Miehen alkoholinkäyttö ja ilkeys humalassa

  • Viestiketjun aloittaja Väsähtänyt otus
  • Ensimmäinen viesti
Väsähtänyt otus
Olen alle kolmekymppinen nainen ja ollut vajaat pari vuotta parisuhteessa samanikäisen miehen kanssa. Rakastan miestäni ihan joka solullani, mutta olen uupunut hänen runsaaseen alkoholinkäyttöönsä ja siitä seuraaviin ongelmiin. Koen tilanteeni todella stressaavana, sillä joudun kokemaan usein pelkoa, pettymystä, yksinäisyyttä ja surua. Vihaakin.

Mieheni lähtee lähes joka viikonloppu (tai useamminkin) kavereidensa kanssa juomaan. Joskus, varsinkin nyt kesällä, juominen venähtää muutaman päivän ryyppyputkeksi. Nyt kesäkuussa mies on ollut 30:stä päivästä humalassa laskujeni mukaan 10. Silloin kun mies juo, juo hän melkein aina itsensä täysin avuttomaan kuntoon. Hän hukkailee tavaroitaan, satuttaa itseään, sammuu ja muutaman kerran on jopa virtsannut sammuessaan sohvalleni ja sänkyyni. Joudun siis todella pelkäämään hänen (ja omaisuuteni) puolesta. Nämä miehen ryyppäysyöt valvonkin usein ja sängyssä pyörien mietin, että voi kun mies olisi vielä aamulla hengissä.

Sen lisäksi, että mieheni ei osaa humalassa huolehtia itsestään, on hän kaljaa kitattuaan minulle usein todella ilkeä. Saan aika pahoja haukkuja niskaani varsinkin, jos uskallan hermostua miehen juomisesta ja pyrkiä kertomaan kuinka se minuun sattuu. Mieheni kertoo humalassa minulle, ettei välitä minusta, hyvinvoinnistani tai että haluaa jättää minut. Lisäksi olen kuullut olevani huora, raskas ja kaikin puolin täysin mitätön ihminen. Pelkään usein näiden puheiden vuoksi, että mieheni pettää minua tai jättää minut.

Tuntuu, että viina on minua tärkeämpää. Hirvittää ajatella, että olen sidottu elämään surullista elämää alkoholismin varjossa, mikäli päätän jäädä mieheni luo. Mies on minulle hyvä selvin päin: Luotettava, tukee, auttaa ja hellii. Rakastan häntä niin paljon ja haluan auttaa ja suojella häntä. Mutta herkkänä luonteena en tiedä, kestänkö tällaista elämää. Haluaisin sielunkumppanin, jonkun johon uskallan turvautua aina. Mieheeni voin turvautua vain joskus, silloin, kun hän on selvin päin ja hyvällä tuulella.

Nyt tämän kirjoitettuani tajuan, kuinka säälittävältä ja surkuhupaisalta tilanteeni kuulostaa. Tsempit, vinkit ja omakohtaiset tarinat olisivat kuitenkin nyt enemmän kuin tarpeen!
 
Onnistuva mies.
Voitteko selvinpäin puhua hänen juomakäyttäytymisestä?
Humalaiselle puhuminen on turhaa.
Miettikää tarkkaan jaksatteko jatkaa hänen kanssaan.
Miettikää sitä myös yhdessä.
Miten hän suhtautuu asian esilleottamiseen?
 
karman laki
Googletin sanan karman laki. Eniten puhutteli raamatun sana "mitä se ihmistä hyödyttäisi vaikka voittaisi itselleen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon."

Minkä vahingon silloin saisi sielulleen. Miksi meissä kaikissa on monta puolta hyvä ja paha.
Juovuksissa aivot ovat ilman kontrollia ja suu sylkee rumia sanoja. Minäkin olen niistä saanut osakseni. Selvinpäin olin maailman ihanin nainen ja juopon miehen suusta huora ja kaikkien mukaan lähtijä.

