Miehet ei ikinä maksa

  • Viestiketjun aloittaja kyllästynyt tähän
  • Ensimmäinen viesti
Kemi
Tosi kummallisia osa vastauksista täällä... provoiksikin. Suurin osa niin miehistä kuin naisistakin varmaan mielellään toisinaan tarjoaa kahvilassa tai ravintolassa (tai kotonaan) ja vuorollaan ottaa kestitystä vastaan. Ihan normaalia käytöstä ystävienkin kesken. Kitupiikkeihin tai siipeilijöihin lienee myös iso osa meistä törmännyt jossain vaiheessa, jätettäköön heidät omaan arvoonsa.

Aikuisilla kuitenkin niin tulot kuin kulutustottumukset voivat olla aika järkyttävän erilaiset, joten kutsuja maksaa -periaate puolustaa paikkaansa hyvinkin, jos kutsujan valitsema ravintola on kalliimmansorttinen ja ei halua asettaa treffikumppaniaan hankalaan tilanteeseen.

Sinkkuna pidän muuten yleensä selkeimpänä, että jokainen tilaa ja maksaa oman kantin mukaan ja minusta on aika kiusallinen monien ravintoloiden tapaa laittaa saman seurueen laskut yhteen kysymättä asiaa. Ikävä päätös illalle, kun joutuu setvimään raha-asioita.
 
Benito
Tamankaltainen pilkunviilaamis-ketju moisesta aiheesta on mahdollinen vain Suomessa, ahdasmielisten, omastaan typerasti kiinnipitavien ja pikkuasioita pyorittavien luvatussa maassa!!!!

Uskomaton
 
vinkki-vitonen
Alkuperäinen kirjoittaja Kemi:
Tosi kummallisia osa vastauksista täällä... provoiksikin. Suurin osa niin miehistä kuin naisistakin varmaan mielellään toisinaan tarjoaa kahvilassa tai ravintolassa (tai kotonaan) ja vuorollaan ottaa kestitystä vastaan. Ihan normaalia käytöstä ystävienkin kesken. Kitupiikkeihin tai siipeilijöihin lienee myös iso osa meistä törmännyt jossain vaiheessa, jätettäköön heidät omaan arvoonsa.

Aikuisilla kuitenkin niin tulot kuin kulutustottumukset voivat olla aika järkyttävän erilaiset, joten kutsuja maksaa -periaate puolustaa paikkaansa hyvinkin, jos kutsujan valitsema ravintola on kalliimmansorttinen ja ei halua asettaa treffikumppaniaan hankalaan tilanteeseen.

Sinkkuna pidän muuten yleensä selkeimpänä, että jokainen tilaa ja maksaa oman kantin mukaan ja minusta on aika kiusallinen monien ravintoloiden tapaa laittaa saman seurueen laskut yhteen kysymättä asiaa. Ikävä päätös illalle, kun joutuu setvimään raha-asioita.
no, yleensä laskua pyytäessä voi tarjoilijalta pyytää miten laskun haluaa, osissa, yhdessä, jne...

minä en ainakaan ole törmännyt sellaiseen palveluun että lasku tuodaan pyytämättä...
 
Arizona Rexona Corofiini
Alkuperäinen kirjoittaja kyllästynytnro3:
Älä alistu tilanteeseen vaan käytä naisellisia keinoja kun ei kerran mieskään armoa tunne!
Tai käytä hämäräperäisten vihjeiden sijaan - joita ei välttämättä huomaa lainkaan - miehekkäitä keinoja ja sano asiasta suoraan. Huomattavasti yksikertaisempaa ja tehokkaampaa. Muutenkin on vähän turha narista asiasta täällä vai toivotteko salaisesti, että juuri teidän miehenne käy säännöllisesesti täällä lukemassa toivomuslistaanne? ;)

aviomies
Silloin tällöin olen tarjonnut (mies tai nainen) kavereille, mutta tällöin vaimo on valittanut asiasta. Meillä on yhteiset, joskin vähäiset rahat ja kolme lasta. Itse opiskelen yliopistossa ja vaimo ansiosidonnaisella. Seurusteluaikana pääosin maksoimme oman osuutemme (muistaakseni). Käytännössä se maksoi jolla oli rahaa. Kun teillekin tulee lapsia, niin arvonne voivat muuttua.

