Mieheni on työnarkomaani

[yksin]

Tervehdys!

Elämme uusperheenä. Minulla on 6- ja 7 -vuotiaat lapset edellisestä suhteestani. Nykyinen suhde on kestänyt neljä vuotta, joista lähes 3 vuotta olemma asuneet yhdessä.

Ongelmana on mieheni yliaktiivisuus. Hän on erittäin kunnianhimoinen. Hän työskentelee arkisin 12-16 tuntia vuorokaudessa. Arkisin emme juuri näe kuin puolisen tuntia aamuisin.

Viikonloppuisin hän tekee töitä vähemmän. Jos aikaa on, hän haluaa mennä kylään äitinsä luo tai reissata tapaamaan isäänsä kauemmas (myös työnmerkeissä). Toki hän haluaa, että me olemme myös mukana.

Minua kuitenkin häiritsee jatkuva työnteko ja reissaaminen. Haluaisin viettää aikaa ihan rauhassa oman perheen kesken omassa kotona. Tunnen olevani yksin ja kaipaan mieheni läheisyyttä. Minulla kyllä on muutakin elämää kuin mieheni (opiskelu, harrastukset, kaverit) ja luonteeltani myös viihdyn omissaoloissani. Minusta ei enää kuitenkaan tunnu siltä, että elisin parisuhteessa tai että olisimme perhe. Minusta suhteemme on ikään kuin seurustelua silloin kun hänelle sopii ja hänen ehdoillaan. Olemme puhuneet tästä, mutta työ on ykkönen ja yhteiseksi hyväksihän hän sitä tekee.

Olisiko täällä samaisessa tilanteessa eläviä ja eläneitä? Kuinka selvititte oman tilanteenne? :headwall:

 

[hilee]

Jos olette asiasta puhuneet, eikä hän aijo muuttaa tapojaan, niin minkäs teet? Eikai siinä ole muuta kuin kestät tai eroat! Kai ton nyt tietää itsekkin, keltään kysymättäkin!?

 

[taustalla]

Minä olen seurustellut puolisen vuotta työnarkomaanin kanssa. Emme (vielä) asu yhdessä. Se tarkoittaa sitä, että hän tulee n. kaksi kertaa viikossa käymään, yleensä siinä klo 21 kieppeillä, ja lähtee aamulla 4-5 aikaan taas liikenteeseen... :/ Se ei todellakaan riitä.
Puolen vuoden aikana olemme viettäneet 3 kertaa kokonaisen vuorokauden yhdessä, pe-illasta su-aamuun. Yleensä hän on viikonloputkin töissä, tai urheiluharrastuksensa parissa. Kilpailee, valmentaa jne..
Kyllä hänkin minusta välittää, ja on itsekin stressaantunut kun on koko ajan miljoona työtä tehtävänä, mutta ei vaan osaa muuttaa elämäntyyliään, ei osaa vaihtaa vapaalle...
Jos ei asiat pikkuhiljaa muutu, niin meidän suhde loppuu. En vain enää jaksa, vaikka miestä rakastankin. :'(

 

[ei ymmarra ei]

Ei se työnteko noin kivaa ole, progressiivinen verotuskin pitää siitä huolen. Sitäpaitsi raha ei korvaa vapaa-aikaa tai perhettä... :headwall:

 

[yksin]

Olet hilee aivan oikeassa. Siinähän ne minun vaihtoehdot ovat. Päätös ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Haluaisin saada suhteen toimimaan. Hän on on muuten oikein hyvä ja kunnollinen mies. En haluaisi erota. Sisälläni vallitsee varsinainen ristiriita. En tiedä kuinka kauan jaksan tätä menoa. Kai se vastaus tulee aikanaan.

 

[yksin]

sinäpä sen kiteytit hyvin vieras :hug: :hug:
Rakastan miestä, mutta en jaksa enää.

Minäkin olen sitä mieltä, että työtä ja rahaa tarvitaan ja niitä useimmiten mielellään tehdään, mutta ne eivät saisi kattaa koko elämää.