Sinulla ap. on elämä edessä. Voit valita monta vaihtoehtoa. Jos jäät miehesi rinnalle suosittelen sinulle vertaistukea. Sitä on runsain määrin. Alkuun pääset esim. vierailemalla Al-Anon-sivuilla.
 
rakastunut renttuun
Tyypillistä alkoholistin käyttäytymistä. Olen elänyt tuota elämää 7 vuotta.
Sen opin, että alkoholistille pullo on tärkein ja suhde viinaan on hänen tärkein suhteensa. Kun mies sanoo, ettei rakasta sinua, hän myös tarkoittaa sitä. Ei hän rakasta ketään muutakaan täällä maan päällä. Alkoholistit ovat jotenkin tunnevammaisia, eivät he osaa rakastaa, eivät itseään eivätkä muitakaan.
Harkitse nyt tarkkaan oman elämäsi suunta. Raitistumista on turha odottaa? Harvat raitistuvat, liian monet sairastuvat ja lopulta kuolevat. Omalla kohdallani opin myös sen, että olin läheisriippuvainen persoona, kestin paljon että olisin saanut edes vähän rakkautta.
Lopulta päätin lopettaa koko suhteen. Vuosi meni toipuessa, nyt olen unohtanut ja voin hyvin.
 
eilen IL:ssä
Luin eilen Iltalehdestä juttua kirjasta, joka kertoo Olavi Virran elämästä.
Pirkko Mannola oli kertonut laulajan ajaneen autoa humalassa keikkapaikalle ja sitten sammuneen lavan taakse. Nainen sai tulla kotiin toisella kyydillä.

Aika välinpitämätön asenne rattijuoppoihin noihin aikoihin. Eikä vieläkään laitettu lausetta, että olisi pitänyt ilmoittaa asiasta poliisille.

Meni maku arvostettuun laulajaan. Kaikkea minäkin ymmärrän, mutta en julkijuopottelua.
 
Täysikuu

Olavi Virta oli ja on Suomen kaikkien aikojen paras iskelmälaulaja. Huolimatta siitä, että ryyppäsi itsensä hengiltä ( vielä diabetes lisäksi). Tulee erottaa lahjakkuus ja huonot elintavat. Siihen aikaan ei myöskään hoidettu alkoholismia. Sitä hän olisi tarvinnut enemmän kuin poliisia. Jokaisella alkoholistillakin on ihmisarvo. Ja alkoholismi luokitellaan nykyisin sairaudeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vanha muori
Miten voit rakastaa tuollaista juoppoa joka solullasi? Jos koet stressiä nyt, kuinka stressaat sitten kun olet tehnyt hänelle pari lasta?

On se sitten mukava lasten kanssa odottaa isää, joka tulee kotiin kuset housuissa ja lasten äitiä haukkuen. Uskon että humalassa kertoo totuuden mitä ajattelee sinusta; siis ei välitä, ja haluaisi jättää sinut, mutta selvänä tajuaa ettei voi, koska kuka hänestä silloin pitäisi huolen. Vaipuisi alta aikayksikön puskapuliukoksi.
Ja vielä pelkäät että pettää sinua, noin alas vaipunut mies on jo luultavasti pettänyt sinua monta kertaa.

Sinusta tuntuu että viina on sinua tärkeämpää? No tuon tekstisi lukien, sehän on selvä! Kaikille alkoholisteille viina on tärkein!

"Hirvittää ajatella olevansa sidottu surulliseen elämään alkoholismin varjossa", ei sinua kukaan sido siihen elämään, lähde heti pois. Ei kannata ajatella niitä miehen ihania hellimisiä selvin päin, kun niitä on kuitenkin niin harvoin.
Ei mies välitä tippaakaan rakkaudestasi ja auttamishalustasi, eikä suojelustasi, mistä muuten häntä suojelet?

Kun (jos) jätät miehen, vuoden kuluttua uuden kunnollisen miehen kanssa ajattelet kiroten, miksi kulutinkaan juoppoon näin monta vuotta elämästäni!

