Mieheni antaa muidenkin nauttia minusta

  • Viestiketjun aloittaja Julia
  • Ensimmäinen viesti
Julia
Meillä kaikki alkoi kerran yhden ravintolaillan jälkeen. Mentiin meille ja mukana oli mieheni kaveri. Käytiin yhdessä saunassa ja molemmilla miehillä seisoi, suihkussa mieheni hyväili minua tuon kaverin katsellessa ja kysyi haluaisinko kahta miestä. Humalassa rohkenin sanoa että kyllä. Tämä oli eka kerta kun sain kahta miestä ja todellakin nautin siitä. Tämä kaveri kävi sitten pari kertaa meillä samoissa merkeissä. Kolmannella kerralla mieheni vaan katseli ja kuvasi meitä. Sitten ehdotti että hommattaisiin joku toinen mies tämän kaverin lisäksi että saan kahta miestä kun hän kuvaa. Toinen kaveri löydettiin ja mieheni kuvasi kun nämä vieraat nai minua, toki miehen tuli myös jossain vaiheessa mukaan. Nyt keväällä mieheni oli sitten hommannut uudet miehet joita en tuntenut. Kaksi suomalaista ja yksi tummaihoinen afrikkalainen joka kyllä puhui suomea. Olinhan minä haaveillut joskus että saisin mustaa munaa ja nyt sain. Tällä kertaa minua nussittiin ensimmäistä kertaa myös perseeseen, ensin se sattui mutta sitten tuntui mahtavalta saada molempiin yhtä aikaa ja samalla vielä imeä kolmannen kullia. Näiden miesten kanssa tavattiin pari kertaa. Sitten yhden kerran tuli vain tämä mustamies, mieheni laittai kameran jalustalke ja tuli itse mukaan. Sitoi minut sänkyyn ja alkoivat hyväillä minua, imin tuota mustaamunaa ja hämmästyksekseni miehen tuli siihen viereen ja alkoi kans imemään ja nuoleen tuota kullia. Sitten mieni työnsi kullinsa suuhuni mustan alkaessa nussimaan minua. Nyt tämä nussi ensimmäistä kertaa minua paljaalla ja nussi niin kauan että laukesi sisääni. Mieheni alkoi sitten nuolemaan pilluani ja nussi myös minua laskien sisääni. Rämän kerran jälkeen mieheni antoi minulle luvan käydä myös vieraissa jos haluan. Hän sanoi että voisin itse hommata muutaman miehen jotka nussisivat minua porukalla. Sanoi että olisi mukava katsella ja kuvata kun oikein kunnon pirukka nais minua. Minun mielestä kolme on kyllä jo maksimi määrä. Onko muilla näin vapaamielistä miestä? Harrastatteko rämmöistä? Olisi mukava kuulla kokemuksia!
 
siivooja_m
Minulla on paremminkin kokemus määrätietoisista jopa dominoivista naisista, jotka ovat muiden miesten kanssa ja minun on se vain hyväksyttävä. Eli olen siis aisuri ja alistun oikeastaan muutenkin naiselle.

Minusta hyvin toimiva järjestys siksi kun olen vuosien varrella oppinut ja omaksunut alistuvan olotilan naisia kohtaan jo ihan luonnostaan. Suhde tuntuu muutenkin olevan toimivampi kun nainen saa olla pomona ja tehdä mielensä mukaan.
 
