Mielipiteitä ja kokemuksia kaivataan! (koira + auto)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Piikkis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Piikkis

Vieras
Olemme ostamassa uutta autoa vanhan farmarimme tilalle. Tarkoitus oli ostaa farmariauto, jossa koiramme voisi matkustaa takakontissa kuten ennenkin. Nyt kuitenkin saataisi tutulta hyvä auto hyvään hintaan, mutta ei farmari, vaan siis porrasperäinen malli. Kun olemme koko perhe matkassa, koira ei oikein mahdu penkeillä matkustamaan. Voiko koiran laittaa takakonttiin, kun takakontin ja takapenkin välistä saa auki "käsinoja-aukon", eli koira voisi olla aukossa siten, että näkee ja kuulee meidät ja saa pään takapenkin puolelle halutessaan? Itsestä ajatus tuntuu pahalta, kun tuntuu, että koira suljetaan sinne "umpisäiliöön", mutta toisaalta sillä on jopa entistä parempi tila, kun on yhteydessä takapenkkiin ja lapsiin..? Tähän asti on ollut itsekseen takakontin puolella. Lähinnä eniten mietin sitä, että miten helteillä ilmastoinnin ilma kulkee takakontin puolelle? Takapenkeillä on kyllä omat tuulettimet, joista ilma tulee, siinä etupenkkien välissä, eli aika suoraan sen aukon kohdalla, josta koira kurkkii...

Koira on keskikokoinen, mahtuu seisomaan takakontissa ja käytännössä se kohta, jossa koira olisi, on takapenkin hattuhyllyn alla olevaa takakonttia, ei siis sitä ulkonevaa osaa... Ymmärtääköhän kukaan tästä selityksestä mitään? Lähinnä nyt toivon kokemuksia, jos jollakin koira kulkee mukana näin tai jos joku tietää, että tuo on lähes laitonta... Tai muuten vain mielipiteitä ostaisitteko itse tuon auton tässä tilanteessa. Auto olisi siis kaikin puolin muuten todella hyvä. Ja meillä on toinen auto, jossa koira voisi kulkea entiseen tapaan, mutta se ei ole diesel, joten pitkät matkat, joita meillä on 2-3 kertaa vuodessa, kuljettaisi tällä uudella autolla.
 
Siis sä haaveilet ostavas sedanin ja tunkevas koiran sinne toyotan konttiin? :O Hei ei..Ei missään tapauksessa...Farmari ei ole ainoa auto johon koiran saa konttiin, mulla on itelläni hb mallinen auto jossa on kontissa tilaa vaikka 2 tollaselle vasikan kokoiselle koiralle kun hattuhyllyn ottaa pois..Mut sedanin perään en koiraa laittais missään tapauksessa vaan sit matkais takapenkillä turvavyövaljaissa.
 
Siis onko auto 5-ovinen, josta sen hattuhyllyn saa pois vai 4-ovinen sedan, jossa se takaluukku on ihan umpitilaa? Jos perus sedani, niin ei todellakaan koiraa sinne luukkuun!! :O
 

Yhteistyössä