E
ellen
Vieras
Pohjustan lyhyesti, että suhteessamme on ollut pettämiskriisi, miehen aiheuttama. Tästä kuitenkin selvittiin parisuhdeterapian avulla.
Nykyajasta sen verran, että synnytin 4kk sitten.Sairaalasta kotiuduttuani (mies oli mukana synnytyksessä) ihmettelin, kun koneemme sivuhistoria oli poistettu. Arvasin tietenkin syyn ja kysyinkin mieheltä miksi on poistettu kaikki tiedot. Paljastui että pornoahan se oli katsellut. Kummaa on se, että yhdessä olemme katsoneet raskausaikanakin pornoa, eikä se ole ollut millään lailla "kielletty" asia tai riidan aihe. Jotenkin tuo salailu jäi kaivertamaan - miksi pitää katsoa jotain minun sairaalassa olon aikana ja peitellä sitä?
Tiedän, että miehellä on fetissi mm. saappaista ja välillä tuntuu että hän ei muusta kiihotukaan kuin saapasjalkaisista naisista. Kaupungillakin hän kyttää saappaita käyttäviä naisia ja sekin saa aikaan minussa epävarmuutta, mutta en ole siitä miehelle mitään sanonut.
Minua on ruvennut ahdistamaan kun tuntuu että olen hänelle vain "runkkausväline". Mies ilmoittaa vaan kun "panettaa", alkaa kouria takamuksesta jne.. hellyydestä ei ole tietoakaan eikä minun tarpeista. Olen kyllä kertonut miehelle esim. jos toivon tiettyjä asentoja, mutta miehelle on tullut kummia tapoja seksiin. Esimerkiksi pari kertaa hän on sanonut minua "huoraksi" sängyssä.. tyyliin "sä otat suihin kuin huora", "sä oot mun huora"... Nämä on siis ihan miehen omista fantasioista lähtöisin. Kilttinä tyttönä en ole uskaltanut sanoa miehelle että tuntuu pahalta. Lisäksi kun mies laukeaa, ei häntä kiinnosta laukeanko minä. Hän vain menee nukkumaan ja saattaa todeta että "sainpas pillua". Lisäksi mies saattaa sylkeä ja räkiä alapäähäni muka "liukasteeksi". Samoin hän yrittää laittaa sormia anaaliin, josta en nyt synnytyksen jälkeen todellakaan tykkää. Ylipäänsä tämä seksi on muuttunut kamalan kylmäksi ja kuin pornoleffaksi!
Lisäksi synnytyksen jälkeen alapää oli hellänä viikkoja, ja seksiä oli harvakseltaan. Mies yritti aina kouria takamuksesta jne. mutta sanoin että "katso vaikka pornoa, ei minua haittaa", mutta mies itsepintaisesti sanoi että hän haluaa välillä oikeaakin "tavaraa". Välillä mies löytyi masturboimasta saapasjalkaisia naisia katsellessa ja välillä suostuin miehen mieliksi seksiin.
Tilanne tuntuu oudolta varsinkin kun olen synnyttänyt, kroppani on repsahtanut (toivottavasti vain väliaikaisesti
) ja mies käyttäytyy kuin olisin joku nainen pornoleffasta.Kun yritän puhua miehelle suhteesta ja mieltä painavista asioista, mies hermostuu ja sanoo "ei jaksa puhua", "ei meillä ole mitään ongelmia" jne.. Mitä tälle voi tehdä? En halua loukata miestä.
Tuntuu ettei mies halua MINUA, vaan olen ikään kuin vain "saatavilla oleva reikä"
.