Kirjoitin kovaa tekstiä, jotta tajuaisit jättää juopposi, kerro meille elliläisille miten olet onnistunut kun mies on heivattu elämästäsi.
 
voivoi
Olen alle kolmekymppinen nainen ja ollut vajaat pari vuotta parisuhteessa samanikäisen miehen kanssa. Rakastan miestäni ihan joka solullani, mutta olen uupunut hänen runsaaseen alkoholinkäyttöönsä ja siitä seuraaviin ongelmiin. Koen tilanteeni todella stressaavana, sillä joudun kokemaan usein pelkoa, pettymystä, yksinäisyyttä ja surua. Vihaakin.

Miten voit sanoa rakastavasi joka solullasi ihmistä, jonka kanssa elämistä pelkäät ja stressaat?

Mieheni lähtee lähes joka viikonloppu (tai useamminkin) kavereidensa kanssa juomaan. Joskus, varsinkin nyt kesällä, juominen venähtää muutaman päivän ryyppyputkeksi. Nyt kesäkuussa mies on ollut 30:stä päivästä humalassa laskujeni mukaan 10. Silloin kun mies juo, juo hän melkein aina itsensä täysin avuttomaan kuntoon. Hän hukkailee tavaroitaan, satuttaa itseään, sammuu ja muutaman kerran on jopa virtsannut sammuessaan sohvalleni ja sänkyyni. Joudun siis todella pelkäämään hänen (ja omaisuuteni) puolesta. Nämä miehen ryyppäysyöt valvonkin usein ja sängyssä pyörien mietin, että voi kun mies olisi vielä aamulla hengissä.

Ei terve, normaali aikuinen juo itseään toistuvasti siihen kuntoon, että sotkee toisen sohvan ja sängyn, siis kotisi.

Sen lisäksi, että mieheni ei osaa humalassa huolehtia itsestään, on hän kaljaa kitattuaan minulle usein todella ilkeä. Saan aika pahoja haukkuja niskaani varsinkin, jos uskallan hermostua miehen juomisesta ja pyrkiä kertomaan kuinka se minuun sattuu. Mieheni kertoo humalassa minulle, ettei välitä minusta, hyvinvoinnistani tai että haluaa jättää minut. Lisäksi olen kuullut olevani huora, raskas ja kaikin puolin täysin mitätön ihminen. Pelkään usein näiden puheiden vuoksi, että mieheni pettää minua tai jättää minut.

Jos mies humalassa kertoo toistuvasti haluavansa jättää sinut, on se totta. Haukkuminen kertoo, ettei hän rakasta sinua, ei edes välitä sinusta ja tunteistasi. Hän ei vai selvänä uskalla tehdä sitä, koska tietää, että uuden kumppanin löytäminen saattaa olla mahdotonta.
Hän on varmaankin jo pettänyt sinua. Mikä siinä olisi niin kauheaa, jos mies jättäisi sinut? Ei tarvitsisi enää pelätä, kuunnella haukkuja, siivota sohvaa ja sänkyä...

Tuntuu, että viina on minua tärkeämpää. Hirvittää ajatella, että olen sidottu elämään surullista elämää alkoholismin varjossa, mikäli päätän jäädä mieheni luo. Mies on minulle hyvä selvin päin: Luotettava, tukee, auttaa ja hellii. Rakastan häntä niin paljon ja haluan auttaa ja suojella häntä. Mutta herkkänä luonteena en tiedä, kestänkö tällaista elämää. Haluaisin sielunkumppanin, jonkun johon uskallan turvautua aina. Mieheeni voin turvautua vain joskus, silloin, kun hän on selvin päin ja hyvällä tuulella.

Tuon perusteella, mitä olet kertonut, on viina todellakin tärkeintä. Ei sinua ole sidottu tuohon suhteeseen, vaan olet vapaa lähtemään.

Nyt tämän kirjoitettuani tajuan, kuinka säälittävältä ja surkuhupaisalta tilanteeni kuulostaa. Tsempit, vinkit ja omakohtaiset tarinat olisivat kuitenkin nyt enemmän kuin tarpeen!
 
