mieltymys vitsoihin

  • Viestiketjun aloittaja lapsena piiskaasaanut
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
MrBirch
Et ole ollenkaan yksin tuon keväällä tapahtuvan "syttymisen" kanssa. Kylllä se näkyy myös aiheeseen keskittyneillä foorumeilla. Keväisissä ajatuksissa mielelläni rohkaisen Sinua. Siitä vaan kokeilemaan. Varmistu, että asianomainen on oikeasti kiinnostunut asiasta, eikä kuvittele "osaavansa" sitä muun ohessa. Jos rehellisesti sanoo vasta opettelevansa asiaa, niin ok. Ja, kuten vanha kansa jo tiesi "vitsa ei luita riko" - vitsakimppu sattuu mutta ei vahingoita, joten rohkeasti vaan kokeilemaan. Äläkä ylläty siitä, että tunteet pääsevät liikkeelle. Pakaroiden tiheästä hermoverkosta on suora yhteys muuallekin...

Mr Birch

Kevät ja vitsan kaipuu on saapunut... Kummallista, että kevät tuntuu herättävän minulla aina valtaisan mielihalun kuritettavaksi pääsemisestä/joutumisesta. Liekö kyse siitä, että koivut heräävät eloon ja vehreille oksille olisi mukava saada käyttöä ;)

Totta puhuen en ole koskaan saanut piiskaa ainakaan aikuisena, lapsena ehkä joskus pienen läimäytyksen takapuolelle. Kiinnostusta olen tuntenut alistumiseen ja piiskan saamiseen teini-iästä asti, mutta niinpä tässä on pari vuosikymmentä mennyt vain fantasioissa. Ehkäpä tänä kesänä pääsisin jo askeleen eteenpäin ja pääsen viimein poikittain määrätietoisen miehen polville...

On joka tapauksessa kannustavaa lukea tätä keskustelua ja tajuta, ettei tarpeeni ole aivan kummallinen - kiitos siitä teille kirjoittajat :)
 
Viimeksi muokattu:
T + T
Miehet! Miltä tuntuu seisoa remmi tai piiska kädessä, nainen edessä pylly paljaana ja polvet tutisten odottamassa että sivallat . Miltä tuntuu uikahdukset ja pyytelyt ja iskujen jäljet joita saat aikaan- Itse tiedän vain selkäänsaavan osapuolen nöyrtymisentunteen.

Tuntemuksiani? Hallinnan tunne on tärkeä. Nainen nöyränänä edessäni valmiina ottamaan vastaan remmini iskut on tietenkin näkynä jo kiihottava, mutta tunne ja tietoisuus siitä, että nainen on vapaaehtoisesti antanut minulle vallan päättää, mitä hänelle teen, tekee tilanteesta nautinnolisen. Tunnen vallan olevan täysin minulla. Valta toisaalta lisää aina myös vastuuta, joten piiskatessani tai ruoskiessani häntä tunnen suurta ja vahvaa vastuuta naisestani.

Siinä on paljon samaa kuin rakastelussa. Koen tehtäväkseni tuottaa naiselle mahdollisimman täydellinen alistumisen, ruoskinnan tai rakastelun kokemuksen. Vallallani ohjaan häntä tietoisesti yhä uusiin tuntemuksiin. Naisen ohjaaminen täydellisen alistumisen maailmaan eräänlaiseen subspaceen, jolloin hän on täysin antaa itsensä pelkässä nautinnossa kokonaan hallintaani, on kuin moninkertainen orgasmi naiselle. Silloin nautntoni kasvaa yllättäen itseasiassa siitä vastuusta, jonka se siirtää minulle. Molempien nautinnon jatkuminen jää nyt aiempaakin selvemmin yksin minun valintojeni varaan. Tämä on minulle nautinnollista.

Tuon hallinnan tunteen lisäksi ruoskinta esteettisesti kiihottavaa miehen kannalta. Miten nainen kiemurtelee tai taistelee ollakseen nöyränä paikallaan piiskan tai vyöni kirjoessa häneen punaisia jälkiään, on äärimmäisen seksikästä. Tottakai aina mies haluaa naisensa olevan kiihottunut ja valmis seksiin. Se kuinka uskomattoman kiihottuneeksi abnaisen saa ruoskalla lisää siis tässäkin mielesssä miehen nautintoa.

