Mies ei arvosta - olen vain huono äiti

["vierailija"]

En osaa auttaa parisuhteesi osalta, mutta olet hyvä, rakastava ja huolehtiva äiti. Pidä se mielessä ja arvosta itse itseäsi joka tapauksessa vaikka miehesi ei siihen kykene.

 

[arvotonko?]

Kiitos lohdutuksen sanoista. Haluaisin uskoa että riitän äidiksi.

Mietin mitä asioita puolisot voivat sanoa toisilleen että se on vielä normaalia ja anteeksiannettavaa?

 

["vierailija"]

Kiitos lohdutuksen sanoista. Haluaisin uskoa että riitän äidiksi.

Mietin mitä asioita puolisot voivat sanoa toisilleen että se on vielä normaalia ja anteeksiannettavaa?

Miehesi vaikuttaa vihaiselta ja katkeralta sinulle jostain. Onko teillä muuten erimielisyyksiä ja eri näkemyksiä asioihin? Ollut jokin iso riita, jossa mies kokee saaneensa kolauksen ylpeyteensä ja nyt kostaa sinulle?

Eri mieltähän toki voi olla, mutta ei lasten kuullen pitäisi ikinä toista vanhempaa haukkua. Se on väärin, hän aiheuttaa lapsille huonon olon käytöksellään ja se on henkistä väkivaltaa sinua kohtaan.

Suosittelen myös, että käyt terapeutin juttusilla. Hän osaa antaa sinulle näkökulmaa asioihin.

 

[arvotonko?]

[QUOTE="vierailija";29212215]Miehesi vaikuttaa vihaiselta ja katkeralta sinulle jostain. Onko teillä muuten erimielisyyksiä ja eri näkemyksiä asioihin? Ollut jokin iso riita, jossa mies kokee saaneensa kolauksen ylpeyteensä ja nyt kostaa sinulle?

Eri mieltähän toki voi olla, mutta ei lasten kuullen pitäisi ikinä toista vanhempaa haukkua. Se on väärin, hän aiheuttaa lapsille huonon olon käytöksellään ja se on henkistä väkivaltaa sinua kohtaan.

Suosittelen myös, että käyt terapeutin juttusilla. Hän osaa antaa sinulle näkökulmaa asioihin.[/QUOTE]

Jäin miettimään näitä asioita. Meillä on ollut erimielisyyksiä ja näkemyksiä asioihin, mutta olen mielestäni jäänyt näissä alakynteen, esim. kotityöt ja lastenhoito on ajautunut minulle, en ole vuosiin tätä edes ajatellut, se on minulle näin perusteltu.
En tiedä mistä hän olisi katkera tai miksi minulle pitäisi jotain kostaa. Ehkä olen sitten niin kauhea kuitenkin.

Mieheni on loistava ystävä muille. Myös minulle jos asiat koskevat muuta kuin parisuhdetta tai perhettä. Hän on loistava ongelmanratkaisijana paitsi jos ongelmat koskevat meitä.

Minua oksettaa ja olen niin kyllästynyt mykkäkouluun. Sitä jatkuu ja jatkuu... Usein päätän sen unohtamalla ja koskettamalla häntä, hän ei koskaan yritä sopia mitään. Kunnes tulee taas; olet huono äiti, ala-arvoisista ala-arvoisin, tuollaiselle ei koskaan olisi pitänyt syntyä lapsia jne. Kaikki palautuu mieleen ja katkeruus nousee pintaan...

 

["minttu"]

Mä olen jo vuosia miettinyt mitä tekisin. Mies ei arvosta mua yhtää, itse olen siitä ymmällä ja pikkuhiljaa sitä alkaa sitä itsekin uskoa että on ihan nolla.
Mies tekee pitkää päivää 6 päivää viikossa ja mulle jää kodinhoito ja näiden kolmen lapsen hoito kaupassakäynteineen, siivouksineen, pyykinpesuineen jne., kyllä te tiedätte nämä kotityöt ,
Käyn töissä ja lapset ovat päivähoidossa ja koulussa.
Ei mua nämä kotityöt ja lastenhoito syö, vaan se että mies jaksaa säännöllisesti muistuttaa siitä, että olen huono äiti. Perusteluna on, että komennan lapsia, siis iltapalalle, hammaspesuille jne. Lapsia ei saisi hänen mielestään käskeä, vaan houkutella kauniisti. En minäkään rumasti komentele, mutta komennan kuitenkin niin että pysyisi jonkinlainen rytmi ja lapset saisivat riittävästi unta.
Ja viikosta ja kuukaudesta toiseen saan kuulla, miten ala-arvoisista ala-arvoisin äiti olen, todella huono...
Mua itkettää ja olen harkinnut lähtöä... ja ilman lapsia, sillä olenhan niin huono...
Välillä otan järjen käteen ja ajattelen että miten minä voin ihan ala-arvoisinkaan olla, en juo, en tupakoi, koti on puhdas ja lapsilla on terveellistä ruokaa ja he ovat puhtaita ja hiukset on letitetty ja kammattu, kuskaan harrastuksiin, vaatteet ovat varmasti ajanmukaiset ja lämpimät ja yhdessä tehdään läksyt, käydään uimassa, ratsastamassa, pelataan jalkapalloa jne.
Mutta sitten iskee todellisuus, onko minulla enää mitään arvoa... jospa lasten olisi parempi kuitenkin olla ilman minua, jos kasvatankin heitä jotenkin väärin tietämättäni, jospa mieheni onkin oikeassa...
Mitä minä teen?