Viimeksi muokattu:
vastuuntunto
Olavi Virta oli ja on Suomen kaikkien aikojen paras iskelmälaulaja. Huolimatta siitä, että ryyppäsi itsensä hengiltä ( vielä diabetes lisäksi). Tulee erottaa lahjakkuus ja huonot elintavat. Siihen aikaan ei myöskään hoidettu alkoholismia. Sitä hän olisi tarvinnut enemmän kuin poliisia. Jokaisella alkoholistillakin on ihmisarvo. Ja alkoholismi luokitellaan nykyisin sairaudeksi.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1305966721931
 
Viimeksi muokattu:
eijuoppojakatsella
Rakkautesi ei auta miestäsi raitistumaan eikä vähentämään juomista. Suunta on alaspäin.
Joku kehoitti keskustelemaan, kun miehesi on selvä. Voit yrittää. Totta sekin, ettei miestäsi kukaan paapo, jos et sinä. Eli kännissä hän sanoo totuuden ja selvänä ymmärtää oman etunsa pitää sinut itsellään.
Mitä pikemmin ymmärrät tulevaisuutesi, sitä parempi. Väliaikaisesti tilanne voi parantua kunnes jätkä taas ratkee. LÄHDE t EROA. Ja varo ettei seuraava miehesi ole samanlainen.
 
hyvvee päevee

Kun aikoinaan kävin Al-Anon-vertaisryhmässä opin, että hyvin moni haksahtaa täysin samanlaiseen mieheen kuin entinen. Tästä painoin kallooni, että pysyn miehistä täysin erossa.
Kunnolliset miehet ovat usein tylsiä. Heillä yksinkertaisesti on tylsät jutut. Voi olla, että olen ollut täysin väärässä. Mutta tunnen monta miestä, jotka ovat superhauskoja ja täysin juoppoja.
 
Viimeksi muokattu:
eilen aamulla

Eilen oli vaikea juoda aamukahvia tämän biisin soidessa Classic-radiossa.
Elvis on vielä vuonna 1968 upeassa kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Minäpä piätin
Kun aikoinaan kävin Al-Anon-vertaisryhmässä opin, että hyvin moni haksahtaa täysin samanlaiseen mieheen kuin entinen. Tästä painoin kallooni, että pysyn miehistä täysin erossa.
Kunnolliset miehet ovat usein tylsiä. Heillä yksinkertaisesti on tylsät jutut. Voi olla, että olen ollut täysin väärässä. Mutta tunnen monta miestä, jotka ovat superhauskoja ja täysin juoppoja.
Aekanaan samasta ansasta piästyäni piätin minnäi, jotta en kato kakslahkeisten perräänkään. Enkä kattona. Vuoan yksi mies katto minnuun päin ja kopsauhutti kantapiät yhteen ja pyys tanssiin. Kierähytti muutamat kiekat, piästi suustaan mukavan vitsin ja vastasin siihen samalta ualtopittuuvelta. Tauon aikana hoksin, jotta sillä on pässinpökkimät tanssikengissä. Piättelin siitä, jotta sen täytyy olla kiltti ja mukava, ei muunlainen kaveri pässinpökkimissä pokkuroitte. Niihän siinä kävi, jotta suatolle piäsi ja kiltisti suattelikin. Olin nuin kiltisti käyttäytyvästä miehestä ihan ällikällä lyöty ja vissiin klapillakin, koska juttu vielä vuan jatkuu ja jatkuu - vuostuhatkin tässä välissä on vaihtunna. Tuuri kävi!
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Avomieheni on mitä huomaavaisin mutta humaltuessaan alkaa käyttäytyä ikävästi minua vähättelee eikä nää missään mitään hyvää. Olen harkinnut vakavasti että jätän kaiken taakseni ja lähden hänen elämästään koska vaistoni sanoo ettei mikään tule muuttumaan,
 
Yhteistyössä