Y
yön mietteitä
Vieras
Kyllä voi miehet olla oikeasti paskamaisia toisiaan kohtaan.
Miehelläni on yksi kaveri jonka kanssa olen tuntenut ennenkuin aloin olla mieheni kanssa. Meillä ei ikinä ollut mitään, mutta kirjoittelimme ja soittelimme joskus. Hän oli silloin parisuhteessa.
Nyt kun olemme häntä nähneet joulunpyhien aikaan (hän on ollut joka kerta humalassa) niin hän on monta kertaa sanonut minulle kahdenkesken ja jopa miehelleni päi naamaa että haluaa minut ja lapsemme (siis minun ja mieheni lapsen).
Käsittämätöntä!
Minulla ja miehelläni on ollut itsellämme aikamoinen kriisi meneillään muutenkin ja sitten tuollainen tulee ja sekoittaa pakkaa entisestään. Täytyy myöntää että kyllä se aluksi tällaisesta kotiäidistä tuntui kivalta saada huomiota, mutta ONNEKSI tulin järkiini!!
Minulle ehti jo tulla pikkasen ihastunut olo, mutta luojan kiitos se meni ohi!
Mutta siis pointtini tässä oli oikeastaan se, että onko kaikkien miesten kaverit tuollaisia?? Tämä ei ole ensimmäinen mieheni kaveri joka vokottelee minua. Ihme touhua. En arvosta lainkaan tuollaisia kaksinaamaisia ihmisiä..