miehen lapsesta ja minuun tottumisesta

[eräs]

miehellä on syksyllä ekan luokan aloittava tyttö, mullakin on lapsia. Tuntuu että tytössä ei ole tapahtunut mitään edistystä koko kolmen vuoden aikana. Esim, ruokapöydässä oleminen on todella vaikeaa, aina on paita ja hiukset ruoassa ja vaikka vieressä istuisi vahtimassa sekään ei auta. olemme miehen kanssa molemmat tosi kyllästyneitä tähän.
Lisäksi tyttö on kuin pieni vauva esim, äidillä ollessaan ja se kostautuu sitten meille. tyttö asuu meidän kanssamme.
Samoin huoneen sotkemiseen olemme kyllästyneitä, yleensä joku muu saa syyt niskoilleen. Itselläni on dysfasia-lapsi ja kokemusta enemmänkin lapsista, mutta tällainen tahallinen menee jo yli. Ei kyse ole siitä, että tytöllä olisi vikaa korvien välissä.
Ehkä on sitten vain niin, että tyttö ei tähän totu. Tai noi asiat johtuu jostain muusta kuin meistä.
Haluamme yrittää yhteistä lasta, mutta pelottaa että tyttö taantuu sen jälkeen entisestään.
Toivottavasti joku ymmärtää, en halua mitään arvostelua vaan neuvoja.

 

[milla]

Annattahan myös tytölle huomiota? Ehkä lapsi vain hakee negatiivistä huomiota, sekin helpottaa lapsen oloa jos tuntee olonsa ulkopuoliseksi.

Monesti tälläisissa tapauksissa erityishoitoa vaativa lapsi saa paljon huomiota ja terve lapsi tyytyy sivusta seuraamaan. Keksii keinon miten sen huomion saisi kiinnittymään itseensä ->epätoivottava käytös->huuto/sättiminen/kieltäminen->saatu kiinnitettyä huomio itseensä.

Taustoja enempää tuntematta, mutta positiivinen huomiointi ja kannustus ovat yleensä oireita helpottavia keinoja. Jättää negatiivisen käytöksen huomioimisen vähemmälle ja vahvistaa positiivista käytöstä kehuin ym.

Tämä on vain yksi ehdotus.

 

[milla]

Vielä lisäys:

Esim. kun lapsi käyttäytyy reippaasti, siitä paljon kehua ja kannustusta. Ohjaa lasta käyttäymään reippaasti. Ilmaise, että kun käytös on reipasta siitä palkitaan. Esim. jonkinlainen palkitsemiskäytäntö oikeanlaisesta käytöksestä.

Esimerkiksi sopimus, että seitsemän reipasta käytöstä tuovat pienen palkinnon, kun taas negatiivinen käytös vähentää yhdellä palkinnon saamista. Näin lapsikin ymmärtää konkreettisesti mikä käytös on haluttua ja mikä ei, oppii myös että positiivinen huomio on paljon mukavampaa.

 

[eräs]

olemme kehuneet lasta: aiheesta.
Mutta olen vähän erimieltä tästä asiasta kuin muut ; mielestäni hän on siinä iässä, että esim, huoneen siivous on oikeaa siivousta eikä vain lisää minun työtaakkaani. Nyt tyttö siivoaa sillä lailla, että heittelee likaisia vaatteita lelulaatikoihin, samoin roskia jne, ja tästä hän saa mieheltä kehuja. Minä taas haluan, että opetetaan siivoamaan paremmin ja kehutaan kun on kehuttavaa!
Tai ruokapöydässä, minä haluan, että tyttö oppii ensin syömään siististi hiljaa ja vasta sen jälkeen osallistuu keskusteluun. Nyt tyttö höpöttää ja heiluttelee haarukkaa sinne tänne tuloksena likaiset vaatteet ja hiukset.
Ja kun kehun tyttöä, hän taantuu ihan vauvaksi ja menee jotenkin sekaisin, ei siis siedä kehumista.
Lasta on tutkittu päiväkodissa, mutta mitään kovin ihmeellistä ei siellä olla saatu aikaan.
Ehkä hänelle pitää vaan olla jämäkkä joka päivä, ja hyvin selkeät ohjeet.
Mutta hermot meinaa mennä koska tuntuu että olen paha äitipuoli joka vain komentaa ja vahtaa. Kukaan ei tunnu ajattelevan, että haluan nimenomaan tytön parasta! En kai muuten välittäisi pas.kaakaan hänestä!