Fyysistä virikettä varsinaisesti piiskaamisesta ei miehelle tule tietenkään niin paljoa kuin piiskattavalle naiselle, mutta esimerkiksi kämmenellä takapuolelle selkää antaessa ja puuhaan oikein innostuessani polte kämmenessäni tuntuu nautinnolliselta ja parhaimmillaan sen tuntee kämmenessä vielä seuraavanakin päivänä, vaikka naisellani takapuoli on kyllä kauempaan arka ja muistuttaa häntä miehestään, joka ei jätä häntä ilman huomiota.
 
Viimeksi muokattu:
vaimoke
Huhhuh, T&T, ihanaa asiaa puhut. Minä en ole saanut oikein kunnolla piiskaa aikoihin, mieheni on reissussa vielä viikon. Kun sitä oppii oikean miehen kanssa oikein alistumaan, niin kunnollista -aika rajuotteistakin- piiskausta ihan kaipaa, olo on hyvin turhautunut jo parin viikon tauon jälkeen. -Eilen, kun puhuttiin iltayöllä vielä puhelimessa rakkaani kanssa sain kyllä lupauksen tulevasta ja käskyn hakea piiskan valmiiksi odottamaan maanantai-iltana... tuskin jaksan odottaa...
 
Riku
Kevät ja vitsan kaipuu on saapunut... Kummallista, että kevät tuntuu herättävän minulla aina valtaisan mielihalun kuritettavaksi pääsemisestä/joutumisesta. Liekö kyse siitä, että koivut heräävät eloon ja vehreille oksille olisi mukava saada käyttöä ;)

Totta puhuen en ole koskaan saanut piiskaa ainakaan aikuisena, lapsena ehkä joskus pienen läimäytyksen takapuolelle. Kiinnostusta olen tuntenut alistumiseen ja piiskan saamiseen teini-iästä asti, mutta niinpä tässä on pari vuosikymmentä mennyt vain fantasioissa. Ehkäpä tänä kesänä pääsisin jo askeleen eteenpäin ja pääsen viimein poikittain määrätietoisen miehen polville...

On joka tapauksessa kannustavaa lukea tätä keskustelua ja tajuta, ettei tarpeeni ole aivan kummallinen - kiitos siitä teille kirjoittajat :)
Piiskaaja kyllä löytyy. Mistä päin olet piiskaajaa etsimässä?
 
Viimeksi muokattu:
kalle
Eilen sain sitten ensimmäisen "oikean" selkäsaunan ihan perinteiseen malliin koivuvitsalla. piiskaleikit ovat olleet jo pitkään käytössä seksin yhteydessä kevyenä leikittelynä. Nyt kuitenkin uskaltauduin tunnustamaan avovaimolle, että tarvitsen vanhanajan piiskauksen. Niinpä kävimme yksissä tuumin taittamassa koivurisun ulkoa, jonka jälkeen hän kiskaisi sisällä housut kinttuun ja veti polviensa päälle, sitten vitsa viuhumaan tuhman pojan paljaalle pyllylle. Tämän jälkeen hän komensi minut kontilleni, rintakehä maassa, ja pylly mahdollisimman pystyssä, ja vielä viimeisteli kurituksen. sattui kyllä kovasti, mutta samaan aikaan kokoajan tajuton stondis. Lopuksi hän runkkasi minua takaapäin ja naimme ennenkokemattoman kiimaisesti.
Seuraavaa kertaa odotellessa!
 
hra65
Sain reilu vuosi sitten kunnon käsittelyn nahkaremmillä ja havaitsin nyt, että osa jäljistä on vielä havaittavissa. Sivulliset eivät ehkä heti huomaa, mutta itse tiedän ne jäljet. Nykyisin on käytössä siistimmät ruoskat, jotka eivät jätä niin pahoja jälkiä. Punerrus kestää vain viikon verran, eli viime kerran kurituksen punoitusta on vielä.
 
silkmaster
Tuntemuksiani? Hallinnan tunne on tärkeä. Nainen nöyränänä edessäni valmiina ottamaan vastaan remmini iskut on tietenkin näkynä jo kiihottava, mutta tunne ja tietoisuus siitä, että nainen on vapaaehtoisesti antanut minulle vallan päättää, mitä hänelle teen, tekee tilanteesta nautinnolisen. Tunnen vallan olevan täysin minulla. Valta toisaalta lisää aina myös vastuuta, joten piiskatessani tai ruoskiessani häntä tunnen suurta ja vahvaa vastuuta naisestani.