hetkonen mainitset kyllä lastesi saavan kaiken muun,mutta entä rakkaus ja hellyys? ne on kuitenkin tärkeämpiä asioita kuin hiusten letitys.

mutta jostain syystä mies kokee asiat noin, millainen lapsuus/nuoruus hänellä on ollut? sen mukaan mitä kerrot niin olet ihan tavallinen äiti. miehesi kokee asiat jostain syystä tolla tavalla.


itelläni kuoli aikoinaan sisko, asia ei vaivannut minua ennenkuin sain oman lapseni,mutten pitkään aikaan tajunnut sitä miksi en kestänyt lapsen itkua,koetin välttää sitä keinolla millä hyvänsä ja itkin vielä sitä että olen huono äiti kun ihan sama mitä teen niin vauva/taapero kitisee kuitenkin joka päivä. aina itku oli se sitten rajoittamisesta tai muusta johtuvaa sai mut lähes paniikkiin,koetin kuitenki ulkoisesti olla tyyni.


eräänä päivänä tajusin perhekerhossa että kaikkien vauvat/muksut huutaa ja raivoo joskus. joten minä reagoin poikkeavasti siihen, miksi? koska siskoni oli ihan kunnossa aamulla,mutta kun olimme liikenteessä sisko alkoi huutamaan ja huusi ja huusi,lopulta veti itsensä selkä kaarelle ja valahti elottomaksi silmieni edessä(äitin sylissä), sisko joutu sairaalaan jossa kuoli. olin alitajuisesti pelännyt samaa,mutta en tiedostanut asiaa alkuun ollenkaan. sitten kun lapsi ohitti sen iän minkä ikäisenä sisko kuoli(1v iässä) alkoi oma ahdistus hävitä.

sinä olet hyvä äiti, miehesi on hyvä isä. teillä on erinäkemys siitä mikä on hyvää vanhemmuutta,mutta mikä aiheuttaa miehellesi tämän?

 

["Sari"]

Varaa itsellesi viikon reissu ja laita mies huolehtimaan lapsista. Siinäpähän näkee miten helposti kykenee huolehtimaan lapsista ja olemaan komentelematta. Ei näille umpiluupäille mene elämän realiteetit jakeluun, elleivät he itse sitä joudu kokemaan.

 

[Käppers]

Jätä komentamatta. Ei sun tartte kotoa lähteä minnekään, mutta et vaan pidä mitään kuria. Jos lapset riehuu, niin ihan vaan suljet korvasi ja annat miehen hoitaa. Houkutelkoon se sitten lapset iltapalalle ja nukkumaan.

 

["Sari"]

Mutta sitten iskee todellisuus, onko minulla enää mitään arvoa... jospa lasten olisi parempi kuitenkin olla ilman minua, jos kasvatankin heitä jotenkin väärin tietämättäni, jospa mieheni onkin oikeassa...

Lasten olisi varmaan parempi olla ilman tuollaista isää. Sinä olet hyvä äiti. Millainen isä haukkuu lastensa äitiä huonoksi, varsinkaan jos ei itse osallistu juuri lainkaan lastensa kasvatukseen ja arkeen. Mietipä, osaisiko miehesi hoitaa sinua paremmin lapsianne. Enpä usko.

Miksi sitten miehellä on tarve lytätä sinua pahimmalla mahdollisella tavalla eli mitätöimällä ja vähättelemällä äitiyttäsi? Minä en tuollaisia loukkauksia suostuisi kuuntelemaan yhtään.

 

[arvotonko?]

[QUOTE="minttu";29215245]hetkonen mainitset kyllä lastesi saavan kaiken muun,mutta entä rakkaus ja hellyys? ne on kuitenkin tärkeämpiä asioita kuin hiusten letitys.

mutta jostain syystä mies kokee asiat noin, millainen lapsuus/nuoruus hänellä on ollut? sen mukaan mitä kerrot niin olet ihan tavallinen äiti. miehesi kokee asiat jostain syystä tolla tavalla.