Olen tosin kohtelias naisille ja vanhuksille. Avaan ovet ja tarjoan paikkani, jos satun yleisillä liikkumaan. Toki myös muillekin, jos kädet ovat varatut. Kun teen näin, odotan vastapalvelukseksi kohteliasta kiitosta, moni sen antaakin. Tarjoudun kantamaan tavarat vahvempana. Tämä taas ei liity sukupuoleen, vaan ruumiinrakenteeseen. Pidän naisia suojelun kohteena johtuen heikommasta fysiikasta, mutta älyllisesti tasaveroisena. Jätkänaiset saavat eri kohtelun. Heidän olettaa pärjäävän omillaan. Jos nainen on neitimäinen, niin hän saa neidin kohtelun. (Eli pukeutuu naisellisesti ja käyttäytyy naisellisesti, toisin kuin tuulipuku naiset.) Siilitukkainen miesmäisesti pukeutunut nainen lähestyy ovia pitkin harppauksin, oletan tuollaisen haluavan itse aukaista ovensa.

Ystäväperheessä on perinteinen jako. Mies tienaa ja vaimo hoitaa kodin ja lapset. Siellä mies maksaa illalliset ja matkat, mutta rahat on miehen käytössä. Nainen pyytää mieheltä lupaa hankkia kalliimpia tavaroita (kuten sohvat), mies ostaa kyselemättä esim. moottoripyörän. Ja molemmat ovat onnellisia.

Uskoakseni kaikille löytyy sopiva pari. Elämme nyt kuitenkin yksilöllisyyden aikoja, jokainen valitsee itse tapansa. Meillä on tasaveroinen suhde, jossa rahat ja kotitehtävät ovat yhteisiä. Vietin jopa vuoden lastenhoidontuella lapsia hoitaen. Vaimo yhdessä vaiheessa (kun hänellä oli isommat tulot) mietti eri tilien mahdollisuutta. Vastasin että kyllä käy, kunhan jatkossakin toimitaan niin... Jostain syystä hän tuli toisiin aatoksiin.
 
vanhat arvot
Alkuperäinen kirjoittaja Aeria:
Suomalaisille miehille sen verran kuitenkin tiedoksi että maailmalla se on kyllä yleensä mies joka maksaa. Olin kylässä viime syksynä saksalaisen tuttuni luona ja hän maksoi kaiken. Sanottakoon vielä että emme ole seksisuhteessa.
Kyllä. Saksassa myös nainen on kotona hoitamassa sitä. Hän myös tekee lapsille ja miehelle ruuat valmiiksi, kun nämä käyvät kotonaan lounaalla. Kyseessä on tasa-arvon suhteen aivan eri kulttuuri. Tuntuu, että naiset haluavat noukkia rusinat pullasta.

Tosin omasta mielestäni tasa-arvo on viety Suomessa liian pitkälle. Tällä tarkoitan sukupuoletonta kasvatusta. Pojat on poikia ja tytöt tyttöjä. Yksilöllisiä eroja on mutta nämä ovat asia erikseen. Miesten elämä on nykypäivän Suomessa vielä suurelta osin vanhan sukupuolijaon mukaista, kun naisten osalta on enemmän liikkumatilaa. Nainen saa olla jätkä, mutta naisellista miestä katsotaan karsaasti.

Miehet saavat keskimäärin enemmän palkkaa, koska ovat parempia vaatimaan sitä. Lisäksi miesvaltaiset alat ovat tuottavampia, kuten rakennukset. Kunnalla ja valtiolla miehet ja naiset saavat samaa palkkaa. Lisäksi mielestäni naisen kuuluu kasvattaa lapset kotona kolmivuotiaaksi. Näin lapsen etu täyttyy. Nykyisin naiset itsekkäästi haluavat ensin uran ja äiteinä haluavat mahdollisimman pian takaisin työelämään. Lisäksi varatun naisen paikka ei ole ravintolassa, ellei sitten miehensä kanssa.