Siinä on paljon samaa kuin rakastelussa. Koen tehtäväkseni tuottaa naiselle mahdollisimman täydellinen alistumisen, ruoskinnan tai rakastelun kokemuksen. Vallallani ohjaan häntä tietoisesti yhä uusiin tuntemuksiin. Naisen ohjaaminen täydellisen alistumisen maailmaan eräänlaiseen subspaceen, jolloin hän on täysin antaa itsensä pelkässä nautinnossa kokonaan hallintaani, on kuin moninkertainen orgasmi naiselle. Silloin nautntoni kasvaa yllättäen itseasiassa siitä vastuusta, jonka se siirtää minulle. Molempien nautinnon jatkuminen jää nyt aiempaakin selvemmin yksin minun valintojeni varaan. Tämä on minulle nautinnollista.

Tuon hallinnan tunteen lisäksi ruoskinta esteettisesti kiihottavaa miehen kannalta. Miten nainen kiemurtelee tai taistelee ollakseen nöyränä paikallaan piiskan tai vyöni kirjoessa häneen punaisia jälkiään, on äärimmäisen seksikästä. Tottakai aina mies haluaa naisensa olevan kiihottunut ja valmis seksiin. Se kuinka uskomattoman kiihottuneeksi abnaisen saa ruoskalla lisää siis tässäkin mielesssä miehen nautintoa.

Fyysistä virikettä varsinaisesti piiskaamisesta ei miehelle tule tietenkään niin paljoa kuin piiskattavalle naiselle, mutta esimerkiksi kämmenellä takapuolelle selkää antaessa ja puuhaan oikein innostuessani polte kämmenessäni tuntuu nautinnolliselta ja parhaimmillaan sen tuntee kämmenessä vielä seuraavanakin päivänä, vaikka naisellani takapuoli on kyllä kauempaan arka ja muistuttaa häntä miehestään, joka ei jätä häntä ilman huomiota.
Olen silkin mies silkmaster ja kanssasi samaa mieltä, hän on antanut minulle vallan päättää kotikurin ylläpitämisestä tarvittaessa ja pidän myös. Tunnistan myös tuntemukset ihan tutuiksi.
 
Viimeksi muokattu:
silkmaster
Alkuperäinen kirjoittaja kettutyttö;10527682:
Välineenne saada /antaa piiskaa? Entä asento?

Ja kuinka helposti antaudutte piiskattavaksi?
Normaali nahkaremmi ja rottinkikeppi.

Nainen sängyllä iso tyyny mahan alla, siitä ei pääse karkuun. Toimii
 
Tyttopoika2010
On olemassa alan ammattilaisia jotka osaa homman ja olet varmoissa käsissä.Niitä löytyy netistä hakusanoilla.Myös koulutytyö voi tehdä tämän.

Ammattilaisia varmasti löytyy ihan joka asiaan, mutta en itse ainakaan ole innostunut professional servicestä. Minusta luontevinta olisi löytää kiva kaveri jonka kanssa voisi yhdessä lähteä toteuttamaan roolileikkiä ja olisi aidosti innostunut kokeilemaan uusia asioita. Koulutytöksi pukeutuisin mielelläni ja alistuisin piiskattavaksi. Varmasti rooliakin voisi vaihtaa toisinpäin jos vain sopiva pari löytyisi.

Eli ideoita mistä tälläinen kaveri löytyy kaivataan!
 
Viimeksi muokattu:
kukkamaa

1. Ilmoitusta kehiin sopivalle ilmoitusfoorumille. Ja foorumin valintaan kannattaa käyttää aikaa. Osa on maksullisia, mikä tarkoittaa, että porukka on jonkin verran vakavammin aikein liikkeellä. Samoin tärkeää on ilmoituksen suunnittelu. Ota ennen omia tarpeitasi huomioon se lukija, jonka toivot kiinnostuvan.

2. Muu verkko-osallistuminen ja yhteyksien löytyminen sitä kautta. Tämä tarkoittaa selväkielellä, että osallistut keskusteluun asiasta omien kiinnostustesi pohjalta ja pistät joksikin aikaa välittömän seuranhaun taka-alalle. Kyllä sekin viesti tulee selväksi ja samanhenkistä väkeä tulee tutuksi.

3. Aihepiiriä sivuavat live-tapahtumat ja verkkoyhteisöt. Rohkeasti vaan mukaan ja aistit avoimina liikkeeelle. Osa yhteisöistä on riidoissa keskenään, joten en ala tässä mitään niistä nimetä hyvässä tai huonossa mielessä. Google auttaa löytämään nimet kun uhraat vähän aikaa.

Lopuksi vielä sana professionalista: sanoit, ettei se kiinnosta. Sillä voi olla kuitenkin sellainen merkitys että tulet tutuksi asian ja ehkä omien toiveittesikin kanssa. Mutta totta on, ettei se vastavuoroista suhdetta korvaa.
 