?[/QUOTE]

Tein siis selväksi alkutekstissä että huolehdin siis lapsistani, ettei siihen puututtaisi , eli teen lapsieni kanssa kaikkea heille tärkeää ja mieluisaa, pidän sylissä ja minä olen perheessä se vanhempi jonka puoleen lapset kääntyy kun jokin asia murehduttaa eli minä lohdutan ja rakastan.

Hänen äitinsä oli / on edelleen todella nöyrä, eikä hän laittanut omalle miehelleen koskaan mistään vastaan tai kommentoinut, eikä omia mielipiteitä ole edelleenkään vaikka mies kuollut. Mieheni on joskus kommentoinut ettei äiti koskaan komentanut tai käskenyt.
Voisiko tämä asia jotenkin periytyä isältä pojalle? Ei hän alussa tällainen ollut. Vai haenko nyt kaukaa vastausta...

 

["Vierailija"]

Toivottavasti tämä on provo.

Kyllä miehesi ensinnäkin kuuluu osallistua myös kotihommiin.
Siks toisekseen eihän KUKAAN voi olla sitä mieltä, että lasta ei saa komentaa vaan aina pitää maanitella? (Tämän takia toivon, että on provo). Millaisia lapsista mahtaa tulla, jos he saavat tehdä kaiken mielensä mukaan ilman, että kukaan edes yrittää heitä opettaa/pitää kuria. Kuulostaa ihan absurdilta!

Mitä teet? Keskustele miehesi kanssa asiasta. Jos tilanne ei muutu, niin itse eroaisin. Toisen väheksyminen, arvostuksen ja kunnioituksen puute on henkistä väkivaltaa. Ei kenekään ole hyvä elää sellaisessa ilmapiirissä, se murskaa itsetunnon eikä ole lapsillekaan hyvä nähdä parisuhteen mallina sellaista + yleinen ilmapiiri kotona mahtaa olla loistokas.

 

[arvotonko?]

[QUOTE="Vierailija";29215866]Toivottavasti tämä on provo.

Kyllä miehesi ensinnäkin kuuluu osallistua myös kotihommiin.
Siks toisekseen eihän KUKAAN voi olla sitä mieltä, että lasta ei saa komentaa vaan aina pitää maanitella? (Tämän takia toivon, että on provo). Millaisia lapsista mahtaa tulla, jos he saavat tehdä kaiken mielensä mukaan ilman, että kukaan edes yrittää heitä opettaa/pitää kuria. Kuulostaa ihan absurdilta!

Mitä teet? Keskustele miehesi kanssa asiasta. Jos tilanne ei muutu, niin itse eroaisin. Toisen väheksyminen, arvostuksen ja kunnioituksen puute on henkistä väkivaltaa. Ei kenekään ole hyvä elää sellaisessa ilmapiirissä, se murskaa itsetunnon eikä ole lapsillekaan hyvä nähdä parisuhteen mallina sellaista + yleinen ilmapiiri kotona mahtaa olla loistokas.[/QUOTE]

Kyllä tämä on ihan meidän perheestä kertovaa asiaa - valitettavasti
Olen yrittänyt keskustella asiasta mieheni kanssa, hän sanoo tämän olevan minun ongelmani, ettei tuon perusteella voi loukkaantua, että olen lapsellinen jos ei pysty kuuntelemaan totuutta. Olen yrittänyt sanoa, etten selviä ehkä koskaan siitä että minua sanotaan huonoksi äidiksi. Kommentoi siihen että muutu paremmaksi, ettei oikea äiti komenna vaan on aina ymmärtäväinen ja kärsivällinen.
Hän ei näe, että kuolen tähän arvostuksen puutteeseen, koskaan ei kannustavaa sanaa tai edes jotakin hyvää. Kaikki on vain väärin.

Emme ole puhuneet mistään enää viikkokausiin. Alan pikkuhiljaa toipumaan, sillä ei tarvitse enää kuunnella myöskään herjauksia. Jos yritän sovintoa, on hetken hyvä, mutta taas alkaa herjaukset - parempi olla viikkokausia mykkäkoulua...

Jos eroan, en tiedä miten selviän taloudellisesti. Meillä on uusi talo täällä "korpikuusienkannonalla" eikä täältä kukaan mitään osta. Kumpikaan ei yksin pysty lunastamaan toisiaan ulos. Lisäksi lapset ovat niin kiintyneitä isäänsä, en tiedä miten voisin viedä heiltä isän. Ehkä minä kuitenkin kestän... tai sitten en... Mikään ratkaisu ei olisi hyvä.

 

[vierailija]

Hei aloittaja! Miten sinulla nykyään menee? Itse olen vuosikausia joutunut kuulemaan tuota samaa. Nytkin itken. En jaksa enää.