Miehen päävastuulla on rahoituksen järjestäminen, suurien asioiden päättäminen ja vaimon huomioiminen. Perheellä tulee olla yksi johtaja, kaksi saa aikaan vain sotkua. Seurusteluaikana kohtelias mies maksaa, paitsi tietenkin opiskelijat tai muut joilla siihen ei ole yksinkertaisesti varaa. Herrasmies ei muutenkaan ole yhden yön jutujen perässä, vaan toimii rauhallisesti. Lady vastineeksi antaa huomionsa miehelle sinä iltana, eikä lähde kavereidensa tykö. Tämä huomio tarkoittaa keskustelua ja mahdollisesti tanssia, ei missään tapauksessa suostumusta käpälöintiin.

PS. Se että mies tarjoaa ja hänellä on rahaa ei tee hänestä herrasmiestä. Köyhäkin voi olla herrasmies. Herrasmiehellä on sydämen sivistystä ja jämäkkyyttä.

Dr. Branleur
Alkuperäinen kirjoittaja MIES!!:
En todellakaa maksa penniäkään naisen puolesta. Rahan ahne paska jos siitä elämä on kiinni.Nälässä ei tarvitse olla mutta elättämistä on turha toivoa. Nainen joka pyytää rahaa saa minulta kyllä kylmää kyytiä.
Hohhoh! Taidat olla todellinen paskiainen tai sitten sarkastinen äärifeministi.
 
Tasa-Arvo
Taitaa naiseläteillä olla nyky-yhteiskunnassa vaikeaa kun tasa-arvo on vienyt kusetettavat parisuhdemarkkinoilta. Kyllä jokaisen pitää itse tienata elantonsa ja maksaa laskunsa. Hyviä tapoja ja kohteliaisuuksia voi osoittaa muuten kuin rahalla. Hyviin tapoihin EI kuulu se että mies maksaa naisen tavalla tai toisella. Se joka vaatii rahaa kohteliaisuuden varjolla ei ole epäkohtelias, vaan huora. Ja asia ei kaunistelemalla ja kiertelyllä muuksi muutu.

Onneksi suurin osa naisista on rehellisiä, omanarvontuntoisia ja fiksuja etteivät sorru siipeilemään. Kiitos kaikille kunnollisille naisille, teidän takianne tämä maailma paljon parempi paikka elää.
 
Hyvät tavat kunniaan
Suurin osa kirjoittajista on unohtanut alkuperäisen kirjoittajan aiheen, ja kirjoittanut asian vierestä. Alkuperäinen ei valitellut sitä, että hän haluaisi miehen tarjoavan hänelle treffeillä kaiken. Hän ei myöskään valittanut siitä, että joutuu jakamaan kulut 50%/50%.

Jos vaivauduitte lukemaan muutakin, kuin kirjoituksen ensimmäisen rivin, ongelmana oli se, että hän kerta toisensa jälkeen joutuu maksajaksi, elättämään miestä.

Luulisin, että ongelma hänen tapaamissa miehissä on se, että nämä ovat täysin pilalle hemmoteltuja, oikeita mammanpoikia. Heidän äitinsä ovat tuoneet valmiin ruuan pöytään, puhtaat pyykit vaatekaappiin - mistä nämä miehet voisivat tietää, mitä ruuan hinta on Suomessa vuonna 2007? Jos he käyvät silloin tälloin ulkona syömässä McDonaldissa BicMac-aterian (5-6 euroa?), niin he luonnollisesti kuvittelevat, että nainen tekee pihvi-illallisen alkupaloineen, jälkiruokineen ja laatuviineineen alle 10 eurolla per pariskunta - onhan nyt kyse kuitenkin kotiruuasta, itse valmistetusta ruuasta, joka on halvempaa kuin ravintolassa syönti.