tuikku
Meillä kaikki alkoi kerran yhden ravintolaillan jälkeen. Mentiin meille ja mukana oli mieheni kaveri. Käytiin yhdessä saunassa ja molemmilla miehillä seisoi, suihkussa mieheni hyväili minua tuon kaverin katsellessa ja kysyi haluaisinko kahta miestä. Humalassa rohkenin sanoa että kyllä. Tämä oli eka kerta kun sain kahta miestä ja todellakin nautin siitä. Tämä kaveri kävi sitten pari kertaa meillä samoissa merkeissä. Kolmannella kerralla mieheni vaan katseli ja kuvasi meitä. Sitten ehdotti että hommattaisiin joku toinen mies tämän kaverin lisäksi että saan kahta miestä kun hän kuvaa. Toinen kaveri löydettiin ja mieheni kuvasi kun nämä vieraat nai minua, toki miehen tuli myös jossain vaiheessa mukaan. Nyt keväällä mieheni oli sitten hommannut uudet miehet joita en tuntenut. Kaksi suomalaista ja yksi tummaihoinen afrikkalainen joka kyllä puhui suomea. Olinhan minä haaveillut joskus että saisin mustaa munaa ja nyt sain. Tällä kertaa minua nussittiin ensimmäistä kertaa myös perseeseen, ensin se sattui mutta sitten tuntui mahtavalta saada molempiin yhtä aikaa ja samalla vielä imeä kolmannen kullia. Näiden miesten kanssa tavattiin pari kertaa. Sitten yhden kerran tuli vain tämä mustamies, mieheni laittai kameran jalustalke ja tuli itse mukaan. Sitoi minut sänkyyn ja alkoivat hyväillä minua, imin tuota mustaamunaa ja hämmästyksekseni miehen tuli siihen viereen ja alkoi kans imemään ja nuoleen tuota kullia. Sitten mieni työnsi kullinsa suuhuni mustan alkaessa nussimaan minua. Nyt tämä nussi ensimmäistä kertaa minua paljaalla ja nussi niin kauan että laukesi sisääni. Mieheni alkoi sitten nuolemaan pilluani ja nussi myös minua laskien sisääni. Rämän kerran jälkeen mieheni antoi minulle luvan käydä myös vieraissa jos haluan. Hän sanoi että voisin itse hommata muutaman miehen jotka nussisivat minua porukalla. Sanoi että olisi mukava katsella ja kuvata kun oikein kunnon pirukka nais minua. Minun mielestä kolme on kyllä jo maksimi määrä. Onko muilla näin vapaamielistä miestä? Harrastatteko rämmöistä? Olisi mukava kuulla kokemuksia!
Hirveesti kirjoitus virheitä ;-) No jos kännykällä kirjoitettu niin ymmärtää kyllä. Oispa mahdollisuus tuommoiseen. Oma mieheni ei ikinä suostuisi moiseen. On muutenkin niin vanhanaikainen, ei halua kokeilla mitään uutta vain pari asentoa missä harrastetaan seksiä. Ei ole ikinä edes nuollut mun pimpsaa :-( Itse haaveilen kaikesta ja tyydytän itseni sauvalla.
 
Viimeksi muokattu:

Tuikku kyllä sinulla on ikävä kohtalo. Kyllä nyt vähintä mitä voisi tehdä niin tuo nuoleminen. Onneksi itsellä on hyvin vapaamielinen ajatusmaailma ja halu tehdä ja kokeilla :)
 
Niinpä, muuten hyvä mies. Itsellä kyllä kokeiluhaluja piisaisi. Nyt ne pitää vaan kuvitella ja tyydyttää itsensä. Olen minä joskus aatellut vieraissa käymistä mutta ei ole minun juttu.
 
vierailija
Meillä kaikki alkoi kerran yhden ravintolaillan jälkeen. Mentiin meille ja mukana oli mieheni kaveri. Käytiin yhdessä saunassa ja molemmilla miehillä seisoi, suihkussa mieheni hyväili minua tuon kaverin katsellessa ja kysyi haluaisinko kahta miestä. Humalassa rohkenin sanoa että kyllä. Tämä oli eka kerta kun sain kahta miestä ja todellakin nautin siitä. Tämä kaveri kävi sitten pari kertaa meillä samoissa merkeissä. Kolmannella kerralla mieheni vaan katseli ja kuvasi meitä. Sitten ehdotti että hommattaisiin joku toinen mies tämän kaverin lisäksi että saan kahta miestä kun hän kuvaa. Toinen kaveri löydettiin ja mieheni kuvasi kun nämä vieraat nai minua, toki miehen tuli myös jossain vaiheessa mukaan. Nyt keväällä mieheni oli sitten hommannut uudet miehet joita en tuntenut. Kaksi suomalaista ja yksi tummaihoinen afrikkalainen joka kyllä puhui suomea. Olinhan minä haaveillut joskus että saisin mustaa munaa ja nyt sain. Tällä kertaa minua nussittiin ensimmäistä kertaa myös perseeseen, ensin se sattui mutta sitten tuntui mahtavalta saada molempiin yhtä aikaa ja samalla vielä imeä kolmannen kullia. Näiden miesten kanssa tavattiin pari kertaa. Sitten yhden kerran tuli vain tämä mustamies, mieheni laittai kameran jalustalke ja tuli itse mukaan. Sitoi minut sänkyyn ja alkoivat hyväillä minua, imin tuota mustaamunaa ja hämmästyksekseni miehen tuli siihen viereen ja alkoi kans imemään ja nuoleen tuota kullia. Sitten mieni työnsi kullinsa suuhuni mustan alkaessa nussimaan minua. Nyt tämä nussi ensimmäistä kertaa minua paljaalla ja nussi niin kauan että laukesi sisääni. Mieheni alkoi sitten nuolemaan pilluani ja nussi myös minua laskien sisääni. Rämän kerran jälkeen mieheni antoi minulle luvan käydä myös vieraissa jos haluan. Hän sanoi että voisin itse hommata muutaman miehen jotka nussisivat minua porukalla. Sanoi että olisi mukava katsella ja kuvata kun oikein kunnon pirukka nais minua. Minun mielestä kolme on kyllä jo maksimi määrä. Onko muilla näin vapaamielistä miestä? Harrastatteko rämmöistä? Olisi mukava kuulla kokemuksia!
Me tehhään tuota samaa ite katon kun kun vaimo ratsastaa koulukaverin paljaalla mulkulla. Muutamia kertoja oon puristellu ja hyväilly kivespusseja kysyin että jokos naisen puute helpottui pussit on ainaki tyhjentyny. Ei kumeja käytetä terve mies laski siemmenet useasti vaimon sisään.
 
