Mielenterveystoimisto..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja möö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

möö

Vieras
Eli siis mulla on ollut käyntejä siellä jo 8kk ajan, aina olen kaunistellut ongelmiani ja sivuuttanut ne lukuunottamatta tätä erästä kriisiä minkä takia sinne nopeasti pääsin.
Nyt vedeltäisiin viimeisiä kertoja, kun mulla "menee niin hyvin", mutta kun ei mene! Olis varmaan viimeinen mahdollisuus kertoa niinkuin asiat oikeasti ovat, mutta mistä ihmeestä mä saan rohkeutta tarpeeksi?? Oon siis yrittäny kertoo ja jotain puhunutkin, kuten juuri sanoin: kaunistelemalla. Tuntuu, ettei siellä oteta ongelmiani vakavasti vaan jo henkilökunnan puoleltakin sivuutetaan asiat joihin yritän parhaani mukaan tarttua.

Koko 8kk aikana en ole kokenut saavani minkäänlaista apua, tai parannusta olotilaani. Minut laitetaan ratkomaan ongelmani itse, eikä siinä auteta yhtään. Ahdistavinta itse tilanteessa on se, että niitä naisia (hoitaja ja lääkäri tms.) on kaksi, siinä ne välillä toisiaan vilkuilevat ja sitten nyökyttelevät päätään kuin ymmärtääkseen, ja vastaus jokaiseen sanomaani on: joo tai mistä se johtuu ym.

Anteeksi sekava kirjoitukseni, toivottavasti saatte selvää.
 
Jäi mainitsematta, että mä koen tarvitsevani apua ja mun täytyy saada pääni kuntoon! Jo pelkästään mun lapsenikin takia, en usko että hällä kovin hyvä olla, kun äitinsäkin masentuu entisestään.
 
Sinun täytyy sanoa, että tämä ei riitä. Mutta ei pitkäkestoinen terapiakaan anna sinulle valmiita vastauksia. Joku kognitiivinen psykoterapia on yksi apukeino mutta psykoterapiassa sinun tulee itse etsia ne vastaukset.
 
No et kai sä apua voi saada jos et edes kerro mikä on ongelma....

Mä käsitin alkuperäisesti jotenkin typerästi, että voin puhua vaan siitä kyseisestä kriisistä. Sittemmin olen usein sanonut, että välillä tuntuu etten jaksa. Ei mitään reagointia. "Millä tavalla sä et jaksa?" No enkai mä nyt tiedä mitä erilaisia tapoja on jaksaa ja olla jaksamatta.

Mistä mä nyt kerään rohkeuteni, että kehtaan kertoa muistakin ongelmistani. Haluaisin puhua, mutta tuntuu niin kovin siltä, ettei siitä ole mitään apua ja sit olisin ikäänkuin turhaan kerttonut henkilökohtaiset asiani tuntemattomille.
 
Sinun täytyy sanoa, että tämä ei riitä. Mutta ei pitkäkestoinen terapiakaan anna sinulle valmiita vastauksia. Joku kognitiivinen psykoterapia on yksi apukeino mutta psykoterapiassa sinun tulee itse etsia ne vastaukset.

Mä olen ymmärtänyt sen, että mun itse täytyy tottakai etsiä vastaukset, mutta olishan se nyt kiva kun hoitajat voisivat edes kysyä hiukan tarkemmin. Ja kun sanomisiini ei ragoida mitenkään. Miltä se tuntuu ja joo, ovat yleisimmät vastaukset mitä heiltä saa. Mun mielestä olis paljon helpompaa, kun kysymykset olisivat esim. Tuntuuko se sellaiselta tai tällaiselta jne.. En osaa oikein selittää.
 