Ehdottaisinkin alkuperäiselle, että mikäli hän aikoo jatkossa tavata tätä vuoden 1970 markkahinnoissa elävää miestä, niin seuraavan kerran ennen tapaamista antaa miehelle yksityiskohtaisen ruokalistan, jonka perusteella mies käy kaupassa ja nainen korvaa sitten 50% ostosten hinnasta miehelle. Tietysti olisi mukavaa, että mieskin kokkaisi välillä, mutta mikäli nainen osaa sen paremmin tehdä, parempi näin. Tehköön mies sitten osaamiaan asioita, esim.laittamalla naisen digiboxin tai valot kuntoon.

Toinen asia, johon kiinnitin huomiota oli, että monella oli mennyt puurot ja vellit sekaisin. Se, joka kutsuu toisen ensimmäistä kertaa ulos, päättää paikasta minne mennään, ja myöskin maksaa laskun. Huolimatta siitä, oliko kutsunesittäjä mies vai nainen. Eri asia, jos suunnitellaan yhdessä ulos menoa ja päätetään paikka yhdessä. Silloin luonnollisesti kulut 50 % /50 %.

Pihiys ihmisessä ihmetyttää. Tosin olen siihen työpaikallani usein törmännyt. He ovat juuri näitä ihmisiä, jotka eivät ikinä osallistu lahjakeräyksiin, mutta ovat kyllä ensimmäisenä tulemassa kahvitilaisuuteen syömään synttärikakkua. Tai mennään porukalla ulos, jokainen tarjoaa kierroksen vuorollaan, ja kun tulee pihin henkilön vuoro tarjota kierros, hän pitää huolen siitä, että poistuu ravintolasta ennen hänen vuoroaan. Tätä käytöstä näkee sekä miehissä että naisissa.

Pihiys ihmisessä antaa jotenkin vastenmielisen, moukkamaisen kuvan, ja ensimmäinen mielleyhtymä, joka tällaisesta ihmisestä vaistomaisesti välittyy, on se, ettei hän voi myöskään olla hirveän älykäs.
 
vieraileva stara
Tässä vaiheessa voin huokaista helpotuksesta, onneksi tyttöystäväni ei ole rahanahne suomalainen akka. Kyllä itse maksetaan ihan omat juttumme, välillä tietenkin tarjoan muttei nyt ihan joka kerta kuitenkaan. On se kumma kun vaaditaan tasa-arvoa ja ties mitä, kuitenkin miehen pitäisi tehdä sitä ja tätä, voi jeesus. Noh, eipä ole omalla kohdallani onneksi tuollaista ongelmaa, lähinnä säälin niitä miehiä jotka tuollaisia tyttöystäviä löytävät. :)
 
Guni Gugu
Ei tietenkään miehen tarvi maksaa kaikkea, hommaa sellasta duunia että saat sitä rahaa nii voit sitte ostaa miehelleski jotain kivaa, eihän se nyt oo oikein että mies hemmottelee naista rahoillaan eikä saa mitään vastinetta..
 
5 lapsen äiti
kuin että onneksi ollaan menty jo nuorena yhteen ja pidetty aina yhteiset rahat. Meillä ei mitenkään erotella sinun ja minun rahoja vaan kaikki on meidän. Isoista hankinnoista sovitaan yhdessä, pieniä voi oman järjen mukaan tehdä itsenäisesti. Minä olen nyt kotona ja tulevaisuudessa opiskelija, mies tienaa ja tuo rahaa kotiin.

Ja alkuperäiseen viestiin: kannattaa vain rohkeasti tehdä miesystävälle selväksi mitä asiasta ajattelet, reilu keskustelu auttaa aina parhaiten. Voi olla vaikea aloittaa sellaista keskustelua mutta jos mies on fiksu niin saatte varmaan ihan hyvän juttutuokion aikaiseksi raha-asioista ja tavotteista mikä on oikein hyvä varsinkin jos olet pidempää tulevaisuutta hänen kanssaan suunnitellut.
 
ffffffffffffff
Alkuperäinen kirjoittaja 5 lapsen äiti:

Sama juttu. Siinä on vain se ongelma että jos eroaisimme joskus.... minä en ole kouluttautunut, olen antanut miehen tehdä sen.. Jomman kumman piti opiskella molempiin ei ollut varaa lasten ollessa pieniä. Minä jäisin puille paljaille kun olen tinkinyt omista tavoitteistani miehen hyväksi.

