^"puolisko ei täytä omaa osuuttaan, VAIKKA MINÄ TEIN SITÄ JA TÄTÄ. Koko ajan halutaan määritellä ja vertailla toisen panosta suhteeseen, että se on varmasti yhtä suuri ja yhtä hyvä, kuin minkä itse kokee antavansa."
Näin se on ja näin sen on mentävä, halusi tai ei. Mikäli toinen alkaa kokea epäreiluuden tunnetta suhteessa kovinkin pysyvästi, suhde ei ole sillon tasapainossa eikä se ole myöskään onnellinen. Eli jos itse koko ajan antaa enemmän kuin toinen, ei se ole mikään tasa-arvoinen suhde. Tietenkin suhteessa voi tiettynä aikana antaa henkisesti/taloudellisesti/fyysisesti enemmän kuin toinen, mutta tuon epätasapainon pitäisi korjaantua ajan myötä, muuten vaakakupit ovat pysyvästi kallellaan ja suhde menossa alamäkeen. Esim. sen sietäminen, että itse pyörittää arkea kun toinen osapuoli hummailee toisten naisten/miesten kanssa, on nimenomaan epäreilua, eikä sitä voi oikein perustella millään.
Sen sijaan ymmärrän kyllä molempien puolisoiden oman tilan, tekemisten, sosiaalisten piirien, harrastusten, tunteiden ja ajan tarpeen. Tämä vain ei ole yhtä kuin puolison selän takana vehkeily eli ap:n kuvaama seksiväritteinen vihjailuviestittely vieraan naisen kanssa, eikä oman tilan ja ajan tarve oikeuta em. vehkeilyä.
Et taida itse huomata, että kirjoitat koko ajan asian vierestä?
Vertasin viestien lukemista ja pettämistä siksi, että ne ovat molemmat toisen osapuolen luottamuksen pettämistä yhtä lailla. En näe niissä sisältöeeroa. Ja tivasin vastausta siihen, miksi aina syyllistät puolison, joka saa "kieroilemalla" tietää tulleensa petetyksi, muttet syyllistä pettäjää, joka pettämisellään kieroilee ja on toiselle epärehellinen suhteen tilasta? Kyllä ne ovat vertailukelpoisia tulkintoja ja kysymyksiä.
En hae tällä mitään syyllinen-syytön asettelua, vaan sitä, miksi toisen epärehelliset teot näyttävät sinun puheissasi olevan vähemmän halveksittavia tai jotenkin oikeutetumpia kuin toisen? (pettäminen on oikeutettua, kun suhde menee pieleen, mutta petetyn pitäisi silti kiltisti odottaa, että pettäjä kertoo missä mennään)