 

[Lumikki]

\

olemme kehuneet lasta: aiheesta.
Mutta olen vähän erimieltä tästä asiasta kuin muut ; mielestäni hän on siinä iässä, että esim, huoneen siivous on oikeaa siivousta eikä vain lisää minun työtaakkaani. Nyt tyttö siivoaa sillä lailla, että heittelee likaisia vaatteita lelulaatikoihin, samoin roskia jne, ja tästä hän saa mieheltä kehuja. Minä taas haluan, että opetetaan siivoamaan paremmin ja kehutaan kun on kehuttavaa!
Tai ruokapöydässä, minä haluan, että tyttö oppii ensin syömään siististi hiljaa ja vasta sen jälkeen osallistuu keskusteluun. Nyt tyttö höpöttää ja heiluttelee haarukkaa sinne tänne tuloksena likaiset vaatteet ja hiukset.
Ja kun kehun tyttöä, hän taantuu ihan vauvaksi ja menee jotenkin sekaisin, ei siis siedä kehumista.
Lasta on tutkittu päiväkodissa, mutta mitään kovin ihmeellistä ei siellä olla saatu aikaan.
Ehkä hänelle pitää vaan olla jämäkkä joka päivä, ja hyvin selkeät ohjeet.
Mutta hermot meinaa mennä koska tuntuu että olen paha äitipuoli joka vain komentaa ja vahtaa. Kukaan ei tunnu ajattelevan, että haluan nimenomaan tytön parasta! En kai muuten välittäisi pas.kaakaan hänestä!

Kyllä sinä kieltämättä kuulostatkin pahalta äitipuolelta! Miehesi on oikeassa kehuessaan lasta siitä, että hän edes yrittää siivota, vaikka ei äitipuolen mieliksi osaakaan toimia.
Eiköhän tuon ikäisen lapsen siivoaminen ole juuri tuollaista; lelulaatikossa vaatteita ja roskia yms. Itselläni on ihan "normaalit" lapset, jotka siivoavat vastaavalla tavalla jos en heitä opasta. Ei 6 v. osaa vielä siivota täydellisesti ja oikein. Lapsi tarvitsee samaan asiaankin useita kertoja toistuvia ohjeita -jopa vielä murrosikäisenä. Vahtaamalla ja käskyttämällä et varmasti saa lasta oppimaan haluamaasi. Vai onko tarkpituksesi osoittaakin, että lapsi on kelvoton eikä osaa ja opi mitään?
Kuulostaa hieman siltä, että koet miehesi lapsen teidän perheestä ulkopuolisena, joka ei osaa toimia oikein, eikä sinulla riitä hänelle ymmärtämystä. Lapsi tarvitsee positiivista palautetta nyös pienistä onnistumisista ja ohjausta - ei moitteita!
Mielestäni on myös kohtuutonta vaatia lasta olemaan ruokapöydässä hiljaa. Kuulostaa sydämettömältä simputtamiselta, ettei lapsi saa osallistua keskusteluun! Kyse on 6-7 v. lapsesta!!!!

 

[Lumikki]

Tulipa mieleeni vielä, että ehkä lapsi ei osaa ottaa vastaan kehujasi, koska hämmentyy niistä, kun yleensä vain moitit ja komennat?!