Ehkä ei olisi pitänyt otimia niin.
 
Järkevä Mies
Mielestäni kuuluu jopa sivistykseen tarjota naiselleen ...[/quote]

HIENOA!!! Enää ei tarvitse naisten vikistä ja valittaa pienemmistä palkoista, kun kerran tällaisia sääntöjä on. Tottakai Miehille isompi palkka ja paremmat edut. Voidaan sitten vaikka joskus tarjota.
Palkka tasa -arvo alas!!
 
livi
Meillä kyllä maksetaan kaikki puoliksi, vaikka miehellä onkin paremmat tulot kuin minulla opiskelijana ja osa-aikatyöntekijänä.
Mutta en osaa edes kuvitella, että antaisin miehen vaan maksaa kaiken tai enemmän. Tuntuisi, että elää toisen siivellä.
Siskoni neuvoi joskus, että hän on huomannut, että sillä tavalla on elettävä, että omillaan pärjää, koskaan ei tiedä milloin suhde loppuu tai jonkin muun syyn takia ei se toinen olekaan siinä maksamassa.
Minusta tämä on hyvä neuvo.
Ei me silti ihan sentilleen, eikä eurolleenkaan lasketa mitä kumpiki on maksanu, mutta noin suunnilleen.
Toki on aika kiva yllätys, kun joskus mies sanookin, että hän tarjoaa tämän jutun, oli se sit joku hampurilaisateria tai mm. kerran hän halusi maksaa, kun tarvitsin työpöydälleni valon. Samoin minusta on välillä kiva yllättää hänet, vaikka sitten vain pienimuotoisemmin ja yksi mikä käy koska vain kivasta yllätyksestä: mokkapaloja jos on leivottu kun mies tulee kotiin. =D
Mutta tsemppiä vaan kaikille! Koittakaa saada jotenkin kerrottua mitä ajattelette toisen tavoista/tai tapojen puutteesta. =)
 
Maku menee...
Kysymys ei ole siitä, että nainen käyttäisi miestä hyväkseen antaessaan hänen tarjota.

SE VAIN KUULUU YLEISSIVISTYKSEEN. (Akateemiselta) isältäni olen oppinut mallin, että miehen kuuluu tarjota naiselle yleisissä paikoissa.

Vanhempieni avioeron jälkeen tapaillessaan muutamaa naista ennen vakiintumistaan taas, hän ei ymmärtänyt lainkaan jos nainen kaivoi kukkaron esille. Tämän nykyisen "äitipuoleni" kanssa he tekevät niin, että nainen esim tilaa teatteriliput ja maksaa ne, tai jos menevät lomalle, maksaa vaikka lomat tai hotellin; mutta ravintoloissa miehen sivistykseen kuuluu maksaa seuralaiselleen.

Kun seurustelin pihin exäni kanssa, ja menimme syömään isäni ja hänen naisensa kanssa, isäni TIETENKIN maksoi koko seurueelle. Sen jälkeen siirryimme baariin, jossa isäni tarjosi Irish Coffeet jälkkäriksi ja sitten siirryimme siidereihin/oluihin. Exäni (35v)ei kertaakaan tarjoutunut maksamaan kierrosta; tyytyväisenä vain otti kaikki juomat vastaan. Näin isästäni, että hän piti exää moukkana. Exäni olisi kuulunut edes EHDOTTAA, että hän tarjoaa vuorostaan edes yhden kierroksen. Isäni olisi varmasti kieltäytynyt, mutta olisi arvostanut ehdotusta.

Isälleni on kunnia-asia pitää huolta seuralaisistaan. Myös jos hänen naisystävänsä tuo ystävän tai parikin mukaan, isäni maksaa (tekemättä siitä numeroa). Näin olen nähnyt ja oppinut mallin, että tämä kuuluu yleissivistykseen ja käytöstapoihin.

Ellei joku mies tätä tajua, saa olla tajuamattakin. Sellaisia miehissä ei varmaan ole muutkaan asiat kohdallaan.