Viimeksi muokattu:
blackscorpio
itse olen nuori tyttö (alle 18 v) ja vaikka en ole koskaan saanut piiskaa sitä olisi kiva saada, kädellä tai vitsalla. joskus yritin itseäni piiskata vitsalla takapuolelle, mutta tuskin siitä kovin todenmukaista kokemusta sain.

exä joskus kysyi että haluaisinko piiskaa vitsalla olkainkurahousut päällä (oli löytänyt kotoaan, vaikka olen vain 153cm, ja tässä pysynkin, niin 140cm olisi vähän pienet), mutta kieltäydyin. en ymmärrä noiden kuristen merkitystä, ehkä poju itse olisi saanut niiden kanssa kokemuksesta jotenkin... viehättävämmän? :) tosin kyllä nyt tuollainenkin tuntuu ihan jees ajatukselta :D

tyttö tänne vaan housua pois ja syliin1ongelma poistuu heti!!ohuella koivuvitsalla alkulämpimät,lihaksille.sitten kunnolla remmiä.kunnes pakarat ihanasti säkenöivät.kivun ja nautinnon tunnetta on vaikea eroittaa.jos olet oikein killtti voit päästä kurittamaan minua....
 
Viimeksi muokattu:
Judge
HS: Sveitsiläismies uhkaa saada rottinkipiiskaa Singaporessa. Iskut annetaan runsaan metrin pituisella ja sentin paksuisella rottinkipiiskalla paljaalle takapuolelle. Piiskaa on liotettu vedessä, jotta se pysyy ehjänä. Piiskattava vanki sidotaan erityiseen telineeseen. Piiskaamisessa takapuoli menee tavallisesti verille. Usein piiskan iskuista jää pysyvät arvet.

Taitaa tehdä kipeää...
 
silk

HEI! Ei tarvitse mennä Singaporeen saadakseen noin selkäänsä! meillä mies vetelee samanlaisella suolavedessä liotetuula piiskarottigilla minulle kuria paljaale pyllylle. Ja kovaa. Ja monta kertaa, n- 20-30. Ei mene iho rikki, koska rottinki on pyöreä ja sileä. Pohjustus tehdään pyllylleni yleensä nahkaremmillä, iho ihan kirveleväksi, silloin se rottinkipiiska PURAISEE!! Itku ja huuto tuleem pyytely ja ulina. Rottingit on aina liossa korkeassa maljassa, jossa niitä käännellään jotta ovat armottoman notkeat.
Kun sitten remmin jälkeen pylly poltellen joudun hetken odottamaan varsinaista kuritusta, on polvet ihan hyytelönä ja peppu tuntuu niin suojattomalta. Kohta se tulee ja kurittaa....
Niitä muuten rottinkeja saa ostettua pikkurahalla, kun tietää mistä .Niissä on "parasta" armoton teho ja mistään ei jää sellainen muistuttava kipu, muttei muuta kuin kohollaan olevia juomuja muttei iho yleensä rikki.
NO, yleensä yritänkin olla kiltti...
 
Viimeksi muokattu:
...123...
Olen nyt 16-vuotias tyttö ja saan aina piskaa jos sään kokesta alle 10-. Muistan erään kerran kun sain ruotsin kokeesta 9 1/2. Äidin tultua illalla töistä kotiin, näytin pelokkaana äidille kokeeni. Äiti lähti jonnekkin, ja minä jäin yksin olohuoneeseen. Äiti meni normaalisti keittiöön tekemään ruokaa.

Istuimme koko perhe ruokapöydässä syömässä, kun äiti nosti kokeeni keskustelunaiheeksi. Isä oli selvästi hyvin hyvin vihainen. Hän nousi pöydästä ja veti minut hiuksista olohuoneeseen jossä käski minun riisua alapään paljaaksi, ja hakea ulkoa vitsa. Ja helvetti alkoi... Isä piiskasi minua 50 iskua, jonka jälkeen nurkkaan 15.min.

Illalla äiti tuli huoneeseeni antamaan vielä remmiä 25.iskua. Sain 2 viikkoa arestia, eli kaveri, netti ja puhelin pois. kamalaa teinitytölle.

Sama juttu kävi ollessani 4.luokalla kun sain kuvaamataidosta todistukseeni 8:sin.

Onko muilla samaa käytäntöä huonoista numeroista?
 