Mä olen ymmärtänyt sen, että mun itse täytyy tottakai etsiä vastaukset, mutta olishan se nyt kiva kun hoitajat voisivat edes kysyä hiukan tarkemmin. Ja kun sanomisiini ei ragoida mitenkään. Miltä se tuntuu ja joo, ovat yleisimmät vastaukset mitä heiltä saa. Mun mielestä olis paljon helpompaa, kun kysymykset olisivat esim. Tuntuuko se sellaiselta tai tällaiselta jne.. En osaa oikein selittää.

Eivät he ajatuksenlukijoita ole. Sinun pitää avata suusi ja sanoa edes se, että tämä ei auta eikä riitä. Ehkä heillä on tarjottavana muutakin, mutta nyt luulevat että se mitä he antavat, riittää mainioisti.
 
Sulla ja sillä hoitajalla tai terapeutilla ei ehkä henkilökemia toimi, kuulostaa siltä. Ihmiset on ihmisiä...mutta tarvitset varmaan apua, pyydä saada jatkaa, tai vaihtaa hoitajaa. Tai etsi joku muuterapeutti, yksityisesti. Kelan maksamana voi päästä kaiketi terapiaan, jos tarve on. Ota selvää vaikka terveyskeskuksesta.
 
  • Tykkää
Reactions: MINTYNEN
[QUOTE="vieras";24372209]Sulla ja sillä hoitajalla tai terapeutilla ei ehkä henkilökemia toimi, kuulostaa siltä. Ihmiset on ihmisiä...mutta tarvitset varmaan apua, pyydä saada jatkaa, tai vaihtaa hoitajaa. Tai etsi joku muuterapeutti, yksityisesti. Kelan maksamana voi päästä kaiketi terapiaan, jos tarve on. Ota selvää vaikka terveyskeskuksesta.[/QUOTE]

Mä pidän etenkin hoitajasta ihan älyttömän paljon, mukava ihminen. Mutta kun just tuo kun en tunne saavani mitään itsestäni irti, vaikka kuinka yritän. Yritän ottaa avun vastaan, miettiä "miltä musta nyt sitten tuntuu" mutta kun en tiedä, en edes 8kk jälkeen.

Pitää ottaa selvää, kysellä ensin hoitajalta tai lääkäriltä, sitten soitella terveyskeskukseen jos ei muuten tunnu löytyvän mitään. Viimeksi terveyskeskuksessa käytyäni sain lääkkeet kouraan ja ei "lähetettä" mihinkään terapiaan tms..
 
Ei ilmeisesti kellään täällä ole kokemusta siitä psykoterapiasta, tai kenenkään täällä olevan läheisellä? Kun ois kiva tietää mitä se sisältää, miten hoitoon pääsee jne..

Oon niin turhautunut. Pitää melkein kysyä tänään siellä MTT:ssä, josko sieltä tietäisivät.. :/
 
mulla kanssa samanlainen tunne, on ollut melkeen niinku koko ajan kun olen miekkarissa käynyt eli viimeset 6 vuotta.
on ollut ihan ulkoapäin tulleita kriisejä, kaksi raskautta + karmiva parisuhde jossain vaiheessa.
mutta siitäkin jo kohta 3v kun erottu ollaan, joten en enää uhkaa koe kovinkaan usein.
tämäkin teksti on sekavaa, mutta YMMÄRRÄN jotenki tosi hyvin mitä ajat takaa nyt.
mulla ainakin ongelmana se etten saa sanotuksi jotenkin miten asiat oikeesti on.
olen kyllä kertonut kuinka pidän ystäville ja tuttaville eräänlaista esitystä koko ajan päällä ja kaikki luulevat, että mulla menee todella mukavasti. vaikka itseasiassa haudon jo toisinaan itsemurhaakin mielessä. olen odottanut et se hoitaja sais jotenki tollasesta kiinni ja näkis mun läpi tai tajuis kysyä jotain????
mulla vaihtu 1,5vuotta sitten se hoitaja ja jos ei eka ollut PARAS mahdollinen niin tän toisen kanssa ei natsaa ollenkaan.
ensimmäinen sentään tiesi ajan ennen lapsia ja kävi joskus meillä kotonakin, näki mun exän ja tiesi edes hiukan millanen hän on.
olen jo pitkään halunnut vaihtaa hoitajaa, mutta jotenki on vaan jäänyt.
nyt päätin, että kirjotan kaikki häiritsevät asiani paperille ja kun seuraavan kerran menen niin lykkään sille hoitsulle ne käteen.
lukekoot sen ja kertokoot sit et miten asioiden kanssa edetään.
mä kanssa odotan aina et se osais kysyä jotain fiksua tai puristas multa vastauksia tai edes ratkaisumahdollisuuksia.
ehkä enemmän semmosta otetta kaipaisin.
en kanssa kestä niitä JOO ja YY-Y-vastauksia.
itse tahtoisin jonnekki psykoterapiaan jossa sais ruotia menneisyyttä.
mulla siis todettu kaksisuuntanen mielialahäiriö,mutta jotenki en tiedä onko se se mikä mua vaivaa??
ja yli vuoteen en ole enää lääkkeitäkään syönyt.
ja silti kukaan ei sano siihenkään mitään!
sekavaa oli munkin teksti, mutta
ihan kauhiasti sulle tsemppiä!
 