JA SEN TAKIA SE LASKU TULEE KOKO PÖYDÄLLE YHTEISESTI, koska on pihiä pikkusieluisuutta alkaa erotella pariskunnan ollessa kyseessä.
 
Aristokraatti
Alkuperäinen kirjoittaja Maku menee...:

Ja hieno nainen ei mene baariin yksin, vaan hänellä on aina miespuolinen seuralainen. Todellinen herrasmies ei jättäydy naisen kanssa yksin ilman esiliinaa, jottei syntyisi huhuja. Nainen ei koskaan väitä miehelle vastaan julkisesti, vaan hyväksyy tämän päätökset.

Vanhoja hienoja aikoja, nykyään kaikki elävät kuin pellossa.
 
Pitäkää rahanne
Ne miehet jotka täällä huorittelee ja vänkää vastaan, on täysiä juntteja. Sellasille on ihan turha yrittää selittää käytöstavoista yhtään mitään. Ellei homma ole hanskassa, turha vääntää rautalangasta. Vanha koira ei opi uusia temppuja. Onneksi herrasmiehiä vielä on.

Jokainen tyylillään, teille Aristokraatti & muut juntit, älkää ihmeessä ikinä tarjotko mitään, ja tyytykää niihin naisiin joita saatte. Jos naisenne on tyytyväisiä, hyvä niin.

Minä ainakin aion edelleen odottaa mieheltä sivitystä ja käytöstapoja, mutta en ole teidän kanssa lähdössäkään ulos.

Jotyen annetaan kaikkien kukkien kukkia.
 
Tavan mies
Alkuperäinen kirjoittaja Pitäkää rahanne:

Minä odotan että nainen on kanssani minun, ei rahojeni takia. Siksi karsastan onnenonkijoita. Tottakai tarjoan satunnaisesti, mutta odotan naisen tulevan toimeen omillaan. Tunnen erään naisen, joka baarissa juo miesten rahoilla. Tässä ei muuten mitään, mutta hän vaihtaa miestä kesken illan sen mukaan kuka tarjoaa.
 
tavan mies
Alkuperäinen kirjoittaja kyllästynyt tähän:
Tässä on takana 3 pitkää ja 3 lyhyttä parisuhdetta ja aina sama juttu: pihi mies. Miehet ovat aina olleet huomattavasti hyvätuloisempia kuin minä, mutta silti he olettavat, että maksan puolet kuluista. Jopa köyhänä opiskelijana ollessani hyvätuloinen miesystäväni maksatti minulla surutta puolet kaikista menoistamme. Kavereideni hyvätuloiset miehet automaattisesti maksavat mm. enemmän vuokrasta, ruokakuluista, leffaliput, ravintolassa syömiset, hotellit ja jotkut jopa kokonaiset ulkomaan matkat. Mutta ei ikinä minun kohdalla tällainen onni ole potkaissut. Seurusteluaikoina olemme usein olleet paljon enemmän minun luonani, joten sielläkin on sitten minun ostamaani ruokaa syöty. Ja muutenkin miehet syövät enemmän, joten siinäkin mielessä heidän tulisi maksaa enemmän ruoasta. Onko kyse siitä, että en ole pieni siro kaunotar vaan tavallisen näköinen, pitkä nainen ja se ei houkuta miehiä maksamaan. Vai joku käytöksessäni. Sen tiedän, että ainakin 2 näistä miehistäni on kyllä ex tyttöystävälleen maksaneet vaatteita ja asumisen mutta minun kohdalla sitten täysi stoppi.
En kehtaa ottaa asiaa puheeksi, mutta ärsyttää kuunnella kavereiden juttuja ja olisihan se kiva joskus olla hemmoteltu...
Kuulostaa aika pihiltä tai sitten lyhyeltä ilolta. Jos kumppani haluaa panostaa suhteeseen, hän tarjoaa tuossa tilanteessa. Sinun tapauksessa vaikuttaisi kuin sinä olisit kustantanut rikkaamman ruuat. Siinä vaiheessa kun asutaan yhdessä, niin myös rahat ovat yhteisiä. Oli sitten toinen kotiäiti, työtön tai opiskelija.

asian sivusta
Taas tätä... mutta joo, siis livi, kun maksatte kaiken puoliksi, niin syöttekö myös ostokset puoliksi ;-)) Entäs kun tulee lapsia, kumpi maksaa, vai tehdäänkö heti kaksi, niin toinen maksaa toisen, toinen toisen menot.

