kuitenkin itsellesi, mikä siinä miehessä oikeasti ärsytti, siellä takana, ettet hanki tosiaan toista saman persoonallisuuspiirteen omaavaa tilalle!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä