mies ehdotti asumuseroa niin, että asuttaisiin lasten kanssa vuoroviikoin kotona. Mitä mieltä?

[kaipaan näkökulmia]

Olemme hyvin lähellä eroa ja koitamme miettiä erilaisia vaihtoehtoa. Kumpikin pelkää liian hätiköityjä päätöksiä ja siksi mies ehdotti seuraavaa: hankitaan vuokrakämppä ja ollaan asumuserossa niin, että ollaan vuoroviikoin toinen lasten kanssa kotona ja toinen vuokrakämpässä ja päinvastoin.

Perusteli sillä, että saataisiin etäisyyttä ja perspektiiviä asioille ilman, että tehdään heti radikaaleja ratkaisuja. Mun mielestä ehdotus on hyvä, mutta mietin asiaa lasten kannalta. Miten he asian ottaa? Pitääkö tilanne selittää lapsille. Tai siis pitää tietysti, mutta miten? Toinen on yläasteella, toinen eskarissa.

Onko tämä nyt ihan tuhoon tuomittu idea? Hyviä puolia: saisimme miettiä asiaa rauhassa ja ottaa turvallisesti etäisyyttä. Koti pysyisi vielä jos vaikka kuitenkin saamme asiat kuntoon. Lapsilla olisi turvallinen koti niin kauan kunnes pystytään tekemään päätöksiä. Myös eläimet saisivat pysyä vielä kotona.

Huonona puolena mietin tilanteen pitkittämistä ja varsinkin lasten epätietoisuuden lisääntymistä. Raukat olisivat ns. Löysässä hirressä toivomassa että vanhemmat sittenkin jatkaa yhdessä.

Kertokaa kiltit omia mielipiteitänne ja ehdotuksia. Kiitollisuudella otan vastaan.

 

[Mörköäiti]

Minusta kuulostaa järkevältä, jos tuntuu että tarvitsette etäisyyttä toisiinne. Tuo on ehkä fiksuin tapa toteuttaa sen - toki voisitte tehdä niinkin, ettei sen vuoroviikon tarvitse olla niin totaalinen erillään olemine, vaan toinen voi käydä tapaamassa lapsia - viedä heitä puistoon tai jonnekin tai käydä vaikka pyörähtämässä kotona omalla yksiö-viikollaan.

 

[Hmm...]

Mä en ole eronnut, joten sikäli olen väärä henkilö sanomaan mitään. Mutta näin maalaisjärjellä tuo kuulostaa lasten kannalta parhaalta mahdolliselta järjestelyltä.

 

[vie-ras]

Ei ole omaa kokemusta, mutta minusta kuulostaisi kyllä lasten kanssa paremmalta ratkaisulta kuin esim. heidän muuttamisensa paikasta toiseen viikon välein tai toisen vanhemman näkeminen vain viikonloppuisin. Joskus kun asia on alkanut tuntua ajankohtaiselta meilläkin, olen juurikin miettinyt, että samassa rakennuksessa asuminen olisi kyllä paras vaihtoehto.

 

["Sirkkeli"]

No voi sopia joillekin, mutta minun mielestä homma selvitetään paikan päällä kummankin toimesta, eikä pitkitetä tuolla tavalla. Enkä koe, että kaksi kämppää yhdessä, mutta erikseen olisi kivoin ratkaisu.
Varmaan kohta alkais riita sen toisen kämpän sähkön kulutuksesta ja siisteydestä&hankinnoista.

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="Sirkkeli";30267016]No voi sopia joillekin, mutta minun mielestä homma selvitetään paikan päällä kummankin toimesta, eikä pitkitetä tuolla tavalla. Enkä koe, että kaksi kämppää yhdessä, mutta erikseen olisi kivoin ratkaisu.
Varmaan kohta alkais riita sen toisen kämpän sähkön kulutuksesta ja siisteydestä&hankinnoista.[/QUOTE]

Voihan sen toisen kämpän hankkia sitten myöhemmin, jos eropäätös vahvistuu. Jos tuossa vaiheessa vähän vielä mietitään, ei varmaan ole tarpeen hankkia kahta kämppää.

 

["mää vaan"]

Kokeilkaa vaan, kuulostaa ihan ok idealta. Todennäköisesti siinä vaan käy sitten niin, että toinen jossain vaiheessa ilmoittaa ettei olekaan lähtemässä etäkämpästä enää mihinkään. Jos siis eroon päädytte.

Tuohan voi kuitenkin toimia ihan kaivattuna hengähdystaukona molemmille, ja asiat korjaantuvat sitä kautta. Ei huono idea, ei ollenkaan.

 

[alkuperäinen]

Raha-asioista tuskin saataisiin riitaa aikaiseksi, mutta hankalaksihan tuo menee juurikin hankintojen ja siisteyden yms. vuoksi. Emme kuitenkaan yksinkertaisesti pystytä tekemään tässä tilanteessa lopullista päätöstä. Tunteet heittelee molemmilla päivittäin ja myös päätös yhdessä pysymisestä tai eroamisesta. Riidellään myös vielä normaaliakin enemmän ja Se on meidän lisäksi myös lapsille todella raskasta.

jos ero kuitenkin tulee, niin tämä olisi ns. Pehmeä alku myös lapsille. Koti pysyisi vielä samana ja joutuisi vasta opettelemaan olemaan erossa aina viikon toisesta vanhemmasta. Tarpeeksi rankkaa sekin meille kaikille.

 

["vieraana"]

Aika vasta oli jossakin lehdessä haastattelu perheestä, jossa vanhemmat olivat eronneet, mutta järjestely oli tuollainen eli vuoroviikoin asuivat vanhassa talossa lasten kanssa toisen ollessa vuokra kämpässä. Varmasti toimiva ratkaisu ainakin jonkun aikaa ennen uusia puolisoita tms.

 

["ookoo"]

Ihan ok ratkaisu, jos aiotte kumpikin pysyä sinkkuina siihen asti, että lapset muuttavat omilleen. Muussa tapauksessa tuhoon tuomittu.

 

["Hmh"]

Loistava ajatus. Ihmettelen miksei useammat tee noin. Lasten koti säilyy samana ja molemmat vanhemmat elämässä. Noin sen pitäs aina mennä.

 

[viisikymppinen isoäiti]

Paras ratkaisu lapsille. On joillakin toiminut varsinaisen Eronkin tultua. Toki sitten uusi kumppani voi tehdä asian mahdottomaksi

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="ookoo";30267114]Ihan ok ratkaisu, jos aiotte kumpikin pysyä sinkkuina siihen asti, että lapset muuttavat omilleen. Muussa tapauksessa tuhoon tuomittu.[/QUOTE]

Miksi pitäisi muka pysyä sinkkuna?

 

[ei kai]

Miksi pitäisi muka pysyä sinkkuna?

No ei kai niitä uusia puolisoita oikein voi (kenties lapsineen) velvoittaa muuttamaan viikottain alta pois, kun nämä erovanhemmat vaihtelevat asumustaan?

 

["pieras"]

no entäs kun löydät sieltä "sinkkukämpästä" merkkejä toisesta muista naisista?

Meinaan sen ei tarvii olla kuin yksi hius, väärä tuoksu tms.

Mutta siinä te olette oikeilla jäljillä, että lapsia EI SAA laittaa muuttamaan viikon välein.

 

[vvbn]

No en suostuisi ikimaailmassa. En haluaisi elää tuollaisessa välitilassa ettei mulla olisi omaa kotia missään. Lapsilla sen sijaan voi olla kaksi kotia. Omat huoneet ja tavarat kummankin vanhemman luona. Lapsikeskeisyydessä ei pidä mennä liian pitkälle, lapset kyllä sopeutuvat siihen että välillä ollaan iskän luona ja välillä äidin luona.

 

[Mörköäiti]

No ei kai niitä uusia puolisoita oikein voi (kenties lapsineen) velvoittaa muuttamaan viikottain alta pois, kun nämä erovanhemmat vaihtelevat asumustaan?

Ahaa, onko siis pakko muuttaa heti yhteen - eikö muka voisi olla parisuhteessa asuen aluksi vaikka omissa asunnoissaan? Itse en haluaisi heti muuttaa yhteen, vaikka ei olisi lapsiakaan! En siis ole eronnut, mutta jos olisin, niin erillään asuminen mutta tiivis yhdessäolo sopisi minulle hyvin, mutta omilla lapsiviikoillani haluaisin keskittyä lapsiin enkä alkaa sumplia mitään uusperhekuvioita.