Kiitos sulle NAULAKKO vasteuksesta. Nyt kirjoitit juuri sen mitä mä haen takaa.
Mä teen just samaa, mä näyttelen jatkuvasti. Mä en todellakaan ole oma itseni vaan pidän yllä jonkinlaista kulissia. Enhän mä nyt muille voi näyttää, kuinka mä oikeesti kärsin ja miten huonosti mä jaksan lapseni kanssa? Rakastan kyllä olla lapseni kanssa kotona, mutta jaksaminen on kuitenkin tätä luokkaa kun on, vaikka tekisin mitä.
Mulla on tapahtunut elämässäni liian paljon, ikääni katsoen. Käytännössä olen kokenut kaiken pahan, mitä voi elämässä sattua. Tai ainakin melkein kaiken.

Mä koitan puristaa itsestäni irti jotain tämän päiväisessä käynnissä, koska taitaa olla viimeinen mahdollisuus.
 
Kiitos sulle NAULAKKO vasteuksesta. Nyt kirjoitit juuri sen mitä mä haen takaa.
Mä teen just samaa, mä näyttelen jatkuvasti. Mä en todellakaan ole oma itseni vaan pidän yllä jonkinlaista kulissia. Enhän mä nyt muille voi näyttää, kuinka mä oikeesti kärsin ja miten huonosti mä jaksan lapseni kanssa? Rakastan kyllä olla lapseni kanssa kotona, mutta jaksaminen on kuitenkin tätä luokkaa kun on, vaikka tekisin mitä.
Mulla on tapahtunut elämässäni liian paljon, ikääni katsoen. Käytännössä olen kokenut kaiken pahan, mitä voi elämässä sattua. Tai ainakin melkein kaiken.
Mä koitan puristaa itsestäni irti jotain tämän päiväisessä käynnissä, koska taitaa olla viimeinen mahdollisuus.


Toi oli hyvä idea, että kirjoitat paperille miten sulla menee oikeesti. Jollei totuus paljastu, olet käynyt siellä turhaan.

Kävin itse 2 v kelan hyväksymällä psykoterapeutilla. Hänkin lähinnä vain kuunteli, eikä kysymyksetkään olleet läheskään aina kovin osuvia. Jossakin vaiheessa mulle sitten kuitenkin valkeni, että avaimet uuteen elämään oli mun omissa käsissä. Vuosia se prosessi toki senkin jälkeenkesti, mutta enpä enää odottanut että ratkaisu putoaisi syliin ulkoapäin. Psyykenlääkkeitäkään ei ole tarvinnut sen jälkeen ottaa, kaikkiaan 4 vuotta niitä käytin.
 