 

[eräs]

\

Tulipa mieleeni vielä, että ehkä lapsi ei osaa ottaa vastaan kehujasi, koska hämmentyy niistä, kun yleensä vain moitit ja komennat?!

olipas taas vastaus... tyttö käyttäytyy samalla lailla myös muille. Ja yhtä lailla häntä komennetaan kuin minunkin lapsiani, itse asiassa vähemmän..
se tästä vielä puuttuisi, jos mistään ei saisi sanoa kielteisesti. Lapsen pitää oppia viimeistään tuossa iässä ottamaan myös negatiivisia asioita vastaan. Miten luulet koulussa käyvän, jos tyttö pillahtaa itkuun joka kerta kun opettaja moittii?

 

[iina]

\

\

Tulipa mieleeni vielä, että ehkä lapsi ei osaa ottaa vastaan kehujasi, koska hämmentyy niistä, kun yleensä vain moitit ja komennat?!

olipas taas vastaus... tyttö käyttäytyy samalla lailla myös muille. Ja yhtä lailla häntä komennetaan kuin minunkin lapsiani, itse asiassa vähemmän..
se tästä vielä puuttuisi, jos mistään ei saisi sanoa kielteisesti. Lapsen pitää oppia viimeistään tuossa iässä ottamaan myös negatiivisia asioita vastaan. Miten luulet koulussa käyvän, jos tyttö pillahtaa itkuun joka kerta kun opettaja moittii?

Kyllä eskari-ikäinen on vielä niin pieni, ettei hän osaa vielä omaa huonettaan siivota aikuista tyydyttävällä tavalla. Kyllä lapsi tarvitsee myös kehuja. Minullekin tuli kieltämättä sellainen mielikuva, että vaadit lapselta liikaa.
Koulussa lapset yleensä toimivat eritavalla kuin kotona. Ja opettaja on ammattilainen, joka toivottavasti osaa antaa kojaavaa palautetta ilman, että siinä on negatiivista sävyä!

 

[häh]

saakohan täällä haukut niskaansa jos sanoo ymmärtävänsä alottajaa. itsekin olen sitä mieltä että eskari ikäinen lapsi osaa kyllä jos opetetaan. meillä on viisivuotias tyttö joka kyllä tietää mihin roskat tai likavaatteet kuuluu.. eikä hän niitä laita siivotessaan lelulaatikkoon. ja mielestäni se ei ole liikaa vaadittu häneltä. ja samoin ruokailu. jos se ruokailu on muutenkin hankalaa niin miksi sitä pitää hankaloittaa vielä lisää höpöttelemällä. meillä ainakin tyttö saa osallistua niin pitkään keskusteluun kun se onnistuu niin ettei ruokailu kärsi. toisinaan ja nyt jo usein asiaan ei tarvitse puuttua mutta on myös kertoja kun ruokailu unohtuu höpöttelyltä ja ulos katselulta ja silloin asiaan kyllä puututaan. kyllä eskarilta (viitaten ikään) voi vaatiakin mutta kohtuudella. en ymmärrä miksi pitäs "vauvana" pitää.

 

[äitipuoli ja äiti]

Olipa kummallisia kommentteja. Millaisia hyvät vastaajat tiedän lapsenne ihan oikeasti ovat? Paljonko on palikoita päässään 6-vuotiaalla, joka sikailee ruokapöydässä tai joka ei neuvoista huolimatta osaa laittaa roskia roskiin ja teidä, ettei likainen vaate kuulu lelukoppaan???

Tai ehkä pitäisi kysyä millaisia vanhempia te olette? Pidättekö lapsianne tyhminä, ikuisesti pieniniä mamin mussukoina, jotka aina vaan tekee ja toimii niiiiin hianosti ! kun tekevät jotain ihan ikätasosita, esim. laittavat kengännauhat kiinni kouluikäisenä tai vievät karkkipaperinsa roskiin. Olitpa viksu ja viisas.

Nuorimmaiseni on 3 v. Emme hyväksy edes häneltä hölmöilyjä tai sikailuja ruokapöydässä. Hän osaa syödä ja käyttäytyä todella kauniisti ja siististi. Huonosta käytöksestä tulee välitön ojennus ja jos ei muuten mene perille, poistuu ruokapöydästä.

Miehen viikonloppulapset ovat kouluikäisiä,tyttöjä. Vaadin heitäkin istumaan kunnolla penkillä, syömään siististi, hikset on kiinni, koska muuten ne valuu lautasella ja maitomukissa. Ruoka suussa ei puhuta, suu auki ei sapuskaa mässytetä. Kotonaan ei ole näitä sääntöjä, meillä on. 9 v eli nuorempi ei voi enää istua meidän 3 v vieressä tai lähellä, koska menee mukaan 3-vuotiaan sähläyksiin ja villitsee tämän pienemmän ja aina saa puuttua siihen.

Leikkipaikat on muualla, ei ruokapöydässä.

Miten muka 6 v ei osaa siivota tai noudattaa annettuja ohjeita???? Osaahan 3 vuotiaskin! - asuntomme on kaksikerroksinen. Annoin hänelle alakerrassa vajaan wc-paperipakkauksen, pyysin laittamaan wc-paperit *neuvoin paikan yläkerrasta* ja lopulta laittamaan tyhjän pussin roskiin. Lapsi teki annetun tehtävän.
Hän siivoaa jonkin verran huonettaankin, mutta vaatii opastusta.
'
'Niin vaatii miehen vkl-lapsetkin, aika isot koululaiset siis: mies joutuu seisomaan vieressä ja neuvomaan tavara kerrallaan miten ja minne se kuuluu - miten siivotaan.

Kas näin on varmaan ap:nkin tehtävä esikoululaisen kanssa. Koko ajan opastaa aikuinen vieressä. Kehun ei tarvitse olla ylitsevuotava: tämähän meni hyvin tms. riittää alkuun ehkä.
Ruokapöytään tukka kiinni, ja jatkuva kontrolli, "komento" ja opastus päällä.

Oli uuvuttavaa opettaa jo kouluikäisiä käyttämään veistä ja haarukkaa - toinen etälapsi teki siitä tahallaan näytelmän, sohi kyynärpäät levällään ja marisi, perunan palaset lenteli.
Kerran pari pöydästä pois kesken aterian, tai että jälkiruokaa ei tule, menee perille.

Terveisin ILKEÄ, ILKEÄ äitipuoli
joka on äärimmäisen vaativa omillekin lapsilleen

Ps. senkus haukutte. En hyväksy sikailuja tai idiotismia omiltanikaan, millä oikeudella vaadin 3 vuotiaalta kauniita pöytätapoja mutta samaan aikaan hyväksyttäisi kouluikäisiltä törttöilyä samassa ruokapöydässä?! Lapsi osaa ja oppii tekemään kotityöt, jos opetetaan ........... tosinaan se vaatii vieressä seisomista ja opastamista kädestä pitäen.

Ei vanhemman tehtävä ole passata ja paapoa lastaan , olla ikuisesti kiinni lapsessaan tai pitää lapsi kiinni itseässään, vaan opettaa lapsi tekemään itse, ikä- ja älykkyystaso huomioiden, vanhempien pitää tehdä itsensä tavallaan tarpeettomiksi lapsilleen.

 

[iina]

\

Olipa kummallisia kommentteja. Millaisia hyvät vastaajat tiedän lapsenne ihan oikeasti ovat? Paljonko on palikoita päässään 6-vuotiaalla, joka sikailee ruokapöydässä tai joka ei neuvoista huolimatta osaa laittaa roskia roskiin ja teidä, ettei likainen vaate kuulu lelukoppaan???

Tai ehkä pitäisi kysyä millaisia vanhempia te olette? Pidättekö lapsianne tyhminä, ikuisesti pieniniä mamin mussukoina, jotka aina vaan tekee ja toimii niiiiin hianosti ! kun tekevät jotain ihan ikätasosita, esim. laittavat kengännauhat kiinni kouluikäisenä tai vievät karkkipaperinsa roskiin. Olitpa viksu ja viisas.

Nuorimmaiseni on 3 v. Emme hyväksy edes häneltä hölmöilyjä tai sikailuja ruokapöydässä. Hän osaa syödä ja käyttäytyä todella kauniisti ja siististi. Huonosta käytöksestä tulee välitön ojennus ja jos ei muuten mene perille, poistuu ruokapöydästä.

Miehen viikonloppulapset ovat kouluikäisiä,tyttöjä. Vaadin heitäkin istumaan kunnolla penkillä, syömään siististi, hikset on kiinni, koska muuten ne valuu lautasella ja maitomukissa. Ruoka suussa ei puhuta, suu auki ei sapuskaa mässytetä. Kotonaan ei ole näitä sääntöjä, meillä on. 9 v eli nuorempi ei voi enää istua meidän 3 v vieressä tai lähellä, koska menee mukaan 3-vuotiaan sähläyksiin ja villitsee tämän pienemmän ja aina saa puuttua siihen.

Leikkipaikat on muualla, ei ruokapöydässä.

Miten muka 6 v ei osaa siivota tai noudattaa annettuja ohjeita???? Osaahan 3 vuotiaskin! - asuntomme on kaksikerroksinen. Annoin hänelle alakerrassa vajaan wc-paperipakkauksen, pyysin laittamaan wc-paperit *neuvoin paikan yläkerrasta* ja lopulta laittamaan tyhjän pussin roskiin. Lapsi teki annetun tehtävän.
Hän siivoaa jonkin verran huonettaankin, mutta vaatii opastusta.
'
'Niin vaatii miehen vkl-lapsetkin, aika isot koululaiset siis: mies joutuu seisomaan vieressä ja neuvomaan tavara kerrallaan miten ja minne se kuuluu - miten siivotaan.

Kas näin on varmaan ap:nkin tehtävä esikoululaisen kanssa. Koko ajan opastaa aikuinen vieressä. Kehun ei tarvitse olla ylitsevuotava: tämähän meni hyvin tms. riittää alkuun ehkä.
Ruokapöytään tukka kiinni, ja jatkuva kontrolli, "komento" ja opastus päällä.

Oli uuvuttavaa opettaa jo kouluikäisiä käyttämään veistä ja haarukkaa - toinen etälapsi teki siitä tahallaan näytelmän, sohi kyynärpäät levällään ja marisi, perunan palaset lenteli.
Kerran pari pöydästä pois kesken aterian, tai että jälkiruokaa ei tule, menee perille.

Terveisin ILKEÄ, ILKEÄ äitipuoli
joka on äärimmäisen vaativa omillekin lapsilleen

Ps. senkus haukutte. En hyväksy sikailuja tai idiotismia omiltanikaan, millä oikeudella vaadin 3 vuotiaalta kauniita pöytätapoja mutta samaan aikaan hyväksyttäisi kouluikäisiltä törttöilyä samassa ruokapöydässä?! Lapsi osaa ja oppii tekemään kotityöt, jos opetetaan ........... tosinaan se vaatii vieressä seisomista ja opastamista kädestä pitäen.

Ei vanhemman tehtävä ole passata ja paapoa lastaan , olla ikuisesti kiinni lapsessaan tai pitää lapsi kiinni itseässään, vaan opettaa lapsi tekemään itse, ikä- ja älykkyystaso huomioiden, vanhempien pitää tehdä itsensä tavallaan tarpeettomiksi lapsilleen.

Luepa ainakin minun tekstini uudelleen; kehoitinko siinä hyväksymään sikailuja? On täällä aika vaikea ottaa kantaa asiaan, jos ei saa omaa näkökulmaansa kertoa ilman, että joku ottaa nokkiinsa.

