V
"vieras"
Vieras
Olen aina pitänyt miestäni fiksuna ja kilttinä ihmisenä. Jonkin verran kummastelin seurustelumme alkuaikoina hänen käyttäytymistään humalassa: veti viinaa kuin sieni vaikkei hänen päänsä sitä todellakaan kestänyt. Nolasi itsensä (ja minut) aina humalassa ollessaan. Ei joko pysynyt tolpillaan tai sitten puhui idioottimaisia asioita muille ihmisille tms...
En antanut sen häiritä, ajattelin, että harvapa meistä humalassa viisaimmillaan on.
Olimme jo varanneet hääkirkon ja lähettäneet kutsut, kun mies nolasi itsensä täysin kännissä. Meni huutamaan lapsellisia solvauksia eksälleni ja yritti töniä häntä. Oli kuitenkin niin humalassa, että kaatui itse "tönäisyistään" - eksäni siis vain seisoi ja katsoi miestäni naureskellen. Teki mieli vajota maan alle, kun paikalla olleet tutut tulivat kysymään, olenko tosissani tuollaisen ääliön kanssa. Tämän päätteeksi mies oksensi kengilleni ja sammui autoon. Tuo ilta sai minut harkitsemaan naimisiinmenoa uudemman kerran... Mutta jotenkin annoin anteeksi ja päätin pysyä kannassani: ajattelin, että ei kai kännisekoilut voi estää rakkauttamme.
Samantyyppisiä kännitempauksia on tullut häidemme jälkeenkin. Mies on nolannut sekä minut että itsensä niin pahasti joidenkin ystävieni edessä humalassa ollessaan, ettei ystäväni kumppaneineen halua olla mieheni kanssa tekemisissä. Käyttäytyvät asiallisesti miestäni kohtaan, mutta eivät koskaan pyydä meitä esim. yhdessä kylään tai käy meillä. Kun mies käy ilman minua viihteellä, saan yleensä viimeistään seuraavana päivänä joltain tutulta viestiä, että "Olipa melkoisen humalassa miehes taas, järjetöntä settiä..." "Miehes v-ttuili mulle koko illan, oli mennä jo hermot mutta poistuin tilanteesta" "Miehes haukku meidät pystyyn" tms...
Alan olla jo todella, todella onneton. En halua enää miestäni. Hänen läsnäolonsa inhottaa ja oksettaa. En kykene näkemään hänessä enää mitään ihanaa. Mutta onko ero ainoa ratkaisu? Olen puhunut asiasta miljoonia kertoja mieheni kanssa.
Juo harvoin, mutta aina käy jotain tuollaista kun hän juo. Parempi että pysyisi aina vaan kotona neljän seinän sisällä, mutta ei kai niinkään ihminen voi elämäänsä elää... Tällä hetkellä liikun yksin joka paikassa, kun en kehtaa kulkea mieheni kanssa.
Meillä on lapsi, mikä mutkistaa eroa entisestään. Haluanko rikkoa lapsemme kodin...
En antanut sen häiritä, ajattelin, että harvapa meistä humalassa viisaimmillaan on.
Olimme jo varanneet hääkirkon ja lähettäneet kutsut, kun mies nolasi itsensä täysin kännissä. Meni huutamaan lapsellisia solvauksia eksälleni ja yritti töniä häntä. Oli kuitenkin niin humalassa, että kaatui itse "tönäisyistään" - eksäni siis vain seisoi ja katsoi miestäni naureskellen. Teki mieli vajota maan alle, kun paikalla olleet tutut tulivat kysymään, olenko tosissani tuollaisen ääliön kanssa. Tämän päätteeksi mies oksensi kengilleni ja sammui autoon. Tuo ilta sai minut harkitsemaan naimisiinmenoa uudemman kerran... Mutta jotenkin annoin anteeksi ja päätin pysyä kannassani: ajattelin, että ei kai kännisekoilut voi estää rakkauttamme.
Samantyyppisiä kännitempauksia on tullut häidemme jälkeenkin. Mies on nolannut sekä minut että itsensä niin pahasti joidenkin ystävieni edessä humalassa ollessaan, ettei ystäväni kumppaneineen halua olla mieheni kanssa tekemisissä. Käyttäytyvät asiallisesti miestäni kohtaan, mutta eivät koskaan pyydä meitä esim. yhdessä kylään tai käy meillä. Kun mies käy ilman minua viihteellä, saan yleensä viimeistään seuraavana päivänä joltain tutulta viestiä, että "Olipa melkoisen humalassa miehes taas, järjetöntä settiä..." "Miehes v-ttuili mulle koko illan, oli mennä jo hermot mutta poistuin tilanteesta" "Miehes haukku meidät pystyyn" tms...
Alan olla jo todella, todella onneton. En halua enää miestäni. Hänen läsnäolonsa inhottaa ja oksettaa. En kykene näkemään hänessä enää mitään ihanaa. Mutta onko ero ainoa ratkaisu? Olen puhunut asiasta miljoonia kertoja mieheni kanssa.
Meillä on lapsi, mikä mutkistaa eroa entisestään. Haluanko rikkoa lapsemme kodin...