Piiskaan vaimoani
Aika huono provo.
Totta, ja lisäksi erittäin typerä ja sairas. Minusta lasten piiskaamisen (jota vastustan) ja aikuisten piiskaamisseksileikkien yhdistäminen ei ole tervettä. Ero on vastaava kuin lapsen raiskauksen ja aikuisten välisen seksin välillä. Toinen on sairain teko jonka tiedän ja toinen iloinen ihmisten välisen läheisyyden ja onnen lähde.

Minä ja vaimoni harrastamme ilolla piiskaamista ja muita seksuaalisuuteemme sopivia leikkejä, mutta niiden ja lapsiin kohdistuvan väkivallan välilllä ei ole pienintäkään yhteyttä. Halumme näihin leikkeihin ei perustu mihinkään lapsuuden kurituksiiin. Kummankin perheeessä osattiin kasvattaa lapsia oikein , eikä meitä ole onneksi lapsena piiskattu. Kuvottavinta on, jos joku mieltää lapsiin kohdistuvan ruumiillisen kurituksen jotenkin seksuaaliseksi. Kyse on silloin pelkästä sairaasta pedofiliasta,

Meillä on omia lapsia, jotka ovat jo melkein aikuisia. Koskaan emme ole, tietenkään, heitä piiskanneet. Meillä piiska ja seksuaalisuutemme kuuluu minun ja vaimoni väliseen suhteeseen.

Ikävää, että jotkut häiriintyneet ihmiset haluavat sotkea aikuisten väliseen seksiin pimeitä pedofiilisia fantasioitaan. Vielä kerran: Niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sairaat ovat sairaita.

Olen pahoillani jyrkästä sävystäni, mutta joskus on sanottava suoraan. Kaikkien kukkien ei tarvitse antaa kukkia! Keskustelen mielelläni seksistä jossa aikuiset ihmiset nauttivat alistamisesta/alistumisesta ja piiskan käytöstä tai sen saamisesta, mutta tämän sekoittaminen vakavasti häiriintyneisiin lapsitarinoihin iljettää ja aiheutta voimakkaan aggression minussa.
 
Viimeksi muokattu:
Emil09
Oho, onpas pitkä keskustelu. Pitääkin joskus ajan kanssa perehtyä, sen verran mielenkiintoisia näkemyksiä ja tarinoita näytti olevan.

Itse en ole koskaan piiskaa saanut, entistä tyttökaveria tuli esileikkinä kuritettua. Joko avokämmenellä tai nahkavyöllä paljaalle pyllylle. Harva asia saa samalla lailla kiihotumaan kuin kunnollinen kurinpalautus. Parastahan piiskaamisessa on mielestäni juuri se vallan tunne kun voi toisen komentaa mieleiseensä asentoon ja saa päättää, kuinka kova rangaistus tarvitaan. Olisikin kivaa pitkästä aikaa piiskaushomiin taas päästä.
 
Äiti anto
Olen nyt 16-vuotias tyttö ja saan aina piskaa jos sään kokesta alle 10-. Muistan erään kerran kun sain ruotsin kokeesta 9 1/2. Äidin tultua illalla töistä kotiin, näytin pelokkaana äidille kokeeni. Äiti lähti jonnekkin, ja minä jäin yksin olohuoneeseen. Äiti meni normaalisti keittiöön tekemään ruokaa.

Istuimme koko perhe ruokapöydässä syömässä, kun äiti nosti kokeeni keskustelunaiheeksi. Isä oli selvästi hyvin hyvin vihainen. Hän nousi pöydästä ja veti minut hiuksista olohuoneeseen jossä käski minun riisua alapään paljaaksi, ja hakea ulkoa vitsa. Ja helvetti alkoi... Isä piiskasi minua 50 iskua, jonka jälkeen nurkkaan 15.min.

Illalla äiti tuli huoneeseeni antamaan vielä remmiä 25.iskua. Sain 2 viikkoa arestia, eli kaveri, netti ja puhelin pois. kamalaa teinitytölle.

Sama juttu kävi ollessani 4.luokalla kun sain kuvaamataidosta todistukseeni 8:sin.

Onko muilla samaa käytäntöä huonoista numeroista?

Asun äitini kanssa ja kun saan huonoja tuloksia tai koulussa jotain äiti antaa piiskaa. On noloa riisua housut pois ja mennä polvelle. Jos on tehnyt vähän pahaa ei anna kun kämmenellä, jos laukean sen hameele käskee pestä sen. Myöhemmin tulee lepyttelemään sänkyyni. Joskus saan kunnolla remmiä ja arestia. Nyt on rangaistukset muuttuneet piiskauksesta muuhun.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä