Miehen pieni penis tuottaa ongelmia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nuurikka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nuurikka

Vieras
Mies tietää itsekin olevansa varsin vaatimattomasti varustettu. Varoitti siitä etukäteen, mutta luulin hänen vain kärsivän huonosta itsetunnosta (emme siis harrastaneet seksiä tai edes nähneet toisiamme alasti ennen avioliiton solmimista).
Hääyö meni, kuten arvata saattaa, päin mäntyä. En sentään nauranut, mutta mies ehti kyllä huomata reaktioni nähdessäni hänen peniksensä (tai paremminkin yritin kuumeisesti etsiä sitä kaiken karvoituksen joukosta).
Arvelisin, että seisokissa elimelle tuli mittaa noin 6 senttiä, paksuutta oli hädin tuskin etusormeni verran.
Sittemmin olemme useasti yrittäneet yhdyntää, mutta mieheni peniksen pituus ei kerta kaikkiaan tunnu riittävän. Hän ylettyy sisääni ainoastaan takaapäin, mutta minä en silloinkaan tunne juuri mitään.
Mies haluaa myös usein suuseksiä, jonka antamisesta kyllä pidän - paitsi että hänen kanssaan se tuntuu aika hankalalta, miehellä kun on todella runsas häpykarvoitus. Suuseksin antaminen hänelle tuntuu oikeastaan siltä, kuin mussuttaisi häpykarvoja joiden seassa tököttää pikkuinen sormi. Mies kyllä vaikuttaa tästä nauttivan.
Hän olisi myös innokas tyydyttämään minut sormin ja suullaan, mutta valitettavasti en oikein osaa syttyä siitä - "normaalin" yhdynnän puuttuminen vie jotenkin maun koko touhusta.
Olen ikävä kyllä miettinyt jo eroakin tämän takia (pettämään minusta ei sentään olisi). Ajatus loppuiän kestävästä, suoraan sanottuna mitättömästä seksielämästä, ahdistaa todella paljon.
Pelottaa myös, miten lapsien saaminen mieheni kanssa onnistuisi, kun penis ei pääse sisälle asti, eikä oikein pysykään siellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nuurikka:

Niin ja sitten vielä se, että periytyykö pieni penis pojalle.
 
Ennen avioliittoa pystyit vaivatta olemaan ilman seksiä, mutta nyt et malttais odottaa edes katsoa onko miehesi kehityskelpoinen.. siis on olemassa erilaisia apuvälineitä ja suuseksin antamisessakin miehesi voi opastuksella kehittyä..
 
naisen voi mies tyydyttää vaikka yhdellä sormella, jos on taitava. on pelattava niillä korteilla kuin on annettu ja jos mies ei voi tyydyttää sinua peniksellään, hän käyttököön muita välineitä. jos hän saa spermansa sisääsi, se voi kulkeutua niin, että raskaus onnistuu. jollain tasollahan nämä ominaisuudet periytyvät. kannattaako edes siis lisääntyä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja pop:
Ostakaa nyt hyvät ihmiset leluja sänkyelämää vilkastuttamaan

Mäkin olen näiden lelujen kannalla. Ei pelkän seksin takia kannata erota, vaikka isoa roolia suhteessa näytteleekin.

Ja lapsia tulee, jos niin on tarkoitettu. Ja onhan keinohedelmöityskin kait mahdollinen (en juuri näistä jutuista tiedä) miehen siittiöillä ja sun munasolulla.
 
Mies kieltäytyy ottamasta leluja mukaan yhteisiin hetkiimme. Omana aikanani voisin kyllä käyttää, mutta tuntuisi ehkä jotenkin tyhjältä ilman toisen läheisyyttä. Toisaalta pelottaa, että jos lelujen kanssa totun "liian isoon", niin alan suorastaan halveksia mieheni elintä.

Suuseksissä mies on kyllä hyvä ja olen pari kertaa saanutkin orgasmin sen ansiosta, mutta viime aikoina olen alkanut jotenkin kyllästyä. Haluaisin niin tuntea mieheni täyttävän minut, mutta se ei näytä olevan mahdollista.
 