Viimeksi muokattu:
AvioMmies
Vaimoni on 38v ja ystäväni kanssa panemme häntä säännöllisesti kerran tai kaksi kuussa. Itse tykkään kun naimme koko viikonlopun vaimoani. Kaveri nukkuu aina meillä ollessaan vaimoni vieressä itse nukun toisella puolen vaimoa ja kaikki alasti. Vaimo antaa meidän naida niin paljon kuin meissä riittää puhtia.
 
Miksipä ei
Kaveri ruinasi vuosia sitten koko illan pimppaa, oltiin kapakassa leikkimielessä kysyin kelpaisko sulle Naiseni.. Vastaus kyllä :)
Hymähdin ja soitin Naiselleni leikkimielisesti ehdottaen seksiä kaverin kanssa kun on niin puutteessa?

Nauroi ja tuli paikalliseen baariin tosi nopeasti, olin ihan hämilläni eihän sitä sopinnut alkaa enään mun pakittamaan :)
Lähdimme kämpille missä Naiseni hiprakoissa alkoi vaatia munaa,
Menimme alkuun kaikki kolme paneskelemaan..
Siirryin keittiöön istumaan alkoivat panemaan tuli kyllä pikkaisen mustasukkanen olo, pääsin kyllä liukkaille aamulla..

Vieraissa hän ei pitkään aikaan käynnyt
Saas nähä mihin seuraava päivä johtaa
Ajattelin viedä hänet ulos illalla..
Täytyy vihjata et nyt vietetään rentoilta..
Kieltämättä nauttisin taas jos mies
Löytyisi matkaan ja Vaimo sais orkkuja
Vieraalta..
Hän kyllä puhunut avoimesti useille
Että lupa panna on, jotkut järkyttyivät
Kuuliessaan, moni mies mennyt
baareissakin tosi hämilleen suhteestamme :) :)
Hieman jännittää kuinka villiksi voi
Mennä :)
 
vierailija
Vaimoni on 38v ja ystäväni kanssa panemme häntä säännöllisesti kerran tai kaksi kuussa. Itse tykkään kun naimme koko viikonlopun vaimoani. Kaveri nukkuu aina meillä ollessaan vaimoni vieressä itse nukun toisella puolen vaimoa ja kaikki alasti. Vaimo antaa meidän naida niin paljon kuin meissä riittää puhtia.
Olemme päätyneet samaan mieheni kanssa.
Hänen ystävänsä on melkein viikonloput kanssamme sinkku kun on.
Rakastelemme viikonloppuisin joka yö ja joskus myös viikollakin.
Olen onnellisesti aviossa ja rakastunut myös vaki kimppa mieheemme.
Elän 38v naisen unelma elämää.
 
vierailija
Tyttöystäväni katselee tietokoneelta mustien isomunaisten miesten itsetyydytys videoita ja bbc ja cuckold sivustoja kun olen poissa. Näen kaiken historiatiedoista ja välillä tuntuu että hän on tietoinen siitä. Onkohan tämä vain harmitonta fantasiointia mustista jättikyrvistä vai haluaako hän oikeasti isoa mustaa miestä luvalla tai ilman. Olen kyllä huomannut että hän kaupungilla vilkuilee mustia miehiä ja he katselevat takaisin koska kaikki miehet kyllä huomaavat tyttöystäväni kauniin ulkonäön ja isojen rintojen takia. En ole uskaltanut vielä kysyä häneltä mitään mutta tavallaan se on kiihottava ajatus katsoa vierestä kun jättimunainen musta mies panisi kunnolla häntä.
 
Minusta myös on mustat miehet seksikkäitä ja ottaisin mieluusti sellaisen piristämään seksielämäämme, mutta vaatisi uskallusta ryhtyä ehdottamaan miehelleni sitä.
Ne kerrat kun olen mustan miehen alasti nähnyt rannoilla ja kylpylöissä maailmalla niin kyllä se on aina ollut kiihottava näky. Eikä pelkästään se iso varustus vaan olemuskin on seksikäs ja miehenikin jälkeenpäin on todennut että kylläpä noilla mustilla on ollut kauhean kokoiset kyrvät.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Tyttöystäväni käy panemassa luvallani erästä isomunaista mustaa miestä. Hän sanoo että välillä on vain saatava isoa ja kunnolla. Hän on näyttänyt kännykästä kuvan jossa tuo mies on suihkussa ja hänen veltto kullinsa on melkein kaksi kertaa isompi kuin itsellä erektiossa. Rakastan tyttöystävääni joka on todella kaunis ja seksikäs joten olen hyväksynyt tämän järjestelyn.
 
Yhteistyössä