yritä joo saada itestäsi jotain irti tänään.
mullakin on monesti kysyneet, että miltä tuntuu jos lopetettas käynnit tuolla ja ainoa minkä oon saanu aikaseks sanottua on, että haluan edes jonkinlaisen hoitosuhteen säilyttää niin päätyi sitten siihen et käyn kerran kuussa ja joskus jopa harvemmin,
eipä sitä kerkee muuta kuin kertoa suunnilleen kuulumiset ja thats it.
mut parempi sekin kun pelottas ihan tyhjän päälle jäädä.
mut on turhauttavaa käydä siellä kun luulee et nautin opiskelusta vaikka tosiasiassa keskeytän ne kohta, olen todella reilusti ylipainoinoinen ja kärsin siitä sekä se myös hävettää mua niin paljon etten osaa sille langanlaihalle hoitajalle edes moisesta sanoa.
sen takia lopetan opiskelut, sen takia en löydä elämäniloa mistään. en uskalla harrastaa mitään, en tavata ihmisiä saati ajatella että löytäisin uuden miehen joskus.
luulee et mulla ne pari hyvää kaveria jotka riittää mulle ja saan hyvää seuraa.
tosiasiassa vihaan melkeinpä toista noista ystävistä ja toisen kanssa nähdään aina silloin suunnilleen kun mun lapset on vaikkapa mummolassa.
joten tarvitsisin kipeästi ystävää, todellista sellaista.
mutta nyt täytyy mennä,
jaksuja ja tsemppiä sulle!
 
Mä lähden nyt liikkeelle. Yritän, siis todellakin YRITÄN saada itsestäni jotain irti. Ei oikein kehtais vaan pamauttaa, että oon esittäny teille et kaikki on paremmin ku oikeesti. Turhaa työtä olisivat tehneet. :D Viimeksi ollut kesäkuun alussa käynti, et onhan tuosta jo aikaa.
 
Ensinnäkin - voimia ja rohkeutta sinulle :hug:. Ei ole helppoa tunnistaa itsessään heikkouksia ja ongelmia, eikä sitä avun tarvettakaan - joten sä olet jo pitkällä asiassa. Eikä ole todellakaan helppoa lähteä puhumaankaan niistä omista sisäisistä tuntemuksista, vallankaan kun ei itsekään ole sinut niiden tunteidensa ja haluamisiensa kanssa...se vaatii aikaa ja kypsymistä..ja työtä.

MT- toimiston henkilökunta on juuri sinua varten. He ovat siellä juuri sinua kuuntelemassa ja auttamassa, rohkaisemassa ja tukemassa :). Joo, käynnit voivat toisinaan tuntua yhtä tyhjän kanssa- jorinoilta mutta..joka kerta asia menee eteenpäin, joka kerta juuri nuo pienetkin hoitajien kommentit ajavat sinut kohtaamaan sen todellisuuden ja sen, missä tilanteessa olet nyt - joka kerta olet mietteissäsi sieltä pois lähetenyt, eikö?

Se, ettet ole siellä puhunut totta, on...varsin kinkkinen juttu. Jollain tapaa et kuitenkaan ole pystynyt käsittelemään ääneen tuntojasi..kuitenkin kirjoitit niistä aivoimesti :) - palstalle :). Kehoitankin sinua kotona kirjoittamaan omat tuntemuksesi ja mahdolliset ahdistuksen aiheesi - rehellisesti, sillä nyt on aika toimia oikein :)! Hävettävää ja menetettävää sulla ei ole, ainoastaan voitettavaa ja saavutettavaa.

Yksin et asiasi kanssa ole :). Se, että nyt sanot kaunistelleesi tilanteesi - ja sano se ihan juuri niillä suorilla sanoilla :) - se on osoitus sinun kypsymisestä, sinun vastuunottamisesta. Ja sano siellä ihan yhtä suoraan ja rehellisesti, että et tunne olevasi valmis käyntien lopettamiseen. uuden tilanteen ja totuuden valossa asiasi käsitellään uudestaan :).