 

[dddd]

Harkintavaiheessa tuo on ehdottomasti lasten kannalta paras ratkaisu.

 

[ei kai]

Ahaa, onko siis pakko muuttaa heti yhteen - eikö muka voisi olla parisuhteessa asuen aluksi vaikka omissa asunnoissaan? Itse en haluaisi heti muuttaa yhteen, vaikka ei olisi lapsiakaan! En siis ole eronnut, mutta jos olisin, niin erillään asuminen mutta tiivis yhdessäolo sopisi minulle hyvin, mutta omilla lapsiviikoillani haluaisin keskittyä lapsiin enkä alkaa sumplia mitään uusperhekuvioita.

No ei tietenkään, mutta jossain vaiheessa ehkä. Ja seurustelunkin aikana jo järjestely voi olla ongelmallinen. Mutta sen voi pitää sivuseikkana, jos katsoo, että järjestely on kuitenkin lasten kannalta tärkeämpi. Minua voisi risoa ajatus siitä, että sen exän kanssa pitäisi vuorotella asunnossa, sillä useinhan siihen eroon on syynä, ettei yhdessä enää haluta olla ja siinä tapauksessa sen kengät eteisessä ja kalsarit pyykkikorissa voisivat olla vähän liikaa (liioittelen vähän)

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="pieras";30267436]no entäs kun löydät sieltä "sinkkukämpästä" merkkejä toisesta muista naisista?

Meinaan sen ei tarvii olla kuin yksi hius, väärä tuoksu tms.

Mutta siinä te olette oikeilla jäljillä, että lapsia EI SAA laittaa muuttamaan viikon välein.[/QUOTE]

Huh, toivottavasti en koskaan ala nyppiä ja haistella jotain irtohiuksia lattioilta :O Hiukan vainoharhaisen oloista toimintaa. Mitä väliä jollain EKSÄN naisjutuilla edes olisi? Ja kuten aiemmin kirjoitin, niin tuon yhden yhteisen kämpän sijaan kummallakin voi olla omansa, kunhan eroajatus selkiytyy. Mutta ainakin aluksi tuo on parempi jo rahansäästön vuoksi - turhaan hankkia kahta kämpää ja uusia huonekaluja, jos ei ole varma, aiotaanko oikeasti edes erota.

 

[Scarlett O Harava]

No en suostuisi ikimaailmassa. En haluaisi elää tuollaisessa välitilassa ettei mulla olisi omaa kotia missään. Lapsilla sen sijaan voi olla kaksi kotia. Omat huoneet ja tavarat kummankin vanhemman luona. Lapsikeskeisyydessä ei pidä mennä liian pitkälle, lapset kyllä sopeutuvat siihen että välillä ollaan iskän luona ja välillä äidin luona.

Peesi. Kyllä mä haluan ittelle oman kodin ja siellä sitte lapselle oma huone. Eikä mulle olisi ollu tuollaanen edes taloudellisesti mahdollista silloon ku erottiin eikä se olisi viäkää taloudellisesti mahdollista vaikka oonki töis.

 

[Mörköäiti]

No ei tietenkään, mutta jossain vaiheessa ehkä. Ja seurustelunkin aikana jo järjestely voi olla ongelmallinen. Mutta sen voi pitää sivuseikkana, jos katsoo, että järjestely on kuitenkin lasten kannalta tärkeämpi. Minua voisi risoa ajatus siitä, että sen exän kanssa pitäisi vuorotella asunnossa, sillä useinhan siihen eroon on syynä, ettei yhdessä enää haluta olla ja siinä tapauksessa sen kengät eteisessä ja kalsarit pyykkikorissa voisivat olla vähän liikaa (liioittelen vähän)

No sitten kummallakin voi olla oma asuntonsa. Ja jos haluaa asua yhdessä uuden kumppanin kanssa, niin voihan silloin olla tämän asunnossa, kun ei ole lasten luona. Ei varmaan heti tarvitse yhdessä asumista aloittaa uusperhekuvion kautta? Ehkä lapsillekin olisi kiva, että vaikka välillä äidin/isän uusi kumppani voi olla mukana, niin välillä saa kuitenkin olla vanhemman kanssa ilman muita.

Ja miksi pitäisi muuttaa yhteen uuden kumppanin kanssa? Pitääkö aina asua yhdessä elämänkumppanin kanssa? Ja voisihan sitä muuttaa sitten, kun lapset ovat kasvaneet, jos suhde on vielä voimissaan siinä vaiheessa.

