E
Erään perheen Äippä
Vieras
Itse olen sairastanut masennusta kuutisen vuotta, välillä yrittänyt ottaa mielialalääkkeitä joista ei apua, keskusteluapua jne. Kaksi lasta syntynyt tänä aikana. Kaikenlaista kokeiltuna, paljon sairastelua (lapset ja minä, välillä myös mies). Meillä on aina ollut hyvä suhde, hyvää seksiä, olemme puhuneet paljon. Paljon on myös yhdessä koettu, raskaitakin asioita.
Mies on tätä perhettä kantanut masennuksen aikana, hoitanut asioita, pitänyt meitä pystyssä.
Nyt mies väsyy. Käymme yhdessä terapiassa parhaillaan, hän on väsynyt ja apaattinen. Olemme puhuneet myös avioliitosta, hän sanoo että se on hänelle tärkeä, samoin lapset. Mutta välillä luen rivien välistä että nyt kun hän miettii paljon asioita, miettii myös sitä, että olisiko avioero vaihtoehto.
Minua pelottaa. Oma masennukseni ja ahdistus pahenee päivä päivältä kun mietin mitä mieheni ajattelee, mitä haluaa. haluaisin olla tukena, mutta en pysty.
Mistä saan voimia ?