Tsemppiä ja uskallusta sinulle :)! Muista - sinä ja sinun hyvinvointisi ovat tärkeitä asioita :heart:.
 
Siellä kävin ja kerroin että totta puhuen mulla menee tällä hetkellä ihan päin persettä.

Lopuksi sanoivat että sä nyt varmaan sitten siirryt sinne terveyskeskuksen puoleen tässä asiassa kun viimeksi jo vähän siitä asiasta puhuttiin. Katoin monttu auki, et ok, mä siirryn sinne sitten. Helpottaa, että kerroin kuitenkin nyt totuuden mukaisesti kaiken, ihan kaiken.

Nyt mua vaan pelottaa, kun mä menen vaikkapa sitten sinne terveyskeskukseen, mun pitää selittää samat asiat edelleen kaunistelematta jollekin toiselle. Juuri kun ylitin sen kynnyksen kertoessani 8kk hoitosuhteen jälkeen hoitajilleni.

Ei auta kun alkaa soitteleen sinne terveyskeskukseen ja kysellä sieltä jotain psykiatria tms.
Jospa se kuitenkin olis ens kerralla helpompaa, kun se suuri kynnys on jo kerran ylitetty. Onhan?? Sanokaa, että se on. Jännittää ja pelottaa tuleva, taas uusi ihminen jolle mun pitää kertoa henkilökohtaiset ongelmani, joita en ole kertonut edes omille läheisilleni.

Ehkä tämä tästä, kun vaan hakee apua. Ja ennenkaikkea osaa ottaa sen vastaan.
 
Hienoa :)! Nyt sitten siirryt terveyskeskuksen puolelle, mistä sun oma lääkäri ohjaa lähetteellä eteenpäin. Yleensä ensin psykiatrille, jonka kanssa katsotaan jatko. Mutta - sun täytyy olla jatkossa rehellinen, oikeesti. Koska fuulaamalla sä et auta ketään, et ollenkaan. Ja helpompaa..hmm..toivottavasti on..kuitenkin asiat tuppaavat olla kipeitä ja vaikeita käsiteltäviä, kuten tiedät...mutta itsensä pettäminen ja valheessa eläminen eivät kyllä edistä olotilaasi, sen tiedät jo. Eikä sun tarttekaan asioistasi kertoa läheisillesi, jos et koe siihen erityistä tarvetta ja halua, terveydenhuoltoalan ammattilaisilla sinua hoitaessasi on sataprosenttinen vaitiolovelvollisuus, jota sun ei tarvitse murehtia sen enempää...

Voimia :hug:
 
[QUOTE="Vilukissa";24373634]Hienoa :)! Nyt sitten siirryt terveyskeskuksen puolelle, mistä sun oma lääkäri ohjaa lähetteellä eteenpäin. Yleensä ensin psykiatrille, jonka kanssa katsotaan jatko. Mutta - sun täytyy olla jatkossa rehellinen, oikeesti. Koska fuulaamalla sä et auta ketään, et ollenkaan. Ja helpompaa..hmm..toivottavasti on..kuitenkin asiat tuppaavat olla kipeitä ja vaikeita käsiteltäviä, kuten tiedät...mutta itsensä pettäminen ja valheessa eläminen eivät kyllä edistä olotilaasi, sen tiedät jo. Eikä sun tarttekaan asioistasi kertoa läheisillesi, jos et koe siihen erityistä tarvetta ja halua, terveydenhuoltoalan ammattilaisilla sinua hoitaessasi on sataprosenttinen vaitiolovelvollisuus, jota sun ei tarvitse murehtia sen enempää...

Voimia :hug:[/QUOTE]

Kiitos paljon tästä! Kyllä mä nyt tosiaan tiedän, ettei se kulissejen pito auta yhtään, ainakaan jos hoidossa tekee sitä samaa. :)
Nyt tiedän ainakin miten mun kannattaa olla ja puhua, kun sinne terveyskeskukseen menen, enkä tee samoja virheitä enää uudestaan.
 

Yhteistyössä