Pakko piruilla, kun itse en vaan tajua tätä puoliksimaksamispakkoa. Minusta on aika krouvia, että joku nainen tai mies on niin härski, että maksattaa paljon pienempi tuloisella puolisollaan puolet kaikesta. Ja luultavasti hyötyy itse tälläisestä sopimuksesta..

Omaisuutta voi kartuttaa muutenkin ja elää varojensa mukaan. Siinä vaiheessa kun jääkaappi on yhteinen, niin en enää ymmärrä ollenkaan tälläistä kuka maksaa ja mitä -ajattelutapaa. Se maksaa, jolla just silloin sattuu käypää valuuttaa olemaan.

Ja ennenkuin täällä alkaa yleinen ulvonta, niin ilmoitan, että minä olen meillä se varakkaampi osapuoli. Tirsk. Miehellä on kyllä paremmat tulot, kieltämättä. Mutta ajatelkaas, annan sen asua omistamamassani asunnossa ilman vuokraa, käyttää kesämökkiäni ja autoani ilman erikorvausta ym.

Mutta kuulostaa hiukka epäreilulta, jos yhdessä asutaan ja toisen tulot menevät pelkästään elämisen perusasioihin ja toisella on millä mällätä. Eikös se parempi tuloinen voisi vaika ajatella, että näin ja näin paljon minulla menisi, jos asuisin vaikka yksin, eli mitä väliä, vaikka tuon toisenkin menot menevät siinä samalla.
 
Hyvät tavat kunniaan
"Siskoni neuvoi joskus, että hän on huomannut, että sillä tavalla on elettävä, että omillaan pärjää, koskaan ei tiedä milloin suhde loppuu tai jonkin muun syyn takia ei se toinen olekaan siinä maksamassa.
Minusta tämä on hyvä neuvo."

Kyllä. Juuri näin pitäisi yleensä ottaen nykyaikana toimia, mutta tietysti on harvoja poikkeuksia, kuten miehen ulkomaankomennot: Pitäisikö naisen jäädä moneksi vuodeksi eroon mieheestään kotimaahan, kun ulkomailla ei töitä naiselle löydy?

Moni hyvätuloinen pihi mies perustelee kulujen tasan jakamista sillä, että jos nainen asuisi yksinään, hän joutuisi joka tapauksessa maksamaan asumisesta yksinään. Mielestäni tämä on hyvin perusteltua; myös toisin päin ajateltuna, jos asutaan naisen omistamassa asunnossa.

Kuitenkin käsittelisin muuttuvia kuluja eri tavalla, kuten esim.ruokaa. Koska yhteistaloudessa ei mitenkään voida mennä linjalle "sinun" ja "minun" ruuat, niin hyvätuloisempi voisi mielestäni panostaa enemmän ruokaostoksiin.

Tuli yhtäkkiä muuten déja vu. Muistatteko vielä ehkä noin vuosi sitten ollutta kirjoitusta Elleissä? Eräs mies valitti, kuinka hänen naisystävänsä käytti taloudessa enemmän vettä, ja vaikka mies oli hyvätuloisempi, hän perusteli, että naisen pitäisi maksaa vesilaskusta enemmän todellisen kulutuksen vuoksi?

Nykyaikana on vallalla "minä, minä, minä"-ajattelu, ja ehkä tähän juuri kuuluu se, että mitään ei tarjota toiselle, ei edes saadakseen itsellensä hyvä mieli, koska sillä ei saavuteta taloudellista tai pöksyihin pääsemistä hyötyä. Surullista.

Maku menee-kirjoittajalle: Olipa helvetin törppö exä. Mutta tyypillinen nykyajan omaan napaansa tuijottaja.
 
Yhteistyössä