Vastaan kärkkääseen kysymykseesi omasta puolestani: Minun vilkas poikani on jo 8 vuotias. Minä pidän lastani hyvinkin fiksuna. Hän on kohtelias ja hyvätapainen lapsi, jolla on paljon myös ns. tunneälyä. Hän on myös erittäin omatoiminen, innokas opettelemaan asiota ja tekemään itse. Noista edellä mainituista asioista hän on saanut positiivista palautetta päiväkodista, eskarista ja koulusta. Hän on aivan pienestä pitäen osannut ruokailla siististi, oppinut melko nuorena käyttämään veistä ja haarukkaa, eskari-ikäisestä mm. kuorinut perunat, mandariinit yms. omatoimisesti.
Hän on kuitenkin hyvin vilkas ja keskittymiskyky ei aina ole paras mahdollinen tuosta syystä. Esim. siivoaminen ei ilman ohjausta onnistu aina kovin hyvin, "hän menee mielellään siitä mistä aita on matalin" (laittaa usein hujan hajan olevat tavarat sinne mihin ne helpoiten menevät - ei siihen paikkaan jonka niille olen osoittanut). Hän tarvitsee siis siivouksessa valvontaa ja ohjausta.
Lapsestani on myös mukava tehdä palveluksia ja olla avulias meille vanhemmille; hän vie mielellään roskapussia ja imuroi (tosin parantelen hänen työnsä jälkeä vaivihkaa esim. imuroimalla nurkat), hän keittää usein meille vanhemmille kahvit; kahvista tulee hyvää, mutta työn jäljet saattavat näkyä (kahvijauhetta pöydällä tms.). Hän kyllä siivoaa jälkensä, kun siitä huomautetaan.
Lapseni saa kehuja kun onnistuu ja sitä korjaavaa palautetta mikäli tarvitsee. Hän saa kehuja myös siitä, että näen hänen yrittävän parhaansa, vaikka hän ei onnituisikaan jossain ihan täydellisesti!
Lapsen kanssa toimiminen vaatii kärsivällisyyttä.
Voihan se olla, että olen ihan väärillä linjoilla, joku vanha sananlaskukin viittaa siihen, että voi olla niinkin, että"suutarin lapsella ei ole kenkiä".

Joskus muinoin olin kuuntelemassa kasvatualan asiantuntijan luentoa ja siitä jäi mieleeni mm. suurinpiirtein seuraava asia / esimerkki lasten kasvatukseen liittyen; Lapsi ei välttämättä laita tyhjää jogurttipurkkia tai banaaninkuoria roskiin vielä murroiässäkään, vaan jättää ne toistuvasti kehoituksista huolimatta tiskipöydälle - lapsen kasvatus on opetusta, kehoitusta - toistoa toiston perään vielä murrosikäisenäkin. Mutta joskus hän sitten oppii.

Mutta ole sinä onnellinen siitä, että kolmevuotiaasi oppii asiat noin nuorena. Toisaalta ihan noraalit murrosikäiset saattavat joksikin aikaa hukata jo opitut hyvät taitonsa - se "murroikäisen kapina" nääs!

 

[aapee]

kiitos vastauksista! Jaksan uskoa olevani ihan hyvä äitipuoli. Pidän tytärpuolen puolia tarvittaessa, niin kuin esim, tänään kun piti selvittää mihin kouluun hän syksyllä menee.
Teen paljon töitä hänen vuokseen, ja niin myös omieni.
Jonkun mielestä olen ankara, mutta kannatan kyllä ihan jari Sinkkosmaista kasvatusta, maalaisjärjellä ajateltuna.
Ei se tee minusta yhtään sen vähemmän lapsiani rakastavaa äitiä.
Vaadin, ja aionkin vaatia lapsilta käytöstapoja. Mitä siitä elämästä tulee, jos kaikki kannetaan hopeatarjottimella eteen.
Olen yhä sitä mieltä, että vanhempien tulee opettaa lapsilleen pettymysten sietokykyä. Aina ei ole kiva päivä.
Valitettavasti vain meidän äitipuolten yli kävellään kuin meitä ei olisikaan, eikä kunnioiteta meidän mielipiteitä vaikka kasvattaisimme lapset ihan yksin.