En nyt heti menisi ehdottamaan eroa, jos rakastat miestäsi. Tietysti nainen haluaa tuntea miten mies täyttää hänet. Se on ihanaa. Miehesi pitäisi kyllä nyt tsempata, ajaa ne karvansa kokonaan tai osittain pois, vähän siistiä edes. Ja dildo pitäisi ottaa käyttöön myös.
 
Vaikka mun miehellä on normaali kokoinen niin siitä huolimatta saan orgasmin vain kun hieroo käsin. Leluja ym muuta mukaan leikkiin niin alkaa sujumaan. Ja kerro miehelle miltä susta tuntuu ja anna vaihtoehtoja tilalle..
 
Minulla oli kerran mies joka oli isonkokoinen mutta penis oli seisokissa sentin mittainen varresta ja lisänä peniksen pää.Suuseksi oli kyllä hyvää ja sormetus mutten voinut kuvitellakkaan tapaavani miestä uudestaan peniksen pienuuden vuoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nuurikka:
Mies kieltäytyy ottamasta leluja mukaan yhteisiin hetkiimme. Omana aikanani voisin kyllä käyttää, mutta tuntuisi ehkä jotenkin tyhjältä ilman toisen läheisyyttä. Toisaalta pelottaa, että jos lelujen kanssa totun "liian isoon", niin alan suorastaan halveksia mieheni elintä

Höh. Mutta ehkä hienovarainen vihjailu tuottaisi joskus tuloksia? Toivottavasti tilanne ratkeaa jotenkin kaikille mukavalla tavalla
 
Tosiaan, huolimatta siitä että on täysin ilmiselvä trolli, osoittaisi tälläinen oikeasti olemassa olevana sen että miksi kaikkea pitää kokeilla ennen hankintaa!

Jos ei harrasta esiaviollista seksiä niin mistä muuten ap tietää että tykkää ottaa suihin ja verrata sitä nykyiseen "karvan mussutukseen". Avioliittoa odottavat on yleensä uskovaisia ja en usko että ihan hirveesti tosi uskovaiset ottaa poskeenkaan. Jotain ehkä mutta suihinotto on kuitenkin suht pornoa uskikselle.
 
Mulla on kyllä kokemusta yhdestä viisisenttisestä. Se oli varsin mukavaa, kesti pitkään ja kun mä osaan ihan kunnolla käyttää lihaksiani niin orkkuja ehti tulla hurumykke kun mies ei tullut ihan heti.

Treenausta, treenausta :D Ja ainahan voi niitä leluja hankkia, ja tuollaisen ottaa pyllyynkin vaikka joka päivä eikä tee, noh, tiukkaa *tirsk* Ja lapsentekeminen on sitten vaan logistiikkakysymys loppujen lopuksi.

Täytyy sanoa että pieni on monessa tilanteessa parempi kuin liian iso. Aviomiehelläni on järkky, ja se kyllä välillä sattuu, takaapäin ei kärsisi millään.

Pidän tätä kyllä provona. Jos kerran olit neitsyt hääyönäsi niin mihinkäs sinä sitä sitten vertaat?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Avioliittoa odottavat on yleensä uskovaisia ja en usko että ihan hirveesti tosi uskovaiset ottaa poskeenkaan. Jotain ehkä mutta suihinotto on kuitenkin suht pornoa uskikselle.
Täytyy nyt sanoa että tää on ihan roskaa :D Tiukka seksuaalimoraali ei tarkoita että olisi tiukkapipoinen seksin suhteen.

Tietäisit vain mitä mun 35 vuotta naimisissa olleet hellarivanhempani säilyttää yöpöytiensä laatikoissa... ja antavat toisilleen joululahjaksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja asdf:

Mä tarkotin ENNEN avioliittoa. Sen jälkeenhän se on everything goes tyyppistä kyytiä, kuulemma,,,
 
Sori. Misunterständing ;)
 
^ Tosin siis hellarien konffassa on aika monelta mennyt neitsyys, ja ennen kuin se päästetään menemään harrastetaan kaikkea sellaista epävirallista, joten ainakin mä entisenä hellarinuorena tein kyllä aika hurjia juttuja vuosia ennen kuin se neitsyys "virallisesti" meni...
 
Yhteistyössä