I
ihmetyttää
Vieras
vähän hassu otsikko ehkä, koitan parhaani mukaan selittää mitä tarkoitan..
ollaan oltu 8v yhdessä, eletään hirveän "hektistä elämää.. se vaan on meidän tyyli, kumpikin menee ilman toista ja toisen kanssa, ollaan kotona hirveän vähän ja lähes jatkuvaan liikenteessä, kaksi "levotonta sielua". kuitenkin rakkautta ja luottamusta riittää <3
meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta mulla on ala-asteikäinen poika entisen mieheni kanssa ja poika on paljon isällään iltoja / viikonloppuja extempore ja sovitusti, isä kun asuu alle 2km päässä meistä, eli "lapsivapaata" on paljon.
meillä on kummallakin laaja ystäväpiiri, vakituinen työ ja rempseä, huumorintajuinen ja sosiaalinen luonne. meillä riidellään "tuli ja leimaus"-meiningillä, mutta myös sitten sovitaan, halitaan ja suukotellaan.
paitsi mun miehessä on nyt tapahtunut n.½vuoden sisällä jotain.... se ei enää myönnä virheitään, pyydä anteeksi jos pahoittaa mun mielen tai lohduta jos mua itkettää jonkun riidan yhteydessä... ennen halasi, rutisti, kertoi että rakastaa, pyysi anteeksi (pyydettiin molemminpuolin, mutta nykyään vain minä pahoittelen vaikka syy olisikin miehessä..)
nyt saattaa sanoa, että hänessä ei ole mitään vikaa ja kaikki vika on mussa ja syyttelee ihan räikeästi... nykyään mikään ei ole hänen syy, mä vaan olen liian herkkä (samanlainen kun aina), hän ei rupee NÖYRISTELEMÄÄN ja aneleen anteeksi yms...
ihankun sille olis tullu joku tossun alla-kompleksi et nyt pitää jotenkin todistella miehisyyttään et on nössöä olla naiselle mieliksi... en tiedä osaanko selittää... itse ei mitään tällaista huomaa, yhtäkkiä kaikki nää on muuttunu mun VAINOHARHOIKSI.
ja mä olen käsi sydämellä sama ihminen kun aina. en mikään kitisevä kotirouva jolla ei oo omaa elämää, kaikki on mun osalta niinkun aina ennenkin..
onkohan sillä joku 3kympin kriisi??!! muuten on ihan oma itsensä, mutta jotenkin "ylpistynyt" nimenomaan riitatilanteissa.... :/
ollaan oltu 8v yhdessä, eletään hirveän "hektistä elämää.. se vaan on meidän tyyli, kumpikin menee ilman toista ja toisen kanssa, ollaan kotona hirveän vähän ja lähes jatkuvaan liikenteessä, kaksi "levotonta sielua". kuitenkin rakkautta ja luottamusta riittää <3
meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta mulla on ala-asteikäinen poika entisen mieheni kanssa ja poika on paljon isällään iltoja / viikonloppuja extempore ja sovitusti, isä kun asuu alle 2km päässä meistä, eli "lapsivapaata" on paljon.
meillä on kummallakin laaja ystäväpiiri, vakituinen työ ja rempseä, huumorintajuinen ja sosiaalinen luonne. meillä riidellään "tuli ja leimaus"-meiningillä, mutta myös sitten sovitaan, halitaan ja suukotellaan.
paitsi mun miehessä on nyt tapahtunut n.½vuoden sisällä jotain.... se ei enää myönnä virheitään, pyydä anteeksi jos pahoittaa mun mielen tai lohduta jos mua itkettää jonkun riidan yhteydessä... ennen halasi, rutisti, kertoi että rakastaa, pyysi anteeksi (pyydettiin molemminpuolin, mutta nykyään vain minä pahoittelen vaikka syy olisikin miehessä..)
nyt saattaa sanoa, että hänessä ei ole mitään vikaa ja kaikki vika on mussa ja syyttelee ihan räikeästi... nykyään mikään ei ole hänen syy, mä vaan olen liian herkkä (samanlainen kun aina), hän ei rupee NÖYRISTELEMÄÄN ja aneleen anteeksi yms...
ihankun sille olis tullu joku tossun alla-kompleksi et nyt pitää jotenkin todistella miehisyyttään et on nössöä olla naiselle mieliksi... en tiedä osaanko selittää... itse ei mitään tällaista huomaa, yhtäkkiä kaikki nää on muuttunu mun VAINOHARHOIKSI.
ja mä olen käsi sydämellä sama ihminen kun aina. en mikään kitisevä kotirouva jolla ei oo omaa elämää, kaikki on mun osalta niinkun aina ennenkin..
onkohan sillä joku 3kympin kriisi??!! muuten on ihan oma itsensä, mutta jotenkin "ylpistynyt" nimenomaan riitatilanteissa.... :/