 

[ei kai]

No sitten kummallakin voi olla oma asuntonsa. Ja jos haluaa asua yhdessä uuden kumppanin kanssa, niin voihan silloin olla tämän asunnossa, kun ei ole lasten luona. Ei varmaan heti tarvitse yhdessä asumista aloittaa uusperhekuvion kautta? Ehkä lapsillekin olisi kiva, että vaikka välillä äidin/isän uusi kumppani voi olla mukana, niin välillä saa kuitenkin olla vanhemman kanssa ilman muita.

Ja miksi pitäisi muuttaa yhteen uuden kumppanin kanssa? Pitääkö aina asua yhdessä elämänkumppanin kanssa? Ja voisihan sitä muuttaa sitten, kun lapset ovat kasvaneet, jos suhde on vielä voimissaan siinä vaiheessa.

Eihän tässä nyt heti yhteenmuuttamisesta ollutkaan kyse vaan siitä, että kuinka kauan tuollainen järjestely voisi olla mahdollinen. Kyllä aika moni tahtoo nimenomaan asua sen kumppaninsa kanssa, jossain vaiheessa muuttaa yhteen. Enkä minä ainakaan välttämättä haluaisi sellaista parisuhdetta, jossa vuoroviikoin puoliso on jossain toisaalla elämässä perhe-elämää ja sitten kyläilee minun luonani. Mutta ymmärrän kyllä, että on tässä ap:n kuvailemassa järjestelyssä puolensa, hyvät puolet siis myös.

 

[lutkaäiti]

No en suostuisi ikimaailmassa. En haluaisi elää tuollaisessa välitilassa ettei mulla olisi omaa kotia missään.

Juuri näin, oma perse on aina lähinnä - vitut niistä lapsista kunhan itsellä on hyvä olla.
-kuitenkin lapsien jaksamisella yms. perustellaan se ero..

 

[Mörköäiti]

Eihän tässä nyt heti yhteenmuuttamisesta ollutkaan kyse vaan siitä, että kuinka kauan tuollainen järjestely voisi olla mahdollinen. Kyllä aika moni tahtoo nimenomaan asua sen kumppaninsa kanssa, jossain vaiheessa muuttaa yhteen. Enkä minä ainakaan välttämättä haluaisi sellaista parisuhdetta, jossa vuoroviikoin puoliso on jossain toisaalla elämässä perhe-elämää ja sitten kyläilee minun luonani. Mutta ymmärrän kyllä, että on tässä ap:n kuvailemassa järjestelyssä puolensa, hyvät puolet siis myös.

Mielestäni ei ole järkeä (eikä kannata) tehdä päätöksiä asumisjärjestelyistä sellaisen hypoteettisen uuden suhteen perusteella - jota ei ole tällä hetkellä edes näköpiirissä, saati että olisi oikeasti mitään suhdetta. Mikäli uusi suhde joskus tulee ja jos haluaa sitten muuttaa yhteen uuden kumppanin kanssa, voi asumista miettiä uudestaan. Mutta nyt päätökset kannattaa tehdä olemassa olevien asioiden perusteella.

Eikä tuon tarvitse noin mennä, että on vuoroviikoin puolison ja lasten kanssa - voihan osan ajasta olla heidän kanssaan yhdessä ja välillä keskenään lasten kanssa. Tai jotain, riippuen millainen tilanne sattuu olemaan. Ja eiväthän kaikki uudet kumppanit edes halua elää 24/7 mitään lapiperhe-elämää, tai eivät sopeudu siihen kylmiltään niin hyvin, jos itse ovat lapsettomia.

Jos itse eroaisin, tykkäisin aika pitkään asua itsekseni ja mieluiten uuden kumppanin kanssa omissa asunnoissa, mutta kuitenkin paljon yhdessä ja toistemme luona. Mutta haluaisin myös yhteistä aikaa lasten kanssa keskenään, ja uskon että se olisi lasten kannalta hyvä myös. Ihannetilanne olisi se, että uudella kumppanilla olisi omassa elämässään niin paljon tekemistä, ettei hänkään vaatisi mitään 24/7 yhdessä oloa koko ajan. En haluaisi mitään uusperhekuvioita.