 

[äitipuoli ja äiti]

Iina: tiedän millaista on olla murkkuikäisen äiti, tiedän millainen on murrkuikäinen, koska vanhemmat lapseni ovat jo eläneet sen vaiheen, ovat jo ohittaneet siis murkkuiän. Ihan ikälöppu en itsekään ole; muistan myös oman kamalan murrosikäni.

Nyt täysi-ikänen esikko on ylpeä saamastaan kasvatuksesta ja arvoista, joita hänelle on opetettu: omista tavaroista pidetään huoli ja niitä kohdellaan hyvin. Kuukausi- tai viikkoraha perustuu siihen, että tehdään kotitöitä = oma osuus kodin askareista = mitään ei tule ilmaiseksi, kaiken eteen on tehtävät työtä ja nähtävä vaivaa. Toisia ihmisiä ja heidän omaisuuttaa kunnioitetaan. Mielipiteitä pitää olla, eriäviäkin, mutta toista ei saa loukata. Jos hölmöilee, kantaa myös vastuun seurauksista.

Olin yllättynyt.

Kyllä hän protestoi, huusi mm. että "olisit samanlainen kuin muittekin äidit; ei nekään välitä millainen huone niiden lapsilla on".

Vilkas ja osin keskittymiskyvytön hänkin oli.

Mutta noin muuten:
on aika jännää, miten äitipuolille vastataan. Jos samat asiat olisi kerrottu eri palstalla tyyliin: mitä teen lapseni kanssa.. tai: naapurin perhe, olen huolissani...
olisi vastaukset ihan toisen tyyppisiä. Äitipuolen huoli ja ärsyyntyminen nähdään liian helposti negatiivisena, äitipuolelta vaaditaan semmosta, mihin ei kykene ihan oikeasti kukaan ihminen ja hyväksymään sellaisia asioita, joita ydinperheessä ei tarvitsisi kenenkään hyväksyä tai sietää.

ja iinalle vielä: luin kirjotuksesti uudelleen, en minä siitä ymmärtystä ap:lle löytänyt. En tiedä miten sen ajattelit kirjoittaa, tai miten minä sen luen, mutta näin se vaan on.

 

[Daria]

\

Iina: tiedän millaista on olla murkkuikäisen äiti, tiedän millainen on murrkuikäinen, koska vanhemmat lapseni ovat jo eläneet sen vaiheen, ovat jo ohittaneet siis murkkuiän. Ihan ikälöppu en itsekään ole; muistan myös oman kamalan murrosikäni.

Nyt täysi-ikänen esikko on ylpeä saamastaan kasvatuksesta ja arvoista, joita hänelle on opetettu: omista tavaroista pidetään huoli ja niitä kohdellaan hyvin. Kuukausi- tai viikkoraha perustuu siihen, että tehdään kotitöitä = oma osuus kodin askareista = mitään ei tule ilmaiseksi, kaiken eteen on tehtävät työtä ja nähtävä vaivaa. Toisia ihmisiä ja heidän omaisuuttaa kunnioitetaan. Mielipiteitä pitää olla, eriäviäkin, mutta toista ei saa loukata. Jos hölmöilee, kantaa myös vastuun seurauksista.

Olin yllättynyt.

Kyllä hän protestoi, huusi mm. että "olisit samanlainen kuin muittekin äidit; ei nekään välitä millainen huone niiden lapsilla on".

Vilkas ja osin keskittymiskyvytön hänkin oli.

Mutta noin muuten:
on aika jännää, miten äitipuolille vastataan. Jos samat asiat olisi kerrottu eri palstalla tyyliin: mitä teen lapseni kanssa.. tai: naapurin perhe, olen huolissani...
olisi vastaukset ihan toisen tyyppisiä. Äitipuolen huoli ja ärsyyntyminen nähdään liian helposti negatiivisena, äitipuolelta vaaditaan semmosta, mihin ei kykene ihan oikeasti kukaan ihminen ja hyväksymään sellaisia asioita, joita ydinperheessä ei tarvitsisi kenenkään hyväksyä tai sietää.

ja iinalle vielä: luin kirjotuksesti uudelleen, en minä siitä ymmärtystä ap:lle löytänyt. En tiedä miten sen ajattelit kirjoittaa, tai miten minä sen luen, mutta näin se vaan on.

Minä kyllä ymmärsin, että Iina kehoittikin juuri sinua nimimerkki "äitipuoli ja äiti" lukemaan Iinan kirjoituksen uudelleen, olihan hän lainannut sinun tekstiäsi ja sinä siitä sikailemisestakin taisit kirjoittaa? Ei hän kirjoituksessaan käsittääkseni luvannutkaan ymmärrystä ap:lle? En minäkään ap:n kanssa ole samaa mieltä, vaikka olen äitipuoli ja minulla on niitä ihan omia kullanmurujakin.

 

[taustalla]

Jos 6-vuotias lapsi ei osaa itse siivota huonettaan ja syödä sotkematta, niin jo on kumma, kun meidän 2.5 vuotiaskin osaa. Hän myös tietää varsin hyvin, että likaiset vaatteet laitetaan pyykkikoriin eikä mitään sukkia ikinä ole lelulaatikoista löytynytkään...

 

[Manna]

\

Jos 6-vuotias lapsi ei osaa itse siivota huonettaan ja syödä sotkematta, niin jo on kumma, kun meidän 2.5 vuotiaskin osaa. Hän myös tietää varsin hyvin, että likaiset vaatteet laitetaan pyykkikoriin eikä mitään sukkia ikinä ole lelulaatikoista löytynytkään...

Kyllä lapset ovat ihan yksilöitä tuonkin asian suhteen, vaikka olisi samojen vanhempien sukusoluista ja samalla tavalla kasvattamia.

Oma koululaiseni saattaa laittaa juurikin noita sukkia lelulaatikkoon ym. Toinen muksuista on taas ollut hyvinkin tarkka ja siisti jo pari-kolmevuotiaana. Samaa sukupuolta ovat molemmat ja ihan samat ohjeet ja säännöt on aina ollut.

Pienempi vie likaiset vaatteet pyykkikoriin ja likaiset astiat tiskikoneeseen ihan oma-aloitteisesti. Koululaista taas joutuu aika usein asioista muistuttamaan.

Ruokailutavat ovat kyllä molemmilla ihan hyvät, mutta kyllä aika isokin lapsi voi olla kömpelö ja silloin tulee sotkua vaikka ei tietoisesti sotkekaan. Tämä kömpelyys voi tulla vasta myöhemmässä vaiheessa, jostakin oppaastakin luin että ekan luokan tienoilla voi tällainen lömpelyyskausi tulla. Ohimenevää se yleensä on kuitenkin.

Ymmärrän kyllä täysin turhautumisen, kun tuntuu ettei mikään onnistu. Haluaisin vaan painottaa, että lapsi harvemmin ilkeyttään tekee tai jättää tekemättä asioita. Olemme vaan kaikki ihan erilaisia. Kärsivällisyyttä se vaatii. Oli se lapset sitten biologisesti omia tai ei.

 

[mutta]

miksi pitää teilata ihminen heti kamalaksi? Miksi pitäisi hyväksyä kaikki ? Toiset lapset vaatii vieressä vahtimista, jatkuvaa opastamista. Oman kohdalla sitä venyy ja vanuu jaksaa. Toisen lapsen kohdalla ei niinkään vaikka miten olisi puolison lapsi ja asuisi samassa taloudessa.

Minusta on järkyttävää miten äidit lyö toisiaan. Tukea ja kannustusta tai edes neuvoja että miten selvitä ei tule, tulee vaan haukkumiset: olet kamala, katoa maan päältä.